Vauvalle tarvikkeet

Vakuutusjutuista muuten, me otettiin nyt vakuutus vauvalle ja uusissa vakuutuskirjoissa on kolme nimeä :)
 
Hyvä kun otitte puheeksi vakuutuksen. Olin unohtanut ihan kokonaan asian ja meillä on nyt 10 päivää aikaa ottaa se vakuutus ni tarviikin heti huomenna aamusta soittaa vakuutusyhtiöön :)
 
Ounou kuvittelin koko ajan että se riittää 2 kk ennen ku tekee vakuutuksen mutta sehän taitaakin olla 3 kk! Pitää soittaa huomenna.
 
Meillä ainakin oli silleen, että vakuutus otetaan vko 17-35 välissä? Varmaan vakuutusyhtiökohtaisia eroja tuossa.
 
Kätkyhälytin on ihan uus juttu minullekin, koskaan sellaisesta kuullut aiemmin. Viimeksi kun luin jotain kätkytkuolemiin liittyvää, niiden todettiin olevan vähenemässä Suomessa elintason nousun myötä. Karua kyllä, mutta niitä on tapahtunut enimmäkseen perheissä, missä lasta ei ole alkujaankaan toivottu, ja hups kun vahingossa vieressä nukkuva vauva tukehtunut. Eli näin maalaisjärjellä ajateltuna toivotulle lapselle tuskin sellaista tapahtuu...
Aivan eri asia tietenkin jos lapsella on jotain sairautta tms. miksi hälytin on aiheellinen.
En siis halua millään lailla pahoittaa kenenkään mieltä tällä kommentilla!! Pistää vaan miettimään että taas on keksitty rahastuskeino vakavan kuuloisen asian ansioista. Ja ne, ketkä eniten murehtivat lapsen turvallisuutta stressaavat vielä vähän enemmän kun on yhdet laitteet enemmän joista pitää akut ladata jne.
 
Viereen tukehtuminen ei ole kätkytkuolema, kätkyt on ainoastaan selittämätön kuolema.

Lisäksi vauvoilla puhkeavat vakavat sairaudet ja komplikaatiot usein täysin arvaamattomia: tuttuni vauvalle tuli vain yhtäkkiä epilepsia kohtaus. Onneksi selvisi hyvin pienillä vammoilla ja lääkkeillä pysyy kurissa.

Mutta totta myös on että suurin osa vauvoista täysin terveitä :)
 
No mutta faktaa lienee kuitenkin se, että tapausmäärät ovat todella minimaalisia suhteessa syntyvien lasten määrään.http://www.vau.fi/Meilla-on-lapsi/K...kytkuolemat-vahentyneet-selvasti-20-vuodessa/

Lisäksi vielä ihmetyttää se, että mitä se sitten hyödyttää, että matto hälyttäisi hengityksen lakkaamisesta, jos niin ikään faktaa on se, että kuolema tapahtuu sitten silmänräpäyksessä ja tällaisen kätkytkuoleman kokevan vauvan elvyttämistä pidetään lähes mahdottomana. Lisäksi näyttöä tuon laitteen toimivuudesta kuolemia vähentävänä ei liene ole. Suomenkielisiltä sivuilta kätkytkuolemaa koskevaa asiaa löytyy lähinnä keskustelupalstoilta, joiden tieteellinen taso on mitä on. Jos asia kiinnostaa, niin kannattaa ennemmin googlettaa Sudden Infant Death Syndrome (SIDS).

Ja lopuksi vielä, että jokainen siis toki voi tehdä niin kuin parhaaksi katsoo ja hankkia kotinsa täyteen vaikka mitä härpäkkeitä. Enhän minä alun perinkään kirjoittanut, etteikö niin voisi tehdä, vaan totesin vain, että suurimmalle osalle se on täysin tarpeeton.
 
Mörri-möykky: Toistit samaa mitä itse sinua aiemmin kommentoin: kätkyt on harvinaista ja keskustelupalstat eivät ole tieteellistä faktaa.

Mistä poimit faktat että kätkyt tapahtuu silmänräpäyksessä ja elvyttämistä pidetään mahdottomana? Ihan mielenkiinnosta...kun tässä puhutaan nyt faktoista.

Totta myös on, että "vekotin" on suurimmalle osalle turha, miksi silti tuo kova puolustuskanta? :) Ei tässä kukaan haasta riitaa, ihan keskustelua vain. Tosin muiden valintoja voisi kunnioittaen kommentoida, me ollaan erilaisia kaikki erilaisine kokemuksinemme, se minkä joku toteaa tarpeelliseksi ja tärkeäksi voi toiselle olla ilmaa. Se on jokaisen oma valinta. Turha lähteä halveksuen kommentoimaan muiden valintoja.
 
Kätkythälytin on siis hengitysmonitori joka hälyttää kun hengitystiheys laskee huolestuttavasti. Näin ollen se ei pelkästään hälytä kätkytkuolemasta vaan myös muista komplikaatioista esim.kohtauksista.
Hengitysvaikeuksien esim.flunssan tai muun sairauden aiheuttaman arvellaan olevan osittaisesti tekemisissä kätkytkuoleman kanssa.
Lisäksi kätkytkuolema saattaa johtua serotoniinin puutteesta:
http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/article127988.ece
 
Mulle tulee tuosta kätkyhälyttimestä kotidoppleri mieleen. Toiset kokee tarvitsevansa ja toiset ei, jos se helpottaa omaa mieltä niin miksei :)
 
Mä oon kanssa ymmärtäny et jos kätkykuolema "tulee" niin siinä tilanteessa ei voi tehdä mitään. Kun sehän on selittämätön kuolema mitä ei pystytä selvittämään... Eriasia on tosiaan kohtaukset sun muut jotka voivat yllättää ja niissä tilanteissa auttaa vauvaa. Ja voin olla väärässä tässä asiassa. Onneksi ovat harvempia nykyään ja toivon ettei ketään joutuisi sellaista kohtaamaan.
 
Tuo serotoniini-löydös on aika mielenkiintoinen...että siis tutkimusten mukaan kätkyt lapsilla on ollut matalampi serotoniini taso. Ja useammin ovat poikia, mistä lie johtuu...pojilla on myös tyttöjä useammin kehityshäiriöitä. Miksiköhän näin?
Aika mielenkiintoisia juttuja kun alkoi tonkimaan...tosin ikävä aihe sinänsä.
Ja todella, toivon myös ettei näin kamalaa asiaa kukaan joutuisi ikinä kokemaan.

Läheiseni vauva meinasi hiljaa itsekseen tukehtua kotona ollessaan 2päivää vanha. Onneksi huomasivat tämän ja antoivat ensiapua, pian tuli ambulanssikin ja saivat vauvan hengittämään. Nykyään terve 4v tyttö. Vauva siis vaan nukkui, onneksi huomasivat että oli alkanut sinertämään. Nenäfriida olisi myös ollut hyvä ensiapu-väline: tukos olisi luultavasti saatu sillä imemällä pois. Se on pienestä kiinni joskus.

Tämän, ja muiden kuulemieni lähipiirin kokemuksien takia harkitsen kätkypatjaa. Jää nähtäväksi ostanko kuitenkaan sellaista...

Itse olen käynyt ensiapu kurssin ja mm. antanut ensiapua lentokoneessa useamman kerran(olin aikoinaan lentoemäntä). Suosittelen lämpimästi kaikille tutustumaan yksinkertaisiin ensiapu ohjeisiin ennenkuin tulee lapsia(jos aikaa/mielenkiintoa riittää) :) niistä voi olla yllättävän suuri apu ja etu!
 
Joo, ei ollu niin vakalla mielellä tarkotus kommentoida. Siitä on jo aikaa kun luin jostain tuon että selittämättömät kuolemat (kätkykuolemiksi nimetty) ovat vähentyneet, etten muista mistä ja kuinka tieteellinen lähde sitten olikaan.. Mutta tarkoitus oli rauhoitella jos joku on huolissaan että vauva voi kuolla ihan noin vain, eikä missään nimessä haastaa riitaa asiasta.

Kirjoitinkin, että hälyttimestä voisi ajatella olevan apua jos on jotain sairauksia, niin kuin AadaEveliinakin totesi. Mielipiteet saattaa kuulostaa joskus jyrkiltä, vaikkei sitä ihan niin tarkoittaisikaan. Itse vaan en ottaisi taas uutta hälytintä tms. laitetta, itkuhälyttimissä jo tarpeeksi huolehdittavaa minulle. ;D Uskon elämässä ylipäätään niin, että tapahtuu mitä on tarkoitettu. Siksi luotan että vauva(t)kin selviää kyllä jopa tämän äidin hoidossa (!)... :D
 
Ja meilläkin tuo nenä-Frida ollut käytössä ja ihan huippu, vaikka poika ei siitä kyllä tykkääkään. ;-)
 
Mörri-möykky: Toistit samaa mitä itse sinua aiemmin kommentoin: kätkyt on harvinaista ja keskustelupalstat eivät ole tieteellistä faktaa.

Mistä poimit faktat että kätkyt tapahtuu silmänräpäyksessä ja elvyttämistä pidetään mahdottomana? Ihan mielenkiinnosta...kun tässä puhutaan nyt faktoista..

Asiasta löytyy englanninkielistä kirjallisuutta tuolla rapakon takana tehdyistä tutkimuksista ja niitä löytyy myös nettiversioina erinäisiltä lääketieteellisen alan sivustoilta. Ja varmasti myös suuremmista kirjastoista ja ainakin lääkiksen kirjastosta löytyy teoksia myös. Ihan tuolla hakusanalla SIDS pääsee pitkälle.
 
Mörri-Möykky: Kyllä kyllä, olen tietoinen miten tutkimuksia ja kirjallisuutta asiasta kuin asiasta löytyy, kiitos :)

Toitotit vain totuudentorvena teesejä joihin vastauksena toivoin lähdettä. Ilmeisesti olet kovin perehtynyt SiDS:iin ja lääkiksen kirjaston tarjontaan niin kai se on uskottava kaikkeen mitä sanot :D
Itse en nyt kuitenkaan viitsi Meilahteen asti lähteä asiaa selvittämään ;) En ole vain törmännyt viitteissä siihen faktaan vielä, että edes kätkytkuolema tapahtuisi silmänräpäyksessä. Käsittääkseni se on jopa fysiologinen mahdottomuus että elintoiminnot lakkaavat silmänräpäyksessä.
 
Olen samoilla linjoilla mörri-möykyn kanssa, mielestäni kätkythälytin on turha vekotin jota yritetään myydä itsestään epävarmoille vanhemmille. Kätkytkuolemat ovat harvinaisia. Kaikkea ei voi kontrolloida, mutta ennemmin kannattaisi pysähtyä miettimään, mistä kumpuaa sellainen oma turvattomuuden tunne ja huono epävarmuuden sietokyky (lasten kanssa mikään ei kuitenkaan ole niin varmaa kuin epävarma) että kokee tarvitsevansa kotidopplereita ja kätkythälyttimiä. 'Heikkohermoisuutta' hoidetaan ihan muilla keinoin kun tavaroita hankkimalla, ympärille kerätty tavara ei paranna itse pääongelmaa, lievittää vain ikään kuin oireita. Ja mammasmurffi oli muuten oikeilla jäljillä todetessaan, että Suomessa kätkytkuolemiksi tilastoiduista kuolemista valtaosa onkin juuri näitä päihteidenkäytön aiheuttamia vahinkoja, joita ei siis tilastoida murhiksi vaan kätkytkuolemiksi. Lopuistakin valtaosa on tukehtumisia, esim peitto tai muuten liian muhkeat petivaatteet jääneen vauvan päälle ja estäneet hapensaannin tai esim autoistuimessa huono asento plus paksut tai tiukat vaatteet tms. Niitä, joiden syy ei selviä, on minimaalisen vähän. Doppleri nyt on ok, jos sen kanssa osaa ottaa rennosti eikä huolestu jos ääniä ei juuri kuulukaan, mutta jotenkin niitäkin usein hankitaan ihan muunlaista käyttöä varten kuin että kerran viikossa huvikseen kuunneltaisi ääniä. Ennemminkin menee monilla vähän hysteeriseksi kyttäämiseksi. Toki kaikki haluavat järjestää lapselleen parhaat mahdolliset olosuhteet, mutta kuplassa ei voi kasvattaa, ja omaa epävarmuutta kannattaa lähestyä sisältä päin, eikä ulkoisesti hetkellisesti helpottavilla hankinnoilla.
 
Pakko kommentoida kätkytkuolemasta sen verran, että mielestäni aika monessa paikassa ollaan yhtä mieltä siitä, että joillakin vauvoilla hengityskeskus ei ehkä ole kehittynyt riittävästi. Joissain tutkimuksissa epäiltiin, että perhepedissä vauva muistaa hengittää koska äiti hengittää vieressä, toisissa taas riski kätkytkuoleman olisi perhepedissä suurempi..
Kätkytkuolema ei siis ole kuolema jolle ei voisi tehdä mitään, mutta ongelma usein on se että se tulee hiljaa, jolloin elvytystä ei enää voi antaa kun se havaitaan. Ja sillä ajatuksella että kyse on nimenomaan siitä, että lapsi "unohtaa hengittää", siihen olisi äärettömän helppo puuttua, jos sen havaitsisi.

Riski sille on kuitenkin vähäinen. Niinpä olen samaa mieltä monen muun kanssa, että suurimmalle osalle patja on turha. Vaikka kätkytkuolema ei juuri omaa lasta kohtaisikaan, niin jos äiti saa tuon kanssa nukuttua, niin miksipä ei. Olen itse suunnitellut, että jos lapsi ei nuku kuin liikkeessä ollessaan, hankin hytkyttävän sitterin. Koska tarvitsen unta. Jos huomaan nousevani 5 min. välein tarkistamaan vauvan hengitystä, niin tuo patja on hintansa arvoinen jos sillä saan nukuttua.

Vauvatavaraan saa uppoamaan hirvittävästi rahaa, varsinkin jos ostaa uutena. Mutta todettakoon, että mieluummin maksan 135€ kätkythälyttimestä kuin näkemäni 80€ hinnan kantoliinasta, vaikka kantoliinan haluankin.
 
Takaisin
Top