Vauvakuume vaikka ei yritystä

[Vkmk]

Täällä raskaustestit toistaseks negaa ja varmaan sellaisina pysyy, nyt kuitenkin jo dpo10-11. Lämmötkin näyttää ihan luteaalille tyypillisiltä, eli taidettiin selvitä näillä jännäilyillä Huomaa, että ei todellakaan ois ollut nyt vauvan paikka, kun negatestit ei yhtään harmittaneet - monesti ne jotenkin kirpasee, vaikka ei ois yritys päällä (esikoisen ja nuoremman välillä testasin aika usein jo ennen toisen yritystä, kun kierto oli epäsäännöllinen ja luteaalivaiheessa oli aina oksettava olo ).

Nyt keskityn matkakuumeiluun, mut eiköhän se vauvakuume nosta viimeistään reissun jälkeen päätään

 

[Olive]

Tänään taas kuumeilua, kun pakkailen lapsen pieneksi jääneitä vaatteita… Äitikaveri saa lapsen pääsiäisenä, ja toivon että se helpottaa pahinta vauvakuumetta, jos pääsen tuota pientä vähän hoivaamaan.

Oon aika varma, ettei mun puoliso suostu toiseen lapseen, vaikka se tarkottaisi eroa. Välillä mietin että kaikki on tosi hyvin ja helppoa yhden lapsen kanssa, mutta kaipuu siihen että saisi olla vielä raskaana ja elää vauvavuoden, ja pikkusisaruksen tarjoaminen meidän tytölle saavat mut miettimään, että jos en tee sitä, tulen katumaan ja katkeroitumaan.

 

[Qkkuu]

Tänään taas kuumeilua, kun pakkailen lapsen pieneksi jääneitä vaatteita… Äitikaveri saa lapsen pääsiäisenä, ja toivon että se helpottaa pahinta vauvakuumetta, jos pääsen tuota pientä vähän hoivaamaan.

Oon aika varma, ettei mun puoliso suostu toiseen lapseen, vaikka se tarkottaisi eroa. Välillä mietin että kaikki on tosi hyvin ja helppoa yhden lapsen kanssa, mutta kaipuu siihen että saisi olla vielä raskaana ja elää vauvavuoden, ja pikkusisaruksen tarjoaminen meidän tytölle saavat mut miettimään, että jos en tee sitä, tulen katumaan ja katkeroitumaan.

Onpa kyllä vaikea tilanne. En muista kirjoititko tästä jo aiemmin mutta oliko teillä alunperin mitään puhetta kummankin toivomasta lapsiluvusta? Voimia tilanteen pohdintaan, raastava päätös ihan kumpaan vaan suuntaan sen teetkään.

 

[Olive]

Onpa kyllä vaikea tilanne. En muista kirjoititko tästä jo aiemmin mutta oliko teillä alunperin mitään puhetta kummankin toivomasta lapsiluvusta? Voimia tilanteen pohdintaan, raastava päätös ihan kumpaan vaan suuntaan sen teetkään.

Ei ollut, koska itsellä ei ollut ennen raskautta edes mitään vahvaa vauvakuumetta, enkä koskaan ollut ajatellut haluavani lapsia. Haave toisesta alkoi raskauden loppupuolella.

 

[Helinä84]

Mulla on jo pitempään ollut vauvakuume, ja mieskin on ihan suostuvainen toiseen lapseen. Haluttaisiin tytölle sisarus, ja mun iän kannalta ei hirveen pitkään voi odotella.

Ongelmana on lähinnä se että mun ei yhtään tee mieli seksiä. Imetän vielä, joka varmasti vaikuttaa hormoneihin. Meidän taapero on lisäksi niin velcro-baby, että ne kerrat kun edes olisi ajallisesti mahdollista on niin harvassa.

Mua harmittaa että tuntuu tältä, ja haluaisin kyllä haluta. Tää taitaa olla kuitenkin melko yleistä, että kestää ennen kuin kroppa ja mieli palautuu. Lisäksi mulla ei tällä hetkellä ole mitään hormonaalista ehkäisyä, ja ennen raskautta olin syönyt pilleireitä vuosia, ja sitten oli ehkäisykapselikin niiden jälkeen vuosia.

Vauvakuume on silti ollut vahvana, ja just pieniä vaatteita pakkaillessa miettii että haluaisi niitä vielä toiselle vauvalle pukea. Ikävöin myös raskaana oloa.

En kyllä toisaalta tiedä miten jaksaisin tähän lisäksi pienen vauvan hoitamisen, mutta kyllä aika moni muukin on jaksanut ja pystynyt, joten tuskin se mahdotona olisi

 

[litranmitta]

Ei tärpännyt mulla työnhaku siihen unelmapaikkaan, ja sepäs vain syvensi vauvakuumetta näin toissayönä unta, missä olin käymässä mun edellisellä (tai siis nykyisellä, josta vanhvapailla) työpaikalla, ja nauraen kerroin että tekishän sitä tässä vaikka ykstoista lasta jos onnistuis hereillä ollessani sitten laskin, että 2-v väleillä se tekisi ilman kaksosia kevyet 20 vuotta vauvoja, ja olisin 45 viimeisen syntyessä jotta ei nyt ihan yhtätoista lasta teekään mieli yrittää mut kolmas olis kiva

 

[AstarteDream]

Heippa, mä liityn tänne keskusteluun kuumeilemaan. Meillä on vuonna 2023 syntynyt yhteinen tyttö. Miehellä on aiemmasta yksi lapsi. Miehen kanssa ollaan keskusteltu siitä, että toinen vauva voisi jossain vaiheessa tulla. Alun perin puhuttiin, että tämän vuoden syksyllä voisi alkaa yrittää, mutta mä olisin valmis jo nyt. Jostain syystä stressaan raskautumista hirveästi, vaikka tytön kanssa siinä ei ollut ongelmia. Raskauduin ensimmäisestä kierrosta. Olin tuolloin just täyttänyt 35 vuotta. Nyt olen 37 ja kuulen, miten kello tikittää ja pelottaa, ettei raskautuminen enää olekaan yhtä helppoa ja me tuudittaudutaan liikaa siihen, että kaikki sujuu yhtä helposti kuin ensimmäisellä kerralla.

Puitteet olisi hyvät, sillä muutimme viime syksynä uuteen kotiin, jossa toivottavasti elämme seuraavat 20 vuotta. Elämme suhteemme tähän mennessä onnellisinta aikaa pikkuperheenä. Siksi jotenkin haluaisi jo alkaa yrittää sitä toista yhteistä pienokaista. Yöunetkin ovat alkaneet sujua aina vain paremmin, mikä varmaan edesauttaa vauvahaaveilua. Vielä puoli vuotta sitten ei olisi ollut puhettakaan, että olisin halunnut raskaaksi. :D

 

[Qkkuu]

Tervetuloa uusille @Helinä84 ja @AstarteDream!

Uskon, että kyllä sen uuden pienen jaksaa hoitaa, kun luonto jotenkin järjestää äidille voimia molemmat pohditte omaa ikää niin mulla ihan sama kriiseily täytin joku aika sit 40 ja kuten tonne nelikymppisten ketjuun oon kirjotellukin niin mulla viime synnytyksen jälkeen kierto lyhentynyt reilusta 40 päivästä koko ajan ja viimesin oli 19pv. Koskaan ei oo ollu noin lyhyt ja nyt panikoin että onko mulla jotkut esivaihdevuodet. Toisaalta googlaamalla joka paikasta tulee viestiä että yks kierto ei vielä merkkaa mitään eli nyt pitäs vaan odotella et normaalistuuko kierron pituus. Mutta elän kyllä ihan täysillä samoja fiiliksiä ku te että onnistuukohan enää! Touko-kesäkuussa meillä tarkoitus jättää ehkäisy pois kun pienin täyttää vuoden.

Ja @litranmitta harmi ettei uus duuni tärpännyt mut ehkä se oli merkki että on aika uudelle vauvalle

 

[Haaveilua96]

Mulla vaan vahvistuu tää vauvakuume vaikka onkin toi 3kk neiti tossa, mut hän oppi jo kääntymään molempiin suuntiin iso tyttö hän jo on ja kovasti halu olisi saada pikkusisarus jossain kohtaa aluilleen tuntuu, että miehen kanssa oltais jo molemmat valmiita toiseen kierrokseen, mutta kun kuukautiset vielä alkamatta jospa ne alkais vielä silleen, että pääsis tikkutelemaan ovulaatiota ja tutustumaan uuteen kiertoon ja saamaan pikkunen aluille tämän vuoden puolella

 

[AnniMaria]

Täälläkin tänään ollut vaihteeksi pohdintaa että koskahan sitä olisi taas hyvä aika. Haave kolmannesta on ollut jo vaikka kuinka pitkään. Jotenkin haluaisin kaikki nyt pienillä ikäeroilla. Tähän ketjuun taisin jo aiemmin kirjoittaakin että haaveilen lähinnä tietyn kokoisesta perheestä. Ja hassua sinänsä että ihan vielä en todellakaan halua raskautua. Joku aika sitten oli pelko vahingosta ja aiettä olin helpottunut että pelkäsin turhaan.
Mutta ehkä taas lähempänä nuorimman 1-vuotispäivää voisi antaa kolmoselle mahdollisuuden. Miehen kanssa jo vähän puhuttu tästä ja ollaan aika samoilla linjoilla. Samoilla valvomisilla vaan.
Mutta jos joku pohtii että mites kaksi kun yksikin oli jo työmaa. Niin nyt 4,5 kk:n kokemuksella 2:sta lapsesta, se toinen ei sitä taakkaa tuplaa, sillä kaikki ei ole enää tässä vaiheessa uutta. Plus se vapaus tehdä mitä huvittaa on jo menetetty esikoisen kanssa eli elämänmuutos on senkin puoleen pienempi. Toki työtä on jonkin verran enemmän, mutta ainakin meillä kaikki on mennyt helpommin kuin pelkäsin. Omasta mielestä vauva on raskaampi kuin isompi lapsi, mutta lopulta se vauvavuosi on nopeasti ohi.

 

[Olive]

Täälläkin tänään ollut vaihteeksi pohdintaa että koskahan sitä olisi taas hyvä aika. Haave kolmannesta on ollut jo vaikka kuinka pitkään. Jotenkin haluaisin kaikki nyt pienillä ikäeroilla. Tähän ketjuun taisin jo aiemmin kirjoittaakin että haaveilen lähinnä tietyn kokoisesta perheestä. Ja hassua sinänsä että ihan vielä en todellakaan halua raskautua. Joku aika sitten oli pelko vahingosta ja aiettä olin helpottunut että pelkäsin turhaan.
Mutta ehkä taas lähempänä nuorimman 1-vuotispäivää voisi antaa kolmoselle mahdollisuuden. Miehen kanssa jo vähän puhuttu tästä ja ollaan aika samoilla linjoilla. Samoilla valvomisilla vaan.
Mutta jos joku pohtii että mites kaksi kun yksikin oli jo työmaa. Niin nyt 4,5 kk:n kokemuksella 2:sta lapsesta, se toinen ei sitä taakkaa tuplaa, sillä kaikki ei ole enää tässä vaiheessa uutta. Plus se vapaus tehdä mitä huvittaa on jo menetetty esikoisen kanssa eli elämänmuutos on senkin puoleen pienempi. Toki työtä on jonkin verran enemmän, mutta ainakin meillä kaikki on mennyt helpommin kuin pelkäsin. Omasta mielestä vauva on raskaampi kuin isompi lapsi, mutta lopulta se vauvavuosi on nopeasti ohi.

Mä taas tässä itsekseni just pohdin hetki sitten tätä mun omaa kuumeilua. Et onko se vaan sitä esikoisen raskaus- ja vauva-ajan ikävöintiä, vai sitä että oikeasti haluan toisen lapsen. Kaikki tuntuu niin helpolta (kun lapsen kanssa voi tuntua) nyt yhden kanssa, ja mietin että leviääkö pakka kokonaan käsiin toisesta.

Se on sit vielä asia erikseen minkä verran saan tukea/apua mieheltä, miten raha-asiat jne saadaan sovittua, mutta ehkä nyt ekana olisi tärkeämpää olis saada joku selvyys tähän omaan mielipiteeseen. Ihan jo senkin takia, että jos mies on sitä mieltä ettei missään tapauksessa halua toista, mun pitää olla siitä täysin varma, jotta voin sit todeta miehelle, että siinä tapauksessa erotaan. En halua sit kuitenkaan katkeroitua. Se on selvää, että todennäköisemmin toisen lapsen ”tekemättä jättäminen” harmittaa enemmän, kuin se toisen lapsen saaminen.

 

[litranmitta]

Tervetuloa uusille @Helinä84 ja @AstarteDream!

Uskon, että kyllä sen uuden pienen jaksaa hoitaa, kun luonto jotenkin järjestää äidille voimia molemmat pohditte omaa ikää niin mulla ihan sama kriiseily täytin joku aika sit 40 ja kuten tonne nelikymppisten ketjuun oon kirjotellukin niin mulla viime synnytyksen jälkeen kierto lyhentynyt reilusta 40 päivästä koko ajan ja viimesin oli 19pv. Koskaan ei oo ollu noin lyhyt ja nyt panikoin että onko mulla jotkut esivaihdevuodet. Toisaalta googlaamalla joka paikasta tulee viestiä että yks kierto ei vielä merkkaa mitään eli nyt pitäs vaan odotella et normaalistuuko kierron pituus. Mutta elän kyllä ihan täysillä samoja fiiliksiä ku te että onnistuukohan enää! Touko-kesäkuussa meillä tarkoitus jättää ehkäisy pois kun pienin täyttää vuoden.

Ja @litranmitta harmi ettei uus duuni tärpännyt mut ehkä se oli merkki että on aika uudelle vauvalle

Ah, voispa sitä jo alkaa yrittämään! Hätäsektion takia mulla vaan on vielä raskautumiskieltoa päällä paranemisen varmistamiseksi.. Heinäkuusta eteenpäin olisi sen puolesta lupa raskautua Muuutta, meillä on myös hääsuunnitelmia kesälle 2026, ja olis kyllä ehkä ihanaa juhlia ne taaperoikäisten lasten kera eikä ainakaan heti synnytyksen jälkeen, kun ikinä ei tiedä miten siinä touhussa käy fyysisesti tai henkisesti et jos tulis vauva ennen häitä, niin pitäs vielä lykätä alkuraskaana voisin kuvitella olevani häissä, masu mekossa piilossa, kun mun alkuraskaudet on olleet vain väsyttäviä, eikä ihan niinniin hirveästi oo oksettanut, eikä häissä holillisten juomien juominen oo mulle tärkeää.

 

[AnniMaria]

Mä taas tässä itsekseni just pohdin hetki sitten tätä mun omaa kuumeilua. Et onko se vaan sitä esikoisen raskaus- ja vauva-ajan ikävöintiä, vai sitä että oikeasti haluan toisen lapsen. Kaikki tuntuu niin helpolta (kun lapsen kanssa voi tuntua) nyt yhden kanssa, ja mietin että leviääkö pakka kokonaan käsiin toisesta.

Se on sit vielä asia erikseen minkä verran saan tukea/apua mieheltä, miten raha-asiat jne saadaan sovittua, mutta ehkä nyt ekana olisi tärkeämpää olis saada joku selvyys tähän omaan mielipiteeseen. Ihan jo senkin takia, että jos mies on sitä mieltä ettei missään tapauksessa halua toista, mun pitää olla siitä täysin varma, jotta voin sit todeta miehelle, että siinä tapauksessa erotaan. En halua sit kuitenkaan katkeroitua. Se on selvää, että todennäköisemmin toisen lapsen ”tekemättä jättäminen” harmittaa enemmän, kuin se toisen lapsen saaminen.

Hmm totta sä tavallaan kuumeilet vähän eri asioita. Mikä ei sekään siis ole huono tai yhtään vähemmän vauvakuume. Mulla on ollut aina aika vahvana haave tietystä lapsiluvusta ja sen takia varmaankin uskaltauduin nopeasti uudelleen raskaaksi vaikka esikoisen raskaus olikin ihan karsea eikä synnytyskään mikään paras mahdollinen ja vauvavuosikin tuntui varsinkin alkuun raskaalta. Tämän toisen kohdalla meni onneksi toisin, joten tavallaan haluaisin myös ainakin kerran olla vielä raskaana.

Ja mulla mies on ollut onneksi tukena ja koen että hoitovastuu on jakautunut tasan vaikka olenkin halunnut olla lasten kanssa pidempään kotona. Hänellä ei ole tuntunut aiemmin olevan kovin vahvaa mielipidettä lapsilukuun ja onkin myöntänyt ettei paljon edes miettinyt asiaa ennen meidän parisuhdetta. Silloin lähinnä teki töitä ja harrasti. Nyt tärkeysjärjestys lasten ja parisuhteen myötä kuulemma muuttunut. Ja on elämänmuutoksesta huolimatta yllättävän hyvin ottanut muutoksen vastaan. Tuntuu että itse olen kipuillut sitä enemmän.

Itse en tosiaan koe että pakka olisi tästä toisesta levinnyt käsiin. Työ on kyllä lisääntynyt, mutta ei tuplaantunut. Ja koska tiedän että tämä aika kun lapset ovat pieniä on lopulta lyhyt ja suurimman osan elämästään he ovat aikuisia. Eli kyllähän tässä vapaa-aika ja parisuhdeaika kärsii ja jää aika vähiin ja joidenkin asioiden tekeminen on vaan työlästä ja arki pyörii lasten päivärytmin ympärillä, mutta yritetään asennoitua tähän ohimenevänä vaiheena. Silti tietysti tulee niitä päiviä että ei vain jaksaisi ja koko homma kututtaa, mutta ne on onneksi harvassa ja kuuluu elämään.

Ja meillä onneksi elinkustannukset antavat joustonvaraa. En teidän taloudellista tilannetta tarkemmin tiedä muuten kuin että palkat teillä on ainakin paremmat kuin meillä tulee todennäköisesti ikinä olemaan, mutta niin taitaa myös kulutkin olla korkeammat.

En kadehdi yhtään sun pohdintoja kun joudut kummassakin vaihtoehdossa tekemään lopulta aika ison valinnan. Enkä kyllä tiedä oliko tässä mun vastauksessa mitään järkeä, mutta jotain koitin vastata.

 

[Olive]

Hmm totta sä tavallaan kuumeilet vähän eri asioita. Mikä ei sekään siis ole huono tai yhtään vähemmän vauvakuume. Mulla on ollut aina aika vahvana haave tietystä lapsiluvusta ja sen takia varmaankin uskaltauduin nopeasti uudelleen raskaaksi vaikka esikoisen raskaus olikin ihan karsea eikä synnytyskään mikään paras mahdollinen ja vauvavuosikin tuntui varsinkin alkuun raskaalta. Tämän toisen kohdalla meni onneksi toisin, joten tavallaan haluaisin myös ainakin kerran olla vielä raskaana.

Ja mulla mies on ollut onneksi tukena ja koen että hoitovastuu on jakautunut tasan vaikka olenkin halunnut olla lasten kanssa pidempään kotona. Hänellä ei ole tuntunut aiemmin olevan kovin vahvaa mielipidettä lapsilukuun ja onkin myöntänyt ettei paljon edes miettinyt asiaa ennen meidän parisuhdetta. Silloin lähinnä teki töitä ja harrasti. Nyt tärkeysjärjestys lasten ja parisuhteen myötä kuulemma muuttunut. Ja on elämänmuutoksesta huolimatta yllättävän hyvin ottanut muutoksen vastaan. Tuntuu että itse olen kipuillut sitä enemmän.

Itse en tosiaan koe että pakka olisi tästä toisesta levinnyt käsiin. Työ on kyllä lisääntynyt, mutta ei tuplaantunut. Ja koska tiedän että tämä aika kun lapset ovat pieniä on lopulta lyhyt ja suurimman osan elämästään he ovat aikuisia. Eli kyllähän tässä vapaa-aika ja parisuhdeaika kärsii ja jää aika vähiin ja joidenkin asioiden tekeminen on vaan työlästä ja arki pyörii lasten päivärytmin ympärillä, mutta yritetään asennoitua tähän ohimenevänä vaiheena. Silti tietysti tulee niitä päiviä että ei vain jaksaisi ja koko homma kututtaa, mutta ne on onneksi harvassa ja kuuluu elämään.

Ja meillä onneksi elinkustannukset antavat joustonvaraa. En teidän taloudellista tilannetta tarkemmin tiedä muuten kuin että palkat teillä on ainakin paremmat kuin meillä tulee todennäköisesti ikinä olemaan, mutta niin taitaa myös kulutkin olla korkeammat.

En kadehdi yhtään sun pohdintoja kun joudut kummassakin vaihtoehdossa tekemään lopulta aika ison valinnan. Enkä kyllä tiedä oliko tässä mun vastauksessa mitään järkeä, mutta jotain koitin vastata.

Mä oon just ollut enne ekaa lasta tuollain kun sun mies, että ei oo ollut vahvaa mielipidettä lapsilukuun. En varsinaisesti kaivannut lasta elämääni, mutta en ollut sitä vastaankaan. Puoliso ei halunnut aiemmin lapsia ja oon aina ollut tosi mukautuvainen luonteeltani, niin tätä ristiriitaa ei suhteessa ennen ollut… Toki mulla tuli jo raskausaikana se ajatus et ehkä toinenkin, ja vahvistui jo vauvavuonna. Et pakko tässä kai on olla jotain muutakin kun vain sen ajan ikävöintiä? Ja tuntuu just tuolta, että ne omat arvot ja elämäntavoitteet on muuttuneet nyt lapsen myötä perhekeskeisempään suuntaan.

Onhan meillä sinällään hyvä taloudellinen tilanne, mutta mies etenkin on tosi tarkka rahasta ja haluaa elää leveästi, jäädä aikaisin pois töistä ym. Ei ole varmaan valmis nipistämään tästä lapsen/lasten vuoksi, ja mielestäni se on vähän ristiriidassa parisuhteen ja perhe-elämän ideologian kanssa - esim äitiysvapaalla maksoin edelleen puolet yhteisistä kuluista vaikka tulot tippui. Asiasta keskusteltiin kyllä, mutta hän ei ollut valmis ottamaan isompaa taloudellista vastuuta hetkeksi -> tuntui että ajaa enemmän kuitenkin omaa etuaan. Ja se tunne jatkuu. Kuitenkin rakastaa lasta ja haluaa hänelle kaiken hyvän, sijoittaa lapselle myös omista rahoistaan joka kuukausi ym.

Itse voisin tyytyä vähempäänkin, vaikka onhan se kiva asua isossa omakotitalossa josta on tulossa remontoimalla tosi hieno. Mut sit kun miettii, että onko materia tärkeämpää kuin perhe ja lapset? Materia voi tuhoutua, sen arvo voi laskea, mitä ikinä. Ja kun se vaikein aika lasten kanssa on kuitenkin niin lyhyt…

Mut tässä just tulee esiin se mun ja miehen erilaisuus arvoissa, joka on noussut vahvasti esiin lapsen myötä. Nyt vaan alkaisi olla se hetki, että ne vaikeat keskustelut näistä käydään. En vain tiedä miten, kun tiedän että mies ”torppaa” mun lapsihaaveita tai muita unelmia sanomalla etten mä elä siten että voisin saavuttaa näitä asioita, tai sitten hän ei vaan suostu keskustelemaan koko lapsiasiasta koska on niin jyrkästi sitä mieltä, että yksi riittää. Eli jotenkin tuntuu vaikealta päästä edes keskustelemaan siitä, mitä me voitaisiin tehdä yhdessä sen eteen, että kummankin toiveet ja haaveet toteutuisi.

Tää nyt meni taas tällaiseksi suhdeavautumiseksi pahoittelut siitä.

 

[AnniMaria]

Mä oon just ollut enne ekaa lasta tuollain kun sun mies, että ei oo ollut vahvaa mielipidettä lapsilukuun. En varsinaisesti kaivannut lasta elämääni, mutta en ollut sitä vastaankaan. Puoliso ei halunnut aiemmin lapsia ja oon aina ollut tosi mukautuvainen luonteeltani, niin tätä ristiriitaa ei suhteessa ennen ollut… Toki mulla tuli jo raskausaikana se ajatus et ehkä toinenkin, ja vahvistui jo vauvavuonna. Et pakko tässä kai on olla jotain muutakin kun vain sen ajan ikävöintiä? Ja tuntuu just tuolta, että ne omat arvot ja elämäntavoitteet on muuttuneet nyt lapsen myötä perhekeskeisempään suuntaan.

Onhan meillä sinällään hyvä taloudellinen tilanne, mutta mies etenkin on tosi tarkka rahasta ja haluaa elää leveästi, jäädä aikaisin pois töistä ym. Ei ole varmaan valmis nipistämään tästä lapsen/lasten vuoksi, ja mielestäni se on vähän ristiriidassa parisuhteen ja perhe-elämän ideologian kanssa - esim äitiysvapaalla maksoin edelleen puolet yhteisistä kuluista vaikka tulot tippui. Asiasta keskusteltiin kyllä, mutta hän ei ollut valmis ottamaan isompaa taloudellista vastuuta hetkeksi -> tuntui että ajaa enemmän kuitenkin omaa etuaan. Ja se tunne jatkuu. Kuitenkin rakastaa lasta ja haluaa hänelle kaiken hyvän, sijoittaa lapselle myös omista rahoistaan joka kuukausi ym.

Itse voisin tyytyä vähempäänkin, vaikka onhan se kiva asua isossa omakotitalossa josta on tulossa remontoimalla tosi hieno. Mut sit kun miettii, että onko materia tärkeämpää kuin perhe ja lapset? Materia voi tuhoutua, sen arvo voi laskea, mitä ikinä. Ja kun se vaikein aika lasten kanssa on kuitenkin niin lyhyt…

Mut tässä just tulee esiin se mun ja miehen erilaisuus arvoissa, joka on noussut vahvasti esiin lapsen myötä. Nyt vaan alkaisi olla se hetki, että ne vaikeat keskustelut näistä käydään. En vain tiedä miten, kun tiedän että mies ”torppaa” mun lapsihaaveita tai muita unelmia sanomalla etten mä elä siten että voisin saavuttaa näitä asioita, tai sitten hän ei vaan suostu keskustelemaan koko lapsiasiasta koska on niin jyrkästi sitä mieltä, että yksi riittää. Eli jotenkin tuntuu vaikealta päästä edes keskustelemaan siitä, mitä me voitaisiin tehdä yhdessä sen eteen, että kummankin toiveet ja haaveet toteutuisi.

Tää nyt meni taas tällaiseksi suhdeavautumiseksi pahoittelut siitä.

Älä pahoittele. Jos saat jäsenneltyä ajatuksia täällä niin sehän on vain hyvä.

Joo teillä on tavallaan mennyt just toisinpäin tuo kuin meillä. Mä oon aina halunnut lapsia ja sun mies taas ei ja sitten se ei niin varma osapuoli on muuttunut perhekeskeisemmäksi.

Mutta millä tavalla sä et muka elä niin että voisit saavuttaa sun haaveita/saada toisen lapsen? Tai siis lähinnä että millainen tilanne teillä pitäisi oikein olla että toinen lapsi olisi sun miehen mielestä edes mahdollinen? Kun siis eihän siihen sentään jättiomaisuutta tarvita. Raha tuo tietyssä määrin vakautta ja turvaa ja itsellekin on tärkeää että ei joudu elämään kädestä suuhun ja pystyy säästämään ja pitämään rahaa säästössä. Elämästä ei toki koskaan tiedä mitä käy. Mutta ei sitä rahaa ihan tolkuttomasti tarvitse että voi olla isompikin perhe. Toki leveästi ei voi elellä, mutta silti ihan hyvää elämää.

Harmi että hän on noin jyrkkä mielipiteessään. Tai siis saahan hän olla tuota mieltä lapsiasiassa, mutta tylsä ettei edes halua kuulla mitä sulla on sanottavana.

Oletteko saaneet näitä juttuja käytyä siellä terapiassa läpi? Tai kun tuntuvat olevan aika tärkeitä kysymyksiä teidän parisuhteen kannalta.

 

[Olive]

Älä pahoittele. Jos saat jäsenneltyä ajatuksia täällä niin sehän on vain hyvä.

Joo teillä on tavallaan mennyt just toisinpäin tuo kuin meillä. Mä oon aina halunnut lapsia ja sun mies taas ei ja sitten se ei niin varma osapuoli on muuttunut perhekeskeisemmäksi.

Mutta millä tavalla sä et muka elä niin että voisit saavuttaa sun haaveita/saada toisen lapsen? Tai siis lähinnä että millainen tilanne teillä pitäisi oikein olla että toinen lapsi olisi sun miehen mielestä edes mahdollinen? Kun siis eihän siihen sentään jättiomaisuutta tarvita. Raha tuo tietyssä määrin vakautta ja turvaa ja itsellekin on tärkeää että ei joudu elämään kädestä suuhun ja pystyy säästämään ja pitämään rahaa säästössä. Elämästä ei toki koskaan tiedä mitä käy. Mutta ei sitä rahaa ihan tolkuttomasti tarvitse että voi olla isompikin perhe. Toki leveästi ei voi elellä, mutta silti ihan hyvää elämää.

Harmi että hän on noin jyrkkä mielipiteessään. Tai siis saahan hän olla tuota mieltä lapsiasiassa, mutta tylsä ettei edes halua kuulla mitä sulla on sanottavana.

Oletteko saaneet näitä juttuja käytyä siellä terapiassa läpi? Tai kun tuntuvat olevan aika tärkeitä kysymyksiä teidän parisuhteen kannalta.

Nokun sepä se onkin, että miehen mielestä pitäisi olla suunnilleen lottovoitto plakkarissa että sen toisen lapsen voi tehdä. Kyllähän hän tietää, ettei siihen toiseen lapseen vaadittaisi nykyistä enempää rahaa, mutta hänellä on niin vahva se omaisuuden ja leveän elämisen unelma, että se on tärkeämpää. En mä oikein edes tiedä, miksi hän kuvittelee että tarvisi lottovoiton jos haluaisi ylläpitää unelmansa ja saada toisen lapsen, ei se toinen lapsi lottovoiton verran sitä omaisuutta kuitenkaan vie? Siis tarkoitan, että jos ilman toista lasta unelmat voisi saavuttaa ilman lottovoittakin, niin mihin sitä lottovoittoa tarvii sen toisen lapsen myötä? Hän siis haluaa sijoitusasunnon, asua ulkomailla (minä en, tämä on toinen iso keskustelunaihe joka tullut ilmi vasta viime vuonna), matkustella usean kerran vuodessa ulkomailla ja jäädä eläkkeelle 50-60 -vuotiaana.

Ei olla terapiassa puhuttu vielä aiheesta, koska ollaan käsitelty ensin noita kommunikaatioasioita, jotka onkin nyt paremmassa kunnossa. Mutta ajattelin, että ensi kerralla olisi hyvä ottaa nämä puheeksi, kun nyt on noussut esiin miehen toimesta esim ajatus sijoitusasunnon hankkimisesta yksin tai yhdessä - ja etenkin se yhdessä hankkiminen on sellainen että mä en sitä aio tehdä jos nämä tulevaisuuden isot kysymykset ei ole käsitelty.

 

[Aakkoset]

Hän siis haluaa sijoitusasunnon, asua ulkomailla (minä en, tämä on toinen iso keskustelunaihe joka tullut ilmi vasta viime vuonna), matkustella usean kerran vuodessa ulkomailla ja jäädä eläkkeelle 50-60 -vuotiaana.

Pakko todeta, että meillä mediaanipalkka (puolisolla yli), omistetaan sijoitusasunto ja oma koti. Toki jätettiin edellinen asunto vuokralle kun ostettiin isompi. Lainaa toki on, kahdesta asunnosta. Mutta molemmat asunnot pk seudulla hyvillä paikoilla, mutta ei mitään linnoja ole. Saatiin 3 viikossa vuokralainen ja asunto "hoitaa" itse itseään. Eli vuokralla saadaan kulut katettua. Voittoa ei vielä tule, mutta ajatelttelimme myydä se pois muuta.an vuoden pääsyä ja ostaa pienempi sijoitusasunto. Yritän tällä vain sanoa, että ei ne tulot vaan pienet menot, joilla pystyy vaikuttamaan omaan tulevaisuuteen positiivisesti.

 

[Olive]

Pakko todeta, että meillä mediaanipalkka (puolisolla yli), omistetaan sijoitusasunto ja oma koti. Toki jätettiin edellinen asunto vuokralle kun ostettiin isompi. Lainaa toki on, kahdesta asunnosta. Mutta molemmat asunnot pk seudulla hyvillä paikoilla, mutta ei mitään linnoja ole. Saatiin 3 viikossa vuokralainen ja asunto "hoitaa" itse itseään. Eli vuokralla saadaan kulut katettua. Voittoa ei vielä tule, mutta ajatelttelimme myydä se pois muuta.an vuoden pääsyä ja ostaa pienempi sijoitusasunto. Yritän tällä vain sanoa, että ei ne tulot vaan pienet menot, joilla pystyy vaikuttamaan omaan tulevaisuuteen positiivisesti.

No, kun sepä se kun ei mies halua ”pieniä menoja” - haluaa matkustella paljon, ostaa merkkivaatteita, kalliin auton, käydä ravintoloissa jne. Mulle kelpais hyvin pienempi okt tai rivarikämppäkin. Mies haluaa elää leveästi isoilla menoilla, ja näkee jotenkin sen toisen lapsen esteenä sille. Varmasti tässä on myös osasyynä se, että hänelle oli vaikeaa hyväksyä se, että mun huomio ei ollutkaan enää täysin hänessä lapsen tultua ym.

Hän on elänyt vähävaraisen lapsuuden, ja nyt vähän tuppaa ylikorjaamaan. Monet kerrat olen koittanut takoa päähän sitä, että jos koko elämän elää niin, että raha ja materia on tärkeintä ja rahalla koittaa saada onnea, niin vanhuuden tullen huomaa, miten se ei pitänytkään paikkaansa, ja katuu esim sitä ettei ollut perheen ja lapsen kanssa enemmän ym. Mutta en mä voi toisen ajatuksia muuttaa vaikka kuinka yrittäisin.

 

[AstarteDream]

Me ollaan päätetty ryhtyä nyt kuitenkin yrittämään toista yhteistä lasta, kun juteltiin oikein kunnolla! Todettiin, ettei tässä nuorruta ja toisaalta olisi kiva ettei ikäero tyttöön tulisi liian suureksi.

 

[Selah]

Onpa kiva käydä täällä lukemassa kuumeiluviestejä. Voin samaistua raskauskaipuuseen ja just kun laitoin 74 vaatteet pois kaapista niin siinä sain yksin prosessoida mitä säilytän ja mitä en. Miehelle en edes jaksa yrittää fiilistellä Tällanenkin haaveilu on ihan kivaa, vaikka se raskaus on ihan tarpeeksi pitkä aika itsessään. Onneksi on muutakin ajateltavaa kun kakkonen, hulluksi tässä odotellessa tulisi muuten.

Meillä siis aikalailla sovittu juttu, että sitten heinäkuussa on toisen vuoro.