Vauvakuume vaikka ei yritystä

[Olive]

Kuulostaa että miehelläsi on kovasti ristiriitaisia ajatuksia, eli varmaankin aika auttaa tässä että ajatukset löytävät paikkansa yhteensopivaksi kokonaisuudeksi.

No miltä kuulostaisi ajatus, että stressi on useamman tekijän summa. Jos et pysty puuttumaan juuri kohteena olevaan stressitekijään, niin pystyisitkö purkamaan jotain muita? Esim. olikos teillä remppa menossa, jos sen saisi alta niin paukkuja voisi riittää paremmin perhe-elämän kiemuroihin. Pura joku muu stressin lähde, niin kokonaisuus voisi keventyä. Kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen.

Miehen stressi on työ, remontti ja raha. Hänen työhön en voi vaikuttaa. Nyt hän on parin viikon lomalla ulkomailla, urakoitsija tekee remonttia ja oon koittanut mahdollisimman vähän vaivata puolisoa remontilla lomansa aikana. Muutenkin osallistun kyllä remonttiin. Käyn töissä, maksetaan puoliksi hommat. Että siinäpä se miten voisin yrittää auttaa koitan pitää huolen myös ettei mies olisi seksuaalisesti turhautunut, kokee seksin tärkeänä osana stressinpurkua.

Mutta kun näistä nyt on saanut vähän juteltua ja koitettu kaivaa niitä miehen ajatuksia toisesta lapsesta niin kuulostaa tosiaan siltä että ainoa mikä sen pään kääntäisi olisi lottovoitto ja vauvalle hoitaja eli veikkaan ettei tässä nyt oikein mikään auta

 

[Nepeta Cataria]

Oma motivaatiokuvani, kun koitan pähkäillä tietä ulos ongelmista tai reittiä haluttuun lopputulokseen. Olen myös kissafani.

 

[Pingviiniemo]

Miehen stressi on työ, remontti ja raha. Hänen työhön en voi vaikuttaa. Nyt hän on parin viikon lomalla ulkomailla, urakoitsija tekee remonttia ja oon koittanut mahdollisimman vähän vaivata puolisoa remontilla lomansa aikana. Muutenkin osallistun kyllä remonttiin. Käyn töissä, maksetaan puoliksi hommat. Että siinäpä se miten voisin yrittää auttaa koitan pitää huolen myös ettei mies olisi seksuaalisesti turhautunut, kokee seksin tärkeänä osana stressinpurkua.

Mutta kun näistä nyt on saanut vähän juteltua ja koitettu kaivaa niitä miehen ajatuksia toisesta lapsesta niin kuulostaa tosiaan siltä että ainoa mikä sen pään kääntäisi olisi lottovoitto ja vauvalle hoitaja eli veikkaan ettei tässä nyt oikein mikään auta

Tsemmpiä kuumeilun kanssa.
Pikkulapsiaika on semmoinen, että moni ei halua tehdä isoja päätöksiä tuolloin… meillä tosiaan kaksi pienellä ikäerolla ja luultiin että kolmas samaan syssyyn, mutta sit todettiin että tää onkin liian rankkaa. Varsinkin mies totesi että nyt on liian paljon kaikkea kerralla.

Kolmonen haluttaisiin joskus, mutta mies on ollut vahvavasti sitä mieltä että nyt odotetaan ja niin onkin ollut hyvä tässä kohtaa…

Pointti on se, että sit kun lapsi alkaa olla 3-4 kelkka voi yhtäkkiä kääntyäkkin. Miehellä on nyt semmoinen olo ja minulla myös, että aletaan pärjätä. Että ei ois arki liian kuormittavaa. Onhan tässä ollut hirveä sopeutuminen kun aikaa ei ole ollut toiselle saman verran kuin ennen, mutta siihenkin tottuu.

Se on kauhea kriisi varmasti, kun itse haluaa lapsia ja toinen ei. Toivon todella että sun miehen kelkka kääntyy. Pienessä ikäerossa on myös hurjasti hyviä puolia, vaikka uskonkin että ikäerolla ei loppujen lopuksi ole niin väliä.

Perustele sillä että lapset on kavereita keskenään ja seuraa toisilleen.
Mun oma lapsuus oli kolmen muun sisaruksen kanssa ja me leikittiin keskenään päivät pitkät ja hauskaa oli.

 

[Stiinaliina]

No nythän se mies lohkas sitte!!! Mulla on ollu erilaisia huolia aina terveyden kanssa. Endo… aina kystia ja kipua ja nyt laitettiin kesällä ehkäisykapseli. Sen jälkeen oon kipuillu ja vuotanu koko ajan. Mies sitten aamulla totesi ” en halua että suhun sattuu… ota se kapseli pois jos siitä on enemmän haittaa ku hyötyä”
Noh aloin itkeä että kun muuta ehkäsyä ei ole enää jäljellä kun mikään ei sovi…
Mies totes ” et sä tarvi enää ehkäsyä. Meet sitte synnytyksen jälkee sinne leikkauksee ni sua ei satu enää koskaan”

Apua!!!! Mulla on siis 3v esikoinen ja tää ois miehen eka

 

[Olive]

Tsemmpiä kuumeilun kanssa.
Pikkulapsiaika on semmoinen, että moni ei halua tehdä isoja päätöksiä tuolloin… meillä tosiaan kaksi pienellä ikäerolla ja luultiin että kolmas samaan syssyyn, mutta sit todettiin että tää onkin liian rankkaa. Varsinkin mies totesi että nyt on liian paljon kaikkea kerralla.

Kolmonen haluttaisiin joskus, mutta mies on ollut vahvavasti sitä mieltä että nyt odotetaan ja niin onkin ollut hyvä tässä kohtaa…

Pointti on se, että sit kun lapsi alkaa olla 3-4 kelkka voi yhtäkkiä kääntyäkkin. Miehellä on nyt semmoinen olo ja minulla myös, että aletaan pärjätä. Että ei ois arki liian kuormittavaa. Onhan tässä ollut hirveä sopeutuminen kun aikaa ei ole ollut toiselle saman verran kuin ennen, mutta siihenkin tottuu.

Se on kauhea kriisi varmasti, kun itse haluaa lapsia ja toinen ei. Toivon todella että sun miehen kelkka kääntyy. Pienessä ikäerossa on myös hurjasti hyviä puolia, vaikka uskonkin että ikäerolla ei loppujen lopuksi ole niin väliä.

Perustele sillä että lapset on kavereita keskenään ja seuraa toisilleen.
Mun oma lapsuus oli kolmen muun sisaruksen kanssa ja me leikittiin keskenään päivät pitkät ja hauskaa oli.

No tuota oon yrittänyt sanoa et ei tarvis sit ite olla viihdyttämässä kun olis seuraa toisilleen… ei auta. Hyvähän hänen on sanoa kun todnäk se oon minä joka sit viihdyttää mäkin aattelin et aika auttais, mies odotti kovasti et vauva kasvaa isommaks et voi leikkiä ym mut ei kyl oo vielä pahemmin innostunut. Mä en olis muutenkaan toivonut mitään alle 2v ikäeroa, mut sellanen 4-5 alkaa tuntua ”maksimilta”, et sen jälkeen ei ehkä niin paljon oo enää sit seuraa toisilleen

 

[Qkkuu]

Pakko tulla purkamaan ajatuksia tänne. Nyt nousi jotenkin ihan kauhee huoli et mitä jos en enää tuliskaan raskaaksi ja joutuis luopumaan ajatuksesta saada kolmas pikkuinen. Oon lukenu kaiken maailman artikkeleita liittyen hedelmällisyyteen ja iän vaikutuksista siihen ja joka paikassa toitotetaan kuinka vaikee on tulla raskaaksi enää 40-vuotiaana (sen verran tulee mulla mittariin ihan lähiaikoina). Oon kyllä kuullu että jos on saanu jo pari lasta suht pienellä ikäerolla niin tuskin se hedelmällisyys yhtäkkiä nollautuu. Silti jotenki ihan hirvee pelko iski kun sit en ihan kauheen paljon vanhempi myöskään haluis olla kolmannen syntyessä eli jossain vuoden kuluessa ois toive että onnistuis.

Ja sit vielä se toinen puoli et puhuttiin just puolison kanssa että kyl tää lapsiarki jo näiden kahden kanssa kuormittaa jonkun verran varsinkin puolisoa sillä seurauksella että hän hermostuu joistain asioista useammin kuin ennen. Saadaan kyllä aina kaikki puhuttua mutta just nyt torstaina oli taas yks riita tai siis hän suuttui mun mielestä ihan turhasta ni sen jälkeen vaan mietin et ois kyl ihan kauheeta jos kolmannen lapsen saaminen johtais johonkin uupumiseen, ja sitä kautta riitelyyn ja pahimmassa tapauksessa eroon. Siinä tapauksessa tietty toivois että olis ollu tyytyväinen kahden lapsen kanssa jos kolmas on se jonka jälkeen kamelin selkä katkeaa. Mutta kun sitä ei voi tietää, taaskaan.

Eli ihme ristiriitaisia fiiliksiä, toivoo kovasti sitä kolmatta ja pelkää onnistuuko se enää ja toisaalta joutuu miettii kestääkö parisuhde vielä enemmän hässäkkää lapsiarjen muodossa.

Tällä hetkellä kaikki menee kyllä tosi ihanasti ja aina ku ollu noita puolison hermostumisia niin keskustellessa sieltä on paljastunut joku tosi tärkeä asia läpikäydä ja kun se on juteltu niin on mennyt vaan paremmin. Usein pohjimmiltaan syyt riitoihin on ollu todella ydinkysymyksissä kuten välittääkö toinen toisesta edelleen ja haluaako toimia yhteisen hyvän eteen. Vaikka päälle päin hermostuminen on voinut johtua jostain käytännön asiasta.

Huh. Kiitos ja anteeksi tämä vuodatus!

 

[Selah]

Surullista toki että tällaisen asian äärelle pysähtyy vasta nyt, vajaa 8v suhteen jälkeen kun on yksi lapsikin yhdessä.

Tästä tuli mieleen "seitsemän vuoden kriisi" suhteessa. Mulla auttoi ihan vaan sen tiedostaminen tuon vaiheen läpi. Itse miehesi tiedät paremmin, mutta itse en ottaisi oman mieheni sanomisia liian vakavasti stressaavassa elämäntilanteessa. Laittaisin lapsipuheet hyllylle ja keskittyisin huoltamaan perheen tilannetta siinä hetkessä, jos tosiaan ei sen seuraavan lapsen saamisen kanssa ole just tämän viikon hätä. Ymmärrän kyllä että haluat katsoa pitkällä tähtäimellä, mutta silti tällänen pointti multa.

Meillä on just nyt huoltoväli menossa. Toivottavasti parisuhde ja koti on kunnossa siihen mennessä kun haluan antaa luvan seuraavalle. Vaikka kaikki-mulle-heti-nyt olis kiva. Ehkä sitä osaa sitten arvostaa kun on nähnyt vaivaa tilanteen parantamiseksi ja joutuu odottamaankin vähän.

 

[Nepeta Cataria]

Pakko tulla purkamaan ajatuksia tänne. Nyt nousi jotenkin ihan kauhee huoli et mitä jos en enää tuliskaan raskaaksi ja joutuis luopumaan ajatuksesta saada kolmas pikkuinen. Oon lukenu kaiken maailman artikkeleita liittyen hedelmällisyyteen ja iän vaikutuksista siihen ja joka paikassa toitotetaan kuinka vaikee on tulla raskaaksi enää 40-vuotiaana (sen verran tulee mulla mittariin ihan lähiaikoina). Oon kyllä kuullu että jos on saanu jo pari lasta suht pienellä ikäerolla niin tuskin se hedelmällisyys yhtäkkiä nollautuu. Silti jotenki ihan hirvee pelko iski kun sit en ihan kauheen paljon vanhempi myöskään haluis olla kolmannen syntyessä eli jossain vuoden kuluessa ois toive että onnistuis.

Ja sit vielä se toinen puoli et puhuttiin just puolison kanssa että kyl tää lapsiarki jo näiden kahden kanssa kuormittaa jonkun verran varsinkin puolisoa sillä seurauksella että hän hermostuu joistain asioista useammin kuin ennen. Saadaan kyllä aina kaikki puhuttua mutta just nyt torstaina oli taas yks riita tai siis hän suuttui mun mielestä ihan turhasta ni sen jälkeen vaan mietin et ois kyl ihan kauheeta jos kolmannen lapsen saaminen johtais johonkin uupumiseen, ja sitä kautta riitelyyn ja pahimmassa tapauksessa eroon. Siinä tapauksessa tietty toivois että olis ollu tyytyväinen kahden lapsen kanssa jos kolmas on se jonka jälkeen kamelin selkä katkeaa. Mutta kun sitä ei voi tietää, taaskaan.

Eli ihme ristiriitaisia fiiliksiä, toivoo kovasti sitä kolmatta ja pelkää onnistuuko se enää ja toisaalta joutuu miettii kestääkö parisuhde vielä enemmän hässäkkää lapsiarjen muodossa.

Tällä hetkellä kaikki menee kyllä tosi ihanasti ja aina ku ollu noita puolison hermostumisia niin keskustellessa sieltä on paljastunut joku tosi tärkeä asia läpikäydä ja kun se on juteltu niin on mennyt vaan paremmin. Usein pohjimmiltaan syyt riitoihin on ollu todella ydinkysymyksissä kuten välittääkö toinen toisesta edelleen ja haluaako toimia yhteisen hyvän eteen. Vaikka päälle päin hermostuminen on voinut johtua jostain käytännön asiasta.

Huh. Kiitos ja anteeksi tämä vuodatus!

Tuohon kuormitukseen ja hermostumiseen. Lapset kasvavat koko ajan ja kun ikää tulee lisää niin siinä uhmaiän ja murrosiän välissä on muutaman vuoden seesteisempi kausi - mitä nyt poikalapset tuppaavat aiheuttamaan harmaita hiuksia, erityisesti syksyisin koulujen alkaessa. Mutta niin, jos nyt hommaisi vielä yhden, niin kuormitus pysyisi suunnilleen samana kun isommat lapset kasvavat ja vauvelilla menee kuitenkin se liki pari vuotta päästä siihen tahtoikään. Kun on useampi lapsi alla niin vauvaikä kuormita niin paljoa, vauvat ovat aika simppeleitä otuksia lopulta kun olet päässyt jyvälle perushoidosta.

Onhan se kuormittuminen vaan melkoista, meilläkin on tasaisesti kuormitus kasvanut perhekoon kasvun myötä. Mutta ei exponentiaalisesti kuten olisi voinut kuvitella. Mutta kyllä mies räpsähtelee selvästi useammin. Toki tässä koko ajan opitaan lisää, toimitaan paremmin kuormitustilanteissa ja pinna pitenee. Ja rimaa lasketaan alemmaksi, valitaan taistelumme.

Kaikesta selviää, aika ja oppiminen auttaa. Asenne on se tärkein, ja että vanhemmat ovat yhtenä rintamana. Silloin jaksaa! Silläpä se on tärkeää just et olis miehen kans samalla sivulla tän asian kans.

 

[Qkkuu]

Tuohon kuormitukseen ja hermostumiseen. Lapset kasvavat koko ajan ja kun ikää tulee lisää niin siinä uhmaiän ja murrosiän välissä on muutaman vuoden seesteisempi kausi - mitä nyt poikalapset tuppaavat aiheuttamaan harmaita hiuksia, erityisesti syksyisin koulujen alkaessa. Mutta niin, jos nyt hommaisi vielä yhden, niin kuormitus pysyisi suunnilleen samana kun isommat lapset kasvavat ja vauvelilla menee kuitenkin se liki pari vuotta päästä siihen tahtoikään. Kun on useampi lapsi alla niin vauvaikä kuormita niin paljoa, vauvat ovat aika simppeleitä otuksia lopulta kun olet päässyt jyvälle perushoidosta.

Onhan se kuormittuminen vaan melkoista, meilläkin on tasaisesti kuormitus kasvanut perhekoon kasvun myötä. Mutta ei exponentiaalisesti kuten olisi voinut kuvitella. Mutta kyllä mies räpsähtelee selvästi useammin. Toki tässä koko ajan opitaan lisää, toimitaan paremmin kuormitustilanteissa ja pinna pitenee. Ja rimaa lasketaan alemmaksi, valitaan taistelumme.

Kaikesta selviää, aika ja oppiminen auttaa. Asenne on se tärkein, ja että vanhemmat ovat yhtenä rintamana. Silloin jaksaa! Silläpä se on tärkeää just et olis miehen kans samalla sivulla tän asian kans.

Joo siis just toi että kunhan on miehen kanssa samoilla ajatuksilla menossa! Mä oon tosiaan nyt kolmannen lapsen myötä paljon enemmän ylipäätään ees lukenu vauvapalstoja tai edes selvittänyt että miten koko raskautuminen onnistuu. Ekan kohdalla vaan aattelin et kyl se aikanaan tulee ja tokakin tuli aika helposti mut nyt toi oma ikä (40) mietityttää ni oon jotenkin ehkä enemmän puhunu miehellekin tästä et nyt ei oo enää varmaa onnistuuko. Nyt kyllä oon vähän rajoittanut sitä kuinka paljon tästä lapsiasiasta miehelle juttelen kun hän on siis oikeen positiivisesti siihen suhtautunut mut huomaan et jos yhtään ylimäärin asiasta puhun ni alkaa vähän himmailee että älä nyt noin kierroksillä käy hei! :D Toisaalta sä just taisitkin mua lohdutella kun ekoja kertoja tänne kirjoittelin että kun on "putki auki" niin miksei se kolmaskin sieltä tulisi.

Muistelenko jostain toisesta keskustelusta, että teille ehkä olisi seuraava tulossa jo?

 

[Nepeta Cataria]

Muistelenko jostain toisesta keskustelusta, että teille ehkä olisi seuraava tulossa jo?

Olen tehnyt sarjan roskishaamuja tässä, ei tunnu vahvistuvan viiva millään. Ei ole siis odotukset kovin korkealla nyt. Mutta jos tuosta vauva leipoutuu niin tervetuloa vaan. Varsinaista yritystä ei ole ollut, mutta eipä kyllä ehkäisyäkään. Eikä kuukautisia imetyksen vuoksi.

 

[Olive]

Yllättäen tuli niin surullinen olo ja alkoi itkettää, kun somessa tuli vastaan synnytykseen liittyvä postaus ja tuli niin vahvana taas se olo, että haluan kokea tuon uudestaan

 

[linnie]

Kurvaan uutena mukaan keskusteluun, tää ketju osui ja upposi!

Meillä on kaksi lasta. Tekemällä tehtyjä, pitkään toivottuja. No, toka tuli nopeahkosti, mut hoidoilla myös. Oltiin jo ihan varmoja että nää riittää, lapsiluku täynnä.

Mut miten kävikään, vauvakuume iski mulle ja lujaa. On kuitenkin paljon syitä, miksi ei enää kolmatta. Isoimpana se, että puolisolle riittää nämä kaksi lasta. Mutta on vaikeaa, kun sydän pakahtuu haaveesta kolmanteen. Ja tiedän, lasta ei varmasti ikinä katuisi, mutta kun päätös ei ole vain mun käsissäni. En kuitenkaan haluaisi alkaa hajottamaan jo olevaa perhettä vain sen takia, että haluan kolmannen lapsen, kun meillä muuten on kaikki suhteellisen hyvin.

Ja mietin myös, onko tää mun kaipuu kolmanteen lapseen vain sellaista luopumisen tuskaa siitä, että vauvavuodet on takana ja sitä taikapölyistä vastasyntyneen aikaa ei vain enää tulisi. Ehkä aika sen kertoo. Mut ikää tulee koko ajan lisää, joten ei tässä enää vuosia voi odottaa. Vaikeaa!

 

[Qkkuu]

Kurvaan uutena mukaan keskusteluun, tää ketju osui ja upposi!

Meillä on kaksi lasta. Tekemällä tehtyjä, pitkään toivottuja. No, toka tuli nopeahkosti, mut hoidoilla myös. Oltiin jo ihan varmoja että nää riittää, lapsiluku täynnä.

Mut miten kävikään, vauvakuume iski mulle ja lujaa. On kuitenkin paljon syitä, miksi ei enää kolmatta. Isoimpana se, että puolisolle riittää nämä kaksi lasta. Mutta on vaikeaa, kun sydän pakahtuu haaveesta kolmanteen. Ja tiedän, lasta ei varmasti ikinä katuisi, mutta kun päätös ei ole vain mun käsissäni. En kuitenkaan haluaisi alkaa hajottamaan jo olevaa perhettä vain sen takia, että haluan kolmannen lapsen, kun meillä muuten on kaikki suhteellisen hyvin.

Ja mietin myös, onko tää mun kaipuu kolmanteen lapseen vain sellaista luopumisen tuskaa siitä, että vauvavuodet on takana ja sitä taikapölyistä vastasyntyneen aikaa ei vain enää tulisi. Ehkä aika sen kertoo. Mut ikää tulee koko ajan lisää, joten ei tässä enää vuosia voi odottaa. Vaikeaa!

Tervetuloa mukaan! Siis niin ymmärrän ton kaipuun. Mutta jos puoliso ei halua niin eipä siinä mitään voi, muuta kuin antaa aikaa. Ja toisaalta voihan tuokin olla totta että se vauvakuume tulee siitä, että on haikeaa ”hyvästellä” se ihana pikkuvauva-aika. Ja myöskin onhan se niinkin että teillä on jo kaksi lasta, joista voi olla onnellinen.

 

[Olive]

Kurvaan uutena mukaan keskusteluun, tää ketju osui ja upposi!

Meillä on kaksi lasta. Tekemällä tehtyjä, pitkään toivottuja. No, toka tuli nopeahkosti, mut hoidoilla myös. Oltiin jo ihan varmoja että nää riittää, lapsiluku täynnä.

Mut miten kävikään, vauvakuume iski mulle ja lujaa. On kuitenkin paljon syitä, miksi ei enää kolmatta. Isoimpana se, että puolisolle riittää nämä kaksi lasta. Mutta on vaikeaa, kun sydän pakahtuu haaveesta kolmanteen. Ja tiedän, lasta ei varmasti ikinä katuisi, mutta kun päätös ei ole vain mun käsissäni. En kuitenkaan haluaisi alkaa hajottamaan jo olevaa perhettä vain sen takia, että haluan kolmannen lapsen, kun meillä muuten on kaikki suhteellisen hyvin.

Ja mietin myös, onko tää mun kaipuu kolmanteen lapseen vain sellaista luopumisen tuskaa siitä, että vauvavuodet on takana ja sitä taikapölyistä vastasyntyneen aikaa ei vain enää tulisi. Ehkä aika sen kertoo. Mut ikää tulee koko ajan lisää, joten ei tässä enää vuosia voi odottaa. Vaikeaa!

Paljon samoja ajatuksia, ja samaa olen pohtinut että onko vauvakuume vain tuota luopumisen tuskaa. Toisaalta, kun meillä on vain yksi lapsi, niin haluaisin kovasti hänelle kaverin siksi ettei hänen tarvisi leikkiä yksin/vanhempien kanssa ja ehkä tulevaisuudessakin tukena. Itse olen ainoa lapsi, ja etenkin aikuisiällä olisi ollut kiva jos olisi sisarus. Toki sisarus ei tarkoita että suhde olisi hyvä, mutta kuitenkin.

 

[linnie]

Kiitos @Qkkuu ja @Olive ! Me oltiin joskus ennen raskauksia puhuttu, että voitaisiin ehkä haluta jopa neljä lasta. No, se sit realisoitui jossain vaiheessa että me ei vaan saada lapsia tosta noin vaan ja jätettiin sit lapsilukuasia ns. auki. Uskon, että puolisokaan ei ole täysin lukkoon lyönyt lapsilukua, mut tällä hetkellä ajatus on hänellä että kaksi riittää. Ja sen kanssa olin itsekin ihan fine, kunnes yhtäkkiä jostain poksahti tää hirveä kaipuu kolmanteen lapseen.

Meillä eka vauvavuosi oli todella haastava vauvan allergioiden vuoksi. Tokan lapsen vauvavuosi oli sen suhteen korjaava kokemus, mut tiedän, että puoliso edelleen pelkää että se eka vuosi toistuu. Ja niin pelkään mäkin, koska nyt olisi kaksi muutakin lasta tässä sivussa hoidettavana. Ja nyt alkaa kuitenkin nää olla jo siinä iässä, että leikkivät yhdessä, nukkuvat yöt hyvin, arki rullaa kaikin puolin. Sit jos tulis kolmas, menisi kaikki uusiksi. Mut silti, kyl mä tiedän, että kaikki järjestyisi.

@Olive ymmärrän tosi hyvin ton halun saada lapselle sisarus Se oli meilläkin iso syy sille, miksi lähdettiin tosi nopeesti yrittämään toista lasta. Tosi haastava tilanne teillä, hurjasti tsemppiä pohdintoihin!

 

[Olive]

Kiitos @Qkkuu ja @Olive ! Me oltiin joskus ennen raskauksia puhuttu, että voitaisiin ehkä haluta jopa neljä lasta. No, se sit realisoitui jossain vaiheessa että me ei vaan saada lapsia tosta noin vaan ja jätettiin sit lapsilukuasia ns. auki. Uskon, että puolisokaan ei ole täysin lukkoon lyönyt lapsilukua, mut tällä hetkellä ajatus on hänellä että kaksi riittää. Ja sen kanssa olin itsekin ihan fine, kunnes yhtäkkiä jostain poksahti tää hirveä kaipuu kolmanteen lapseen.

Meillä eka vauvavuosi oli todella haastava vauvan allergioiden vuoksi. Tokan lapsen vauvavuosi oli sen suhteen korjaava kokemus, mut tiedän, että puoliso edelleen pelkää että se eka vuosi toistuu. Ja niin pelkään mäkin, koska nyt olisi kaksi muutakin lasta tässä sivussa hoidettavana. Ja nyt alkaa kuitenkin nää olla jo siinä iässä, että leikkivät yhdessä, nukkuvat yöt hyvin, arki rullaa kaikin puolin. Sit jos tulis kolmas, menisi kaikki uusiksi. Mut silti, kyl mä tiedän, että kaikki järjestyisi.

@Olive ymmärrän tosi hyvin ton halun saada lapselle sisarus Se oli meilläkin iso syy sille, miksi lähdettiin tosi nopeesti yrittämään toista lasta. Tosi haastava tilanne teillä, hurjasti tsemppiä pohdintoihin!

Meillä mies on ehdoton. Toinen saa tulla vain jos hän voittaa lotossa ja otetaan lapsenhoitaja. En tiedä muuttuisiko ääni kellossa jos sanoisin, että etsin sit jonkun muun joka haluaa lapsen mun kanssa, ja elää perhe-elämää. Tuntuu ettei mies oikein halua sellaista perhe-elämää kuin mitä itse. No, siitä olenkin täällä avautunut. Välillä toivon että raskautuisin ehkäisyn läpi…

Hyvä kuulla jos teillä ei olla ihan näin ehdottomia. Tsemppiä pohdintoihin

 

[Helmiina22]

Meillä eka vauvavuosi oli todella haastava vauvan allergioiden vuoksi. Tokan lapsen vauvavuosi oli sen suhteen korjaava kokemus, mut tiedän, että puoliso edelleen pelkää että se eka vuosi toistuu. Ja niin pelkään mäkin, koska nyt olisi kaksi muutakin lasta tässä sivussa hoidettavana.

Oon lukenut tätä ketjua pitkin syksyä ja kirjoitinkin tänne joskus meidän vauvavuodesta, eli siis eletään juuri esikoisen vauvavuotta ja on ollut todella haastavaa allergioiden takia. Varsinkin mulla mutta myös miehelläkin on pelko siitä että sama toistuisi jos toinen lapsi tulisi, ja se vauvavuoden eka puolisko on kyllä itsellä jotenkin tosi raskaana mielessä. Nyt viime aikoina on ollut paljon helpompaa, ja juuri tuo sisaruksen toivominen on meillä paljon puhuttanut, että ollaanko me valmiita pian yrittämään esikoiselle sisarusta vai ollaanko vielä liian kuormittuneita. Täytyy vielä käydä keskusteluja ennen kuin tehdään päätös yrittämisestä. Mutta anyway, oli lohdullista kuulla että jollain on ollut samanlaisia pohdintoja noiden allergioiden vuoksi.

 

[linnie]

Oon lukenut tätä ketjua pitkin syksyä ja kirjoitinkin tänne joskus meidän vauvavuodesta, eli siis eletään juuri esikoisen vauvavuotta ja on ollut todella haastavaa allergioiden takia. Varsinkin mulla mutta myös miehelläkin on pelko siitä että sama toistuisi jos toinen lapsi tulisi, ja se vauvavuoden eka puolisko on kyllä itsellä jotenkin tosi raskaana mielessä. Nyt viime aikoina on ollut paljon helpompaa, ja juuri tuo sisaruksen toivominen on meillä paljon puhuttanut, että ollaanko me valmiita pian yrittämään esikoiselle sisarusta vai ollaanko vielä liian kuormittuneita. Täytyy vielä käydä keskusteluja ennen kuin tehdään päätös yrittämisestä. Mutta anyway, oli lohdullista kuulla että jollain on ollut samanlaisia pohdintoja noiden allergioiden vuoksi.

Hurjasti tsemppiä pohdintoihin! Tiedän todellakin tunteen ja näitä samoja pyörittelen nyt taas päässäni.
Meillä eka vuosi oli pahin, sit alkoi helpottaa kun jäi allergiapahiksia kiinni ja alettiin löytää ote siihen, mitä syödä ja miten syödä. Jotenkin sen myötä sit uskallettiin alkaa toivoa toista, vaikka oltiin ihan totaalisen väsyneitä ja uupuneita. Ei todellakaan mikään paras lähtökohta uudelle raskaudelle, mut kaikesta selvittiin. Toki meillä iso syy oli myös lapsettomuus, koska ajateltiin että tokan saamiseen menee aikaa. Ja iso onni kävi, kun toisen lapsen vauvavuosi sit olikin tosi helppo verrattuna ekaan. Oli todellakin korjaava kokemus.
Voimia sinne, ei oo helppo tie käydä läpi vauvavuosi allergioiden kanssa!

 

[Helmiina22]

@linnie Siis just tuota olen myös ajatellut, että ei oo tosiaankaan paras lähtökohta uudelle raskaudelle, kun on jo valmiiksi uupunut. Mutta en oman ikäni vuoksi haluaisi kauhean kauaa odottaa, ja sitäkin olen miettinyt, että menisi uusi vauvavuosi ”samaan konkurssiin”, ja sitten ne vauvavuodet olisi ohi. Vielä kun isovanhemmatkin ovat siinä kunnossa että jaksavat mielellään hoitaa lapsia.

Tsemppiä sinnekin pohdintoihin!

 

[Qkkuu]

Mitäs muille yrityksen aloitusta odottaville kuuluu?

Mulla oli hiljattain synttärit ja puoliso antoi lahjaksi kortin jossa lupaus illallisesta hyvässä ravintolassa ja sit siinä luki ”toive yhteisestä tulevaisuudesta” ja oli ihan miniminikokoiset vauvan tossut narulla kiinni kortin kulmassa.

Siis ollaan kyllä jo puhuttu kolmannesta mutta vielä vähän ehkä ollu puolisolla vielä että katotaan nyt vielä. Niin nyt oli kyllä niin selvä viesti että nyt voin vaan huokaista onnesta ja todeta että joku 5kk enää ja sit pikkusisarus saa tulla! Silloin siis keskimmäinen täyttää vuoden ja tulee riittävä väli ikäeroon lasten välillä.