Vauvakuume vaikka ei yritystä

Mitäs muille yrityksen aloitusta odottaville kuuluu? 😀

Mulla oli hiljattain synttärit ja puoliso antoi lahjaksi kortin jossa lupaus illallisesta hyvässä ravintolassa ja sit siinä luki ”toive yhteisestä tulevaisuudesta” ja oli ihan miniminikokoiset vauvan tossut narulla kiinni kortin kulmassa. 😭🧡❤️

Siis ollaan kyllä jo puhuttu kolmannesta mutta vielä vähän ehkä ollu puolisolla vielä että katotaan nyt vielä. Niin nyt oli kyllä niin selvä viesti että nyt voin vaan huokaista onnesta ja todeta että joku 5kk enää ja sit pikkusisarus saa tulla! Silloin siis keskimmäinen täyttää vuoden ja tulee riittävä väli ikäeroon lasten välillä.

Voi aivan ihana! 😭😍🥰 Nyt sulla on hyvä hetki panostaa itseesi, syödä hyvää, terveellistä ruokaa ja vahvistaa omaa kroppaa uutta vauvaa varten ❤️

Mäkin olen nyt ottanut itseäni niskasta kiinni ja lisännyt marjojen määrää omassa ruokavaliossa. Koitan karsia kaiken ylimääräisen sokerin minimiin ja leipää olen kans vähentänyt. Olen alkanut leipoa hapanjuurileipää ja sitä syön paljon mieluummin kuin kaupan leipiä. Vähän oon salaa toivonut, että tämä ruokavalion muutos olisi samanlainen kuin kolmisen vuotta sitten, kun aloin odottaa tuota meidän tyttöä 🤭 jotkut amerikkalaiset hömppäsivustot ohjeistaa meinaan miten voisi vaikuttaa siihen tulevan vauvan sukupuoleen 😅 eihän sillä oikeasti ole väliä, mutta olishan se mukavaa saada tuolle ainokaiselle tytölle kaveri tämän poikalauman sekaan.

Mutta rennosti ollaan menty! En ole ajatellut koko asiaan sen kummemmin, tulee jos tulee 😁
 
Mitäs muille yrityksen aloitusta odottaville kuuluu? 😀

Mulla oli hiljattain synttärit ja puoliso antoi lahjaksi kortin jossa lupaus illallisesta hyvässä ravintolassa ja sit siinä luki ”toive yhteisestä tulevaisuudesta” ja oli ihan miniminikokoiset vauvan tossut narulla kiinni kortin kulmassa. 😭🧡❤️

Siis ollaan kyllä jo puhuttu kolmannesta mutta vielä vähän ehkä ollu puolisolla vielä että katotaan nyt vielä. Niin nyt oli kyllä niin selvä viesti että nyt voin vaan huokaista onnesta ja todeta että joku 5kk enää ja sit pikkusisarus saa tulla! Silloin siis keskimmäinen täyttää vuoden ja tulee riittävä väli ikäeroon lasten välillä.

Eiiih miten ihana 😭❤️

Meillä edelleen sama jatkuu. Päästiin nyt parisuhdeterapiaan, pieniä parannuksia näkyy, mut toisaalta sellaisiakin hetkiä missä mietin että olisko se ero kuitenkin vaan parempi, en halua että suhteessa on tällaista. Ei siis riidat/huonot hetket haittaa, vaan noi hetket on tulleet sellaisista asioista joiden uskoisin olevan miehellä aika tiukassa enkä oikein osaa/haluaisi niiden kanssa elää.
 
Moikka kaikki! Täällä "piina kuukaudet" käynnissä, eli yrityksen odotus meneillään. Tässä useampi kuvio meneillään, arvio on että kesä/heinäkuussa päästäisiin yrittämään kolmosta. Nyt nuorimmainen on 2023 toukokuinen. Ihan hirveä vauvakuume ja tekisi mieli vain unohtaa kaikki nämä jarruttavat tekijät, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. Pakko ajatella kokonaisuutta.

Ja ajattelen että sitten kun jaksan odottaa, niin voi omistautua täysin kolmosen yritykseen ja toki sitten raskauteen.

Plus mulla tässä hyvä aika tiputtaa painoa, olisi ihanaa ensi kertaa olla normaalipainoinen odottaja. Kiloja on n 25kg liikaa, niistä ehtii kesään mennessä kadottamaan ison määrän! Onko muita keillä menossa samalla jokin elämäntapa remontti raskautta ajatellen?
 
Muokattu viimeksi:

Me ollaan päätetty touko-kesäkuussa jättää ehkäisy pois. Mullakin on kiloja kertyny kahesta raskaudesta, 18 kiloa tullut 😩 ja pari kiloa oli sillonki normaalipainon päälle eli 20kg on ylimäärästä. Ekaan reiluun puoleen vuoteen viime synnytyksestä en oo onnistunu pudottaa mitään, tai no yhdessä vaiheessa sain 4kg pois mut ne tuli melkeen täysin takas. Koitan keväällä tsempata mut jotenki tuntuu et nää on kauheen tiukassa. Kaikenlaista oon jo kerenny yrittää, nyt tänään päätin jättää leivän syönnin pois kun mulla tullu tavaksi syödä sitä joku 3xpv ja sit syön usein liian monta palaa. Ni kokeilen nyt et onnistuisko tää tapa. Ja tietty herkut pois ja päätin myös että jätän alkoholin kokonaan pois jotta en sillä haittaa raskautumista. Ja samalla jää paljon kaloreita alkoholista pois ku vaikka jois vaan parikin sidukkaa tms ni siitä kertyy äkkiä iso määrä. Onko sulla joku suunnitelma miten aiot pudottaa kiloja? Tsemppiä ☺
 
Mä oon tällä kertaa päättänyt testailla pätkäpaastoa, 16/8 ja OMADin välillä olen poukkoillutkin jo hetken aikaa! Mulle tuntuu sopivan! Mulla myös oireita hormoniongelmista, pätkäpaasto kuulema saattaisi sitäkin helpottaa. Mä itseasiassa oon pudottanut jo 10kg, mulla tuli tän nuorimmaisen vauva vuotena ennätysmäärä kiloja, niistä jo onneksi iso potti sulanut. Mutta katsotaan. 🙂 Tähtään ennenkaikkea pysyvään painonpudotukseen, jojoilua turhan monta vuotta takana. Tsempit myös sinne!
 
Ei oo edetty mihinkään, yhä kuumeilen epätoivoisesti. Onneksi tiedän, että olisi täysi katastrofi saada kolmas tähän, niin helpottaa tuskaa. Mutta silti, jos nyt tekisin positiivisen raskaustestin, olisin niin onnellinen, että tuntuisi ettei mikään saisi minua surulliseksi enää ikinä!
 
Jee, kierto palautunut alkukesäisen synnytyksen jäljiltä normaaliin 26 päivään! Tässä ois nyt nelisen kuukautta enää aikaa siihen, että annetaan kolmannelle pikkuiselle mahdollisuus. :Yellow Heart:

Mites @Hailey painonhallinta etenee? Mulla pari kiloa nyt näköjään tasapainottui paino (luulin että 4kg tuli jouluna takas mutta siis tulikin nyt onneks vaan 2kg) kun joululoma jäi taakse ja arki alkoi. Päädyin myös ottamaan Fatsecret-sovelluksen käyttöön ja seurailen sillä kaloreita. Pidän tosi maltillisen eli suht ison kalorimäärän eli tähtäimenä 2200kcal/päivä. Syksyllä pidin 1,5kk kaloriseurantaa Excelillä ja sillon keskimäärin söin 2500 kaloria päivässä vaik oliki toi sama tähtäin ja sillonki paino putos. Oon näköjään jotenki vaan tottunu syömään ihan liikaa, vaikka syönkin suht terveellisesti. :Smiling Face With Open Mouth And Open Eyes: Tosta leivän syönnistä pidättäytymisestä parin viikon ajan oli se hyöty, ettei nyt ole tullut semmosia leivänsyöntiövereitä vaan nyt kun otin sen takas ruokavalioon ni oon pystyny syömään sitä vain sen yhen palan kerralla.

@Bella Swan isot tsempit sinne kuumeiluun! Se on kyllä niin paha, kun ei voi ees yrittää! Oliko teillä mikä tilanne, että olitteko suunnitelleet milloin voisi olla sopiva aika vauvalle vai onko enemmän vain kuumeilua ilman ajatusta konkreettisesta?
 
Ei ole mitään suunnitelmaa, että milloin on hyvä aika yrittää. Tuskin koskaan, koska ei tämä jaksaminen tästä ole helpottanut. Enemmän vaan tullut kaikkea työn vaativuuden kasvun ja lasten diagnoosien myötä. Mutta ei se mitään. Ollaan 30v ja 35v, joten ei välttämättä ole ihan kiire vielä.
 
@Qkkuu nooh tässä tuli viikonloppuna vähän pidettyä taukoa, nyt taas takaisin ruotuun.

Just miehen kanssa lyötiin lukkoon että 4-5kk päästä alkaa olla se hetki että voidaan viimeistään aloittaa yritys! Eli nyt hyvä aika saada paino jopa normipainoon. Lisäksi koitan tästä saada motivaation tavaroiden järjestelyyn niin, että olisi paikat valmiina mahdollisesti ihka omaan kotiin muuttoa varten. Saapa nähdä mitä tässä työkiireessä lopulta saa aikaiseksi. 😂
 
Meillä on suunnitelmissa heinäkuussa aloittaa toisen lapsen yritys 🤩 Lapsille tulisi yli 2v ikäeroa. Päätös ensimmäisestä tuli aika nopeaa ja toisella kierrolla tärppäsi. Seuraavaa ehtii fiilistellä vähän pidempään. Mutta ei saa liikaa vielä ajatella. Yritys- ja raskausaika on kyllä ihan tarpeeksi pitkä.
 
Mä odotan pääsyä leikkaukseen, ei mikään iso juttu mutta sitä ei tehdä raskaana, joten ajattelin hoitaa sen nyt pois alta ennen seuraavan yritystä. Toivottavasti pääsisi pian, koska muuten voisin jo omasta puolestani alkaa yrittää toista. 🥰 Mies vähän kyllä nyt epäröi, että ihan hyvä sinänsä kun joudutaan nyt odotella, niin hänkin saa samalla lisää miettimisaikaa.
 
Mulla on viime päivät ihan kamalasti alkanut vauva-asia pyörimään mielessä. Kesällä -24 syntyneelle vauvalle haluaisin pikkusisaruksen, mutta vielä ei ole sen aika. Tuntuu, että mieli ja kroppa eivät ole riittävästi vielä raskaudesta, synnytyksestä ja vauvan ekoista kuukausista palautuneet. Kova ois toisaalta kuitenkin hinku jo nyt aloittaa 😍 Mutta oman jaksamisen ja talouden kannalta järkevämpää lykätä ainakin vielä vuodella, puolellatoista yrittämisen aloitusta. Mietin myös, että haluaisin esikoisen olevan myös hieman itsenäisempi siinä vaiheessa jos ja kun pikkusisarus syntyy. Eli osaisi pukea, syödä itse, vaippaikä alkaisi olla jo ohi jne. Samaan aikaan kun tuon sanoo, niin pelottaa, kuinka kauan uskaltaa odottaa oma ikä ja (ikään nähden) alentunut hedelmällisyys huomioiden. Pitää ehkä nyt kevään aikaan käydä gynellä selvittämässä, miltä vaikuttaa.
 
Mä oon aloittanut seuraamaan kiertoa tai siis lähinnä ovulaatiota nyt ekoja kertoja ja vähän on homma hakusessa. Tää lähti siitä ku syksyllä kävin muissa kuin raskaus-asioissa gynellä ja sillon näkyi et oli just ovulaatio tulossa ni siitä innostuin selvittelemään. Aiemmissa raskauksissa en oo tehny yhtäkään ovulaatiotestiä. Nyt alotin testaa kp11 ja ei näy kerta kaikkiaan ollenkaan sitä testiviivaa. Toisaalta odotinkin että ois vasta kp15 mut luulin et nyt jotain ees näkyis jo nyt. Meil ois 4kk päästä ehkäisyn poisjättö niin josko siinä vaiheessa sit osais vähän hahmottaa milloin on otollinen ajankohta.

Meille tosiaan toivotaan myös kolmatta pienellä ikäerolla. Tosin vaihtoehtoa ei oikeen ole kun täytin hiljattain jo 40v. Toisaalta oon kyllä myös tykänny siitä että nää molemmat on vielä pieniä. Esikoinen on nyt 2,5v ja on jo aika näppärä monessa asiassa vaikka paljon saa edelleen olla sylissä ja olla myös pieni. Nuorempi on nyt 8kk. Ymmärrän kyllä myös hyvin toiveen isommista ikäeroista jos vaan aikaa oman iän puolesta on!
 
Minä taas kirjottelen täällä.. Miks noi miehet ottaa vauva-asiat niin paljon rauhallisemmin? Sanoin miehelle äsken että haaveilen siitä että saisin olla vielä kerran raskaana ja imettää vähän aikaa. Ja kysyin et mitä hän ajattelee kolmannesta. (Ollaan siis jo sovittu asiasta, kuhan vaan meinasin fiilistellä). Ni hän oli vaan että niin no ei hän nyt oo aatellu asiasta yhtään mitään. 😆

Oisin sillee ihan vähän ees halunnu haaveilla yhdessä mut käytännönläheisesti näköjään täytyy nyt jatkaa että tulee jos on tullakseen. Saman tyyppisiä kommentteja oon lukenu täällä eri ketjuissa muidenkin miehiltä. Ehkä ne vaan jotenki suhtautuu asiaan eri tavoin. 🤷‍♀️

Oli pakko kirjoittaa tää johonki!
 
Mua ei syksyllä vauvakuume vaivannut. Läheiset sai esikoisensa lokakuussa, niin edes sen nyytin nuuskuttelu ei nostanut kuumetta. Ehkä, koska heillä oli niin raskas alku ja edelleen nukkuvat tosi vähän, niin palaa kirkkaasti mieleen myös ne vauvavuosien valvomiset 😅

Ajatus olikin, että aikaisintaan kesän alussa voisi alkaa tjottailla, ehkä reissussa tai sen jälkeen (meillä tosiaan ihan kesän alkuun varattu reissu, josta täällä aiemmin mainitsin, jolloin en haluaisi olla raskaana, ja jota kuumeilemalla sain hyvin hoidettua vauvakuumeen 😄). Viime aikoina olen itse asiassa miettinyt, että ehkä vähän vielä pidemmällekin voisi sitä kolmannen yrityksen aloittamista lykätä.

MUTTA tässä on nyt vähän jännät päivät 🙈 Meillä on jo yli vuoden ollut käytössä ehkäisynä lähinnä Natural Cycles -sovellus, joka siis laskee ”varmat päivät” edellisten kiertojen ja kehon lämpötilan perusteella. Siinä on usein noin kolmasosa kierrosta punaisella, jolloin pitäisi käyttää kondomia tai pidättäytyä kokonaan. Tästä on aina välillä lipsuttu, mutta ei kauhean pahasti. Kunnes viime torstaina sovellus arvioi jo alustavasti, että ovis ois ollut tiistaina (vaikka näytti vielä punaista) ja hommailtiin sitten riski tiedostaen ilman kumia. No myöhemmin sovellus päättelikin lämpöjen perusteella, että ovis oli vasta perjantaina. Fertility Friend -sovellus puolestaan arvioi, että ovis oli lauantaina. Eli osuttiin just parhaisiin tärppipäiviin 🙈

Tässäkin kyllä näkyy tämä miesten ja naisten välinen suhtautumisero. Itsehän oon perjantaista asti (kun NC ei vaihtunutkaan vihreäksi, kuten aiemmin ennusti) koittanut arvioida, että olikohan se ovis nyt oikeasti silloin vai aiemmin ja hakenut netistä todennäköisyyksiä raskaudelle (noin 30%). Tuntuu, että pää on täynnä pelkästään tätä. Sit kun kerroin asiasta miehelle niin hän oli vaan et jahas 😂

Täytyy sanoa, että tässä kohtaa olisin kyllä helpottunut, jos ei saatu tällä lasta aikaiseksi, kun on se reissu tulossa ja haluaisin ehkä vielä hetken hengähtää ennen seuraavaa vauvaa (skarpataan kyllä sit ehkäisyn kanssa taas muutama kuukausi!). Mutta toisaalta, tosiaan ajatus kuitenkin oli, että tämän vuoden aikana voisi antaa hälle luvan tulla, niin eipä tuolla muutamalla kuukaudella liene väliä ja ilolla otetaan vastaan, jos niin on tarkoitettu 😅 Pistin jo herkät raskaustestit tilaukseen ja palaan tänne sit heti kertomaan, kun tiedän, miten kävi 🙈
 
Mulla on iskenyt ihan hirveä raskauskuume🙈 vauvakuume helpottaa tolla meidän ihanalla 3kk ikäsellä esikoistytöllä, mut niin haluisin jo uudestaan raskaaksi🙈 halutaan myös sisarus mahd. pienellä ikäerolla😇 ja niin outoa kuin voi olla, niin mulla on myös vähän raskauskateus niille ketkä nyt ilmoittelee pienokaisten tulosta🙈
 
Sama täällä, että aina helpottaa kun ottaa oman 8-kuisen syliin :Hugging Face: Silti muuten kyllä samaistun tekstiisi. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat:
 
Mulla on iskenyt ihan hirveä raskauskuume🙈 vauvakuume helpottaa tolla meidän ihanalla 3kk ikäsellä esikoistytöllä, mut niin haluisin jo uudestaan raskaaksi🙈 halutaan myös sisarus mahd. pienellä ikäerolla😇 ja niin outoa kuin voi olla, niin mulla on myös vähän raskauskateus niille ketkä nyt ilmoittelee pienokaisten tulosta🙈
Veit sanat suustani.

Moi kaikki, mä oon täällä ujosti vain lukenut keskustelua mutta avasin oman päiväkirjan ja ajattelin hypätä tänne myös sanomaan heipat. Meidän esikoinen on ihan pian 3kk ja oon melkein synnäriltä lähtien haaveillut toisesta. Halutaan pieni ikäero lapsille, ja miehen kanssa ollaan puhuttu että kesän alussa annettais lupa tulla jos on tullakseen, meillä oli hankaluuksia saada tämä ykkönenkään aluille. Toki kuukautisetkin tässä vielä puuttuvat kun täysimetän. 😅
 
Mä hain eilen illalla työpaikkaa, joka voisi olla ns. unelmaduuni 😁 jos sen saan, niin siitä tulis hyvä luonnollinen jäähdyttely vauvakuumeelle vähäksi aikaa 😅 mun ei pitänyt vielä edes hakea tässä vaiheessa äitiyslomaa mitään, ja siksi tuonnekin hakemukselle kerroin että perhesyistä olisin valmis aloittamaan elokuusta vasta (aloitusmahdollisuus siis pyydettiin ilmoittamaan).. Nyt jännittää oonko tarpeeksi pätevä muihin hakijoihin nähden päästäkseni haastatteluun ja haittaako tuo että aloitusta joutuisi odottamaan kesälomakauden yli 😬 Elämä menee niin kuin sen on tarkoitus, kutkuttavaa nähdä aukeaako tämä ovi tässä kohtaa! 🤩
 
Hei vaan, uskaltaudun mukaan kirjoittelemaan. 😊 Mä löydän itseni toistuvasti selailemasta täältä vauvakuumeosiosta. Nyt ei oo hyvä aika haaveilua enempää asialle tehdä, niinpä vertaistuki kuumeiluun ja yrityksen aloittamisen odottelulle tulee kyllä tarpeeseen.
 
Takaisin
Top