Täälläkin yksi kuumeilija, joten ehkä tämä on minun ketju 
En nuorempana ollut edes varma haluanko lapsia, mutta tämän parisuhteen aikana on tullut vahva tunne siitä, että haluan ensimmäisen lapsen mielellään jo melko nuorena. Puoliso täyttää ensi vuonna 25.v ja minä 24.v eli nuoria ollaan, mutta ei nyt mitään teinejä enää. Kaiken kukkuraksi ollaan molemmat vielä opiskelijoita, tosin mies valmistuu n. vuoden päästä ja minä keväällä 2026, molemmat aloille, joilla on hyvä työllisyystilanne.
Ollaan samalla sivulla siitä, että vauva olisi tervetullut ja ehkäisy on tavallaan jätetty jo pois (varmat päivät + keskeytetty yhdyntä). Taloudellinen tilanne on ainoa mikä mietityttää, meillä on kummallakin opintolainaa, asutaan vuokralla, auto ei ole kovin iso, jne. Toki ainahan sitä löytää perusteluja sille, miksi vielä ei ole hyvä aika lapselle. Etenkään minä en elä mitenkään kädestä suuhun vaan säästöjäkin on ja tili on aina kuun lopussa plussan puolella
Puolisolla on hieman huonompi rahatilanne, mutta toki hänenkin olisi tarkoitus tehdä ensi vuonna enemmän töitä ja valmistuminenkin häämöttää jo.
Tuntuu, että järki ja sydän on ihan eri mieltä keskenään tästä asiasta. Toisaalta tiedostan, että taloudellisten resurssien puolesta ei ole se paras hetki, mutta biologian kannalta taas olisi. Joka tapauksessa varmaan aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella ruvetaan oikeasti yrittämään vauvaa. Haluaisin ehtiä kesätöissäkin olemaan ennen loppuraskautta / vauvan syntymää. Minulle riittäisi ainakin alkuun ihan yksikin lapsi; en ole ikinä haaveillut pienestä ikäerosta ja haluaisin välissä valmistua ja olla hetken töissäkin. Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee, sitä pahemmaksi tämä vauvakuume yltyy, enkä edes ole kovin vanha vielä!
Muoks: Meillä on myös hyvät tukiverkostot ja lähipiirissä on paljon vauva- ja lapsiperheitä eli vertaistukea ja vauvantarvikkeita olisi varmasti tarjolla.
En nuorempana ollut edes varma haluanko lapsia, mutta tämän parisuhteen aikana on tullut vahva tunne siitä, että haluan ensimmäisen lapsen mielellään jo melko nuorena. Puoliso täyttää ensi vuonna 25.v ja minä 24.v eli nuoria ollaan, mutta ei nyt mitään teinejä enää. Kaiken kukkuraksi ollaan molemmat vielä opiskelijoita, tosin mies valmistuu n. vuoden päästä ja minä keväällä 2026, molemmat aloille, joilla on hyvä työllisyystilanne.Ollaan samalla sivulla siitä, että vauva olisi tervetullut ja ehkäisy on tavallaan jätetty jo pois (varmat päivät + keskeytetty yhdyntä). Taloudellinen tilanne on ainoa mikä mietityttää, meillä on kummallakin opintolainaa, asutaan vuokralla, auto ei ole kovin iso, jne. Toki ainahan sitä löytää perusteluja sille, miksi vielä ei ole hyvä aika lapselle. Etenkään minä en elä mitenkään kädestä suuhun vaan säästöjäkin on ja tili on aina kuun lopussa plussan puolella
Puolisolla on hieman huonompi rahatilanne, mutta toki hänenkin olisi tarkoitus tehdä ensi vuonna enemmän töitä ja valmistuminenkin häämöttää jo.Tuntuu, että järki ja sydän on ihan eri mieltä keskenään tästä asiasta. Toisaalta tiedostan, että taloudellisten resurssien puolesta ei ole se paras hetki, mutta biologian kannalta taas olisi. Joka tapauksessa varmaan aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella ruvetaan oikeasti yrittämään vauvaa. Haluaisin ehtiä kesätöissäkin olemaan ennen loppuraskautta / vauvan syntymää. Minulle riittäisi ainakin alkuun ihan yksikin lapsi; en ole ikinä haaveillut pienestä ikäerosta ja haluaisin välissä valmistua ja olla hetken töissäkin. Tuntuu että mitä vanhemmaksi tulee, sitä pahemmaksi tämä vauvakuume yltyy, enkä edes ole kovin vanha vielä!
Muoks: Meillä on myös hyvät tukiverkostot ja lähipiirissä on paljon vauva- ja lapsiperheitä eli vertaistukea ja vauvantarvikkeita olisi varmasti tarjolla.
vaatteita myydään edullisesti käytettynä. Toki opiskelun loppuun saattaminen pienen vauvan kanssa voi olla haastavaa, mutta kyllä siitäkin lopulta varmasti selviää.
En moiti miestäni ollenkaan kannastaan, koska ollaan molemmat todella uupuneita, mutta mietin koko ajan, että jos hänen mielensä ei muutu, niin mitäs sen jälkeen? Katkeroidunko hyvässä suhteessa vai etsinkö jotain muuta (iän puitteissa alkaa olla jo kiire ja tuntuisi todella pahalta lopettaa pitkä suhde tämän vuoksi).
Olin siis jo lähes varma raskaudesta ja ihan valmis vastaanottamaan uuden vauvan. sepäs laukaisi sellaisen pohdinnan, että pää on ihan sekaisin. Siis vauvakuume on kova, mutta haluaisin vähän pidemmän ikäeron ja ensivuonna olisi suunnitteilla isompi retki, myös taloremonttia olisi pakko saada tässä välissä pidemmälle. Silti pyörittelen ajatusta mielessäni 
Miehelle ei voi puhua kun on sen verran innostuja, että heittää kaiken järjen romukoppaan jos alan myymään asiaa. Pitäisi kestää vielä 10kk, mutta millähän tässä saa pidettyä itsensä kurissa