mmmustikka
Puuhakas puhuja
Mymme sinua tulee kyllä ikävä. Sinulla on juuri niitä piristäviä päivityksiä. Tulen muistamaan pitkään vielä sinun upeat pullat jotka leivoit ennen kuin pojat syntyivät. Hyvä kyllä kun muistutat tärkeästä asiasta että tämä foorumi on paras silloin kun täällä tuetaan toisiamme, jaetaan hyväksi koettuja vinkkejä arjen sujumiseen vauvan kanssa eikä kinastella. Mutta sekin on totta että on ihan hyvä kuulla monenlaisia mielipiteitä niin voi sitten itse päättää mikä on omalle perheelle paras ja toimivin käytäntö.
Aamutähti: olipas hauska linkki miten sääntö Suomi iskee. Alkaa miettiä sitä että mitähän vielä saa tehdä kun lista siitä mitä ei saa tehdä on niin pitkä. Nämä esim ovat ihan järjettömiä:
Tulipalojen on nyt parasta syttyä virka-ajalla
Pohjois-Karjalassa poimitut marjat ja sienet eivät ole luomua, toisin kuin Lapissa
Kampaajat ihmettelevät itsenäisyyspäivän poikkeuslupamaksua:
"Sitten vain joutuu nukkumaan kampaus päässään yön yli"
Aina lupaa ei ehdi saada ennen juhlapäivää. Etenkin Linnan juhlien kutsut tulevat myöhään ja monelle yllätyksenä. Myös kampaajaa siis päästään varaamaan myöhään.
– Minulla itselläni olisi ollut tänä vuonna 3 kampausta tehtävänä itsenäisyyspäivänä. Kyselyt tulivat kuitenkin niin myöhään, että en ehtinyt hakea lupaa. Joskus on voinut jo ehtiä luvata asiakkaalle kampauksen, mutta ei saakaan lupaa ajoissa. Pitääkö silloin vain rikkoa lakia?
Black and White Records -levykaupalle sakkoja liian kapeasta kuitista:
"Kuitin kapeuden johdosta firman nimestä puuttuvat kirjaimet ords"
Päiväkotilapsilta kiellettiin kaneli riisipuurosta
Vantaa kielsi asukkaiden omatekoisen luistinradan:
"Aiheutetaan tahallisesti liukastumisvaara"
THL:n pääjohtaja Juhani Eskola ennustaa työterveyshuoltojärjestelmän loppua:
"Jos sote-uudistuksen tavoitteet otetaan tosissaan, siihen pitää puuttua. Kyse on tasa-arvosta"
Kahvilan asiakas ei saa viedä alkoholijuomaa parin metrin lattian yli:
"Alue kassan ympärillä ei ole anniskelualuetta"
Vuoropäällikön mukaan kassan edustasta olisi voitu tehdä anniskelualuetta rajaamalla tila kauppakeskuksesta sermillä tai köydellä. Siihen kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa sijaitsevassa kahvilassa ei kuitenkaan haluttu ryhtyä.
Ja omasta vauva-arjesta vielä. Pieni köhii ja on pientä flunssanalkua mutta onneksi ei ole vielä kuumetta tai enemmän itkuisuutta. On edelleen iloinen itsensä. Nukkui vieressä viime yön ja nyt nukahti aamuimetyksen jälkeen itsenäisesti kehtoon. On kai oppinut että se paikka on unia varten. Tykkää tosi paljon pitää pupuaan kainalossa mikä on suloista katsottavaa kun sitä halailee.

Muokattu viimeksi:
:)
Tanaan ei aamupaikkareille tullut laitettua heti ensimmaisista merkeista kun yritin syoda aamupalani ensin. No siita ne vaikeudet sitten alkoivat....ylivireys ja -vasymys. Pitkan kitinan ja nukutuksen jalkeen poika nukahti syliin noin klo 10. Yritin siirtaa sangylle ja tietysti poika herasi eika uudelleen nukahtanut. Mulla meinas paa levita ja paatin lahtea ulos rattailla jotta poika nukahtaisi. Ulos mennessa tapasin naapurin miehen jolle sanoin etta yritan nukuttaa poikaa. Han tuumasi kahden lapsen isana etta se on jatkuvaa taistelua. Kavin puolen tunnin lenkilla ja mies tuli matkaan kotiin tultuaan hiustenleikkuusta. Poika nukkui tunnin. Ostin rattaisiin pimennysverhon ja se on nyt auttanut saamaan pojan nukkumaan rattaissa. Lounaan jalkeen poika nukkui miehen kanssa tunnin mutta kitina jatkui herattya kun ei selkeesti ollut nukkunut riittavasti. Itse venyttelin selkaa lattialla joka alkaa olemaan aika jumissa pojan kanniskelusta ja nukahdin lattialle tunniksi. Ilmeisesti univaje. Tanaan on ollut sellainen olo ettei jaksa. No ei ole mikaan salaisuus etta mies lahinna hauskuttaa poikaa (valilla ylivireyden partaalle) mutta siihen se melkein jaa, joskus vaihtaa vaipan ja nukuttaa kantoreppuun. On totta etta han on kotona todella vahan mutta ehka asenteena on myos hieman etta kun han tuo leivan poytaan niin voi ottaa lapsen kasvatuksesta vain ne parhaat puolet. Toisaalta minulla on vahan huoli myos miehen jaksamisesta ja burn out pelottaa. Eilen mies kysyi toisesta lapsesta ja tuumasin siihen etta nykyisellaan ja ilman lisa-apua en kykene. Toisaalta mietimme muuttoa jonnekin missa voisi saada elamaan hieman enemman tasapainoa, mutta on niin vaikea paattaa etta minne menna. Meilla on aikaa siihen asti kun poika tayttaa nelja vuotta silla silloin han aloittaa koulun taalla. Nyt poika onneksi nukkuu repussa ja voin katsoa tv nauhoituksia ja mies lukee tyojuttuja. poika on 13 viikkoa ja tarvitsee paljon unta tai muuten on vuoroin naurava ja sitten karttyinen. Aamusta on paikkareille laitettava ajallaan muuten tasta seuraa koko paivan kitinaa ennen kuin riittava unimaara on tavoitettu. Olen ajatellut pojan nukuttaa viereeni puolivuotiaaksi asti ja sitten alkaa opettaa pinnikseen. Nyt poika nukkuu sangylla oisin minun vieressa ja yleensa nukkuu hyvin mutta hanen pitaa tuntea minun kasivarteni paansa paalla muuten ei nuku tai ainakaan nukahda. Jos joskun saan toisen lapsen niin silloin kylla hankin tuollaisen vauvan riippukeinun mutta kun vauvat ovat niin erilaisia niin sitapa ei tieda jos toinen vauva vaikka nukkuisikin kopassa. Paah tallaista paatosta tanaan...