En jaksanut lukea koko ketjua alusta, mutta meille on tosiaan toinen tulossa syyskuun alussa ja oon tätä vaunuasiaa pohdiskellut päässäni aika paljon. Esikoiselle saatiin hyvät vaunut halvalla tutulta käytettynä. Gessleinin Swingit, joissa pehmeä kantokoppa ja menivät kyllä hyvin talvellakin, makuupussi mahtui kuitenkin sinne pussin sisään hyvin. Sit ostin myös erikseen juoksurattaat, jotka nyt on mummolassa, kun olivat välillä ykkösrattaina. Ja löytyy myös matkarattaat, jotka kulkee auton perässä koko ajan, ja turvakaukalo oli matkarattaisiin sopiva, joten oli tosi kätevä.
Nyt kuitenkin kun esikoinen on hieman alle kaksivuotias, kun toinen syntyy, ajattelin hommata uudet rattaat ja turvakaukalon. Ihastuin Phil&Tedseihin (Navigator) ja olen kuullut niistä pelkästään hyvää. Taisi olla uusin malli jota kävin hypistelemässä liikeessä. En usko, että esikoinen jaksaa vielä seisomalaudalla pelkästään olla, kun välillä ollaan pitkiäkin aikoja vaunuilla liikenteessä. Lisäksi nuo Phil&Tedsit ovat suht kapeat ja niillä pystyy juoksemaankin, ovat muunneltavissa vaikka mitenpäin.
Tosiaan, esikoisella on ollut kolmet vaunut ja turvakaukalo käytössä ja niihin kaikkiin yhteensä on mennyt about 300 euroa, eli silloin kävi tuuri :D Mutta nyt haluan kevyemmän turvakaukalon, jonka saa myös näppärästi vaunuihin (adapterilla tietty). Nyt vaan sit kasaamaan pakettia ja miettimään kuinka tän koko lystin maksaa :D