Ensinäkin Mini ja minä, just tollasia ajatuksiahan äidit saa. Jopa ne äidit jotka on ajatellut olevansa rentoja tai jotka ei täällä tule niistä ajatuksista kertomaan tai jotka ulospäin näyttää siltä kun kaikki olis niin helppoo ja mikään ei huolettais (minä mukaan lukien). Niin se vaan on että omasta lapsesta huolehtii enemmän kun mistään ikinä. Ja varsinkin siitä ensimmäisestä omasta, eikö niin. Nyt just en muista oliko sulla jo lapsia ennen tätä uutta vauvaa, mutta minä ainakin ajattelen kaikkia kauheuksia mitä mun lapsille voi sattua ihan koko ajan. Sekä esikoiselle että kuopukselle. Ja ihan kauheeta on se kun ei tarvii edes paljoo miettiä kun itkee jo. Mun mielestä se on ihan tervettä äitiyttä ajatella välillä tollasia. Vaikka toiset tekeekin sitä vähemmän kun toiset niin ei siitä pidä nolostua.
Ja toisena, hanski_, äitejä on erilaisia.
Piste.
Isiä on erilaisia.
Lapsia on erilaisia.
Ihmisiä on erilaisia.
Minä itse oon sitä mieltä että voisin helposti olla kotona vielä vaikka kuinka kauan. Olin ollut hoitovapaalla 10kk ennen kun jäin äitiyslomalle heinäkuun lopulla (päivää ennen kun poika synty). Hoitovapaata ennen olin äitiyslomalla, sitä ennen sairauslomalla 2kk. Olin välissä töissä 2,5kk ja sitä ennen taas sairauslomalla 4kk. Ja ennen sitäkin 3v sisällä olin sairauslomalla 3kk pätkissä yhteensä melkein 2v. Eli oon siis todella ollut paljon kotona. Luulin joskus vielä etten pysty siiihen, mutta nyt ajattelen erilailla.
Mun kaveripiirissä on äitejä niin monenlaisia että en oo oikein pystynyt ajatteleen että joku tietty tapa olla äiti olis oikein. Ihan yhtä lailla kun kasvatustapoja (niin poliittisia kun moraalisia kun mitä tahansa) on erilaisia niin yhtälailla myös äitien mielipiteet kotona olemisesta eroaa toisistaan.
Mulla on esim. yks kaveri joka on yrittäjä miehensä kanssa ja se on molempien lapsien syntymän jälkeen mennyt takasin töihin heti kun on itse ollut fyysisesti siinä kunnossa. Vauva on ensin mennyt isoäidin hoitoon ja sitten päivähoitoon. Siitä ihmisestä en i-ki-nä vois kuvitella kotiäitiä. Sit mulla on yks 3 lapsen äiti kaverina, jolla on kaikki syntynyt 4 vuoden sisällä. Sillon kun se oli saanut ensimmäisensä niin se irtisanoutu töistään. Nyt sen kuopus on 11kk eikä sillä oo mitään hajua mitä se tulee tekeen tulevaisuudessa. Ne asuu itäuudellamaalla omakotitalossa, missä on iso tontti ja paljon peltoo ja metsää ympärillä. Se on oikeestaan aika korvessa kun katsoo täältä länsiuudenmaan mukavalta omakotitaloalueelta. Se on tosi tyytyväinen elämäänsä mutta aina välillä se kattelee avoimia työpaikkoja ja miettii "mitä tekis isona".
Ja nää kaks kaveria kuuluu samaan kaveriporukkaan.
Sillä että haluutko olla kotona vauvan kanssa ei mun mielestä oo mitään tekemistä sen kanssa millanen (kuinka hyvä) äiti oot vaan se kertoo susta ihan vaan ihmisenä. Nykyään äideillä on mahdollisuus ITSE VALITA mitä tekevät. Sun äitiysloma kestää ehkä jonkun 5,5kk vielä ja sit voit tehdä mitä haluut. Ajattele tämä aika kokemuksena joka opettaa sua.
Sit tässsä on vielä toinenkin puoli ja se on se että lapset on erilaisia. Toisten kanssa on helpompaa ja toisten kanssa vähän hankalampaa. Ja ne hankalat kaudet voi ajottua mihin ikäluokkaan vaan. Tai koko lapsuuteen. Toiset itkee koko vauva ajan maha-/korva-/tms.-vaivoja ja on isompana vauvana pelkkiä aurinkoja. Ja toiset taas on vauvana rauhallisia pikkuenkeleitä ja taaperona pelkkiä täystuhoja. Jotkut vaan on niin vilkkaita että niillä ei oo rauhallista aikaa koko lapsuudessa muulloin kun nukkuessa. Kaikki tämä tietenkin vaikuttaa siihen kuinka rankkaa on olla lapsen kanssa kotona. Sulla on ollut rankkaa vauvan kanssa ja se myös vaikuttaa siihen miten koet olon vauvan kanssa kotona.
Tästä tuli nyt tosi pitkä sepostus mut en varsinaisesti silti osaa erityisesti helpottaa sun oloa niin että voisin muuttaa sun ajatuksia vaan ennemminkin kerron että sun ajatukset on ok. Ja minä joka ajattelen itsestäni erilailla kuin sinä olen sitä mieltä että sun aja tukset on ok.