Valitusketju!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Gnome
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Reilu viikko aikaa ristiäisiin ja nimestä ei oo tietookaan. Mua vituttaa ja surettaa niin paljon tää kaikki säätö tän tytön kans ja se että hänellä on paha olla!! Mun energia menee siihen että koitan tehdä kaikkeni ja jaksaa päivä kerrallaan olla tässä kotona tytön kanssa ja toivoo et joku selitys kaikille ongelmille löytyis ja pian!

Miks mun elämässä mikään asia ei voi mennä ilman ongelmia?!
Miks mun elämä on täynnä vastoinkäymisiä?!
Onko liikaa toivottu et joku asia menis niinkun oppikirjoissa?!

Tuntuu et mitään muuta ole ollut nää 33 vuotta kun ongelmia ongelmien perään! Varsinkin tää vuosi on ollu yhtä p*skaa kaikkinen laittomine irtisanomisineen, käsi kipuineen (jo 3kk jännetupintulehdus mitä ei saa kuntoon kun ei voi olla käsi levossa kun ei ole ketään kuka vois hoitaa tyttöä päivät kun isä on töissä) ja nyt vielä sitten tää vauva kärsii koko ajan jostain oireista! Kun joskus tuo lapsi pääsee hoitoon asti niin musta ei ole varmaan enää sitten töhin kun tää käsi sanoo sopimuksensa irti. Jos mun mielenterveys ei petä ennen sitä..... :sad010
 
Voi pyllyjen kevät. Veristä valkovuotoa. Toivottavasti tää ei nyt tarkota menkkojen alkua. Johan tässä melkein kolme viikkoa saikin nauttia vuodottomuudesta :mad:
 
Ootko hanski_ kokeillu eri korviketta ? Meillä masuvaivat väheni kun vaihto Nutrilon Omneo 1:seen. Vähä enemmän siinä joutuu sotkemaan kun pitää keittää, jäähdyttää jne. mutta lopputulos on tärkein :) Helpottaa äitiäkin kun pääsee välillä lepäämään kun vaaveli ei karju.
 
AarreSaari, kun miellä on ollu niitä masuvaivoja ihan alusta lähtien rintamaidollakin.. Nyt oli puhe lääkärin kans kokeilla maidotonta korviketta kun refluksi lääkkeet ei alkanu puremaan niin voi olla ettei se nyt olekaan refluksia, mut ensin otetaan toi maito nyt pois kuvioista ja katotaan tapahtuuko muutosta, ennen kun jatketaan tutkintaa.
 
Että tämmöset menkat.. Musta tuli heti yhtä hirvee hormoni-hirviö kuin raskaudenkin aikana! Viime yönkin pillitin enkä oikeastaan tiedä ees minkä takia :oops: Ja vuotokin on runsaampaa ja kivutkin vähän kovempia :confused:
 
Oon Millier kuullut että ekat menkat voi olla tosi kamalat. Eli kipeet, hormoniset ja runsaat, mutta et se ei välttämättä tarkota että ovat sellaset sit aina. Toivotaan, että pääset ens kerralla helpommalla <3
 
Jaksamisia Hanskille ja paljon voimia! Uskon että asiat vielä järjestyvät :) (Vaikka juuri nyt ei varmaan siltä tunnukkaan).

Vaikka elämässä ystävyyssuhteet ym muuttuvatkin elämäntilanteiden sun muiden muuttuessa niin silti vähän tympäisee tämä jonkun asteinen kaverikato/muutos ihmisten käytöksessä. Kyllä mä nyt hitto soikoon edelleen olen minä vaikka lapsen sainkin! Yksikin kutsui kyllä illanistujaisiinsa, mutta pitipä oikein erikseen mainita ettei halua syrjiä ketään (kuulun siis ilmeisesti hänestä johonkin poikkeavien kansalaisten kastiin). Eniten harmittaa kun eräs jota pidin oikeasti yhtenä läheisimpänä ystävänä tuntuu löytävän aikaa kaikkeen muuhun, mutta silloin kun soitan ja yritän saada tapaamisen tms aikaan niin "EHKÄ viikon päästä, täytyy katsoa kun on niin mieletön kiire koko ajan"... Silti on aikaa päivittää Facessa kun on oltu muiden kanssa lenkkeilemässä ja lähes joka vkl viettämässä niin superkivaa aikaa kuppilassa tai milloin mitäkin. Kivahan se on että toisella on kivaa, harmittaa vaan että olen itse unohtunut tämän ihmisen elämästä johonkin mappi ö:hön :sad001
 
Mulla kans viikko sitten alko helisee tää seuran vähyys. Kukaan ei soittele mulle enää, eikä pyydä kahville. Ei kukaan. Edes sellaset kaverit, joilla on lapsia. Yhdelläkin kaverilla on 4kk vanhempi vauva, eli olis jotain yhteistäkin, mutta aikaa ei ole koskaan. Mulle siis, kaikille muille kyllä. Oon nyt 5 viikkoa kysellyt kahville tai siiderille, kerran tai kaks viikossa. Jos ollaan saatu sovittuu joku aika, se peruu viime hetkellä (tai sit ei ees peru ja pitää soitella perään), jos se lupaa soitella illalla et tuleeko, unohtaa aina soittaa ja menee muiden kanssa, mut yleensä sanoo ettei nyt sovi, soita ens viikolla.. Sit oli viikko sitten keskustelua mun facen seinällä siitä, kun kaverit katoaa, ni se tuli keskustelee siihen kanssa ja päivitteli kuin ikäviä ystäviä mulla on kun on hylännyt mut. Siinä sitten sanoin, että hänkään ei oo kovin aktiisesti ollut tapaamassa, ni ei ees kommentoinu mitään. Sekin kaveri tosiaan oli aiemmin mun paras kaveri, melkein päivittäin pidettiin ennen yhteyttä, sit se meni naimisiin ja sillä vissiin vähän kilahti päähän se, en tiedä, ei oo pahemmin sen jälkeen nähnyt "vaivaa" ystävyyssuhteen ylläpitoon. Sit kun ilmaisen turhautumiseni sen perumisiin ni se hermostuu, eli ei sais ees loukkaantua tosta. Luulis että se pienen lapsen äitinä tajuais, ettei kahvillekaan lähetä noin vain. Mulla ainakin kestää monta tuntia, kun siistin itteni, syötän vauvan, vaihdan vaipan jne jne, plus jos mies on jossain, ni sen kans pitää sovittaa aikataulut yksiin, jos vauvaa ei ole tarkoitus ottaa mukaan. Sitten kun kaikki olis valmiina lähtöön ni "oho sori, mä nyt en pääse".. Kaikki se valmistelu oli ihan turhaa.

Työkaverit pitää pikkujoulut, sinne sentään sain kutsun joka sekin esitettiin näin: "Et varmaan halua edes tulla, mut pitää nyt sanoo, et on pikkujoulut silloin ja silloin".. Miksen muka haluais tulla mukaan? Ja miksi kaikki pitää aina aloittaa tollee et "sä et varmaan ees pääse" "sua tuskin ees huvittaa" jne, ei muiltakaan kysytä tolleen? Niiltäkään jotka ei koskaan osallistu, niiltä kysytään vaan että pääseekö.

Mut viimeks sillon ku olin synnärillä, ni multa on kyselty kuulumisia. Sen jälkeen ketään ei kiinnosta, kai ne aattelee, etten pysty puhuu muusta ku vauvasta, mut mä en oo sellanen mammaäippä, joka on kauheen haltioitunut siitä vaipan sisällöstä, ja kahvipöytäkeskustelut kertoo Kerttu-Elmerin räästä tai paskan väristä tai omista nänneistä. Mä en hirveästi muuttunut lapsensaannin myötä, siis tottakai mustakin rakastava äiti tuli, mutta muut elämän osa-alueet pysy aika samana. Yks äiti-ihminen totesi pettyneenä, etten mä muuttunut ollenkaan lapsensaannin myötä. Miksi se on paha asia että pysyy itsenään eikä hautaudu äitiyteen? Nyt en siis sovi lapsettomille kun niiden mielestä puhun vaan lapsesta (vaikkei niistä kukaan ole edes puhunut mun kanssa lapsensaannin jälkeen) enkä sovi äitien seuraan, kun haluan puhua muustakin kun vauvasta ja tehdä joskus jotain ilman lastakin.

Kai se sitten on niin, että ajatellaan, että äitiyslomalainen ei seuraa halua, vaan mielellään erakoituu n. vuodeksi kotiinsa. Ja omasta aktiivisuudesta ei luulisi olevan tää syrjäytyminen kiinni, oon mielestäni aktiivisesti houkutellut ihmisiä kahville vauvan kanssa ja ilman, mutta 2 kertaa olen päässyt. Vauva on tänään 2 kuukautta ja mun sosiaaliset kontaktit rajoittuu 2 kahvikertaan. Siistii.

Moni näistä kadonneista ystävistä puhui raskausaikana, ettei sitten ole tervettä hautautua kotiin vauvan kanssa ja olinkin samaa mieltä ja nyt kun koitan pyristellä ulos täältä kämpästä, niin ketään ei kiinnosta. Joten pakotettuna olen hautautunut tänne kämppään, puhelin ei soi muutoin kuin puhelinmyyjien toimesta jne. Tätä olen jo muutamaan kertaa itkenyt ihan tosissaan, olen asiasta ystäville puhunut, mutta ei.

Sori avautuminen
 
Oi kun kuulostaa toi Sirriäisen tarina niin inhottavalta! Tollanen jatkuva viime tipassa peruminen on ärsyttävää, saati sit nyt kun lähteminen ei oo helppoa vaan vaatii parin tunnin valmistelun ja tarkan suunnittelun jo edellisenä päivänä.

Mä tosin hautaudun kotiin, koska ei oo ketään, kenen kanssa mennä kahville tms. Oon sen takia käyny välillä töissä, että edes tulis joku aikuiskontakti ja jotakuta kiinnostaisi muukin kuin mitä meidän pojalle kuuluu. Omien sukulaisten puhelut ja käynnit on aina tyyliin mitäs teidän poika? Nukkuuko/syökö hyvin tms. Yks mun tädeistä aloitti tän jo raskausaikana, jos vaikka facebookissa jutteli, niin oli tyyliin mitäs masulle kuuluu... aargh.

Oon nyt kolmatta viikkoa yrittänyt, et pojan kummeista kaks tulis käymään meillä syyslomillaan, ei taida tulla kumpikaan kun vanhemmat on välissä. Niin eiköhän nämä teinit halua kummipoikaansa tavata, mut nyt oli sit kaikkea tärkeämpää kuten serkun kanssa hirvimetsällä, tosin ei se kummi tätä kertonut vaan äitinsä, et kyllähän te voitte odottaa, mut se hirvimetsä on tosi tärkeää. No, eipä toi poika kauaa noin pieni ole.

Mä olen viime viikot pysynyt järjissäni, kun oon oottanu näitä vierailuja ja vierailijoita. Onneksi yks vauvallinen kaveri (300km päästä) oli meillä kylässä tällä viikolla, mutta hekin palas jo kotiin ja nyt alkoi taas ahdistus. Ja mies nerokkaasti lisää ahdistusta kun meni sähkömiehen kanssa sopimaan käynnin huomiselle 7:30... ois siis sekin puhelu pitänyt itse hoitaa, niin sais sellasen ajan, joka ehkä sopis meidän aikatauluun paremmin.

Niin ja vielä tosta ulos menemisestä, en mä osaa lähteä vauvan kanssa kahdestaan, ahdistun et jotain menee pieleen ja sit pitää olla toinen viileähermoinen vieressä pitämässä tilanteen kasassa. Neuvolaan ja töihin oon päässy vauvan kanssa kahdestaan, töihinkin se 10min matka ja siellä jotenkin mikään vauvaan liittyvä katastrofi ei tunnu, kun töissä oon rautainen ammattilainen... julkisissa paikoissa tulee paniikki jo pienistä itkuista.
 
Joo toi viime hetken jatkuva peruminen/ilmoittamatta jättäminen..raivostuttavaa! :mad: Kerran yksi jopa soitti tyyliin seuraavana päivänä että "joo en mä nyt sit tullutkaan" no shit, enpä tosiaan olisi hoksannut kun muuten vaan piti kaikki päivän jutut ajoittaa tapaamiseen sopivaksi.
 
Mua pyydettiin eilen lapsenvahdiksi n. neljäksi tunniksi. En sitten päässyt kun oli muuta hommaa ja tuommoinen reilu pari kk vanha tyttö itselläkin hoidettavana.. Ystävä otti sitten nokkiinsa. Olen ollut heille raskauden aikana monta kertaa lapsenvahtina. Ja pari viikkoa sitten hän katsoi tyttöä sen aikaa kun itse kävin hammaslääkärissä. En sitten tiedä oottiko hän, että tekisin nyt jonkinlaisen vastapalveluksen.. :mad:
 
Mä en tiedä mitä mun pitääs tehdä! Mulla on yks kaveri jonka kanssa ollaan oltu 17 vuotta kavereita. Sillon kun me yritettiin lasta olin sitä mieltä, että tästä ihmisiestä tulee lapselle kummi, koska ollaan oltu aina tekemisissä vaikka joskus riitojakin on ollut. Ja kerroin tästä asiasta ystävälleni, ja hän innostui asiasta, koska tykkää lapsista ja on sanonut, että jos miehen saa niin haluaa myös lapsen. No me sit viimein onnistuttiin ja tulin raskaaksi.

Sitä ennen käytiin kahvilla toistemme luona viikoittain ja shoppailemaan mentiin aina yhdessä jne. Odotus aikana ei enää ehtiny käydä meillä koska oli niin kauheasti hommia (työttömällä!) ja kun soitin ja kysyin, et ootko kotona, voisin tulla käymään, niin vastaus oli aina, että ei nyt sovi, kun pitää siivota tms. Kerran yhtenä lauantaina vihdoin oli aikaa mulle jaehdotin siinä sit, että kun oon miehelleni kuskina, niin tuun mukaan, niin käydään jossain, että kyllä mä voin ajaa jne. No sen sisko tuli siihen sit niin tämä "ystävä" alkoi puhumaan siskolleen aivan kun mua ei siinä pois ollutkaan,, että lähdetään tänään baariin jne. No loukkaannuin siitä ja lähdettiin miehen kanssa sieltä pois. Sen jälkeen ei olla oltu paljoakaan tekemisissä.

Kun tyttö sit syntyi, niin kokoajan tää "ystävä" sanoi, että jos tarviit apua, niin sano vaan, kyllä hän tulee auttaan. Kertaakaan ei oo ollu mua auttamassa, eikä muutenkaan oo näkyny, kun kerran tyttöä katsomassa, eikä se edes halunnut tyttöä ottaa syliin edes siksi aikaa, kun käyn vessassa, vaikka muiden lapsia, myös vauvoja hoitaa usein. Mä oon pari kertaa käynyt kahvilla hänen luona, mutta aina ollu jotenkin vaivaantunu tunnelma.

No nyt tää "ystävä" on niin helvetin loukkaantunut mulle, kun en ottanutkaan sitä tytön kummiksi. Mä ajattelin, että jos se jättää mut sillon yksin, kun eniten olisin sitä tarvinnut, niin se ei ansaitse olla kummina tytölle. Ja seei tunnu ymmärtävän, miksi mä en sitä kummiksi ottanut. Mua niin vituttaa ja ahdistaa tää tilanne.

Nykyään mulla ainoat aikuiset ihmiset joiden kanssa oon tekemisissä on mies, joka on päivät töissä ja miehen vanhemmat joita nähdään noin kerta viikkoon. No toki harrastuksissa on, mutta ei siellä voi puhua henkilökohtaisia asioita, kun paikalla aina vähintään 10 ihmistä. Oon yrittäny käydä perhe kahvilassa ja vauva ryhmissä avoimella päiväkodilla, mut tunnen itteni jotenkin niin ulkopuoliseks. Kun ei kukaan mulle oikeastaanedes puhu siellä mitään. Tervehtii kyllä, kun tuun paikalle, mut ei muuta.
 
Hihahy on kyllä kurjaa käytöstä kaveriltasi. Ootko kysynyt missään vaiheessa miksi hän käyttäytyy tuolla tavalla? Mäkin olin ensin ajatellut pyytää tätä yhtä ystävääni kummiksi mutta mieli muuttui kun mietin etteihän tällä ihmisellä ole ikinä aikaa (tai kiinnostusta) lapselleni. Mikä on kyllä tosi masentavaa :oops:Kaupassa kun törmäsimme hänen mieheensä niin tuli oikeasti ihan sellainen fiilis kuin tämä olisi yrittänyt välttää kohtaamisen/kuulumisten vaihtamisen kanssamme. Hyvä ettei karkuun juossut kun tervehdin ja kun yritin kuulumisia kysellä niin melko nihkeää oli..o_O ja jälleen eilen kyselin tätä kaveriani lenkille ja jälleen tuli vastaus että nyt on taas kiireinen viikko (kuulemma opiskeluhommia ym.) kun pyysin ilmoittelemaan sitten jos jossain välissä on aikaa niin ei enää kuulunut mitään. Illalla kun kävin pikaisesti facessa niin ensimmäisenä läjähti näytölle tämän kaverin päivitys jostain yyber kivasta päivästä toisen kaverin kanssa. Päätin etten enää edes yritä tuputtaa seuraani kun on aika ilmeistä ettei se kelpaa. :angry2
 
Hei kanssa sisaret!

Mistä se tosiaan johtuu et ihmiset siis ystävät ja kaverit alkaakin karttaa kun on vauva nykysin talossa? Taitaa olla aika yleistä käytöstä. Ja musta tuntuu et nekään ihmiset ei edes ole yhteydessä kellä tosiaan olis niitä lapsia et olis sama tilanne! Ja kaiken huippuna ne ihmiset jotka tosiaan lupaa et nähään ja sit ei kuulukaan mitään!! :eek: Mulla on kaks semmosta kaveri kestä ei kuulu aina mitään vaikka olis sovittu jotain ja molemmilla on alle vuoden ikäset muksut, että olis niinkun mahdollista saada vertaistukee mut ei niin ei... Jos ite koittaa jotain sopia niin sit ei vaan vastata puhelimeen kun pitäis nähdä. Tosiaan mietittävä et onko tommoset ihmiset oikeesti kavereita?! Mikä saa ihmisen tekemään noin??? Mä en vaan ite pysty tekemään tolleen mun ystäville/kavereille! o_O

Mäkin kysyin neuvolasta et mistä mä tavottaisin ihmisiä keillä on pieniä lapsia kun ei oma kaveri piiri niitä paljoa sisällä ja nekin harvat ei sit voi edes pitää lupauksista kiinni. Oli puhe mennä käymään avoimessa päiväkerhossa joku päivä ja sit meillä on 3vk päästä ryhmäneuvola. Et katotaan miten tässä nyt alkaa mennä nää asiat, mut aika yksinäisiä nää päivät on kun ei noita kavereita paljoo käy kylässä ja se kun kaikilla on päivisin töitä! Ja itse ei viikolla jaksa ilta aikaan lähtee lapsen kanssa mihinkään kylään ja onhan ne illat oman perheen keskistä aikaa kun isi tulee aina 5 maissa kotiin niin ei siinä paljon kerkeä...

Mut ymmärrän kyllä ihan tasan tarkkaan teitä muita miltä tuntuu! Harmi kun ei olla kaikki "yksinäiset" lähempänä toisiaan että voisi yhdessä käydä päiväkahvilla ja puhua näistäkin asioista ihan naamatusten! :)

Mä odotan et tää lauantai menee ohi, meillä on ristiäiset, ja mulla alkaa olla pää ihan räjähtämis pisteessä kun on pitäny miettiä niiiiin paljon asioita!
Onneks se stressi on kohta ohi ja sit voi hetkisen huokasta kunnes alkaa joulu stressi!! Apua, sekin on ihan kohta!! :eek:
 
Miun on turha toivookkaan, että vanhasta kaveripiiristä kukaan olisi kiinnostunut miun kuulumisista.. Ammattikoulun pari kaveria jopa pitää yhteyttä minuun vaikka asutaankin nyt ihan eri paikkakunnalla.. Mutta oman kylän kaverit, hyvä että edes kylällä moikkaavat!?! En ymmärrä.. Onneksi pelastava enkeli on tuo sisko, kun heilläkin on se pikkuinen nyt.. Sieltä saan pientä vertaistukea ja toisinpäin..
Olen alkanut hyväksyä yksinäisyyteni, olkoon sitten niin..
 
Ääähh, kauanko nää menkat oikein kestää? Viikon nyt kestäneet ja monta päivää tullut vaan pelkkää pientä tuhrua.. :confused:

Mullei oo oikeastaan ollut tuota kaveri ongelmaa, mutta eipä niitä kavereita oo pahemmin ollut ennen synnytystäkään.. :oops: Nyt on oikeastaan ollut päinvastoin.. Kaveri ja sisko sai molemmat lapsen elokuussa, joten ollaan oltu tiiviisti yhteydessä :) Mutta eipä ne keskustelutkaan koske sitten muuta kuin vauvan kakan koostumusta tai oman alapään toipumista..
 
Millier musta olis ihana jos ois joku äiti kenen kanssa vois käydä vaikka lenkillä yhdessä kun se on aina niin hankalaa lähtee yksin.. mut tosiaan melkein naapurissa asuu tämä yks kaveri kenen tyttö on 7 kk ja ei hän ota koskaan minuun yhteyttä. Nytkin 3vk sitten sovittiin että nähään seuraavalla viikolla niin ku sitten soitin ei hän vastannut puhelimeen eikä koskaan viestintään ja ei ole vielä tänä päivääkään ole kuulunut mitään! Olisin kuitenki ostanut häneltä pieniä vaatteitakin tytölle. Pah!! Pitäköön vaatteensa..
 
Itse olen siitä onnellisessa asemassa, että miltei kaikilla ystävilläni on myös lapsi/lapsia, joten omien lapsien saaminen ei ole ollut erottavana tekijänä. En ole itse huomannut mitään eroa ystävyyssuhteissa lapsien myötä.

Meillä neuvola järjestää muuten sellaisen yhteisneuvolakäynnin samanikäisten lasten vanhemmille. Mielestäni se on n. 2-3kk ikäisten vauvojen vanhemmille. Mielestäni kiva uusi käytäntö, jossa on mahdollista tutustua oman alueen muihin äiteihin.
 
Mullakaan ei oo lapsi vaikuttanut suoraan ystävyyssuhteisiin. Mutta suurin osa mun ystävistä asuu kaukana, joten koin jo ennen lapsen tuloa välillä oloni tosi yksinäiseksi...mutta sillon oli sentäät työ, joka vai aika tehokkaasti suuren osan mun viikosta. Ja vaikka mulla ei töissä oo juurikan sellasia ystäviä, joita näkisin vapaa-ajalla, niin siellä oli kuitenkin hyvä porukka joiden kanssa riittii juttua muustakin kun työasioista.

Joten kyllä nyt välillä on vähän yksinäinen olo..oon koittanut aktiivisesti hakea täältä muita samassa elämäntilanteessa olevia, mutta välillä vähän kullä tuntuu että oon toivottoman huono solmimaan ystävyyssuhteita. Kun ei mulle ihan tahdo riittää, että on vauva yhdistävänä tekijänä, jotenkin muutenkin pitäs 'synkata', jos ymmärrätte, mitä tarkotan...
 
Meillä vaihtui kans kummi, koska kaveri hylkäsi meidät täysin. Ei ollut edes riitaa. Raskauden aikana nähtiin tasan kerran. Ei kysellyt kuulumisia ei mitään. Ei edes onnitteluja fb:ssä kun ilmoitin vauvan syntymästä. Nyt kyselee voiko tulla katsomaan vauvaa, syynä ollut kuulemma rankka kesä. No ompa ollut kun ei saa edes fb:ssä ulos tekstiä mitä kuuluu ja fb täynnä kuvia miten on kivaa. En tiedä haluanko edes nähdä. Joo kaveri häviää kun eniten olisi tarvittu.

Onneksi vanha ystävä tukenut ja ollut läsnä ainakin henkisesti ja hänestä tuli kummi. Mukava oli kun synnärillä tutustuin huonekaveriin, ollaan käyty vaunuilemassa. Ehkä uusi elämä tuo uudet ihmiset.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top