Ultra-ja neuvolakuulumiset

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja ninspe
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Terveisiä ultrasta! :) 



Tässä meidän pieni vauveli istuskelee, naama alaspäin. :) Käsi "kriittisten" paikkojen edessä. ;D 
Ultraaja oli tuttu jo aiemmistakin raskauksista ja tokaisi kun menin sisään että "tuntuu että sinä olet vasta ollut raskaana vaikka edellisestä synnytyksestä on vuosi" :) Jotkut naamat kuulemma jäävät vain mieleen. 
No asiaan, vilkas pikku vauveli asustaa kohdussa, koko oli 6,4cm joten laskettu aika muuttui viikolla eteenpäin, ollen nyt virallisesti 19.7.13. Ja viikkoja nyt siis 12+4. 
Niskaturvotus oli 1,1mm joten normaali. Nenäluu näkyi, aivoissa perhoskuvio näkyi, vatsalaukku ja palleankaari myös erottui. Sydänääniä kuunneltiin hetki. 4d-kuvaa katsottiin vähän aikaa myös. Istukka etuseinässä ja siinäkin nätit reunat. Ei yllä onneksi kohdunsuun päälle. Napanuora myös lähti normaalisti vauvasta ja kiinnittyi istukkaan niinkuin kuuluukin. 
Kaikki siis meidän yksiössä hyvin. Nyt on onnellinen olo <3 
 
Me käytiin tänää ultrassa ja kaikki oli hyvin<3 pikkunen vastasi vkoa 11+5 ja la 25.7, kovasti nukkui siel kohdus ja pyllyä näytteli:D mutta saatiin mitat ja niskaturvotus 0,7 mm nyt onnellinen olo.
 
Tammikuun kuulumisiin jo kirjoittelinkin, mutta kootaan nyt sitten vielä tänne :) Eilen oli nt-ultra, kaikki hyvin! Nt oli 1,0, syke 167 ja kovin kova liikkumaan! Masukki olikin vielä edellisestä arviosta 2 päivää isompi ja vastasti jo 11+6, ja tänään sitten poksui 12+  rikki:) Laskettua-aikaa eivät täälläpäin vaihda, ellei muutos ole 4+ päivää, niin virallinen la nyt sitten 26.7. (joka saatiin viimeksi) ja koon mukaan 24.7. Onnesta ollaan soikeana, pyöreänä ja ihan äimällään <3
 
Ootteko jo käynyt toisen kerran neuvolassa?
Mitä toisella käynnillä mahtaa olla? :)
 
Ihania kuulumisia kaikilla! :)

Nennah täällä mennään ens ma jo kolmatta kertaa neuvolaan. Eka oli se perus neuvola käynti (vko7) missä täytettiin  lippusia ja lappusia ja kyseltiin terveystietoja ja annettiin oppaita mukaan ja laitettiin  labralähetteitä, otettiin paino jne.
Tokalla kerralla oli lääkärineuvola (vko11) jossa katottiin labravastaukset, pissa, kuunneltiin sydänäänet ja tehtiin sisätutkimus, mitat jne.

Ja nyt en tiä mitä maanantaina on (vko 15) mut siellä sen sit näkee :)
 
Ihanaa kun niin monilla hyviä ultrakuulumisia. :)

Meilläkin oli tänään ultra ja kaikki oli loistavasti, pieni siellä kovasti jumppaili ja vilkutteli myös äiskälle ja iskälle <3 Niskaturvotus oli 0,7 ja oli päivän isompi kuin lasketunajan mukaan, elikkä 12+0, mutta laskettu aika pysyi samana eli 25.7. Ihanaa ja suuri helpotus!! :)

Meillä on maanantaina seuraava neuvola tai oikeestaan silloin on nlalääkäri.

Tsemppiä kaikille ketkä vielä omaa ultraan odottelee!
 
jessica3, onpas teillä aikasessa vaiheessa noi kaikki käynnit! Mulla oli eka neuvola viikolla 9, lääkäri vk 14 ja seuraava käynti viikolla 19. :D

Lääkärissä tosiaan katottiin joo verikokeiden tulokset, paino, tutkittiin kohdunsuu ja kohdun koko ja sydänäänet kuuneltiin. +Jotain muuta ylestä jorinaa jos haluaa:)
 
Taitaa näin uudelleen odottajilla olla pannassa kaikki "ylimääräiset" neuvolakäynnit. Eka käynti oli rv 10, jossa varmistettiin ultralla sikiön olemassa olo ja sydämen syke. Tietty perus verenpaineet, paino, pissa, hb, lappujen täyttelyt yms.. 
Toinen kerta on suunnilleen tämän kuun lopussa (terkan pitäs soittaa aika mulle muttei oo vielä soittanu) ja sillon on joku rv 15-16. 
Eka nlalääkäri on rv 26-28 vasta :) 
Sit rakenneultra on maaliskuun alussa ja sitten on se kela-neuvolakäynti jossa saa raskaustodistuksen yms.. Se on noin rv 22. 
Tuossa rv 15 neuvolakäynnillä katotaan normaalisti paino, verenpaine, pissa, kuunnellaan syke, äidin vointi muuten yleisesti ottaen, ei kai siinä hirveesti ole mitään extraa mun mielestä. Tietty jos on jotain äidillä mielessä. :) 
 
Tänään kävin ultrassa, kaikki hyvin ja suunnilleen vastaa viikkoja, eli la pysyy 20.7. Pikkuinen taisi nukkua lähes koko ajan, kun ei paljoa liikkunut.

Mies ei töiltään päässy mukaan, mutta onneksi siskoni otti tytöt luokseen, eikä tarvinnu ees kertoo et äitiyspolilla kävin (kun aihetta hiukan väistelin) Me kun ei olla kerrottu vielä kellekään uutista.

Mutta asiasta hiukan sivuten, miten saatte nuo lilypien ihanat jutut tänne esille. Minä kun en osannu...
 
Tänään oli nt-ultra ja kaikki oli hienosti <3 turvotus oli 1,2mm, pää-peppu mitta 72mm :) ><3 seulojen tuloksena riskiluku 1:40000, eli ihan normaalirajoissa :) ensin rusina vaan pyllisteli meille, sitten hän nukahti, jonka jälkeen ei edes tökkimisellä herännyt, jouduin nousemaan ylös ja hyppimään tasajalkaa, sen jälkeen hän suostui kellähtämään oikein nättiin asentoon ja alkoi sitten kovasti nyrkkeillä ja potkia ja venytellä...on se vaan jännä tunne, että uusi elämä kasvaa mun sisällä.... :) ><3 niin ja la siirtyi 4 päivää eli 15.7 -> 19.7 :)
 
miimu86 Ensinnäkin mukava kuulla, että ultrassa oli kaikki hyvin :)

Tickerin saat näkymään menemällä "omat tiedot" osioon ja sieltä löytyy "allekirjoitus ja ticker" lehdykkä. Sinne sitten kopsaat Lilypien tai Daisypathin tickerin koodin joka näyttää suurin piirtein tältä : url=http://daisypath.com][img]http://davf.daisypath.com/aepKp2.png[/img][/url. Tietysti sulla se koodi on tod.näk. vähä eri näkönen ja riippuen sivustosta myöskin eri pituinen. :) Liitä koodi sitten "ticker-teksti" - laatikkoon ja tallenna tiedot.  Ja vot! tickerin pitäs näkyä.. :)

Toivottavasti saat tickerin toimimaan! :)
 
Täällä toinen nla käynti takana ja täti oli kivasti merkannu mulle väärän ajan, noh saatiin pikaisesti kuunneltua sydän äänet ja muut mittaukset, ens kerralla höpötellään enemmän joka on jo loppu kuusta. Käski se vielä varaamaan rakenne ultra ajan ens kuun puoleenväliin :) ja sitä ei sitte jaksa hullukaan odottaa että saadaan tietää tuleeko kolmas poika vai olisko tälläkertaa tyllerö :D Täällä saa näköjään silti ravata useasti nlassa vaikka jo kolmas tulossa, tokasta kävin paljon vähemmän kun asuttiin vielä turussa...
 
jessica3, teillä onkin sit jo ollu monta neuvolaa. :D Mulla on toinen neuvola vasta viikolla 16! Lääkärintarkastuksista en vielä tiedo koska ne on, lupasivat sitten ens kerralla kertoa niistä lisää neuvolassa. :)
 
Säihke Juu, eipä täällä Turussa ihan liikaa tartte käydä neuvolassa... Ei edes vaikka ois riskiraskaus, niin alkuraskauteen riittää 2 kertaa. Sillon vkolla 7, kun vaatimalla vaatisin päästä ja nyt seuraava on sit viikolla 16.... Ja ennen miun neuvolakontrollit on tosiaankin ollu 4vkon välein riskien takia. No koitetaan pärjätä näillä sit ja toivotaan, et kaikki menee hyvin. Jossei mee, niin saavat kyllä sellasen palautteen, et oksat pois!
 
Nasulais on sitten tosiaan eroja neuvolakäynneissä. Mulla ei oo mikää riskiraskaus ja silti on kerran kuussa neuvola ollu iha alusta asti..
 
Mulla oli eilen neuvolalääkäri! Toinen kerta kun käyn neuvolassa. Eka oli vk7 ja nyt oli viikkoja 14+1. Olis pitänyt käydä silloin ku viikkoja oli 12 kasassa, mutta kun oli tuo joulu siinä välissä. Seuraava onkin sitten helmikuun alussa. Täälä mennään noin kuukauden välein neuvolaan, paitsi kun viimeinen kolmas alkaa niin on 2-3viikon välein, ja sitten, viimeisen kuukauden aika joka viikko. Ylitte jos meneen niin sitt käydään joka päivä tai jokatoinen päivä(tyhmää minusta)!!! Täälä on kaks kertaa raskauden aikana(ainakin ensiodottajilla) neuvolalääkäri. Toinen on sitten viellä 30viikon tienoilla! 
 
Hei! En ole kirjoitellut, mutta lukemassa käynyt kyllä. NP-ultra oli viime perjantaina ja kaikki ok, veriseula ok. Huh. Mutta siltikään me ei vielä olla kerrottu, kuin parille luottoystävälle. Ajattelin odotella vielä muutaman viikon, mennä yksityiselle ultraan n. vk 17 (jolloin melkein kaikki rakenteet voidaan jo katsoa) ja kerrotaan sitten, jos kaikki on ok.

Mutta neuvoloista: Helsingissä tilanne on tämä:

Käynti-
kerta
E = ensisynnyttäjä
U = uudelleen-
synnyttäjä
Raskaus-
viikot
1. E, U 7–10
2. E 18
3. laaja terveystarkastus E, U 22–24
4. E, U 30–32
5. E 34
6. E 37
7. E, U 38
8. E 39
9. E, U 40
10. E, U 41
11. kotikäynti E, U synnytyksen jälkeen
14. jälkitarkastus E, U 5–12 viikkoa synnytyksen jälkeen
Sikiön seulontatutkimukset E, U 10–12
19–20+6

Lääkärin vastaanotot äitiysneuvolassa

Käynti-
kerta
E = ensisynnyttäjä
U = uudelleen-
synnyttäjä
Raskaus-
viikot
1. laaja terveystarkastus E, U 26–28
2. E, U 36
3. jälkitarkastus E, U 5–12 viikkoa synnytyksen jälkeen

Laaja terveystarkastus

Eli alkuraskaudessa on yksi käynti ja uudelleensynnyttäjille seuraava vasta RAKENNEULTRAN JÄLKEEN! Eipä tuo minua juuri haittaa, hyvä vaan ettei siellä tarvitse rampata. Aika omillaan tässä kuitenkin ollaan, kun pyhelimitsekaan ei enää saa yhteyttä omaan terkkariin vaan puhelu ohjautuu yhteisvaihteeseen, josta sitten joku tyyppi saattaa soittaa takaisin.

Onko täällä muita helsinkiläisiä uudelleensynnyttäjiä? Meneehän se näin, vai olenko käsittänyt väärin?

Iloista odotusta kaikille!
 
Sea78 mä asun myös HUS-alueella, mutta en Helsingissä.

Tähän asti ollut:

neuvolakäynti rv 9
np-ultra rv 12
neuvolalääkäri rv14 (tätä ei kuulemma olisi tarvinnut olla, koska kävin varhaisultrassa yksityisellä.. )
ja seuraava neuvolakerta vasta maaliskuussa, jolloin saan sen raskaustodistuksen!

Vuosi sitten ramppasin neuvolassa jatkuvasti.. rv 7, rv 12 + ultra, rv 16, rv 20, rv 21 ultra, rv 25, rv 28, rv 30, rv 32, rv 35.. ja siitä viikon välein loppuun asti. 

Mutta ihan kiva kun ei tarvitse nyt jatkuvasti neuvolassa rampata...


 
Tänään oli kolmas neuvolakäynti ja viikkoja 14+4 :)
Ensimmäistä kertaa saatiin sydänäänet kuulumaan ja kun mulla oli äiti mukana niitä kuuntelemassa niin kyllähän siinä tuli molemmille ilonkyyneleet :) Mies ei töiltään päässyt mukaan, niin otin sitten äidin. Syke oli n. 150
Paino mulla oli vähän pudonnut, ekan ja tokan kerran välissä se oli noussu ja nyt sitten lähteny vähän takasin.

Mun neuvolatäti on kyllä aivan ihana! Sain rauhassa purkaa huoliani ja ajatuksiani ja se autto mua tosi hyvin. Oon kyllä onnekas kun sain noin hyvän henkilön sieltä :)
 
Takaisin
Top