Mulla oli tänään eka lääkärikäynti. Makoilin siinä housut kintuissa, jalat levällään hyvän aikaa, kun doppleri ei meinannut toimia. Mieslääkäri (kävin ekaa kertaa gynetutkimuksessa vastakkaisella sukupuolella) haki vihdoin old school -vehkeen, jonka avulla kuultiin reipas syke :) Muutaman sekunnin kuuntelun jälkeen alkoi hysteerinen nauru, ja säröäänien vuoksi doppleri piti siirtää syrjemmälle. Onneksi lääkäri oli tosi mukava ja hauska, kaikki oli kunnossa, eikä ollut hiviä eikä kuppaa ;)
Eka neuvola oli jo 6. viikolla lokakuun alussa. Oli ollut menkkojen kaltaista vuotoa syyskuussa, silloin, kun odotinkin kuukautisia. Tein kuitenkin testin "varmuuden vuoksi", kun oli mökkiviikonloppu edessä. Omituisen kuvottavan olon takia uusin testin parin viikon kuluttua, ja yllätyksekseni olinkin raskaana!
Vuodon vuoksi pääsin varhaisultraan. Lääkäri laski viikkoja olevan 7+1 (ovulaatio oli kai ollut noin viikon myöhässä "normaalista") ja syke näkyi selvästi.
Nyt siis 10+4 ja ensi viikon perjantaina on eka ultra. Välillä jännittää ja töissä on stressiä, mutta yritän sysätä kaikki negatiiviset ajatukset mielestä ja keskittyä positiiviseen. Tämä lääkärikäynti ja sykkeen kuuleminen antoi taas hyvän sysäyksen eteenpäin :)
Alkoi vain mietityttää tuo influenssarokotteen ottaminen. Terveydenhoitaja kertoi, että nykyään sitä suositellaan raskaana oleville alentuneen vastustuskyvyn vuoksi. Lääkärikin sanoi, että hän pitäisi influenssan sairastamista suurempana riskinä kuin rokotetta, mutta toki päätös täytyy tehdä itse. Mies on hoitoalalla ja hänen poikansa on päiväkoti-ikäinen, joten pöpöjä on liikkeellä... Perusterveenä en ole ikinä rokotetta ottanut, mutta nyt alan kallistua sen kannalle. En tuo tätä esille sen vuoksi, että kaipaisin neuvoja, vaikka hyviä varmasti ovatkin :) Lähinnä tiedoksi niille, jotka eivät ole tätä vielä neuvolassa kuulleet.