Ultra- ja neuvolakuulumiset

Toivottavasti ei ole mitään pahempaa! Hiivat ja Bakteerivaginoosi on todella yleisiä raskauden aikana :( mutta kyllä se siitä jos se näistä on jompikumpi. Flagyl Compia voi käyttää turvallisin mielin, eli älä murehdi :)

nimim. kanssakärsijä :P
 
Toi on niin jännittävää ja omituista kun odottaa sitä nt-ultraa ja sen jälkeen kuvittelee voivansa huokaista helpotuksesta. No, meillä oli ultrassa kaikki hyvin. sikiö oli laiskaliikkeinen, mutta kätilö sanoi ettei siitä tarvitse huolestua, koska heilutteli kaikki raajojaan kuitenkin ja todennäköisesti lepohetki nyt. Itsekin olin lähtiessä ihan hyvillä mielin. Mutta sitten kotona alkoi se kamala katastrofoiminen..ja tuntuu, että ehkä voinkin huokaista helpotuksesta vasta rakenneultran jälkeen. 

Kaikki sanoo, ettei raskaus ole sairaus, mutta kyllä se minusta on: ennen olin normaali, nyt olen oikeasti vähän kuin pimahtanut näiden jännitystilojen kanssa 
 
Sinni sairaalta tuntuu kun pahoinvointia on koko hereillä olo ajan - jota siis ei ole paljon kun nukkua voisi vaikka kellon ympäri! Innolla odottelen toisen kolmanneksen alkua - sen pitäisi olla ihanaa aikaa :)

Esikoisen kanssa meni se aika ohi kun joutui 2 kertaa leikkaukseen ja niistä toipumisiin sitten menikin koko  keskikolmannes. Eihän tässä ole enään pitkä matka * Kuulitko tuon huonon-olon keiju? Hus ja pois jo!!!!
 
Meillä oli eilen aamulla eka ultra ja ihan on oltu pilvissä sen jälkeen! Siellä möyrijä kovasti heilui ja venytteli, ihan uskomaton tunne! Miehelle tuli itku käynnin jälkeen kun oli niin liikuttunut <3 laskettu aika siirtyi viidellä päivällä eteenpäin eli toukokuun 25 on nyt meidän päivä :)

 
Ihana kuva Pätkis :)

Tuo eka ultra oli kyllä tosi koskettava hetki, me itkettiin molemmat siellä miehen kans :D
Saatiin nt-ultrasta yks ihan hassu ufo-kuva missä pikkunen katto suoraan "kameraan" :P
 
Kiitos Minimoi :)
Oli se koskettavaa, itsekin tuli nieleskeltyä muutamaan kertaan, kun ihan ekaa kertaa sen pienokaisen siihen ruutuun sai ja lääkäri sanoi, että siellä pieni sydän sykkii :') Olin ihan varma että mies alkaa kyynelehtiä jo siellä, mutta sai tuo pidäteltyä kotiin asti sentään :) uo on tosiaan meidän ainut kuva, mutta eihän se kuva oo mitään verrattuna itse siihen kokemukseen kun näkee vauvan liikkuvan. Harmittaa kun ei tajunnut ottaa videota!! :)
 
Soitin kättärille ihmetelläkseni ettei lääkärikäynneistä ole kuulunut mitään, ultrastakin menee seuraavaan neuvolaan asti miltei 2kk... sokerirasitushommasta ei mitään tietoa... tälle ei kuulemma voi mitään tehdä.

Mutta sainpa sitten tarkempia tuloksiakin :) Down-riskiluku 1/33 000 ja 18-trisomia 1/100 000 :D jee!
 
Tänään vihdoin np-ultra!
Näkisinkö viimein pikkuiseni ensimmäisen kerran?
Pelottaa ja jännittää. Onkohan kaikki kunnossa?
Ukkoakin vissiin jännittää. Sanoi, ettei varmaan saa tänä yönä nukuttua :) Ensin aattelin, että vitsillä, mutta tosissaan oli!
 
Tänään oli se päivä...Kätilöopiston np ultrassa kaikki hyvin. Näimme oikein eloisan vauvan, joka oli välillä pylly pystyssä ja heilutteli kaikkia 4 raajaa. Oisko tyttö kun esitteli sääriään kuten äitinsä:-) Sydän sykki voimakkaasti, aivot kehittyneet ja selkärankakin näkyi hyvin. NP luku oli ihan hyvä.  Odotellaan vielä verikokeen tulokset. 

Täytyy sanoa, että kivi vierähti sydämeltä...

Onnea kaikille odotukseen!
 
kävin ekassa ultrassa kun olin 11+6
niskaturvotus 1 ja kaikki raajat paikoillaan ja jne..kaikki niinkuin pitääkin :)
otti masun päältä :)) sanoi että testaillaan tästä jos ei onnistu niin sitten housut nurkkaan
voii itku kun ei mullekkaan tullut mieleen että pötkylän touhut olisi voinut  itsekkin kuvat videolle,HÖÖh!sydänmen ääniä ei kuunneltu, enkä edes tajunnut niitä kysellä kun oltiin niin ihmeissämme että oikeesti onkos tuolla masussa oikeesti joku!! :D <3
no neuvola on viikolla jos siellä sitten kahteltaisiin uudestaan tai edes sydäntä kuunneltaisiin..en tiedä katsotaanko joka neuvola kerralla tyyppiä tai edes kuunnellaan, mutta olisi se huisin mahtavaa varsinkin tälläiselle eka kertalaiselle joka mistään mitään tiedä :)) tajuan varmaan vasta synnärillä että ohhoh onkos toi lapsi mun :D aivan huisia!!
ja se rokote..voi itkunlitku mitäköhän sen kanssa tekisi. työpäiväni vietän lasten kanssa että hmmh.,, kääk!!!
 
 
Mua harmittaa kans kun en tajunnu kuvata videolle ultraa!! Oisin niin halunnu nähdä uudestaan miten se pikkuinen siellä uiskentelee :) Nyt vaan täytyy muistella ja odotella seuraavaa ultraa :)

Onkos moni muuten menossa sokerirasitustesteihin? Mulle sanottiin, että iän puolesta mä voisin jo mennä niihin mutta ei siitä mitään sen jälkeen olla enää puhuttu. Kaveri on nyt kuulemma menossa testeihin ja hänellä on raskaus puolessa välissä.
Millainen tuo testi muuten on? Mulla ei ole hajuakaan siitä, ekaa vauvaa kuitenkin odotellaan nyt eikä oo ennen sattunut kohdalle tuollaiset testit :)
 
Np-ultrassa käyty tänään! Olihan siellä joku pieni ihmisenalku kasvamassa :) Ihan mieletön fiilis. Kaikki oli pienellä hyvin. Meillä meni hiukka se puoli tuntia yli, kun ei pieni meinannut antaa niskapoimua mitata. Mutta, muuten poseerasi hienosti ja ei yhtään haitannut, vaikka saatiin pientä katsella vähän pidempään :)
Kuvata ei kuulema saanut, kun kysyttiin, mutta saatiin 8 ihanaa kuvaa pienestä :)
Ultrattiin päältä ja vähän alakautta ja sitten taas päältä..
Koko vastasi viikkoja 12+1, vaikka oikeesti vasta 11+4, mutta laskettua aikaa ei muutettu.
Sanoi, muuten, että voi mennä hetki ennenkuin raskaus alkaa näkyä, kun on taaksepäin kallistunut kohtu.
Mieskin ollut ihan täpinöissään loppupäivän, olen hyvin yllättynyt hänen reagoinnistaan :)

Mäkin joudun siihen sokerirasitustestiin sen takia, että äitilläni on diabetes.
Terveysnetistä:
Sokerirasitustesti tehdään 12 tunnin paaston jälkeen, useimmiten aamulla.
Testin aikana juot sokeriliuosta, jotta nähdään elimistösi sokerin sietokyky.
Testissä sinulta mitataan kolme verensokeriarvoa: ennen sokeriliuoksen juomista
sekä 1 tunnin ja 2 tunnin kuluttua siitä.

Onnea muillekin ultrassa käyneille ja niitä vielä odottaville. Eipä meitä toukomammoja taida montaa enää olla jäljellä tuonne np-ultraan.
Mitäs sitten jännitellään? Rakenneultraa? :)
 
Jep, rakenneultra taitaa olla seuraava! Mulla on joulukuussa se.

Tänään kävin neuvolalääkärillä ja kaikki oli niin kuin pitääkin. Sydän jumpsutti ja kohdunsuu tiukasti kiinni. Lääkäri sanoi, että kohta voi jo ruveta liikkeitä tuntemaan kun toinen raskaus on kyseessä. Onko täällä mahdollisesti kolmannen odottajia, koska teillä rupes liikkeet tuntumaan toisella kertaa? Se ois ihanaa, kun nyt on niin epätietoista aikaa, kun ei enää okseta eikä liikkeitä tunne.
Painoa oli tullu kilo lisää... Ei hyvä, mutta onneksi turvotus on ainakin laskenut niin ei oo kuitenkaan niin plösö olo. Painan nyt yhtä paljon kun painoin esikoisen kanssa joskus 5-6 kuukaudella... Hieman pelottaa paljon sitä painoa sitten loppujen lopuksi kertyykään.
 
Onnea kaikille hienoista ultratuloksista !

Minulla on neuvola 30.11 ja ensimmäisestä lääkärikäynnistä ei mitään tietoa.... Teillä näemmä ollut...... Milloin ensimmäisen lääkärin pitäisi olla?
 
Mukavia ultrakuulumisia :)

Miulla onkii sit seuraava neuvola ja neuvolalääkäri jo ensi viikolla!Niin se aika vaan rientää,vastahan mie soitin ekaa neuvola-aikaa.Ja pääsee kuuntelemaan pikkuisen sydämen ääntä.Mies oli juuri pettynyt kun ei pääse matkaan.Rakenneultra meillä menee ens vuoden puolelle,3.tammikuuta.Kovasti toivoin, et olis ollut jo ennen joulua.
 
Lääkäriajasta ei mitään havaintoa. Mutta meinaan tässä odotellessa käydä ylimääräisessä ultrassa 21.11... eli myös lääkärissä, ihan mielenkiinnosta, sekä siksi, että mielestäni tämä julkisen puolen homma lievästi sanottuna kusee.
 
Moikka!

Yhdyn Rigsun mielipiteeseen. Ainakin minua on kovasti mietityttänyt, että oli yksi neuvola viikolla 6, ja seuraava neuvola vasta viikolla 17 lopussa. Lääkäristä ei mitään tietoa, ultrat sain helposti ja selkeästi varattua.

En halua mitenkään kritisoida henkilökuntaa - heistä ei ole pahaa sanottavaa. Mutta kyllä rehellisyyden nimissä täytyy vähän valittaa sitä, että kuinka harvoin näitä ensisynnyttäjiä neuvotaan. Eli tuntuu että lähes puolet raskaudesta menee ilman minkäänlaista seurantaa. Anteeksi tämä valitus, mutta ainakin täällä Helsingissä tuntuu tältä.
Itse olen jo pari viikkoa miettinyt että pitäisikö mennä yksityisellä käymässä, että tietäisi että missä mennään. Mieheni on kovasti yrittänyt toppuutella ja vakuutella, että kyllä siellä varmaan on kaikki ok.

Itsellä vain niin epävarma olo, kun ei oikein mistään tiedä mitään kun ensimmäistä odottaa.
 
Esikoista kun odotin ja Helsingissä asuin, niin silloin oli ainakin n. kuukauden välein neuvola. En tiedä miten nykyään, kun siitä kuitenkin jo lähes 10 vuotta. Vantaalla esikoista odottavat, miksi itsenikin luettiin edellisen kanssa, kun esikoisesta niin pitkä aika, niin oli n. kuukauden välein. Kaikesta sitä nähtävsti säästetään :/
 
Noh, neuvola 19.9. (6+5), NP-ultra 24.10. (11+4), seuraava neuvola 10.12. ja rakenneultra 21.12 (20+)... Eli neuvolakäynneille tulee väliä n. 3kk! ja ultrille 2kk...

Yksityisellä kävin varhaisultrassa 7+5 ja menen uudelleen 21.11. eli 15+6...
 
Munkin mielestä noi aikavälit on aika pitkiä. Helsingissä siis asustan ja ensimmäinen neuvola oli 4.10., eka ultra 8.11., seuraava neuvola 14.12. ja toinen ultra 4.1. Lääkärikäynnistä ei vielä mitään tietoa.
 
Takaisin
Top