Tutustumisketju

En ole itse loppuvuodesta ja ei ole kumpikaan lapsista, mutta toisella synttärit osuu aina hiihtolomalle ja toisella kesälomalle. Kaverisynttäreitä ollaan hiihtolomalaisen kohdalla pidetty viikkoa ennen tai viikko sen jälkeen :) Heinäkuussa syntyvän kohdalla en vielä tiedä miten kaverisynttärit on paras järjestää. Niin moni kuitenkin kesällä reissussa jne. Pointti nyt oli kuitenkin se, että kaveritsynttärit varmasti jotenkin järjestyy :)
 
Oliskohan se aika esittäytyä :greet025

Eli olen 34-vuotias Vantaalainen, koko ikäni näillä kulmilla asunu. Opiskelin aluksi puutarhuriksi, mutta sen jälkeen vielä floristiksi. Hurahdin kukkiin! Olen ollu naimisissa mieheni kanssa kesäkuussa 7 vuotta, tämä on molempien ensimmäinen lapsi. Asunnon vaihto tulee ajankohtaiseksi viim. syksyllä. Meidän porukkaan kuuluu myös kolme kissaa.

Tässä jotain pientä näin alkuun, hauska tutustua!
 
Hei vaan, kerkesinkin jo neuvolaketjuun vähän rupattelemaan, mutta täällä odotellaan esikoista saapuvaksi 25.12.2015. Elän kovin jännittäviä aikoja, koska kohdunkaulalleni on tehty solumuutosten takia kaksi kertaa leikkauksia, jotka lisää ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Olen saanut kehiteltyä itselleni melkoisia kauhuskenaarioita, vaikka olen kyllä löytänyt varsin onnellisiakin tarinoita netistä. Paniikki kuulunee asiaan... :D Tosin panikoiduin jo siitä, tulenko ylipäänsä raskaaksi - onneksi tärppäsi jo kolmannella kierrolla! Eli nyt viikkoja 4+4.

Tarvitsin hieman vertaistukea ja ylipäänsä samassa tilanteessa olevien keskusteluja, joten liityin foorumille. Asustan itäisellä Uudellamaalla, teen osa-aikaisesti töitä ja opiskelenkin hieman. Ikää alle 30. :)
 
Ja esittäydyn minäkin virallisesti ja varovaisesti..

Eli syksyllä 30v täyttävä rouva, puoliso 3v vanhempi. Yhdessä ollaan oltu 9 vuotta, naimisiin mentiin syksyllä jolloin myös jätettiin pillerit pois.

Molemmat työelämässä, elämä on "nuoruusvuosien" jälkeen rauhoittunut ja tasoittunut ja viimevuonna sitten tuli sellainen tunne että nyt voisi olla sopiva hetki yrittää lasta.

Asenteeni on "lapsia saadaan, niitä ei tehdä", siksi olen erittäin kiitollinen tästä plussasta ja toivon sydämmeni pohjasta että Hän pysyy matkassa.

Kyseessä toivottu esikoinen.

Rv 4+ jotain
 
Minustakin tää on hyvä idea.
Meikä on 31v ja kesällä tulee 32 täyteen. Mies on 28v. Meillä on 2,5v tyttö ja kaksi Shih tzu-rotuista dogelia, jotka tosin ovat asustelleet nyt lähinnä mun yksin elelevän isukkini luona.
Mä poistatin hormonikierukan ja sain yhet menkat ja heti sen jälkeen tärppäs :happy093. Nyt vaan iso toive, että pysyy matkassa messissä joulukuuhun saakka :Heartpink.
Asutaan tässä Pk-seudun kupeessa.
Oon päiväkodissa töissä ja koulutukseltani lähihoitaja. Oma tyttöni käy samassa päiväkodissa hoidossa. On tosin eri ryhmässä:thumleft.
Ollaan naimisissa. Tässäpä nuita ens alkuun :smiley-angelic006

Terveisin hymiöhullu Johkuliini :angelic:
 
23-vuotias helsinkiläinen pienen esikoispojan äiti (kaste vielä edessä), nyt kuopusta odotan raskausviikoilla 5+6. Ensimmäistä lasta meni 1 1/2 vuotta yrittäessä ja synnytyksen jälkeen sanottiin kohdussa olevan häikkää ja uuden raskauden olevan epätodennäköistä suurella keskenmenoriskillä, hieman jännityksellä odotus menee kestääkö kroppa mutta toivottavasti raskaus sujuu ongelmitta (edellinen syntyi ennenaikaisena ja sisälsi komplikaatioita istukan verenvuodon kanssa). Toivotan antoisaa odotusaikaa kaikille! :)
 
Tervetuloa uudet ja onnea plussista! Täällä onkin oikein vilkas ja ihana porukka meitä!

Manitoba, minulla todettiin 2003 solumuutoksia kohdunsuulla ja hoidettiin silmukkapolttoleikkauksella tai jollain sellaisella. Olen sen jlkn käynyt vuosittain papassa, mutta uusia muutoksia ei onneksi ole tullut. Minulla ensimmäinen raskaus oli tuulimunaraskaus, nyt toivon, että masussani kasvaa terve pieni joulutonttu, jolla alkaisi tällä viikolla sydän lyödä.. :Heartbigred

Metsäläinen 5+0
 
Metsäläinen: Toivotaan parasta - kummallekin! Minulla ollut nämä loop-konisaatiohoidot (siis sähkösilmukkahoidot) vuosina 2003 sekä sitten 2006. Sen jälkeen papa ollut kunnossa - jo melkein 10 vuotta. En tiedä, voiko kohdunkaula vahvistua mitenkään tässä vuosien varrella, mutta toivossa on hyvä elää. Oletko menossa varhaisultraan?
Entä kommentoiko lääkäri sinulle aikanaan tuulimunan ja tehdyn sähkösilmukkahoidon mahdollisesta yhteydestä? Maalaisjärjellä ajateltuna niillä ei pitäisi kyllä olla mitään tekemistä keskenään...?
 
Muokattu viimeksi:
No, itse asiassa kuulen nyt sinulta ensimmäistä kertaa, että solumuutokset ja niitten hoito vaikuttaisi keskenmenoihin tai muuten. Viime vuonna neuvolassa ei neuvolatäti ainakaan sanonut mitään, että pitäisi asian takia olla huolissaan. Tuulimunaraskaus johtunee ymmärtääkseni siitä, että munasarjoissa on tietty määrä viallisia munasoluja ja todella huonolla tuurilla tuollainen viallinen munasolu hedelmöittyy, kiinnittyy ja niin edelleen, mutta alkio ei kuitenkaan kehity. Tuulimunaraskaus on minusta kyllä vihonviimeinen "keksintö". Haluaisin kyllä käydä parin viikon päästä varhaisultrassa ihan vain sen takia, että tietäisi onko kohdussani tällä kertaa mitään. Mutta hinnat on suolaisia, että todennäköisesti odotan vain kunnalliseen ekaan ultraan. Tällä kertaa en ole enää autuaan sinisilmäinen, ettei minulle voisi mitään käydä, mutta toisaalta aion nauttia ja iloita tästä raskaudesta peloitta, sillä muuta todistusta mulla ei nyt ole kuin positiiviset raskaustestit, jotka sanoo, että olen raskaana! :)
 
Metsäläinen: Siis keskenmenoista ei kukaan ole minullekaan sanonut, ainoastaan ennenaikaisen synnytyksen riskistä, kun kohdunkaula on niin lyhyt. Tämäkin on siis käsittääkseni "hoidettavissa" aika hyvin tarkalla seurannalla ja vuodelevolla. Pitää vaan toivoa, että täällä suhtaudutaan asianmukaisella vakavuudella ja saan tarkan seurannan - tosin olen jo nyt niin leijonamaisella asenteella liikenteessä, että eiköhän se järjesty.

Itse uskon, että positiivisuus ja ilo on ainoa oikea tapa suhtautua tähän tilanteeseen. Olkaamme onnellisia ja nauttikaamme. Tsemppiä Metsäläinen, toivon sinulle kaikkea hyvää! :) Jännät ajat!
 
Metsäläinen minulla myö tehty samainen silmukkapolttoleikkaus ja onneksi sen jälkeen ei ainoassakaan papasss ole näkynyt muutoksia! Sormet ristissä tässä toivotaan myös että ei uusiudu koskaan :) minulle operaatio taidettiin tehdä 2008. Mennään muuten ihan samoilla viikoilla :D

Manitboa minä olen kysynyt omasta kohdunkaulastani viimeks vuosi sitten papa kontrollissa ja sanoivat että tosi hyvin yleensä paranee kohdunkaula "leikkauksen" jäljiltä. Itselläni siis ainakin pitäisi olla lääkärin mielestä ihan hyvin palautunut kohdunkaula :) minullakin myös tuulimuna raskaus takana ja ei lääkäri siihenkään sanonut että voisi mitenkään liittyä operaatioon joka minulle on tehty.
 
Tää on kyllä niin parasta täällä, kun löytyy "kohtalontovereita" ja tajuaa, ettei ookaan yksin kaikkien kokemuksiensa kanssa! Mulla on itse asiassa ens viikolla papa. Olin jo varannu, ennenku tiesin olevani raskaana, ajan vapun jlkn, mutta sitten postissa tulikin kutsu ilmaseen joukkotarkastukseen, niin peruin sen myöhemmän ajan ja meen nyt sitte ennen vappua. Kai sinne papa-kokeeseen voi mennä, vaikka onkin raskaana?! Ainakin esitietolomakkeissa oli raksikohta, jos on raskaana...
 
Metsäläinen: käsittääkseni voi mennä ihan hyvin, koska eikös raskaudenkin aikana tehdä papa-kokeita? Näin olen ymmärtänyt. Tämä ihan senkin takia, koska solumuutoksia voi tulla raskaudenkin aikana, kun hormonit pistää kunnolla kropan sekaisin. Mielestäni ihan rutiinihommaa. Raskaudesta kysytään varmasti sen takia, että jos jotain löytyy, niin eivät ala operoimaan raskauden aikana kuin äärimmäisen pakon edessä.
 
Metsäläinen mulle on ainakin sanottu että papaan voi mennä raskaana ollessakin kunhan vain mainitsee asiasta siellä. Eikös me nyt muutenki aleta saamaan automaattisesti kutsuja papaan? Siis ihan iän puolesta?
 
23v naikkonen Keski-Suomesta, avokki pian 29v. Yhdessä oltu reilut viisi vuotta ja esikoista odotellaan. Perheeseemme kuuluu myös yksi hauveli :) Itselläni alkaa olla yliopisto-opinnot niin hyvällä mallilla, että päätettiin antaa lapsen tulla jos on tullakseen. Nyt olisikin sitten tähtäimessä saada tutkinto ulos ennen vauvan syntymää. Mieheni käy vakituisessa työssä ja lisäksi pyöritämme hänen sukunsa karjatilaa, vilskettä meiltä ei siis puutu ;) ihanan kasvuympäristön tulevat lapsemme saamaan, täällä on tilaa pienten jalkojen temmeltää!
 
Takaisin
Top