Tuleva synnytys (mietteet, toiveet, pelot ym...)

Mä olen joka kerta kattonut ennen synnytystä ihania, rauhallisia kotisynnytysvideoita. Ne spyykkaa osaltaan myös sitä omaa positiivista mielikuvaa synnytyksestä. Olen urheilun osalta ollut aika paljon tekemisissä psyykkisen valmennuksen kanssa. Mieli on uskomattoman vahva työkalu.

Synnytys on lopulta yksi iso tapahtuma elämässä, jota voi osaltaan psyykkisestä puolesta verrata urheilusuoritukseen. Ja joiltakin osin fyysisesti, synnytyksestä keholla on palautumisjakso mitä pitää kunnioittaa.

KENELLEKKÄÄN ei ole mitään hyötyä kuulla kauhutarinoita tai katsoa videoita, jotka on osaltaan omiaan lisäämään pelon tunnetta. Sen sijaan kannattaa keskittyä positiiviseen.

On mullekkin kerran sattunut puudutteen jälkeen se, että lapsen sydänäänet alkoi droppailla. Lääkäreitä juoksi huoneessa. Kuitenkin tilanne saatiin korjattua hapella ja asennon vaihdolla. Kyllä se pelottava tilanne oli. Pienessä sairaalassa synnytin sillon ja leikkuri hälytettiin varoiksi valmiiksi. Mutta mulla oli todella osaavan henkilökunta ja ne tiesi mitä tehdä siinä tilanteessa. Mun pikkuinen ei vaan olis kestänyt sitä, että otan puudutteen jälkeen täysin rennosti ja nukahdan. Tausta puudutteelle oli siis se, että synnytys eteni tosi hitaasti ja väsähdin. Vaikka joku saattaisi kokea tuon pettymyksenä, niin olen aina psyykannut itseni niin, että tapahtui mitä tapahtui, niin se on just niinkun pitää.

Vauva muuten syntyi hyvävointisena, 9 pisteen vauvana alle tunnin tuosta episodista. Kun härdelli oli ympärillä, niin sillonkin käytin noita rentoutumistekniikoita, että pysyn rauhallisena, enkä stressaa vauvaa omalla stressillä lisää.

Mä olen myös siihen valmentanut miestä, että jos tulee sectio, niin miten se voi toimia. Ja siksi mukaan tulee myös trikooliina, että vaavi saa olla isin huppusessa pitkään jos tulis joku syy, minkä takia joudutaan leikkuriin.
 
Onko sulla Up-84 vinkata jotain hyviä videoita? Mun pitää tosissaan alkaa treenaamaan noita mielikuvaharjotteita ja rentoutumista, kun sitä paremmin ne sitten hallitsee, mitä ahkerammin ja pitempään niitä on harjoitellut. Ei paljoa auta viikkoa paria ennen alkaa valmentautumaan, vaikka parempi sekin varmasti kuin ei mitään.

Mulla härdellin ollessa päällä en muistanut edes hengittää, mikä vaan pahensi tilannetta. Lisäksi huone oli täynnä opiskelijoita ja olin kivusta, väsymyksestä ja ilokaasusta sekaisin, että oli todella kaaottinen olo. Nyt yritän olla ainakin liikoja koskematta ilokaasuun, kun auta mitään jos pää on vielä siitä sekaisin kun pitäisi osata jotenkin toimia.
 
Marras16 sanoi:
Onko sulla Up-84 vinkata jotain hyviä videoita? Mun pitää tosissaan alkaa treenaamaan noita mielikuvaharjotteita ja rentoutumista, kun sitä paremmin ne sitten hallitsee, mitä ahkerammin ja pitempään niitä on harjoitellut. Ei paljoa auta viikkoa paria ennen alkaa valmentautumaan, vaikka parempi sekin varmasti kuin ei mitään.
Click to expand...
Joogassa on paljon hyviä harjotteita hengitykseen. Jos onnistut jostain kaivelemaan Malla Rautaparran kirjoja niin ne on aivan erinomaisia. Synnytä Rentoutuneena cd on aivan mahtava. Ja mä olen tehnyt myös hypnobirth harjotteita. Vuoren ja Laitisen Synnytyslaulu kirja on tosi mahtava, siinä keskitytään myös äänen käyttöön hiukan kuten joogassakin. Sitten tosiaan vuokrasin netistä Orgasmic Birth videon. Siinä ei niin käydä tekniikoita läpi, vaan siinä keskitytään siihen, miten synntys ei välttämättä ole se kivulian juttu maailmassa, vaan luodaan positiivista mielikuvaa siihen, että mitä synnytys voi olla. Siis iso osa naisen seksuaalisuutta ja rauhallinen tapahtuma.

Tässä on lyhyt selostus monista lääkkeettömistä tekniikoista: http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=67

Tässä taas traileri orgasmic birth videosta: https://youtu.be/jxB9mnKYr4

Orgasmic Birth on jenkkiläinen, joten siinä keskitytään osaltaam suomalaisiin verrattuna pitkä pätkä birth centereiden ja sairaalojen vertailuun. Suomessa ero ei ole ihan noin raju kuin jenkkilässä. Mutta todella mun mielestäni parhaimpia positiivisen mielikuvan luojia.
 
HUI! Käykääpäs katsomassa syyskuun syntyneistä miten iso vauva oli synnytetty alateitse.. Alkoi vähän hirvittämään!
 
Mun äiti oli syntyessään 5300g ja minä itse 4080g eli kyllä, hirvittää :D

Tuon takia mä olin tavallaan hyvin tyytyväinen että esikoinen päätti syntyä jo 35+0 ja oli mukavasti punnerrettava 2540g. Nyt tämä toinen voisi tulla siinä 37:n nurkilla...

piipaa 31+6
 
Varpahat, on siinä pusertamista :), ja kun puhutaan painoarvioista, niin eihän ne aina usein mee niinku ajattelis: neuvola lähetti asiakkaan ultraan kokoarvioon, kun vauva vaikutti kookkaalta. RU:ssa oli annettu poikalupaus. Kokoarvioultrassa rauhoiteltiin, että tämä on semmoinen 3,5 kg, että eipä mitään kummempaa. Syntyi 5-kiloinen tyttö :)
 
Mulla ei oo juuri pelkoa, että tulis jättivauva. Isoin on ollu 3190g.

Oon varovasti alotellut nyt lantion avaustakin. Punteilla kun tulee ryskättyä, niin tuo alavartalo jää herkästi turhan kireäksi. Ja juuri riittävästi aukeava alavartalo auttaa vauvaa laskeutumaan, isompaakin vauvaa. Ina Mays Guidessa taisi olla jotain vinkkejä isomman vauvan ponnistamiseen/synnyttämiseen.
 
Kylläpä oli Katjusha kokoarvioultrassakin mennyt arvio pahasti pieleen. Mulla esikoisen kohdalla loppuraskaudesta lääkäri kokeili mahan päältä ja meinasi, että "ei täältä ainakaan nelikiloista tuu". Mutta tuli kuitenkin, 4410g painoi poitsu. Jälkeenpäin ajateltuna olen kyllä ihan onnellinen, että en tiennyt synnytyksen aikana, että minkä kokoista vauvaa siinä synnytetään. :grin Toka oli 4270 g, mutta pieneltä tuntui kuitenkin. :) Eiköhän se oo mun kohdalla taas nelikiloinen synnytettävä. Tokihan varmasti suurin osa vauvoista on alle 4 kg. Ja voin kertoa, että yli nelikoisen synnyttäminen alateitse voi mennä ihan yhtä hienosti kuin kolmekiloisenkin synnyttäminen. Mulla esikoisen ponnistusvaihe kesti 30-35 min (en tarkasti muista) ja tokan 14 min. :) Ekalla kertaa sain joitakin tikkejä repeämään, tokalla kertaa ei yhtäkään tikkiä tarvittu.
 
Minä olen henkisesti valmistautunut suunnilleen nelikiloiseen, edelliset vauvat olivat vain vähän alle neljä kiloa ja tämä tuntuu isommalta. Toivoisin toki maltillisen kokoista kaveria.
 
Meillä meni myös kokoarvio metsään esikoisen kohdalla. Arvio oli 3,5 kg ja poitsu painoikin vain 2850g. Lääkärit oli ihmeissään, meinasivat että istukassa vikaa mutta ei ollut, täydellinen istukka. Minä itse olen ollut samanpainoinen syntyessäni ja veljeni myös. Taitaa kulkea suvussa. Onneksi sukupuoli oli sentäs määritelty oikein. :D
 
Me ollaan oltu molemmat miehen kanssa yli nelikiloisia syntyessämme ja niin oli meidän esikoinenkin. Nyt jotenkin luulen, että ei niin isoa tule, mutta mistä näitä tietää.. Lääkärin tekemä kokoarvio piti hyvin paikkansa.
 
Oletteko jo kirjoittaneet/ajattelitteko kirjoittaa synnytyssairaalan esitietolomakkeeseen mitään toiveita synnytykseen ym liittyen? Täälläpäin on ainakin netissä täytettävä lomake omista tiedoista jne. Mä ajattelin ainakin mainita mun paniikkihäiriöstä, ja mahdollisista paniikkikohtauksista mitä todennäköisemmin synnytyksen aikana tulee. Haluaisin että ne huomioidaan, sillä synnytyksen aikana kuuluvat "mä kuolen mä kuolen" ei välttämättä tule johtumaan kivusta vaan oikeasti siitä uskosta että siitä ei selviä. Mulle myös hengittäminen on vaikeaa, joten hengenahdistuksia tulee olemaan.
 
Minä täytin estietolomakkeen esikoisen kohdalla ja kätilö oli lukenut sen huolella. Sen huomasi kätilön käyöksestäkin ja itselle tuli senkin osalta turvallisempi olo. En muista mitä kaikkea sinne olin laittanut, mutta ainakin sen, että jalkani oli leikattu juuri 2kk ennen synnytystä, niin se vähän rajoitti asentoja. Ja että haluan koko ajan olla tietoinen mitä minulle tehdään ja miksi. Ja että isä on sairaalassa helposti pyörtyvää sorttia ja poistuu salista jos niin parhaaksi katsoo.

Uuteen listaan laitan ainakin, että haluan että vauvan annetaan itse ryömiä rinnalle ensi-imetykseen.
 
Mä olen täyttänyt tuon sairaalan esitietokaavakkeen jo keväällä ja heti silloin laitoin sen eteenpäin. Ainoa toive, jonka mainitsin oli, että jos tilanne vaatii niin mieluummin eppari kuin luonnollinen repeytyminen, kiitos! Kaikki mahdolliset toiveet/ajatukset siihen kannattaa kirjata, jos nyt jo tietää mistä haluaa sairaalaan mainita.
 
Haluaisin kuulla mitä te muut ootte laittanu ihan vaan siks, että mulle tuli ihan yllätyksenä että tuollaisia toiveitakin voi jo etukäteen kirjoitella :) ja ennenkaikkea kun esikoinen on kyseessä niin en edes tiedä mitä kannattaisi "vaatia".
 
Kun 12 vuotta sitten odotin esikoista, mä pääsin käymään synnytystapa-arviossa. Sen teki semmonen TODELLA vanha lääkärisetä, joka oli varmaan ollu eläkkeelläkin 50 vuotta ja kaivettiin aina tarvittaessa esille naftaliinista. Se oli jo iät ajat tehnyt pelkkiä synnytystapa-arvioita.

Se ei ultraillu vaan käsillään tosta mahan päältä aikansa kokeili ja käänteli ja sit vaan totes, että "vaikka sinulla onkin luonnollinen synnyttäjän lantio ja täältä mahtuisi isokin vauva hyvin syntymään, niin tällä kokemuksella mikä minulla on, et tule kovin paljon yli 3,5kg vauvaa koskaan saamaan". Syy oli hänen mukaansa todella voimakaslihaksinen kohtu, joka ei yksinkertaisesti tule venymään kovin isoksi.

Mun lapsistahan eka meni 10 päivää yli lasketun ja kolmas 12 päivää... niin siitä huolimatta kaikki on olleet aika hyvin tossa arviossa. 3490g, 3500g ja 3670g. Jos nyt mennään taas ton verran yli, niin ehkä se 3700g menee rikki, mutta ei välttämättä. Luultavasti samoissa mennään kuin edelliset.

Mä olen edelleen tosi zen. En ole erityisemmin miettinyt mistä tämä tunne johtuu, eikä mulla tässä arjen puristuksessa oikeastaan edes ole sellaista ylellisyyttä kuin omien tuntojen miettiminen. Välillä jopa unohdan koko raskauden, kun päivät on niin täynnä kaikkea. Synnytystä olen vähän miettinyt välillä... mutta en nyt sitäkään sen ihmeemmin, neuvolassa täti sanoi, että seuraavalla kerralla voitaisiin siitä enemmän puhua, jos mulla on jotain mielessä.

Kolmatta kun odotin, olin ihan kauhuissani koko raskauden. Siihen oli tosin ihan syykin, vähän ennen plussaamista hyvä ystävä koki kohtukuoleman 37 viikolla ja sitten esikoisen kerhokaverin äiti, jolla oli laskettuaika vajaa viikko mun jälkeen koki saman just ennen joulua. Mä olin aivan hysteerinen koko raskauden!

Nyt kun pääsin yli alkujärkytyksen, olen vaan ottanut päivän kerrallaan. Tapahtuu mitä tapahtuu, mun elämä on täynnä upeita juttuja ja rakkaita ihmisiä. Olen varma, että kaikki menee just niinku pitää. En oikeastaan edes halua liikaa informaatiota, en tunne tarvitsevani sitä, koska mulle esim. joku kohdunsuun tilanne tällä hetkellä toisi varmaan vaan yhden stressaavan asian lisää palettiin, jossa pitää jo nyt huolehtia kolmen lapsen koulua, kerhoa, harrastusta, ruokaa jne. ja siihen päälle vielä sovitella neuvolakäynnit ja kaikki kuitenkin kävellen, kun en sitä ajokorttia omista.

Siinä mielessä olen siis onnekas, että raskaus on mennyt normaalisti tähän asti ja vaikka pieniä kremppoja on (plantaarifaskiittia ja noidannuolta mm.), niin silti olen toistaiseksi saanut hoidettua hommani.

Meillä on tässä syyskuun/lokakuun aikana vielä keittiökalusteiden vaihto edessä. Kaikki on valmiina, mutta ei ole vielä keksitty mihin väliin tämä homma saadaan survottua.
 
Hui kamala toi kohtukuolema. Täytyy vaan yrittää ajatella, että tosi harvinaista kuitenkin moinen ja sulla ErykahB käynyt todella huono mäihä, että lähipiirissä tapauksia ollut peräti kaksi. Itse en tiedä ketään, enkä ole kuullut kenenkään tutun tietäneen ketään, jolle olisi moista sattunut.

Mä olin tänään siellä pelkopolilla ja täytyy sanoa, että mulle oli kyllä hyödyllinen käynti. Mulla siis ei ole mitään hysteeristä pelkoa synnytystä kohtaan, ainoastaan edellisen synnytyksen nopea eteneminen, etenkin se hallitsemattomuuden tunne lopun avautumis-ja ponnistusvaiheessa ja semmoinen kaaottinen tunnelma siinä ponnistusvaiheessa jätti jonkinlaiset traumat. Nyt oli hyvä kun sai käydä noi omat toiveet läpi ja kuuli, että niihin on mahdollisuus ja sai kuulla myös tarkempaa tietoa noista lääkkeellisistä kivunlievityskeinoista. Mun tiedot ei olleet täysin oikeat pelkästään netistä löydetyn tiedon perusteella.

Muutenkin oli hyvä käydä läpi mihin siellä on mahdollisuus. Mä esimerkiksi haluan kuunnella musiikkia ja tunnelmallisen valaistuksen (sähkökynttilöitä, oikeita ei tietenkään saa käyttää). CD-soittimia löytyy, mut ovat vanhoja ja jotkut ei oikein toimi eli tuodaan musiikkivehkeet itse ja samoin noi sähkökynttilät. Esikoisen kanssa en osannut tollasia ajatellakaan, mut nyt tuntuu, et tilanne olisi miellyttävämpi jos ei olisi sellasta kliinistä sairaalatunnelmaa. Musta tuntuu kanssa, et helpottaisi jos pystyisin kivun keskellä keskittyä kuuntelemaan musiikkia voin vaikka hoilata mukana jos siltä tuntuu. :grin
 
Niin joo, piti vielä sanoman, että mustakin tuntuu, ettei ole tässä arjen pyörityksessä kerennyt paljoa tota synnytystä miettimään. Nyt kun oli toi pelkopoliaika niin oli vähän pakko yrittää hiukan etukäteen pohtia asiaa. Muuten kans arkihärdelliä kahden alakouluikäisen kanssa harrastuksineen, remppa ja rempan jälkeen pitäisi päästä pesemään ja käymään läpi kaikki vauvanvaatteet ja kestovaipat. Vaatteita onkin sitten paljon, kun omien hankintojen (enimmäkseen kirpparilta) ja esikoiselta säästyneiden lisäksi saatiin kahdesta eri osoitteesta valtavat säkilliset vaatetta.
 
Marras16, onneksi se onkin tosi harvinaista. Mä tosin tunnen 4 ihmistä, joille niin on käynyt, mutta siis hyvin harvinaista se on.

Esikoinen kun syntyi 14. joulukuuta aamuvarhain, niin synnytyssalissa oli semmosia joulukynttelikköjä ikkunoilla ja ne oli itse synnytyksen ajan ainoat valot. Se oli jotenkin tosi tunnelmallista. Toinen syntyi kirkkaaseen heinäkuun aurinkoon ja kolmas sitten taas tammikuussa ja tuolloin myös kätilö himmensi valot.

Toi pelkopoli on kyllä hyvä silloin, kun jää jokin asia vaivaamaan, tai mietityttämään.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top