Toukokuun turinat <3

Ois kyllä kiva vaihtaa juttuja vauvojen arjestakin :) En oo täällä kauheesti muualla jutskaillut, joten en oikein tiedä sitten missä...

Mä oon ollut viime päivät ihan kamalan itkuherkkä. Mies ei ymmärrä ollenkaan, enkä oikein tietysti itsekään. Aloin itkeä hysteerisesti, kun eilen soittivat päiväkodista, että esikoinen taas ripuloi ja musta tuntui, että syyttivät mua, kun olin vienyt sen hoitoon (on siis jatkunut kolmisen viikkoa) ja se piti hakea kotiin ja olin ihan poikki. Mentiin lääkäriin ja lääkäri arveli, ettei mikään virus voi noin kauaa kestää, että varmaan tauti on laukaissut ainakin hetkellisen laktoosi-intoleranssin. Kokeillaan sitten laktoositonta. Iltapäivällä oli sitten neuvolakin, mutta mies tuli onneksi kotiin. Kaikki siellä muuten hyvin, mutta oma olo vaan kamala edelleen. Selkä kipeä ja supistelee (yleensä kivuttomasti, joskus kipeestikin). No, onneksi neuvolassa oli ymmärtäväinen ja sain tiistaiksi taas lääkäri ajan, jotta saan sitten sairaslomaan jatkoa. Tästä tuli kuitenkin taas itselle jotenkin syyllinen olo, kun tuntuu jotenkin huonolta, kun en jaksa. Ja itku tuli taas. Illalla vielä keittiössä kamalasti muurahaisia ja sekin alkoi itkettää. Mies siihen vaan, että nehän on vaan muurahaisia... joo, mutta NIIN raivostuttavia. Sama itkeskely jatkunut tänään, kun oon ollut pojan kanssa kotona. Tuntuu, että poika ja koira molemmat keksivät koko ajan jotain pahaa. Ja koti edelleen kaaoksessa.

Pitäs jotenkin piristyä ja saada jostain energiaa, mutta kun ei jaksais tehdä yhtään mitään. Sori taas valitukset. Positiivista oli tietenkin, että veranpaineet ok ja sitä rataa. Hemoglobiini vaan 106 eli siitäkin voi tietty johtua tää väsymys... ja allergioista. Toivotaan, että jossain vaiheessa olotila muuttuu...

Basin: Oliko sulla jo sovittu, että käynnistetään ja onko siihen joku syy?

 

Me ollaan ainakin tuolla fb:n puolella heinäkuisissa 2012 alustavasti sovittu et siellä jatketaan myös vauva-arjella menoa sitten kun se tulee aiheelliseksi.

Mikseipä siis täälläkin voi menoa jatkaa täälläkin siis tän alaotsikon laskettu aika heinäkuu 2012 alla. Osa kun saattaa sitten vahingossa pudota pois keskustelusta jos alkaa ns osoittetta vaihtelemaan. Kuitenkaan keskustelupalsta ei heti heinäkuussa poistu vaan tietääkseni säilyy ainakin sen 3 vuotta...

 
Olis kyllä kiva päästä synnytyksen suunnitteluun, mut siihen tarvii varmaan jonkun syyn, että siihen pääsee? Mulle ei ole ainakaan missään vaiheessa edes puhuttu moisesta...

Vähän jo mietityttää synnytys kun se lääkärikin sanoi että kanavaa ei ole enää paljoa jäljellä, ja eilen sen ronkkimisen jälkeen supisteli koko päivän... Mua hirvittää vaan kun mulla on paha
säilöntäaineallergia, eikä säilöntäaineetonta puudutusainetta ilmeisesti ole kuin yhdellä valmistajalla... ja yllättäen sitä on ainakin keski-suomen keskussairaalassa ollut todellatodella naftisti jäljellä kun sitä olisi tarvittu(vaikka asiasta oli mainittu ajoissa), mutta toivotaan että taysissa sitä olisi saatavilla..
 
Synnytystapa keskusteluun/arvioon täällä Tampereen seudulla ja myös Hämeenlinnan seutuvilla tarvitaan lähete. Neuvolasta laitetaan sairaalaan lähete ja lääkäri arvioi tarpeen sillä perusteella kutsutaanko käynnille, sain kutsun, kun ensimmäinen lapsi syntyi tunti vesien menosta ja toinen vartin sisään, eli itselle tulee ponnistamisen tarve lähes välittömästi.
Varmaan asiaan vaikuttaa myös se, että sairaalaan nopeimmillaankin ehtii puolessa tunnissa, mies tekee epäsäännöllistä kolmeavuoroa ja lastenhoitajat tulevat muutaman kymmenen kilometrin takaa.
Ensimmäinen myös syntyi ennen laskettua-aikaa, joten jos ja kun toivottavasti se käynnistetään, niin ennen laskettua-aikaa :)
 
Kiva kuulls ettei oo ainoo, jolla on pipo kireenä.. Meillä Mico on ollut aina tosi hyvä syömään ja nyt on tullu ihme kiukutteluvaihe ton syömisen kaa. Hirvee sirkus pitää järjestää 5 kertaa päivässä, että saa pojan syömään. Nyt annetaan sille aina puhelin ja siitä soittoäänet soimaan, niin johan alkaa suu aueta :D
Toinen mikä ottaa koville on se ettei toi tappi vielä kävele ja voi sitä raivon määrää kun meet metriä kauemmaksi.. Yritäppä siinä sitten hoitaa jotain kotitöitä tollanen 10 kilonen poika toisessa kädessä Toivon tosiaan, että Mico oppisi kävelemään ennen kun tää toinen syntyy.. .
Ja ei sana on täälläkin aivan turha, jätkä vaan nauraa ja saa lisää pökköä pesään jos yrität jotain kieltää.
Huoh, mutta tosiaan ei tätä mihinkään vaihtais <3 Eilenkin kun vietiin Mico anopille hoitoon muutamaks tunniks niin oli jo kauhee ikävä tunnin jälkeen..

Itkuherkkyyttä on täälläkin, etenkin jos on yhtään väsynyt tai stressaantunut. Viime viikolla ennen esikoisen synttäreitä, itkin oikeestaa koko kaksi päivää kun yritin hoitaa juhlavalmisteluita. Ja asiat oli siis tyyliin; laitoin juustokakkuun ainekset eri järjestyksessä mitä piti :D Mulla on kyllä ihana mies, se ei hermostu ollenkaan kun käpyilen ja saan itkuraivareita, rauhottelee vaan <3

On kyllä taas upee ilma ulkona, oltiin aamulla jo 2 tuntia ulkona ja nyt käytiin sisällä syömässä.. Nyt vois varmaan taas lähtee aurinkoa palvomaan, jos vaikka sais jotain väriä iholle :) Ja viikonloppukin onneks alkaa! Jos sais vihdoin operoitua noi lasten vaatteet kaappiin ja lipastoihin, kun mies on kotona viihdyttämässä Micoa. Muuten ei täällä varmaan mitään ihmeitä touhuta viikonloppuna, ulkoilua, grillailua ja jätskiä jos näin hyvät säät jatkuu! Ihanaa viikonloppua kaikille mammoille ja masuille <3
 
Aurinkoista perjantaita!
Täällä olis viimeine viikonloppu ennen äitiyslomaa, joka alkaa siis tiistaina. Onko muilla yhä työssäkäyvillä ollut tuskallisen pitkiä päiviä? Itselläni tuntunut, varsinin tämä viikko, että iltapäivällä ei enää ajatus kulje ja jalat on niin turvoksissa päivän istumisesta että tekis mieli lähteä vain kotiin köllöttelemään :)

Kyselin täällä aikaisemmin josko kukaan olisi lentänyt (tai ajatellut lentää) viimeisten raskausviikkojen aikana, kun siihenhän tarvitaan lääkärin todistus 28vkon jälkeen.
Itselläni oli eilen neuvola ja lääkäri oli kirjoittanut minulle lupatodistuksen valmiiksi (soitin viime vkolla tk:een ja kyselin miten saan ko todistuksen) joten ei tarvinut käydä vastaanotolla jotta sain luvan lentää ensi viikolla.



 
Siis ei hitsit tätä hien määrää!

Koko ajan on hiki! Olin sitten sisällä tai ulkona, teen kotitöitä tai löhöön sohvalla, niin hiki vaan valuu. Puhumattakaan siitä hiestä mikä tulee nukkuessa.... Monta kertaa yössä joutuu peiton kääntämään, kun toinen puoli on ihan litimärkä. Silti en tahdo luopua peitosta ja nukkua pussilakanalla, niinkuin kesäisin yleensä teen. Jostain syystä se peitto vaan tuntuu niin ihanan turvalliselta, että pakko sitten kärsiä sen kanssa :)

Yks aamu kun nousin sängystä, oli lakanaan tullut tissin muotoinen hikiläiskä, jonka päässä oli paljon tummempi ja tahmeampi maitoläiskä :DD

Eniten mulla hikoilee päänahka, sieltä valuu hikeä kasvoille. Vaikka kyllä ne kasvotkin kiitettävästi hikoilee...

Jalkojen turvotus senkun jatkuu, vaikka ei paljoa tulisi käveltyä. Turvotus ulkonäön puolesta ei haittaa, mutta kun tuntuu jalat koko ajan jotenkin puutuneilta turvonneista kohdista, tai niitä pistelee sillä tavalla jännästi.. Onko kellään vinkkejä miten saisi turvotusta laskemaan, tai edes tuon puutuneen tunteen pois?
 
*heidi, pakko kysyä, mille säilöntäaineelle olet siis allerginen? Mitä säilöntäainetta puudutusaineissa käytetään? Kommenttisi vähän säikäytti, olen itse allerginen sulfiitille (E220-228) eikä ole tullut mieleenkään, että sitä voisi jossain puudutuksissakin olla! :O Mulla kyllä on neuvolakortissa tuosta allergiastani maininta ja synnärin esitietolomakkeeseen se tuli kans, että kaipa ne siellä ottavat huomioon... toivottavasti ainakin.

uppunen, turvotukseen vois auttaa vihreä tee, ananas, greippi, viinirypäleet, mansikat ja ihan runsas veden juominenkin. Ja jos voi välillä makoilla jalat ylhäällä niin siitäkin voi olla apua.

Onks täällä muita rautalisän tarvitsijoita ja mitä valmistetta olette käyttäneet? Mua ärsyttää, kun olen nyt viimeiset viikot käyttänyt Maltofer-tippoja, ja nyt niitä ei yhtäkkiä saakaan mistään, olen kysellyt monesta apteekista ja sanovat että tulee vasta joskus ensi viikolla. Olossa tuntuu heti kun olen ollut pari-kolme päivää ilman, väsyttää niin että itkettää. Tänään otin sitten lopulta Obsidania, joita sain aiemmin neuvolasta, mutta mulla ei sitä maha oikein kestä, en jaksaisi millään tähän kaiken muun lisäksi vielä vatsakipua ja ummetusta ynnä muuta. x(
 
Hmm.. ananasta tulee kyllä syötyä, ja vettä juotua tosi paljon. Onko mitään vippaskonsteja nopeaan apuun?Esim. auttaako kylmä/kuuma vesi? Pikkasen hieroskelin niitä, ja tuntu, että vähän ainakin lähti nesteet liikkeelle, ei kiristä enää niin pahasti. Jalat ylhäällä olen yrittänyt makoilla, mutta nuo turvonneet kohat kiristää silloin niin inhottavasti, ettei sitä pysty kauaa olemaan...
 
Turvotuksista: täälläkin ajoittain häiritseviä käsien ja jalkojen turvotuksia. Eilen olin yhden kaverin valmistujaisbileissä ja tarjoilut olivat vähän suolaisia. Kun lipittelin sitten pitkin iltaa marjoilla maustettua vettä, eivät kengät meinanneet mahtua lähtiessä jalkaan. Kiva... Mulla auttaa vähän tuo veden- ja teenjuonti. Myös ananasta ja viinirypäleitä olen syönyt, nuo ulkomaiset mansikat ei oikein houkuta. Kylmä vesi auttaa varmaan hetkellisesti. Ainakin olen sormien pahimpia puutumisoireita hoitanut kylmällä hanavedellä.

Väsymys ja työt: mulla alkoi tänään äitiysloma, mutta olen siis ollut jo 3 vk sairauslomalla ja tehnyt töitä osa-aikaisesti etänä. Viime keskiviikkona olin työpaikalla koko päivän perehdyttämässä sijaista ja tyhjentämässä työhuonetta. Olin ihan loppu iltapäivällä ja mietin, että olisi ollut tosi vaikea jatkaa töissä äitiysloman alkuun saakka. Tulin kotiin taksilla ja koko ilta meni lepäillessä. Vieläki on pöydällä pari kirjallista pikkujuttua, jotka olen luvannut hoitaa ja vielä ensi keskiviikkona mennä johtoryhmän kokoukseen taustatueksi sijaiselleni. Ei millään jaksaisi keskittyä kuin hetkittäin...

Lentäminen: mun on tarkoitus lentää vielä tuossa viikolla 36, siis ihan kotimaan lennosta kyse. Yksi lääkärikaverini kirjoittaa todistuksen, kun en jaksa neuvolaa vaivata asialla.

Kävin neuvolassa torstaina. Sovittiin, etten enää mene lääkärille loppuraskauden käynnille, kun tapasin kaksi ja puoli viikkoa sitten lääkäriä sairausloman takia. En oikein nähnyt mitään syytä käydä vielä erikseen lääkärissä, kun verenpaineet on pysyneet kotosalla ihan ok lukemissa ja näitä pikkuvaivoja nyt on, joihin lääkäri ei voi kumminkaan mitään uutta sanoa. Terveydenhoitaja tarkistaa tarjonnan ensi viikolla ultralla. Tuskinpa siinä yllätyksiä tulee, kun kaikkien mielestä minä mukaan lukien vauvan on ollut hyvän aikaa rt:ssa. Eipä siellä neuvolassa muutenkaan erityistä, Hb on viimein nousussa, sf-mitta jatkaa kasvua totutulla käyrällä keski- ja yläkäyrän välissä, vauvan syke 125 (taisi nukkua silloin) ja painoarvio 2500 g. Viikot oli siis 34 + 2.

Klik, piti vielä kommentoida "turhaa" äitiyspolikäyntiäsi. Kuulostaa tosi tökeröltä tuo kätilön käytös. Eikö sulla olut sen verenpaineen kanssa ongelmia ja lääkityksetkin käytössä? Mun käsityksen mukaan korkea verenpaine on erityissyy reagoida, jos vauvan liikkeet tuntuvat puuttuvan, joten ei kyllä millään voi pitää aiheettomana käyntinä, kun et kerran ollut päivällä liikkeitä tuntenut. Mulla on kanssa ollut välillä hiljaisia päiviä, jolloin olen illalla tehnyt systemaattista liikelaskentaa (syönyt jotain verensokeria nostavaa ja sen päälle laskenut tunnin ajan kylkimakuulla liikkeitä). Aina on onneksi tuntunut riittävästi liikkeitä, mutta olisin kyllä varmasti lähtenyt päivystykseen, jos liikkeiden määrä olisi epäilyttänyt. Niinhän tuolta neuvolastakin kehotetaan tekemään.

Maaria


 
Tykkään itse kauheesti ulkomaisista mansikoista! Paljon enemmän kuin niistä vettyneistä pienistä kotimaisista :( Vois niitä ostella, kunhan tohon lähikaupan kulmalle tulee koju, tässä vaiheessa kaikki mansikkapaikat niin kaukana, ettei viitti pelkkien mansikoiden takia lähteä bussilla reissaamaan.

Tänään käytiin avomiehen kanssa shoppailemassa mulle imetysliivit, tosin en löytänyt mistään isompia kuin 90D! Miten tämä on mahdollista? Luulisi että nimenomaan imetysliivejä olisi isoja kokoja pilvin pimein, mutta ei... en todellakaan haluaisi ruveta tilaamaan mistään netistä rintaliivejä, liian huonoja kokemuksia sellaisesta.. Jos joku tietää mistä päin Helsinkiä saa 95D imetysliivit (tai 95E/DD), niin hihkaskaas... Oli kuitenkin pakko ostaa edes jotkut, nuo t-paita liivien kaaret kun meni molemmista kupeista poikki.

Samalla reisulla ostettiin ensimmäinen tuttipullo, sellainen vastasyntyneille sopiva. Eihän se ole varmaa tartteeko sitä, mutta hyvä olla varalla. Sekä vaaville eka pehmolelu, ja rintakumit :)

Ei kyllä ollut mikään miellyttävä reissu, jalat tuli kipeiksi, kun rampattiin kaupasta toiseen ettiessä liivejä, koko ajan tuli pissahätä, ja heti jos käveli liian nopeasti, rupesi sattumaan alapäähän (niitä sukkapuikko tökkäyksiä). Mutta oli kuitenkin ihanaa ostella vauva juttuja suoraan kaupasta, mies kun haluaa tilata suoraan kotiin kaikki nuo isommat tavarat, tuli sentään jotain pienempää hankittua :)

Huhhuh, täällä ollaan oltu hereillä jo kahdeksasta aamulla, nyt voisi mennä vetämään hyvät päikkärit :)
 
imetysliiveistä: Olikos se niin Uppunen, että asut täällä pk seudulla? Mä olen ostanut Helsingin keskustan Sokokselta yhdet liivit kokoa 85 G. Triumphin liivit. Maksoi 40 euroa, mutta hyvistä liiveistä kyllä kannatti maksaa. Sitten Stokkalla on kanssa hyvä valikoima, mutta en osaa sanoa, että mitä kokoja on. Chance-liikkeissä on kanssa isoja kokoja, mutta en ole tutustunut enempää valikoimaan. Ja sit jos mistään ei löydy, niin Wiipurin liivi & korsetti. Saksalainen Anita firma valmistaa kans isoja kokoja. Mulle esiteltiin niitä joskus, kun ostin masuvyön. Toivottavasti tästä on apua. 
 
Chancessa taisin käydä, mutta en kyllä nähnyt yhtiäkään imetysliivejä siellä... Eikä siellä ollut edes myyjää näkyvillä, ja selkeä monen ihmisen "jono" jotka odotti myyjää, niin en sitten jaksanut jäädä kyselemään kun jalkoja ja selkää särki =/

Stokka ei tainut edes käydä mielessä, kun välttelen noita rikkaiden putiikkeja :P Pitää sitten se Sokos käydä katsastamassa ens viikolla.

Nuo 90D liivit meni kyllä nytten (piti tosin laittaa pidennys taakse), mutta tosiaan kun rinnat turpoo kuitenkin vielä tästä, niin pakko saada kuppia tai kahta isommat. Uusille ostoksille siis! Kiitos Kristiina29, oli apua! :)
 
vanilla v, itse olen bentsoehapolle allerginen (E210-219), se on aine jota on puolukassa/lakassa/karpalossa itsessään todella suuret määrät, joten sen varmaan kuvitellaan olevan "terveellinen" säilöntäaine. Lääkkeissä juurikin bentsoaatti on melkein ainoa säilöntäaine jota käytetään :/
Niiden kanssa kannattaa olla tarkkana jos aiheuttaa pahoja oireita. Bentsoaatti on ainakin todella yleinen aine nestemäisissä lääkkeissä/puudutteissa.
 

Mek meillä on kans hirveetä uhmaa esikoisella! Hohhoijaa näitä päiviä kun mikään ei auta ja huutaa vaan äitiä muttei silti saa lohduttaa.... :/ Tosi kurja olo välillä ja muutenkin kun on tosiaan pinna niin kireellä että hermot meinaa mennä aikas nopeesti.. Mä oon nyt jättäny nukuttamisen vallan miehelleni kun mä en ite kestä olla sielä kun tyttö testaa mua ja mun sietokykyä niiiiiiin paljon.. 

Petipuuhat on jääny tääläkin ihan täysin... Mutta ei vaan jaksa.. Mä oon kyllä kans siinä uskossa että seksi se on mikä auttaa kohdunkaulaa kypsymään :D Pitäs vaan touhuta mutta kun ei niin ei :D

klik  on kyllä ollu tosi tökerö kätilö! Turhia käyntejä ei todellakaan ole kun on vauvan hyvinvoinnista kyse! Mulle kävi viime raskauden lopulla ihan samanlailla, vauva ei päivän aikana liikkunu juuri mitään ja lähdettiin illalla tarkistuttaan tilanne. Johan se vauva heräs ku päästiin käyrille ja kätilökin vaan tuumas että kyllä täälä on kaikki just niinku pitääkin ja ihanteellisesti liikkuu :) Tuli kieltämättä vähän tyhmä olo mutta tyytyväinen olin kun kävin :)

 

Vanilla v mä oon käyttäny maltoferia purutabletteina. 

Mulle on tullu turvotusta, lieneekö syynä tää helle vai mikä.... Ja tuntuu (ja näyttää!!!!) siltä että maha on ihan parissa päivässä kasvanu valtavasti!! Mistähän sekin johtuu.. Kaksi viikkoo vielä ultraan aikaa... kun pääsiskin jo.. Ois kiva tietää toi kohdunsuun tilanne että onko mitään tapahtunu. Huomena meinaan vielä uimaan ainakin mennä. 

 
Uppunen, Kampissa on Bebes -niminen liike, jossa myydään paljon vauvatavaraa ja äitiysvaatteita. En ole vielä itse ehtinyt siellä käydä, mutta aion sinne kuitenkin suunnistaa, pitäisi olla melko laaja valikoima just esimerkiksi imetysliivejä. Ja mitä verkkokaupasta katselin, ainakin parissa merkissä on kokoja 95 asti.


Jes! Eilen oli ensimmäinen kesälomapäivä, joten byebye työt melko pitkäksi aikaa. Kesäloma kun jatkuu suoraan äitiyslomalla.
Ihan hyvä, että pääsin töistä pois jo ennen äitiysloman alkua, kun koko raskauden kestänyt väsymys on vienyt voimat niin, ettei kotona ole saanut yhtään mitään aikaiseksi. Ihan kaikki on vielä laittamatta, vaatekaapit pitää järkätä, huonekaluja siirrellä, ylipäätään siivota ja Minin vaatteet käydä läpi ja pestä kaappiin odottelemaan loppukesää.
Kilpirauhasen vajaatoimintaan alotetut napit alkaa onneks hiljalleen purra ja ihan pahin kooma väistyy hiljalleen. Just sopivasti loman alkuun =D.

Petipuuhat on meilläkin kyl aika harvassa ollut viime aikoina. Olen ollut vaan niin väsynyt, ettei ole jaksanut, vaikka mieli olisi ehkä tehnytkin. Ja sitten nivuskivut ja kuivat ja ärtyneet limakalvot on toinen, mitkä on vähentäneet hommia. Mies olisi halukas kyllä, muttei onneksi mitenkään päin hiillosta. Ei ihan kuollutta sillä rintamalla kuitenkaan onneksi ole.

Hehkeäksi en itseäni tunne, mutten valaaksikaan. Selkeesti hyötyä siitä, että olen koko elämäni viimeistä paria vuotta lukuunottamatta ollut se valas, joten nyt tullut "pieni" kumpu ja n. 10 lisäkiloa ei tunnu missään. Ainakaan vielä. Mut jos on hyvin sujunut arki reilu 60kg painavampana ihrakasana, niin ei pitäis olla ongelmia nyt.
Sukat ja kengät menee sujuvasti jalkaan, samaten varpaankynnet lyhenee, petipuuhissa asentojen löytäminenkään ei ole hankalaa.

Ihana, kun alkoi loma, niin pääsee liikkumaankin taas enemmän. Kun parin viime vuoden aikana olen tehnyt itsestäni melkoisen liikunta-addiktin, oli alkuväsymyksen tullessa oikeesti välillä vaikeaa antaa itselleen lupa levätä kun väsyttää. Nyt tietenkin toi masu rajoittaa liikkumisia, kävelylenkit pitää miettiä sen mukaan, et pitemmälle lenkille pitää miettiä veskimahdollisuus, samoin spinningissä satulan pannahinen painaa alakertaan niin, et pienen hetken päästä on hirvee vessahätä. Ja kuntosalilla joutuu vähän tarkemmin miettimään mitä liikkeitä tekee ja miten, ettei vahingossa loukkaa paikkoja, kun nivelsiteet on löystyneet.
Mites muut, oletteko liikkuneet ihan normaalisti vai onko raskauden myötä liikkuminen vähentynyt?
 
Kampin Bebes on tosiaan hyvä liike ja siellä saa yleensä yksilöllistä ja ystävällistä palvelua. Ostin yhden ystäväni suosituksesta jo aika varhaisessa vaiheessa sieltä imetysliivejä, kun rinnat kasvoivat jo toisen kolmanneksen alussa ulos vanhoista. Näiden pitäisi olla sellaisia, että venyvät rintojen kasvaessa, ja ystäväni mukaan ei ole turha lupaus. Olen siis toiveikas, että osin pärjäisin näillä raskausaikana hankituilla liiveillä imetysajankin, mutta katsotaan... Varjopuoli on se, että muistuttavat lähinnä urheiluliivejä eli mitään ihania pitsejä tai kirjailuja näissä ei ole.

Liikunta on mulla alkanut hyytyä ihan viimeisen viikon aikana, nyt siis 34 + 5. Kävin vielä viikko sitten tsygässä, vaikka kieltämättä satulan paine aiheutti vessahädän heti tunnin alussa, vaikka olisi juuri käynyt vessassa. Viime viikolla mulla alkoi tulla aikamoisia alavatsan lihaskipuja ja vähän häpyliitoksen kipuja, joihin ei oikein löytynyt helpotusta pyörän säädöillä. Lisäksi sormien turvotus ja siitä seuraava puutuminen tekee pyöräilyn ja body pumpin vähän hankaliksi, kun sormia pitäisi välillä ravistaa. Ja siis nuo alavatsan tai kohdunkannattamien lihaskivut alkoivat olla sitä luokkaa, että salilta oli vaikea päästä kotiin kävellen ja julkisella ja illalla pääsin uneen lämpötyynyn avulla. Nyt olen sitten ajatellut tyytyä leppoisiin kävelylenkkeihin ulkona ja keskivartalojumppan kotona. Harmittaa kyllä, sillä olin toivonut voivani jatkaa pyöräilyä synnytykseen saakka. Monillehan se sopii.

Mun olo vaihtelee tosi paljon päivästä toiseen. Jonain päivinä on tosi hehkeä ja hyvännäköinen olo, toisina raskas ja väsähtänyt. Olen ollut tarkka edelleen siitä, miten pukeudun ja muutenkin laittanut hiuksia ja meikannut, jotta en tuntisi itseäni oudoksi sekoitukseksi harmaahiirulaista ja ryhävalasta. Välillä olen uhmannut alaselän kipuja ja käyttänyt korkokenkiäkin, kun olen tiennyt, ettei paljon tarvi kävellä tai seisoskella. Mun oloa on auttanut sekin, että lapsen isä ja muutkin muistavat kehua, että näytän hyvältä ja ihastella masua. 

Ihanaa, aurinkoista kesäsunnuntaita kaikille!

Maaria
 
mä oon kovasti miettiny just noita imetysliivejä.. kuinkakohan paljon isommat pitäs ostaa ku mitä normi koko on... mullaki jostai rintsikoista pamahti itestää kaarituet rikki ku kasvanu jo vissii aika paljon, toiset ei mahu, mut toiset sit taas mahtuu ihan samalla lailla ku ennenki raskautta.. öh, ja mä niiiin inhoon sovitella muutenki noita rintsikoita. ja tajuan kyllä et on yksilöllistä et miten paljon tissit kasvaa, mut oisko jotai ees suuntaa antavaa vinkkiä et kui paljon..?
 

Mä olen sitä mieltä et imetysliivien ostaminen kannattaa jättää ihan viime tippaan tai mahdollisesti synnytyksen jälkeen. Maito kun alkaa kunnolla nousemaan vasta muutama päivä synytyksen jälkeen ja sillon näkee kuinka isot liivit todella tarvii.

Loppujen lopuksi se kun on niin yksilöllistä paljon se kuppikoko todella kasvaa. Itselläni koko kasvoi C-D:stä E:hen joten kaappiin jäi rutkat määrät pieniä liivejä.

Nettiliikeistä mulla kaverini suositteli semmoista kun http://www.lumingerie.fi/

Siellä kokoja siis D:stä K:hon ja kehui sieltä ostamiansa imetysliivejä laadukkaaksi. Luotan siis kaveriini ja suosittelen sitä teille. Varmaan itsekkin jossain välissä teen tilausta sinne.

 
no sitä mäki ajattelin et jätän viime tippaan, mut sit jos tulis vaik äkkilähtö ja ei kerkeekään. mies nyt ei osais mitää kaupasta tuoda ja ilmankaan ei varmaa pystys olee. täytyy varmaa jostai kattoo halvat aluks ja vaikka eri kokoa ni on sitte valmiina mistä valita. kaikkee sitä joutuu miettii.. :P
 
Takaisin
Top