Toinen haaveissa <3

hei taas kaikille!
sainhan minä tähänkin kiertoon kuviteltua muutaman raskausoireen(?).
eiköhän täti tule pe-la kuitenkin. Mutta: muutamana päivänä on ollut kuumeinen olo(ei kuumetta), päätä kuumottaa ja flunssa tuntuu tulevan, nenä tukossa. Ruoka maistui eilen saippualle :D valkovuoto ollut runsasta ovisplussasta lähtien ja eilen illalla alkoi kamala kutina alapäässä. Muistelisin esikoisen alkaan olleen myös, eikä hiivaa tms ole ennen ollut. Välillä aivastaessa tai venytellessä alavatsaa repäisee. Lisäksi tuntuu että olen kokoajan hengästynyt. Esikoisen alkuraskaudesta tuttu rintojen kipeytyminen puuttuu täysin joten en ole kovin toiveikas kuitenkaan.
toivottavasti päästäisi pian porukalla plussailemaan! :)
 
Niemja, haamupotkut kuuluu kehon toipumiseen raskaudesta. Itsellänikin oli niitä silloin joskus vuosi sitten. Tosi hämmentäviä ovat kyllä ja mielikuvitushan siinä lähtee lentoon vaikkei meillä silloin vielä kakkosta yritettykkään.

Nytkin meidän virallinen yritys on pienellä tauolla kun odotetaan selvyyttä miehen terveydentilaan liittyen. Ei käytetä ehkäisyä kuitenkaan eli saa tulla jos on tullakseen. Ja greippimehua juon kyllä, ihan vaan vaikka huvikseen! Reilun kuukauden kuluttua pitäisi olla tilanteen taas seesteisempi niin jatketaan sitä hampaat irvessä yrittämistä :wink
 
haamupotkut oli kyllä omituisia. olin jo unohtanut miltä se vauvan potkiminen mahassa tuntuu, mutta kun synnytyksestä oli kulunut n.puoli vuotta niin taas tuntui joku masussa myllertävän :)
 
Ollut tässä sen verran kiirettä että ei ole ehtinyt oikein kommentoimaan. Paljon olette ehtineetkin pulisemaan tässä välissä. Pikaselailen nyt teidän viestit ja kommentoin, mut varmaan jotain jää välistä, kun en kaikkia viestejä sanasta sanaan nyt lue. Täällä menossa kp13. Tylsää vaihetta siis elelen ja odotan ovista.

Niemja, viikot tais olla 4+4 tai jotain simmosta jos ovis oli sillon kun oletin. Vähän kyllä hassua ettei pari päivää aiemmin testissä näkynyt mitään, jos olin raskaana, mut en toisaalta keksi mikä muukaan se oli + ne kuukautiset oli tavallistakin kivuliaammat.

Olivia, mä olen aika känkkäränkkä aina ennen menkkoja. Kaikki ärsyttää ja kiukuttaa. Pahoittelut uudesta kierrosta. Toivottavasti tällä kertaa parempi onni.

esikko, hyvä että sait ultra-ajan vaikka hirveän kauan sitä joudut oottamaan. Jännä noi ovistestit. En ole ikinä simmosilla testeillä, mutta ei kai niissä noin kauan pitäisi ovisplussa näkyä. Ehkä se ei vaan vielä näy r-testissä. Voisin mäkin ehdottaa verikoetta.

Tervetuloa Snadi! Mun käsittääkseni se vaikuttaa raskautumiseen jos ei kilppariarvot ole kunnossa. Toivottavasti saat ne pian asettumaan ja raskaudut sitten nopeasti. Oot kyllä mahtavan positiivinen. Mua lähinnä ärsyttää kun ei tiedä millon kannattaa testailla ja odottaa kuukautisia...

Kotimama, mullakin lähti paino syksyllä nousemaan kun imetys alkoi vähentyä. Eiköhän se syömisestä johdu, kun ei lapsi enää ole viemässä omaa osaansa ja silti ite syö saman mitä imettäessä. Pidän peukut pystyssä että saat kohta plussan r-testiin.

Tervetuloa duulia, toivottavasti pääset pian jatkamaan raskautuneisiin!

Samoin Hope tervetuloa jo odottamaan yritystä.

Myy myös tervetuloa! Ainakin täällä tuntuu kierrot monilla heittelevän tässä käynnistyessään. Mä en oikeestaan edes yllättynyt siitä. Mulla ei ollut ennen raskautta oikeen ikinä ovisoireita, mutta nyt on ollut kipuja sun muuta. Toivottavasti sun mies taipuu pian yrittämiseen eikä jahkaile liikaa.

LaRalle pahoittelut uudesta kierrosta.

Joulukuunlapsena voisin muuten sanoa että se on ihan hyvä kuu syntyä. :)
 
Mites esikolla menee? Onko tullut tilanteeseen selkeyttä?
Vargynja, onkos siellä sitten kohta otolliset päivät likellä ;)
Mullakin on nyt toooosi tylsä vaihe, menkkojen loppumista odotellessa..
Nakki, toivottavasti oireet enteilee plussaa!
 
LaRa, mun raskausoireet katos lähes samantien ku ne ääneen sanoin(kirjoitin) :( Tein testihulluna ovistestinkin, vaikka eivät aina raskautta näytäkkään, no negahan sekin oli. Miten vaikeeta tää raskautuminen voi nyt olla.. Mutta esikko1, josko sulla olis pulla uunissa ;)
 
fdc71268e487332743808a6e2e934079
tämmönen tuli
 
Onnea esikko! Minusta näkyy väriäkin r-testissä!! Eikö se monilla ovistesti plussaa näytä kun on raskaana!! Kaikilla ei kotitestit näytä mitään!!
 
En uskalla kyllä vielä luottaa :/ no nyt sain kuitenkin verikokeeseen lähetteen nii meen siellä käymään nii selviää :)
 
Todella jännän äärellä esikko1!
Nyt on ihan pakko tulla omaa napaa teille hehkuttamaan; mies näytti vihdoinkin vihreää valoa toisen lapsen yritykselle! :happy: :Heartred Olen niin onnellinen. Tästä on vielä tooodella pitkä matka vauvaan, tiedän sen, mutta tämän hetken haluan nyt vain hihkua!
Esikoista yritettiin melkein vuosi, joten raskautuminen ei ole ollut helppoa. Ikää on jo aika paljon, sekään ei ole mun puolellani. Mutta nyt positiivisella mielellä yrittämään.
 
Takaisin
Top