ALKUPERÄINEN: Elegia
Mut joo, ehkä vähän tyhmää multakin....mut väsymys, se on aika kova "aiheuttamaan" riitoja.
Niin tuttu tilanne täälläkin tuo väsymyksen aiheutttama pinnojen kiristyminen... Meillä ei nyt vielä mitään riitaa ole päällä, mutta ei se kyllä kaukana ole...
Vaikka itsellä on pinna pidentynyt vaikka millä mitalla raskauden, remontin ym. aikana, niin silti olen ajottain räjähdysherkkä pakkaus. Eilen illalla/yöllä meinas tällä emännällä palaa käämit aivan totaalisesti, kun pikkuherra ei meinannut nukahtaa sitten milllään. Koko iltapäivän ja illan oli ollut melkein koko ajan hereillä (parit n. 15 min tirsat välissä) ja sitten kun tilanne karkaa yliväsymyksen puolelle, niin eihän se aiheuta kuin toiselle pienelle itkua ja äitille hampaiden kiristystä. Kaikista eniten siinä tilanteessa alkoi vituttamaan se, että toinen kääntää autuaasti selän meitä kohti ja aloittaa kuorsaamisen. Totta kai mä ymmärrän, että hänen pitää aamulla aikaseen lähtiä töihin, mutta kun se äidin hyssyttely ei välttämättä toiseen pieneen tehoa, kun äidistä tulee se maidon tuoksu, joka saa toisen hamuamaan rintaa vaikka maha on viimesen päälle täynnä.
Ja entä sitten aamulla... Piru periköön kännykät ja niissä olevat torkkuhälytykset [:@]. Lailla pitäis kieltää semmonen torkuttaminen... Vaikka meidän poika ei mikään ääniherkkä olekkaan, niin itse kukin, minä mukaan lukien, herää siihen kun kännykkä pärisee neljättä kertaa. Tavallaan mulla on myös tuohon miehen herätykseen herääminen hieman alitajuinen juttu. Se kun se saattaa torkuttaa sen yks sata kertaa ja sitten jossain vaiheessa se läppää herätyksen kokonaan pois ja jatkaa vaan uniaan. Mä siis meen puolilla valoilla ensimmäisen varsinaisen herätyksen ja sen ylösnousemisen ajan (joka saattaa olla ylikin puoli tuntia), kun tavallaan vartioin, että heräähän ukko. Juu, aikuinen mieshän se on, mutta mitä myöhemmin se menee töihin, niin sitä myöhemmin se sieltä pääsee pois (liukuma). Ja mitä myöhemmin se tulee kotiin, niin sitä vähemmän sillä on aikaa olla meidän ja ennen kaikkea poikansa kanssa.
Vuoden päästä varmaan naureskelen tälle tilanteelle, mutta tässä pienessä väsymyksessä ei kyllä aiheuta minkäänlaisia ilon kiljahduksia. Täytyypi nostaa tämä samainen kissa iltasella pöydälle. Näistä kun on ollut jo kertaalleen puhetta, mutta ei näköjään oo viesti mennyt perille asti. Vai pelkäisköhän mies sitä, että mä suutun, jos se yrittäiskin nukuttaa kossin omassa kainalossaan? Tiedä häntä... Ei tässä muu auta kuin keskustella... Mutta sen torkuttamisen kyllä kiellän tai sitten saa ruveta nukkumaan toisessa makkarissa! Piste.