Noniin, hyvää huomenta!
Täällä ollaan siis vihdoin kotiuduttu nyytin kanssa. Taisin olla viimeinen tammimamma maha pystyssä vai? No, aika kultaa muistot, eikä haittaa enää yhtää, kun on tuo tuhiseva nyytti vierellä [:)]
Kerronpa nyt miten kaikki siis meni:
Mulla oli varattuna aika käynnistykseen 5.2 klo 8 ->, mutta mutta. 4.2 illalla kymmenen aikaan huomasin, että epäsäännöllisesti tulleet supistukset alkoivatkin tulla säännöllisinä, ja melko kivuliaina. Päätin kuitenkin vielä, että ei se varmaan tuu, kun ei se oo ennenkään tullut! Mieheni oli sitä mieltä, että aletaanhan valmistautua lähtöön. Sinnittelin kuitenkin vielä kotona kipujen kanssa.
Oltiin menossa nukkumaan yhdeltä, mutta en saanut millään nukuttua kun tuli jatkuvasti supistuksia. Kävin ensin vessassa, ja paperiin tuli veristä limaa todella paljon. Päätin mennä suihkuun lievittämään kipuja, mutta eipä se mitään auttanut. En meinannut enää pystyssä pysyä niiden supistusten kanssa, mieheni oli kokoajan valppaana auttamassa. Hän toi minulle vaatteet ja sanoi, että nyt puet päälle ja pistetään toi sun kassi valmiiksi ja lähdetään. Niin me sitten tehtiin.
Synnärillä oltiin kello kolmelta yöllä, ja suoraan saatiinkin sitten mennä synnytyssaliin kun oli kanava hävinnyt ja olin auki 2cm. Näistä seuraavista hetkistä ei ole kovin kunnollista muistikuvaa, olin niin väsynyt ja kivuissani.
Minulle tarjottiin ilokaasua ensimmäisenä, ja hetken se auttoikin, kunnes rupesi menemään päähän niin pahasti, että tuli huono olo. Jatkoin silti sen käyttöä, koska se vei ajatukset muualle supistuksen aikana ja lievitti sitä kipua. Kalvot puhkaistiin, jolloin lääkäri totesi että vesi on vihreää! Mutta ei tarvitse panikoida. Tästähän ne supistukset saivat potkua lisää, ja sattuivat entistä enemmän. Tämän jälkeen minua pissatti lähes taukoamatta.
Sitten mulle laitettiin epiduraali, se oli hieman hankalaa, koska minulle tulee automaattisesti notkistus refleksi jos minun selkääni painetaan. No, puolen tunnin päästä tuosta epiduraali alkoi vihdoin vaikuttaa, ainakin osittain. Vasen puoli ei tuntenut enää kipua, mutta oikealla puolella niitä oli sitten senkin edestä.
Odottelimme avautumista, katselimme TV:tä ja torkahtelin vähän väliä.
Pitkin yötä tutkittiin kohdunsuun tilannetta, ja joka kerta oli edistystä tapahtunut (onneksi!). En muista kellon aikaa, kun minulle sanottiin että olen 10cm auki, ja että saan alkaa ponnistamaan aina kun ponnistuttaa. Olin todella väsynyt ja itkin kipujani, kun ei mikään ollut auttanut. Minulle laitettiin kohdunkaulan puudutus, joka ei tuntunut tehoavan ainakaan kunnolla. Mieheni oli koko ajan valppaana auttamassa, antoi juotavaa ja silitteli hiuksia ja piti kädestä kiinni ja oli todella reipas henkinen tuki! Hän hyssytteli, että älä itke kulta, tämä on pian ohi, älä tuhlaa voimiasi itkuun [:)]
Siinä sitten ponnistelin, kunnes lääkäri katsoi, että vauvan pää onkin hieman vinossa! Hän käski minun jatkaa ponnistamista, ja venytti vauvalle reittiä. Tässä vaiheessa jouduttiin myös leikkaamaan. Ponnistin kaikilla voimillani, sanomattakin selvää, että kipeää teki. Itkuhan siinä taas tuli! Huusin kurkkuni käheäksi.
Minua heikotti, enkä jaksanut pitää jaloistani kiinni. Tärisin ja itkin. Lääkäri toi jaloilleni tuet, ja käski jatkaa ponnistusta aina kun ponnistutti vähänkin. Tein niin. Sitten vauvaa jouduttiin avustamaan imukupilla, ponnistin samalla. Vauvan pää oli vihdoin ulkona, se toi pientä helpotusta. Kiristyksen ja ponnistuksen tunne kuitenkin jatkui, jatkoin siis ponnistamista ja hetken päästä pieni nyytti oli maailmassa!!! Tärisin ja itkin edelleen sängyllä.
Lääkäri totesi että vauva oli niellyt kakkaista lapsivettä, ja että hänet pitää viedä parempaan hoitoon [:(] Sain hänet rinnalleni vain pieneksi hetkeksi, en ehtinyt edes koskettaa sitä pientä ihmettä. [:(] En tajunnut edes kunnolla, mitä tapahtui. Yhtäkkiä vauva oli vain poissa, minä ja mieheni olimme kahdestaan synnytyssalissa. Itkin ja kysyin, että mihin meidän vauva vietiin, ja mieheni vastasi, että meidän rakas lapsemme on lastenosastolla hoidettavana, ja että pääsemme katsomaan häntä pian. <3
Lääkäri tuli takaisin huoneeseen, ja aloitti tikkaamaan. Hän sanoi, että leikkauksesta huolimatta olin saanut repeämän, mutta jos ei olisi leikattu, olisi repeämä ollut paljon pahempi. Puudutus ei enää tehonnut, joten sitä laitettiin lisää, mutta sekään ei tehonnut oikealle puolelle laisinkaan. Siinä sitten yritin kestää niitä kipuja. Vihdoin oli valmista.
Minut kuljetettiin vuodeosastolle, ja pääsimme perhehuoneeseen mieheni kanssa. Olimme sielä hetken, kunnes mieheni lähti katsomaan vauvaa. Jäin yksin odottelemaan huoneeseen. Mies toi vauvan kuvan, ja kasan muita kuvia mitä hän oli ottanut vauvasta. Kyynelvirralla ei ollut loppua. Oli niin lohdutonta olla erossa omasta lapsesta, ja nähdä hänet sellaisissa johdoissa kiinni [:(] Nenä-mahaletku, antibiootteja, ja jotain muita juttuja kädessä olevasta letkusta otettiin. Hänellä oli myös hengityskupu pään päällä. Pääsin illemmalla pyörätuolin kanssa katsomaan meidän vauvaa, ja itkuhan siinä tuli taas. Halasin miestä, ja itkin hänen puseroonsa. Mieheni sanoi, että vauva on toisessa suunnassa, ja halasi :)
Seuraavana päivänä vauvalla ei ollut enää hengityskupua, mutta syliin ei saatu vieläkään. Lohdutuksena oli se, että saimme paijata häntä ja pitää kädestä. Voi sitä pientä ja hentoa otetta, mikä vauvalla on. Vietimme paljon aikaa vauvan kanssa. Pääsin jo kokeilemaan lypsyäkin, ensin ei tullut kuin 3ml, mutta määrät kasvoivat kiitettävästi. Seuraavalle aamulle olin saanut jo 5ml! Ja sitä seuraavalle ruokailulle 10ml [:)] Oli ihanaa, kun vauvalle annettiin myös minun maitoani korvikkeen lisäksi. Päivä päivältä vauvalta otettiin letkuja pois. Viimeisenä lastenosasto päivänä olin pumpannut vauvalle 45ml maitoa :) Vauva oli 5-9.2 lastenosastolla. Sitten hän vihdoin pääsi meidän kanssamme perhehuoneeseen, täysin tervehtyneenä ja hyväkuntoisena! [:)][:)]
Opettelimme muutamat päivät vauvanhoitoa. Huomasimme, että meidän vauva itkee vain jos on nälkä tai kakat vaipassa. Rauhallinen vauva siis <3 [:)][:)]
11.2 lähdimme kotiin yhtenä perheenä. Voi tätä onnea. [:)]
Maito on noussut hyvin rintoihin, ja olen kotona jatkanut pumppailua ja imetystä. Vauva väsähtää vain helposti rinnalle, niin sitten olemme antaneet pullosta minun maitoani / korviketta, jos hän on jäänyt nälkäiseksi. Ja myös sen jälkeen, jos imetys on kestänyt yli tunnin, ja vauva on siltikin nälkäinen. Näin meille neuvottiin sairaalassa. Olen ylpeä ja iloinen, että voin silti imettää lastani [:)]
Täällä onnellinen perhe jatkaa puuhailujaan, mies ja vauva nukkuvat, äiti höpöttelee koneella.... [:)]
