Mäkin olen jo ottanut mammafarkut käyttöön. Ostin H&M:ltä ihanat farkut, tosin aika hintavat näin lyhyen ajan housuiksi, mutta päätin että satsaan kerran kunnollisiin, enkä ehkä ostakaan muita. Käytän paljon mekkoja, niin niiden kanssa oon vielä käyttänyt tavallisia leggingsejä. Yhdet mammasukkikset omistan, ja ne on kyllä mukavat päällä kun ei kiristä mistään. Paitoja en ole ostanut, enkä varmaan ostakaan. Vanhat menee, ja kun on paljon tunika-mallisia paitoja, niin nehän menee pitkällekin. Kesällähän sitä saa sitte kulkea mekko päällä :)
Influenssarokotteen otin joulukuun alussa neuvolassa, eikä siitä tullut muuta kuin aristava käsivarsi samaksi illaksi. Mä olen töissä koulussa, opetan aika pieniä, jotka on ns. iholla koko ajan, joten tuon tartuntavaaran takia ajattelin, että se on parasta ottaa. Aiempina vuosina en ole koskaan sitä ottanut, enkä muitakaan ylimääräisiä rokotteita. Kuulinpa tuossa juuri eräästä 35+ miehestä, joka on perusterve iso urheilijamies. Influenssa oli vetänyt niin huonoon kuntoon useammaksi päiväksi, että oli jo puolisokin (lääkäri) miettinyt, että mikä avuksi kun mikään ei tuntunut auttavan. Tuon kuultuani olin ihan tyytyväinen päätökseeni ottaa rokote, vaikka sitä alkuun pitkään mietinkin.
Mutta jokainen tyylillään. Jos ei ole paljon taudinaiheuttajia lähellä, esim. työssä, niin tietysti se riski on silloin pienempi se mistään saada. Jos riskejä on paljon ympärillä, niin kyllä lääkärit ovat ainakin ehdottomasti piikin ottamista suositelleet. :)