Tammikuun turinat
- Ketjun aloittaja Martuti
- Aloituspäivämäärä
martuti, mie ajoin eilen illalla 30km (15km suuntaansa) kauppaan että sain TOMAATTEJA!!! :D
Miun tekis mieli hirveesti hankkia taas vauvan vaatteita yms. Ekan kohdalla tuli haalittua ja otettua vastaan tosi aikasessa vaiheessa, mut nyt tuntuu ettei "uskalla".... :O
Miun tekis mieli hirveesti hankkia taas vauvan vaatteita yms. Ekan kohdalla tuli haalittua ja otettua vastaan tosi aikasessa vaiheessa, mut nyt tuntuu ettei "uskalla".... :O
Paapu3
Silmät suurina ihmettelijä
Röllykkä, minä himoitsin tomaatteja edellisessä raskaudessa ja monena yönä heräsin jopa mentäkseni jääkaapille syömään tomaatteja!!! Ihan tajutonta. Nyt on enemmän tehnyt appelsiineja mieli ja suolakurkkuja :D
Mulla on jo aika paljon vaatteita, noita pienempiä, en oo ees laskenu montako :D Seuraavat ostan vasta kun sukupuoli on selvillä (niin varmaan......), saa sitten väritkin valittua paremmin.
Oon tässä onnistunut hankkiin itelleni uutta projektia ens viikolla saapuvasta kuningasboasta! Olin nuorena kova käärmeharrastaja, viimisimmän myin pari vuotta sitten, ja nyt niitä on tullut taas kova ikävä ja kun oli komea boa myynnissä niin mitäs siinä sitten muutakaan vois :P Terraariokin saadaan nyt laitettua olohuoneeseen, niin tulee sisustukseenkin uutta ilmettä. Mies tietysti kysyi heti että syökö ne vauvoja :DD joo, syö.
Oon tässä onnistunut hankkiin itelleni uutta projektia ens viikolla saapuvasta kuningasboasta! Olin nuorena kova käärmeharrastaja, viimisimmän myin pari vuotta sitten, ja nyt niitä on tullut taas kova ikävä ja kun oli komea boa myynnissä niin mitäs siinä sitten muutakaan vois :P Terraariokin saadaan nyt laitettua olohuoneeseen, niin tulee sisustukseenkin uutta ilmettä. Mies tietysti kysyi heti että syökö ne vauvoja :DD joo, syö.
Anteeksi syvästi jo etukäteen jo pahanmielenpurku, lupaan tuoda jotain hyvää kivaa pörröistä ihanaa seuraavaks. En vaan keksi mihin tän purkaisin ja pakko saada ulos, muuten kilahdan.
Mulla on omat porukat dokanneet niin paljon aikanaan että mut siirrettiin muuanne asumaan yläasteella. Sinnittelivät siinä sitten vielä 15v noin elossa omissaoloissaan, kävin heitä tapaamassa kyllä pari kertaa vuodessa jne. ja sitten menivät lopulta kuitenkin viinaan vuoden välein. Mutsin viimenen puhelu oli känniörvellys.
Olin siihenmennessä jo niin katkipoikkirättiväsynytkypsä niihin kännipuheluihin että häpeän myöntää tätä mutta vaikka vanhempia kova ikävä on, ja suren heidän menettämistään, niin niitä kännipuheluita ei ole karvaakaan ikävä. Mitähän siitä nyt on, 7v?
Tänäänpä tuli sitten taas kännipuhelu. Anoppi. En (tähän liuta kirosanoja joita koetan vähentää) kestä?!
Sössönsöö ja lässynlää, mussun mussun ja shöshönshöö. En halua tätä enää. Yhtään kertaa.
Mutta jos se ei soita mulle, se soittaa miehelle joka kestää VIELÄ huonommin ne kun mä.
Kännipäiten anoppi soittaa tosi harvoin(olisko tää ollu 3. kerta 6v. aikana) eikä ole mikään doku tms, aika alkon normikäyttöä mutta tietty kun itsellä on yliannostus tuota elämää niin en jaksa yhtään vähääkään. Saan henkisiä näppylöitä HETI kun kuulen äänestä että jahas.
Tässä on nyt ollut mietinnässä että lyötäskö välit poikki kokonaan ukon porukoihin kun meno on melkoista appiukon puolelta, toisaalta ei tiedä koska siellä vedetään viimeinen henkäys niin jotenkin "kiltti lapsi" syndrooma repii pitämään yhteyttä oman mielenterveyden uhalla kumpaakin. Ja jaksetaan toivoa että jospa. Vaikka tiedän että ei.
Tiedetään pirun hyvin että ei pitäsi, että ei ne lopeta ennenkun niille lyö luun kurkkuun jos sittenkään, mutta kun ei jaksais sitä sotaakaan mikä syntyy jos niille sanoo suoraan. Tuntuu että on helpompi kärsiä kun kitua, vai onko siitä joku sanonta. suo ja vetelä anyhow.
Toisaalta tänpäiväinen puhelu ottaa NIIN paljon aivoon että en tiedä mitenpäin olisin. Toivoin että anopista olisi pikkuisen synnyttyä ollut vähän jeesiä ja olen koittanut ymmärtää ratkaisuitaan yms yms olla kaveria ja tykätä vaikka ajaakin poikaansa hulluksi kerta toisensa jälkeen erinäisillä asioilla.
Tänään asiana muun kerronnan lisäksi oli, kuinka tuleva lapsenlapsi on kuulemma kauhean tärkeä ja ihana asia ja hän jännää mun kanssa ja.. jooo.. lässynlää, soitit sitte KÄNNISSÄ kertoakses noi asiat? En osaa kuvata kuinka petokselle tuo tuntuu ja halu(ai)sin vaan huutaa. Miks mua tai tätä lasta ei voi rakastaa ja välittää (tähän taas kirosanoja) selvinpäin, normaalisti? Ei mun mutsi ei faija, ei anoppi ei appiukko. Kaikilta tulee noita ihme purkauksia vaan kännissä. Ja ne painaa vaa'assa tasan 0g sillon.
Alkoholistien kanssa asuneena tiedän ettei vika oo mussa mutta joku heikkopeikko 2v mun sisällä jaksaa AINA pettyä kun tää tapahtuu. Se mun sisäinen 2v haluaa tulla rakastetuksi, luottaa johonkuhun vanhempaan, saada tukea turvaa, ymmärrystä.Nyt vissiin tässä tilanteessa varsinkin sitten saada sen Äidin? Olen sille kertonut että ei oo ei tuu mutta se jaksaa vaan uskoa toivoa. Ja pettyä. Vaikka kuinka muka kovetan itteni enkä päästä lähelle satuttamaan.
Kun kerrottiin appivanhemmille vko sitten lapsesta, niin "oi miten hienoa, oon ihan sanaton, todella upeeta" Tarkoittivat joka sanaa ja oltiin isännän kanssa häpi että menipä kivasti. Näin pitkälle se sitten kantoi. Just kun mä luulin että olin varautunut kaikkeen ja mikään ei satuta.Olin unohtanut että ensin ne pehmittää hyvällä kauniilla lämpimällä ja sitten tulee se puukko. Ei tiedostetusti mutta se on se kaava. Siksi se sattuu.
Tää saattaa kuulostaa paljon kevyemmälle lukijan korvaan mitä se meille on, sitä on täysin mahdotonta kuvailla miksi miten tähän tilanteeseen on päädytty ja miksi olen nyt näin rikki ja loukattu. Luultavasti oman extransa antaa hormonit, en kiellä sitä, mutta syy pohjalla on ikäväkyllä totta ja pirun kipeä ilmeisesti vielä vuosien jälkeen.
Haluaisin sanoa ne sanat "nyt on niin että me ei ola enää teidän kanssa tekemisissä koska.. " ja sitten se jää siihen. Miten mä selitän sen kahdelle omanavalle että meihin sattuu kun he on tollasia? Miten selittää kiinaksi suomalaiselle kielitaidottomalle kun ne ei vaan tajua mitään. Ainoastaan suuttuu. Ja sit alkaa se vollotus ja meidän ahdistus.
Ja joo, luulin aikaisemmin että suoraan puhuminen auttaisi, olen tottunut aina puhumaan asiat auki, mutta vesi hanhen selästä näiden kohdalla. Olen kertonut taustani, ja näin paljon siitä jäi mieleen heille. "Ei kiinnosta" on se asenne joka välittyy eikä he edes luultavasti tajua toimivansa näin.
Sietämätöntä!
Ja 100x anteeksi.
Senverta selvennystä ja toivonmukaan lukijan pahanmielenhelpotusta että puran tähän vaan kiukutusta, en ole selkä seinää vasten taikka muuten pohjalla. Elämä on ihan hemmetin hienoa tällähetkellä poislukien tää juttu eli hyvin menee, oikeasti.
Kun mulle riittää niin ihmiset lopulta karisee elämästä jos ne aiheuttaa tarpeeksi surua ja murhetta, joten ratkaisu tähän on tiedossa, mietin vaan että koska on oikea aika, jos sellaista on. Lasta en tuolle porukalle halua altistaa joten jos he tulee meillä käymään(ovat kun toisia ihmisiä tuolloin), fine, mutta sinne en lastamme tule viemään, kun itselläkin on pitkän ajomatkan jälkeen usein jo tunnissa sellainen olo että kotiin, ja äkkiä.
Kiitos kun sain purkaa, heti helpotti hiukan. Toivonmukaan vaan kukaan tuttu ei tätä lue, en haluaisi alkaa selittelemään puheitani kenellekään. Tässä on kuitenkin tasan tänhetkistä fiilistä muutamalla sanalla selitettynä, ei kerro koko totuutta tai anna kokokuvaa.
Ottaa vaan päästä ja pitää purkaa. MURR.
Mulla on omat porukat dokanneet niin paljon aikanaan että mut siirrettiin muuanne asumaan yläasteella. Sinnittelivät siinä sitten vielä 15v noin elossa omissaoloissaan, kävin heitä tapaamassa kyllä pari kertaa vuodessa jne. ja sitten menivät lopulta kuitenkin viinaan vuoden välein. Mutsin viimenen puhelu oli känniörvellys.
Olin siihenmennessä jo niin katkipoikkirättiväsynytkypsä niihin kännipuheluihin että häpeän myöntää tätä mutta vaikka vanhempia kova ikävä on, ja suren heidän menettämistään, niin niitä kännipuheluita ei ole karvaakaan ikävä. Mitähän siitä nyt on, 7v?
Tänäänpä tuli sitten taas kännipuhelu. Anoppi. En (tähän liuta kirosanoja joita koetan vähentää) kestä?!
Sössönsöö ja lässynlää, mussun mussun ja shöshönshöö. En halua tätä enää. Yhtään kertaa.
Mutta jos se ei soita mulle, se soittaa miehelle joka kestää VIELÄ huonommin ne kun mä.
Kännipäiten anoppi soittaa tosi harvoin(olisko tää ollu 3. kerta 6v. aikana) eikä ole mikään doku tms, aika alkon normikäyttöä mutta tietty kun itsellä on yliannostus tuota elämää niin en jaksa yhtään vähääkään. Saan henkisiä näppylöitä HETI kun kuulen äänestä että jahas.
Tässä on nyt ollut mietinnässä että lyötäskö välit poikki kokonaan ukon porukoihin kun meno on melkoista appiukon puolelta, toisaalta ei tiedä koska siellä vedetään viimeinen henkäys niin jotenkin "kiltti lapsi" syndrooma repii pitämään yhteyttä oman mielenterveyden uhalla kumpaakin. Ja jaksetaan toivoa että jospa. Vaikka tiedän että ei.
Tiedetään pirun hyvin että ei pitäsi, että ei ne lopeta ennenkun niille lyö luun kurkkuun jos sittenkään, mutta kun ei jaksais sitä sotaakaan mikä syntyy jos niille sanoo suoraan. Tuntuu että on helpompi kärsiä kun kitua, vai onko siitä joku sanonta. suo ja vetelä anyhow.
Toisaalta tänpäiväinen puhelu ottaa NIIN paljon aivoon että en tiedä mitenpäin olisin. Toivoin että anopista olisi pikkuisen synnyttyä ollut vähän jeesiä ja olen koittanut ymmärtää ratkaisuitaan yms yms olla kaveria ja tykätä vaikka ajaakin poikaansa hulluksi kerta toisensa jälkeen erinäisillä asioilla.
Tänään asiana muun kerronnan lisäksi oli, kuinka tuleva lapsenlapsi on kuulemma kauhean tärkeä ja ihana asia ja hän jännää mun kanssa ja.. jooo.. lässynlää, soitit sitte KÄNNISSÄ kertoakses noi asiat? En osaa kuvata kuinka petokselle tuo tuntuu ja halu(ai)sin vaan huutaa. Miks mua tai tätä lasta ei voi rakastaa ja välittää (tähän taas kirosanoja) selvinpäin, normaalisti? Ei mun mutsi ei faija, ei anoppi ei appiukko. Kaikilta tulee noita ihme purkauksia vaan kännissä. Ja ne painaa vaa'assa tasan 0g sillon.
Alkoholistien kanssa asuneena tiedän ettei vika oo mussa mutta joku heikkopeikko 2v mun sisällä jaksaa AINA pettyä kun tää tapahtuu. Se mun sisäinen 2v haluaa tulla rakastetuksi, luottaa johonkuhun vanhempaan, saada tukea turvaa, ymmärrystä.Nyt vissiin tässä tilanteessa varsinkin sitten saada sen Äidin? Olen sille kertonut että ei oo ei tuu mutta se jaksaa vaan uskoa toivoa. Ja pettyä. Vaikka kuinka muka kovetan itteni enkä päästä lähelle satuttamaan.
Kun kerrottiin appivanhemmille vko sitten lapsesta, niin "oi miten hienoa, oon ihan sanaton, todella upeeta" Tarkoittivat joka sanaa ja oltiin isännän kanssa häpi että menipä kivasti. Näin pitkälle se sitten kantoi. Just kun mä luulin että olin varautunut kaikkeen ja mikään ei satuta.Olin unohtanut että ensin ne pehmittää hyvällä kauniilla lämpimällä ja sitten tulee se puukko. Ei tiedostetusti mutta se on se kaava. Siksi se sattuu.
Tää saattaa kuulostaa paljon kevyemmälle lukijan korvaan mitä se meille on, sitä on täysin mahdotonta kuvailla miksi miten tähän tilanteeseen on päädytty ja miksi olen nyt näin rikki ja loukattu. Luultavasti oman extransa antaa hormonit, en kiellä sitä, mutta syy pohjalla on ikäväkyllä totta ja pirun kipeä ilmeisesti vielä vuosien jälkeen.
Haluaisin sanoa ne sanat "nyt on niin että me ei ola enää teidän kanssa tekemisissä koska.. " ja sitten se jää siihen. Miten mä selitän sen kahdelle omanavalle että meihin sattuu kun he on tollasia? Miten selittää kiinaksi suomalaiselle kielitaidottomalle kun ne ei vaan tajua mitään. Ainoastaan suuttuu. Ja sit alkaa se vollotus ja meidän ahdistus.
Ja joo, luulin aikaisemmin että suoraan puhuminen auttaisi, olen tottunut aina puhumaan asiat auki, mutta vesi hanhen selästä näiden kohdalla. Olen kertonut taustani, ja näin paljon siitä jäi mieleen heille. "Ei kiinnosta" on se asenne joka välittyy eikä he edes luultavasti tajua toimivansa näin.
Sietämätöntä!
Ja 100x anteeksi.
Senverta selvennystä ja toivonmukaan lukijan pahanmielenhelpotusta että puran tähän vaan kiukutusta, en ole selkä seinää vasten taikka muuten pohjalla. Elämä on ihan hemmetin hienoa tällähetkellä poislukien tää juttu eli hyvin menee, oikeasti.
Kun mulle riittää niin ihmiset lopulta karisee elämästä jos ne aiheuttaa tarpeeksi surua ja murhetta, joten ratkaisu tähän on tiedossa, mietin vaan että koska on oikea aika, jos sellaista on. Lasta en tuolle porukalle halua altistaa joten jos he tulee meillä käymään(ovat kun toisia ihmisiä tuolloin), fine, mutta sinne en lastamme tule viemään, kun itselläkin on pitkän ajomatkan jälkeen usein jo tunnissa sellainen olo että kotiin, ja äkkiä.
Kiitos kun sain purkaa, heti helpotti hiukan. Toivonmukaan vaan kukaan tuttu ei tätä lue, en haluaisi alkaa selittelemään puheitani kenellekään. Tässä on kuitenkin tasan tänhetkistä fiilistä muutamalla sanalla selitettynä, ei kerro koko totuutta tai anna kokokuvaa.
Ottaa vaan päästä ja pitää purkaa. MURR.
Et ole ainoana noiden fiilisten kanssa.. kun lähdettiin miehen kanssa esikoista saattamaan maailmaan synnärille ja halusin omille vanhemmille kertoa, olivat he kännissä.. olin 100 kertaa pyytänyt, että olisivat selvinpäin pari viikkoa ennen laskettua aikaa, jos mies sattuukin olemaan töissä, enkä saa kiinni.. olen myös katsellut koko lapsuuteni heidän alkoholin käyttöään ja pettynyt tuhannesti.. selvinpäin ovat ok, mutta olenkin heille sanonut, että kännissä eivät tule lapsenlapsiaan näkemään. Mies onneksi tukee mua hienosti heikkoina hetkinä. Ja täällä myös kärsitään tuosta kiltin tytön syndroomasta, kun en vaan pysty sanomaan, että tää oli viimenen pisara! Tsemppiä kovasti teille. Ratkaisua en osaa antaa, se ehkä tulee itsestään. Helppo se ei kuitenkaan tule olemaan, päätätte sitten pitää välit tai laittaa ne poikki.
MrsData
Satasella mukana keskusteluissa
Memmu79, ymmärrän hyvin tuskasi. Mun isä on elossa, mutta sitä voinee kutsua rappioalkoholistiksi. En pidä siihen mitään yhteyttä enkä jaksa myöskään enää yhtään sen kännipuheluja. Niin paljon (pahaa) on tapahtunut ja luottamus mennyt niin monta kertaa, että mä en enää voi elämääni pilata yhtään enempää sen äijän toilailuilla. Isän äiti, mun mummoni, ei tätä kuitenkaan ymmärrä, se on aina valmis antamaan pojalleen anteeksi, vaikka se onkin ihan kelvoton luuseri, joka ei välitä enää kenenkään muun elämästä kuin omastaan (ja siitä omastaankin vaan sen verran, että kunhan juomista riittää). Mummonkaan luokse ei voida oikein enää mennä, kun se pyynnöistä huolimatta kutsuu sinne aina mun isäni, joka on useimmiten aina kännissä.
Mulla on aina olleet ongelmalliset välit myös mun äitiini (ovat siis eronneet mun isäni kanssa), joka on myös tehnyt omat temppunsa mulle. Mun on kamalan vaikea antaa tiettyjä asioita anteeksi. Niinpä en ole tällä hetkellä väleissä äitinikään kanssa, mikä toisaalta syö mua joka päivä. Olis kiva, jos lapsella - nyt tällä tulevallakin - olis mun puolelta edes jotain sukua. Ja kieltämättä jonkunlainen turvaverkkokin olis kiva - mä kyllä luotan mun äitiin lapsen hoidossa, joten välillä mietin asiaa ihan siltäkin kannalta, että ehkä kannattais olla jonkunlaisissa väleissä, niin olis lapsillakin joku tuttu paikka, minne viedä joskus hoitoon.
Myös kiltin tytön syndrooma on erittäin tuttu.
Mulla on aina olleet ongelmalliset välit myös mun äitiini (ovat siis eronneet mun isäni kanssa), joka on myös tehnyt omat temppunsa mulle. Mun on kamalan vaikea antaa tiettyjä asioita anteeksi. Niinpä en ole tällä hetkellä väleissä äitinikään kanssa, mikä toisaalta syö mua joka päivä. Olis kiva, jos lapsella - nyt tällä tulevallakin - olis mun puolelta edes jotain sukua. Ja kieltämättä jonkunlainen turvaverkkokin olis kiva - mä kyllä luotan mun äitiin lapsen hoidossa, joten välillä mietin asiaa ihan siltäkin kannalta, että ehkä kannattais olla jonkunlaisissa väleissä, niin olis lapsillakin joku tuttu paikka, minne viedä joskus hoitoon.
Myös kiltin tytön syndrooma on erittäin tuttu.
Muokattu viimeksi:
Kiva kuulla(tai no ei kyllä oo) etten oo ainoa. Soittelihan se appiukkokin viel perään ja jatko samaa kaavaa pojalleen. Onneks miekkonen ei tälläkertaa hiiltyny, muuten ois viel kamalampi olo, nyt se jaksaa tsemppaa mua. Pfff.. toisaalt eniten ketuttaa kun TIETÄÄ että ei sais antaa vaikuttaa mut aina se terä uppoo vaan puolustuksen läpi, joka hemmetin kerta.
vähän poiketen edelliseen aiheeseen...mä löysin ne sikiön sykkeet viikonlopuna aikana! etin ihan vääristä kohdista. pitää siis tosi alhaalta ja aika sivusta etsiä, ni siellähän se ötkkä möllötteli ja kovasti löi sydän! oli niin ihana kuunnella niitä. Mä olin puoli-istuvassa asennossa sohvalla, kytkettiin doppleri kotiteatterijärjestelmään ja kuunneltiin miehen kanssa kajareista ötökän puuhastelua. Oli putoa, kun en tunne potkuja,mutta luulen, että sellaiset kovat äänet (tumps jne.) olivat jurikin niitä sen liikkeitä!
Päivitystä hiukan, sain tänään sanottua että pahoitin mieleni puhelusta anopille ja hän pyysi anteeksi. Eipä tuo varmaankaan silti viimeinen kerta ole mutta tuli siitä nyt vähän parempi mieli kun sai sanottua ja toinen on pahoillaan.
Lisäksi tein tonnikalasalaattia illaksi joten loppuviimein tässä on jopa ihan reipas ja hyvä mieli :)
Lisäksi tein tonnikalasalaattia illaksi joten loppuviimein tässä on jopa ihan reipas ja hyvä mieli :)
Retu
Vauhtiin päässyt keskustelija
Eilen olin etsimässä dopplerilla vauvan sydänääniä, ja just sillon piti pattereiden loppua! 
En vielä ennättänyt edes löytää, joten jäi vaivaamaan. Nyt mies lähti kauppaan hakemaan uusia pattereita, ja samalla alkoholitonta kaljaa kun hirveät kaljanhimot täällä. :)
En vielä ennättänyt edes löytää, joten jäi vaivaamaan. Nyt mies lähti kauppaan hakemaan uusia pattereita, ja samalla alkoholitonta kaljaa kun hirveät kaljanhimot täällä. :)Omituinen Höpö
Oman äänensä löytänyt
Retu, mulla kans oli ennen joulua ihan hillitön kaljanhimo, se uniikki maku! Kaljan hajukin oli tosi houkutteleva. Ostin sit uudeksi vuodeksi pari erilaista alkoholitonta ja oli kyllä pettymys. Toinen maistu jotenkii voikukkamaiselta, toinen oli lähellä, mut silti niin kaukana :D
Tuohon isovanhemmat kännissä -asiaan haluan sanoa, että orastava ongelma taitaa olla mun omalle äidille tulossa ja enhän mie siihen kehtaa puuttua - vielä.... Aion kyllä sanoa, jos huomaan että se on siinä tilassa/ soittelee kännissä.. Se on kyllä tosi rasittavaa, kun ihminen ei ite huomaa sitä ongelmaa, vaan ajattelee ettei sillä ole ongelmaa. Kyllä mun mielestä on ongelma, jos ei muista puheluita lastensa kanssa.
Keskiviikkona neuvola - ONNEKSI! Koko ajan sitä tässä vaan miettii, että onkohan siellä kaikki niinku pitää.
Tuohon isovanhemmat kännissä -asiaan haluan sanoa, että orastava ongelma taitaa olla mun omalle äidille tulossa ja enhän mie siihen kehtaa puuttua - vielä.... Aion kyllä sanoa, jos huomaan että se on siinä tilassa/ soittelee kännissä.. Se on kyllä tosi rasittavaa, kun ihminen ei ite huomaa sitä ongelmaa, vaan ajattelee ettei sillä ole ongelmaa. Kyllä mun mielestä on ongelma, jos ei muista puheluita lastensa kanssa.
Keskiviikkona neuvola - ONNEKSI! Koko ajan sitä tässä vaan miettii, että onkohan siellä kaikki niinku pitää.
Rv 16+6. Huomisesta siis kahdeksannellatoista viikolla!
Sain tänään viimein varattua ajan suuhygienistille. Mukavaa kun sellaisenkin palvelun saa maksutta raskausaikana :) Perjantaina olisi sitten taas neuvola. Mies tulee myös mukaan, on joku laaja terveystarkastus. Pitää muistaa täyttää tuo hyvinvointimittari-paperinivaska, ei paljon nappaisi... vihaan tuollaisia kyselyitä.
Masu paisuu, mutta liikkeet eivät kyllä tunnu vieläkään mitenkään selvästi, sitä odotellessa...
Sain tänään viimein varattua ajan suuhygienistille. Mukavaa kun sellaisenkin palvelun saa maksutta raskausaikana :) Perjantaina olisi sitten taas neuvola. Mies tulee myös mukaan, on joku laaja terveystarkastus. Pitää muistaa täyttää tuo hyvinvointimittari-paperinivaska, ei paljon nappaisi... vihaan tuollaisia kyselyitä.
Masu paisuu, mutta liikkeet eivät kyllä tunnu vieläkään mitenkään selvästi, sitä odotellessa...
