Töihin vai hoitovapaalle?

Sain tänään sovittua työnantajan kanssa töihinpaluuni ja en voisi olla tyytyväisempi. Olen vuodenvaihteeseen kotona (tyttö synt. 21.12.14), ja tammikuuksi mies jää tytön kanssa kotiin.

Pitääkö NuuNu sun mies pois isäkuukauden tammikuussa?
Meillä piti mennä niin, että mies olisi ollut 6 viikkoa pojan kanssa helmikuun alusta lähtien. Sitten tärppäsi tän raskauden kanssa ja luin noita ehtoja uudelleen.
Päädyttiin siihen, että mies pitää pois 2 viikkoa jossain vaiheessa. Kun kakkonen on syntynyt, mies saa pitää yhteen pötköön vielä 4 viikkoa isyyslomaa.

Tällöin mies hoitaa esikoista ja itse menen vauvantahtisesti. Lisäksi sitten jaellaan kakkosen isyysvapaita sinne sun tänne, tai mies pitää isyyslomat kesälomana ja pätkii kesälomaan sinne sun tänne, jolloin saa pidettyä esim. 3 päivää viikossa lomaa jolloin itselle jää viikossa vain 2 päivää jolloin pitää hoitaa kahta lasta.
 
Mä en hoitolisää hae kun en sitä kumminkaan saa. Tai no, pitää tarkistaa asia. Pitääkö silti toimittaa ne tulotiedot Kelaan?

Mun viimeisin palkkahan on lisäksi äitiysloman alusta kun työnantaja maksoi palkkaa sen 3 kk, mutta koska se on peruspalkka niin on matalampi kuin esim. Marraskuussa saatu palkka. Ja jos en mene töihin ja saa palkkaa, niin mitä Kela sillä tiedolla edes tekee? Tämän verran saisin palkkaa jos saisin? Toki alussa pidän lomat pois ennen kuin jään lyhyehkölle hoitovapaalleni.

Eipä tuo kai niin vaikeaa ole, mutta en vaan jaksais selvitellä asioita ja jo äitiyspäivärahojen kanssa oli ärsyttävää kun kaikki tiedot piti antaa ja vaikka vain yksi työnantaja joka myös lähetti tiedot Kelaan niin silti piti itsekin lähettää. Mies saa kyllä skannata oman palkkakuittinsa, pitääkin sanoa sille.
 
Palkkatietoja ei kelaan tarvii jos ei hoitolisää hae. Sinne ei tarvinnu mitään muuta kun ilmottaa päivämäärät miltä väliltä hoitorahaa hakee ja tilinumero.
 
Minä kokeilen saada hoitolisää. Itsehän en saa palkkaa laisinkaan (ihmettelin kans palkkakuitin merkitystä) ja mies yrittäjä ja piti niistä tuloista tai yksityisnostoista tehdä selvitys. Nauroinki, et kauheet selvitykset ja todennäköisesti sitä ei saa. :)
 
Mä laskeskelin et hain turhaan, ei me sitä saada :grin jos en nyt vaan toimita niitä liitteitä niin hylkääkö ne koko hakemuksen vai tulisiko se hoitoraha kuiteski..? :wideyed:

Juu, KoBe, pitää. :)
 
Tulee hoitoraha. Meillä kävi niin, että ratkaisivat hoitorahan ja jäivät odottamaan sitä yrittäjän tuloselvitystä hoitolisän ratkaisua varten.
 
Mä kävin tukiasioita Kelassa just eilen selvittämässä. Ja huomasin hämmästyneenä nettilaskurilla laskiessa että minä olisin saanu kotihoidontuen lisää jo vanhempainrahakaudenki aikana.. :D noh, pitääpä mennä ja mainita loppuviikosta asiasta Kelassa nii sais takautuvasti 6kklta. :P
 
Mulle ei oo tullu vieläkään päätöstä siitä hoitorahasta, vaikka tein hakemuksen jo elokuun alussa! :eek: Liitteenä laitoin myös saman tien viimesimmän palkkakuitin, joka tuli nyt heinäkuussa, kun sain lomarahat. Siinä näykyy koko vuoden tulot. Onkohan ne hukannu mun halemuksen?! Vai onko vaan jonoo... Meen kyllä käymään siellä ens kuun alussa heti, jos ei ala päätöstä kuulumaan. :mad:
Hain myös hoitolisää, koska meillä niin pienet yhteistulot ja pienenee vaan.
 
Sä oot kyllä ihana icequeen ja viisas kun osaat selittää niin että miäki tööttispää ymmärrän :D kiitos <3 turhaan mäki siis mitään palkkakuitteja roudaan sinne kun ei tuu tota hoitolisää saamaan. Netissä vaan hakemus rustaamaan siihen päivään asti kun mieli tekee.
 
Minuu on Kotimama kaverit joskus sanonu kaikkitietäväks :grin Jos jostain asiasta jotai tiedän ni mie yritän jakaa tietoo ja auttaa muita, jos en tiedä mitään niin pidän suuni kiinni :) Mie myös töissä asiakaspalvelussa joudun välillä selittämään yksinkertasille ihmisille yksinkertasia asioita :wink
 
NiBaBa, saisin sitä takautuvasti vissiin siks että tulot niin pienet..? Ainakin laskuri näytti mulle että miehen tulot ja mun vanhempainpäivärahan ku siihen laitto niin kotihoidon tuen lisä olis ollu vanhempainpvrahakaudelta 79e/kk. Pitää selvittää tuo kyllä.
 
Laskuri näytti kotihoidontuen kohdalla 0e mutta lisän kohdalla 79e.. Kun oli vanhempainpvraha ja miehen tulot laitettu tuloiksi.. Kyllähän se kannattaa kysyä kun tolleen näyttää laskurissa,kyllä mulle tuon verran lisärahaa kelpais.. :P
 
Kiitos tän ketjun, tajusin että mäkin voin hakea hoitorahaa, vaikka siirrynkin opintovapaalle ja saan aikuisopintorahaa (joka kuitenkin lähes yhtäsuuri kuin vanhempainraha) :) lisään en ole oikeutettu, mutta toi hoitorahahan se suurempi on! Kyllä näillä päivärahoilla toi +300€/kk on ihan kiva lisä :)
 
Mikä laskuri näyttää vanhempainrahakauden aikana hoitolisää? :wideyed: Sain päätöksen kotihoidontuesta hoitolisällä varustettuna (silti niin naurettavan pieni ettei kotiin ole varaa jäädä tyttöä hoitamaan), mutta kun laitan vielä toistaiseksi maksettavan vanhempainpvärahan (joka ei ole suuren suuri) ja miehen tulot niin nollaa näyttää kaikki.. Siis tuossa kotihoidontuen laskurissa.. Onko paikkakunnasta riippuvainen?? Kokeilin sitten laittaa miehen tuloksi huikeat 500 eur/kk ja itselleni vanhempainpäivärahaa 14 eur päivässä. Niillä summilla olisi jo kuvitellut lisiä irtoavan, mutta nollaa näytti..
 
Kuulostaa kyllä muniin mielestä jännältä, että maksettaisin äippälomalta jotain extraa.
 
Kotihoidontukea eikä hoitolisää minusta voi saada vanhempainvapaan aikana, vaikka esikoinenkin kotihoidossa
 
Takaisin
Top