Lumia83
Satasella mukana keskusteluissa
Hei vaan tasapuolisesti kaikille [:D]
Luin teidän juttujanne täältä, melkein ykkössivulta lähtien ja päätin itsekkin vielä änkeä mukaan. Oon 26-vuotias esikoisen odottaja, LA ois 21.4.10 [:)] Miehen ja kolmen koiran kanssa asustellaan ja kovasti odotellaan pikkuista tänne maailmaan. Ollaan miehen kanssa oltu reilut 7-vuotta yhdessä, joista 3-vuotta kihloissa. Pikkuinen sai alkunsa yllätyksenä, iloisena sellaisena kuitenkin vaikka vielä ei ollut tarkoitus lapsia hankkia.
Odotus on sujunut tähän asti ihan hyvin vaikka saikulla tässä ollaankin. Selkä on ihan juntturassa joten töissä oleminen alkoi olemaan aika keljua joten hain saikkua ihan oman jaksamisen takia. Ehkä siellä töissä joten kuten vielä jaksaisi, mutta turha sitä itteensä on ihan piippuun vetää. Oon nyt ollut reilun viikon ja tänään tuli 2 viikkoa lisää lomaa. Ihanaa olla vaan, eikä tarvitse stressata.
Pikkuiselle on pinnasänky ja pari kassillista vaatteita hankittuna..vaunut olis seuraavana listalla. En vaan tiiä yhtään mitkä haluisin, pitäis olla yhdistelmät, suht edulliset ja laadukkaat.. Siinä sitä onkin pulma [:D]
Meidän kaveri on melkoisen rauhallinen tapaus, päivittäin kyllä tunnen liikkeitä..mutta harvakseltaan ja se välillä huolettaa. Välillä on päiviä, että kaveri on todella hissukseen tai liikkeet hentoisia. Se on sitten kaivettava doppleri esiin ja kuunneltava onko siellä hengissä ketään. Liikelaskentaa on turha tehdä, se 10 liikettä tulee ehkä päivässä.. mutta kun sydänäänet kuuluu niin luulen et kaikki on ok.
Miten muilla liikkeitten kanssa? Liikkuuko joka päivä kunnolla?
Mukavaa loppuviikkoa kaikille, luulen että tulen avautumaan tänne useinkin nyt kun on vaan aikaa [;)]
-26+6-