Täällä ollaan..:)

On vähän liikaa aikaa kun tulee vaan päivät pitkät lueskeltua kaikkia vauva juttuja netistä jne. Tuntuu ettei muuta elämää enää ole [:D] Tuntuu ettei miehellekään osaa enää puhua muista kun vauvajutuista, välillä pitää ihan keksiä jotain muuta ajateltavaa.. Töissä jos olis niin ei kerkeis ees miettimään mitään ja illat menis väsyneenä ettei jaksais ees ajatella..

Menin sitten äsken kattomaan sellaisen ykkösdokumentin kuin lyhyt elämä, tuli sunnuntai iltana telkkarista. Se kertoi neljästä perheestä, joiden lapset elivät syntymän jälkeen vain vähän aikaa. Itkulle ei meinaa vieläkään tulla loppua, niin surullinen se oli. Nyt on ihan mieli maassa kun ajattelee jos omalle kohdalle kävisi niin et pikkuisella ei olis paljoa elinaikaa tai kuolisi synnytyksessä, ei varmaan sellasesta selviäis.. [:(] Ei tälläisiä pitäis ees ajatella, mutta välillä tulee pelko jos jotain ikävää kävisikin.. Huhh.

..Nyt on ruvettava vaikka siivoomaan, että saa muuta ajateltavaa. Mukavaa päivää kaikille! [:)]
 
Heips!
Onnesta kaikki jo laitettuna valmiiksi pikkuiselle, huhtikuu voisi jo olla [:)] .
Huonosti nukuttuja öitä takanapäin, eikä yötä ilman outoja vauvaunia. Onko muilla tullut outoja unia liittyen raskauteen ja vauvaan?
Vatsanympärys on nyt n.108,5cm, kovaa paineen tunnetta lantiossa ja kaikki alapään luut kävellessä todella kipeinä, tyylinä nyt pingviinikävely [:D]. Vatsa tuntuu jo ROIKKUVAN todella alhaalla [:D] olisikohan vaavi jo kiinnittynyt ns.lähtökuoppaan..

Sukunimestä.. jo esikoista odottaessa oli selvää että lapsille tulee miehen sukunimi, tarkoitus myös mennä kesällä naimisiin niin itsekkin sitten otan miehen sukunimen. Etunimet on onneksi saatu jo päätettyä tytölle että pojalle. Ihan mielenkiinnosta kyselen montako nimeä lapselle aiotte antaa? Meillä on päädytty 3 nimeen..
 
Mullakin tulee jostain syystä välillä semmoisia pelkoja, että jos jotain ikävää tapahtuu synnytyksessä tai vauvalla ei olisi kaikki kunnossa ja olisi joku vakavampi sairaus...[:(]meinaa itku tulla kun miettii tuommoisia. Pitää kai yrittää ajatella positiivisesti, mutta en varmaan kestäis jos menettäisin vauvan... Niin tätä aikaa taitaa olla liikaa kun vaan kerkeää vaikka mitä miettiä ja netissä pyöriä.[;)]

Meillä varmaan riittää kaksi nimeä vauvalle+sukunimeksi isän sukunimi. Pitää tästä lähtä laittamaan pyykit kuivumaan ja sitten pienelle kävelylenkille, niin saa jotain tehtyä tällekin päivää.[:D]
 
Hirmuisesti tänne kyllä nykyään tulee tekstiä päivän aikana. Ihanaa lueskella toisten mietteitä ja suunnitelmia. Niistä saa uutta näkökulmaa omiin juttuihinkin.

Tavarat meillä on jo kaikki paitsi vaippapaketti, talkki, sinkkivoide, vanulaput ja pari varakorvikepurkkia puuttuu. Niitä en itselleni anna lupaa ostaa vielä.

Liikkuminen alkaa olemaan täälläkin aika haasteellista. Kengät on jo mielenkiintoiset solmia itse, kun oikein mitään kautta ei tahdo enää taipua ilman, että puristaa mahan kasaan, ja siitä tulee tosi paha olo.[:D]

Sf-mitta aiheuttaa täälläkin päänvaivaa, mutta siinä mielessä, että se huitelee ihan omissa luvuissa käyrän yläpuolella. Netistä sitten luin, että loppuviimein se ei hirveesti kerro vauvan koosta, mutta silti olen huolissani, kun kauheeta jättiläistä ei olisi kiva synnyttää, varsinkin, kun sektioon en halua ennenkuin viimeisenä vaihtoehtona.

Alle kymmenen viikkoa aikaa laskettuun... Huh huh, hirvittää. Ens maanantaina on seuraava neuvola, sit ne alkaa ilmeisesti olemaan 2 viikon välein jo. Olo on ihan ok, toki ei oikein enää edes muista elämään ilman tätä rajoittavaa tekijää. [;)] Yöt on katkonaisia, ja jos ei ota päikkäreitä, on jo ysin jälkeen illalla ihan puhki. Vessassa saa taas ravata, ihankuin alkuraskaudesta, eli rakko alkaa olemaan aika puristuksissa jo. Koirat haistelee jo kovasti mahaa ja kuuntelevat selvästi sieltä kuuluvia ääniä. Viime viikolla isäntä kuuli ekan kerran vauvan sykkeen mun mahan läpi. [:)]
 
helou mammat.[;)] mulla tänää rv.28+6 ja mahan ympärys hurjat 116cm!!!! äippäpolilla synnytyslääkäri teki paino arvion viikko sitte et pieni painais vain 900g. et ei oikein sovi toi mahanympärys ja vauvan koko yks yhteen [:D]. tänään oon tapellu koko päivän vakuutusyhtiön kans josta otettiin vauvavakuutus ja joka luultiin jo saaneemme kunnes tänää kolahti postista kirje et ei me sitä saadakkaa ku äiti polttaa raskaus aikana!! siis mitä mitä..ekalla neuvola käynnillä neuvolakorttiin on merkatu et poltan 5-15 tupakkaa päivässä mut eihän se tarkota et poltan enään..soitin sinne ja sanoin et en enää polta et voisko sen helvetin vakuutuksen nyt sitte saada mutta ei sitä kuulemma saa enää ku on alle kolme kuukautta laskettuuna aikaan..hitto mulla menee hermo noiden toimistossa persettään kasvattamassa oleviin ämmiin (sori jos joku tekee toimisto työtä [:)] ) eli me ei nyt sitte saada ilmeisesti sitä vakuutusta ennen ku vauva on 2kk. sanoin myös kotivakuutuksen irti kyseisestä vakuutus yhtiöstä koska mä en nää enää tarvetta toimia ton vakuutusyhtiön kanssa missään asiassa. sori taas tää avautuminen mut en keksiny muutakaa mihin mennä avautuu ja mies ei enää jaksanu kuunnella ku hormooni hirviö vauhkoo kotosalla..[:D]
 
Sussukka_ Tässä kattelin että ainakin mun(kait meillä on samanlaiset neuvolakortit?!)kysytään tupakanpoltosta ennen raskautta ja sit kappalemäärät ja sit toisessa kohdassa kysytään tupakanpoltosta raskauden aikana ja kappalemäärät,joten jos sulla tossa tupakoitko raskauden aikana on EI-merkintä niin ei kait tuossa nyt sitten mitään epäselvää pitäs olla vakuutuksen kannalta.Millaset merkinnät sulla sit siellä on?
 
Moi kaikille, en nyt jaksa joka asiaan kommentoida, mut täytyy lohduttaa, et mun veljen poika syntyi n. 15v sitten suurinpiirtein viikolla 28, oli silloin monta kk sairaalassa, mutta sen jälkeen vauva- ja lapsuusaika on mennyt hyvin, ainoastaan sokeritauti tuli 5-vuotiaana. Ja varmaan 15-vuodessa mennyt lääketiede jo hurjasti eteenpäin. [:)]

Mulla on olo onneks vähän helpottanu, vauveli taitaa olla nykyään poikittain ja pääalaspäin kun painon tunne nyt alavatsalla eikä purista rintaa ja potkut tuntuu ylhävatsalla tai sivussa. Selkäkivutkin on helpottanu. Ei tosin ehkä energiaa oo enää niin paljon.

Vatsanympärys on täällä 93cm, muistaakseni oli pari vk sitten 92cm, mut sf-mitta oli viimeks myös mulla käyrien yläpuolella, 28cm n. 4-5 vk sitten. Ja ei kai ympärystä voikaan muihin verrata, kun ennen raskauttakin ollaan oltu erikokoisia [:)]
 
Täällä taas lääh puuh olo, alkaa tosissan jo kohtu painamaan tota vatsalaukkua ja rintalastaa. Varsinkin ruoan jälkeen kauhee ahdistus ja yhtäänkään kasassa istuminen on ahdistavaa. Makuu ja seisominen vielä menee hyvin. Jo lonkkia kolottaa ja valivali[:D][:D][:D]

Lumia83 mä kans katoin se dokumentin, oli jotenkin tosi kaunis ja luonnollinen, vaikka surullisia asioita käsittelikin. Niistä valokuvista tuli kyllä tosi kauniita[:)]

MII86 Joo pingviini kävely kuulostaa enemmän kun tutulta[:D][:D]Me annetaan poitsulle varmaan kolme nimeä. Mä en tiedä liittyykö mun unet niinkään vauvoihin, mutta ihan pimeitä ne kyllä muuten on. Viime yönä voitin maastojuoksu hopeaa[:D]Mä vieläkin muistan kuinka mä pyyhälsin sen yhden ohi loppusuoralla ja kyllä otti koville.

sussukka_ tosi ihme juttu toi vakuutus ja polttaminen, koska kyllä munkin neuvolakortissa luki ekan käynnin kohdalla, että poltan ja savukkeiden määrä. Lopetin toki silloin alussa, merkkasin kohtaan vakuutuslomakkeessa että ei polta, mutta kirjotin itse että ihan alussa poltin vähän aikaa. Meille tuli ilmotus eilen, että saatiin vakuutus, joten en ymmärrä. Kaiken lisäksi oon hermoillut tosta mun säännöllisestä lääkityksestä, että vaikuttaako vakuutuksen saamiseen, mutta ei näköjään tässä tapauksessa. Tosi kurjaa, saako  kysyä mistä haitte vakuutusta?Meillä on pohjolasta...Kyllä mun mielestä sulla on oikeus nyt siihen vakuutukseen, toihan on niiden oma moka. Tai sitten on kyllä tosi paska vakuutusyhtiö, jos ehdot on noin vaativat. Voiko siinä vedota mihinkään kuluttajasuoja juttuihin? Toivottavasti saatte ton vakuutukse vielä, tsemppiä!

Kävin tossa äsken kirjastossa hakeen vähän kirjoja odotusajasta ym, jos sitä illalla rentoutuis kunnolla. Huomenna jalkahoitoon, ihanaa.

Mites Lootuskan rentoutusloma Hesassa meni?
 
Nyt on sitten äitiyspakkaus haettu ja tykkäsin kaikista, paitsi en hirveesti noista persikan värisistä. Erityisetsti pidän tuosta toppapuvusta, se on just hyvä kun se on noin neutraalin värinen. Näyttäs olevan nyt hirvee pyykkiurakka edessä, jos nuo pitää kerta kaikki tosiaan pestä...Ootteko te muut pesseet ihan kaikki tekstiilit, jotka pakkauksessa tuli? Oon myös kuullut että vauvan vaatteet pitää pestä erillään aikuisten vaatteista? Sitten kun on vielä 40°, 60° pestävät, värilliset ja valkoiset, peitot jne..tulee aika monta koneellista jos ihan tarkkaan lajittee. Tää mamma on täällä jo ihan sekasin[:D].

Äskön tuli paniikki kun menin nostamaan hölmönä raskasta kauppakassia ja sitten alkoi masuun sattua. Kotona kauhuissani tökin vatsaani kun ei vauvan liikettä tuntunut..noh aikani sitä härnättyäni se alkoi taas potkiskella..huh..kaikkea sitä hätäilee. Niin ja sitten vielä hain apteekista Fluconazol-nimisen kapselin jonka lääkäri määräsi hiivatulehdukseen (varalta), ei kuulemma tarvi jos ei oo oireita, mutta mulla ainakin lieviä oireita nyt ollu..vuotoa siis, en tiedä auttaako siihen. Sitten luin pakkaus selosteesta, ettei lääkkeen käyttöä raskausaikana suositella ellei lääkäri määrää. Enkä nyt siis tiedä uskallanko lääkettä ottaa, onko kellään tietoa??
 
niin ja sitä piti tulla vielä sanomaan kun joku kirjoitti että äitiyspakkauksen vaatteet näytti isoilta, niin mä huomasin ainakin kun pesin ne, että ainakin bodyt ja potkupuku kutistui. Nyt meillä onkin paljon pieniä, tosin pienikokoinen vauva hukkuu varmaan aluks niihinkin, mutta äkkiähän se varmaan kasvaa. Itse tykkäsin muista paitsi en kans tykännyt niistä persikan värisistä enkä keltasista potkuhousuista ja se marjabody kans vähän outo. Mut paremman puutteessa tulee varmaan pidettyä [:)]

Riida: mulla on samanlaiset listat kun sulla ja pitää välillä kaikki vaatteet kaataa sängylle ja tarkistaa uudestaan [:)] ja pidän myös päivän ohjelmista listaa kännykässä vaikka oon työtön [:D] siinä näkee hyvin mitä on saanut aikaiseksi.

Marilyn84: käy kattoon www.bebesinfo.fi jos et oo vielä käyny, siellä aika hyvin tietoa synnytykseen liittyvistä jutuista. Mä haluaisin viimeiseen asti välttää epiduraalipuudutusta jos ei oo pakko ja yleensäkin lääkkeellisiä kivunlievityksiä, mut sittenhän sen näkee pärjääkö ilman. Kun olin siellä perhevalmennuksessa, siellä fysioterapeutti ei sitä suositellut, mutta suositteli kohdunkaulan puudutusta. Sille itselle oli siis laitettu molempia eri synnytyksissä. Muakin on alkanut jännittää aika paljon synnytys [&:]

Puhuin aikasemmin siitä jakkarasynnytyksestä, mut se olikin semmonen synnytystuki mitä tarkoitin, semmonen uus keksintö, joten todennäköisesti sitä ei ole ainakaan täällä meilläpäin käytössä.. Vesisynnytyskin kiinnostais, tai ainakin kivulievitys altaassa, mut tuskinpa sitäkään tehdään täällä, pitää kysellä.
 
sussukka_:Onpas ne tarkkoja vakuutusyhtiössä, kun eivät anna vakuutusta vaikka tupakoinnin olisikin lopettanut... outoa. Kannattaa varmaan kysyä jostain toisesta firmasta.

anelse: täälläkin on jotenkin aika lääh puuh-olo ollu jo pitemmän aikaa. Hengittäminen on jotenkin vaivalloista ja joutuu välillä haukkoon ilmaa kuin huonokuntoinen merinorsu. Kai tuo maha alkaa painaa jotenkin keuhkoja. Pitkiä kävelylenkkejäkin on vaikea tehdä, kun koko ajan pissahätä. Vaikka pukisi lämpimästi ja juuri ennen uloslähtöä käy vessassa niin puolen kilsan kävelyn jälkeen on jo järkyttävä vessahätä. Olisi edes kesä, että olisi helpompi käydä kyykkäämässä jonkun kuusen juurelle, mutta näin pakkupaukkasilla toppavaatteissa se ei oikein tahdo onnistua[;)] Hah haa, mäkin näin toissa yönä unta, että sain kultamitalin EM-maastojuoksussa! Maastojuoksu-unet on ilmeisesti raskaana olevien mieleen[:D] Tunsin myös siinä unessa, miten oikein ponnistelin kovasti juoksun loppuvaiheessa, että pääsin ekana maaliin. Voiton jälkeen lukion äidinkielenopettaja (mistä ihmeestä sekin monien vuosien takaa tulee unimaailmaan) tuli kehumaan mua ja kehoitti keskittymään juoksemiseen, kun EM-kultaa voitin.

Alkuraskaudessa näin tosi omituisia ja jopa yököttäviä vauvaunia, jotka oli lähinnä painajaisia, mutta nyt olen ruennu näkemään miellyttäviä vauvaunia, joissa imetän ja hoidan vauvaa. Muut unet on kyllä edelleen tosi omituisia...

Mipsu: ihanaa, että säkin olet päässyt nyt äitiyspakkauksen kimppuun[:)] Mun mielestä niitä kaikkia tekstiileitä ei ole mikään pakko pestä. Ehkä tärkeintä olisi pestä lähinnä ne ihoa vasten tulevat vaatteet, esim. bodyt. Kestovaipatkin kannattaa pestä - niissä kosteussulun ominaisuus paranee käsittääkseni pesun myötä (kunhan ei kuorivaipoissa käytä valkaisuainetta ja huuhteluainetta + eikä mielellään zeoliittia). Toppahaalaria en pessyt. Ulkovaatteissa monesti laatu ja varsinkin tuulenpitävyys vain heikkenee pesukertojen myötä. Peittoakaan ei varmasti ole mikään pakko pestä, ehkä se pussilakana... Monesti sanotaan, että vauvan ja aikuisten vaatteet olisi hyvä pestä erillään, mutta kyllä minä olen laittanut molempia samaan koneelliseen. Sitähän saisi pestä miljoona koneellista pyykkiä, jos kaikki värit, eri lämpötilat, eri materiaalit, aikuisten/lasten vaatteet ym. ym. pitäisi aina pestä erikseen. Ei mun mielestä esim. 60 asteessa pestävää upouutta vauvan vaatetta ole pakko pestä juuri 60 asteessa, jos muuta samanväristä pyykkiä on pesemässä vaikka 40 asteessa. Tietenkin, jos on jotain tulehdussairauksia tai muita mahdollisesti tarttuvia pöpöjä, on hyvä pestä vauvan vaatteet erikseen.

Mulle lääkäri sanoi, että suun kautta otettavia hiivasienitabletteja (esim.Fluconazol) ei suositella/kannata ottaa raskauden aikana vaan mieluummin käyttää paikallisia apteekista saatavia (gyno daktarin, canesten ym. laitetaan emättimeen sormella ilman sitä asetinta). Varsinkaan jos ei ole kutinaa tai sietämättömiä oireita, niin ei välttämättä kannata hoitaa ollenkaan. Hiivasienitulehdus ei ole mitenkään haitallinen sikiölle ja se uusiutuukin tosi helposti raskausaikana. Mäki olisin saanu hankkia miljoona eri hiivakuuria tän raskauden aikana, mutta neuvolalääkärin mukaan hiivaa ei kannatta lievänä hoitaa. Mä en lopulta hoitanu hiivaa ollenkaan nyt raskausaikana, kun se mulla uusiutuu normaalistikin tosi helposti. Mulla on ollu melkein koko raskauden ajan hiivasienitulehdusta (suurimmaksi osaksi oireeton, mutta jos syön makeaa liikaa, se puhkeaa), mutta olen sen saanut pidettyä suht hyvin aisoissa ruokavalion ja maitohappobakteereiden avulla. Runsas valkovuotohan on suht normaalia raskausaikana, mutta sellainen kokkareinen viittaa hiivaan. Lacto 7-maitohappobakteerit on tehonnu aika hyvin mun hiivaongelmiin. Suosittelen!

Kettuli82: Mäkin tarkastelen tiuhaan, että mitä vauvan vaatteita sitä nyt kaapista löytyykään ja järjestelen niitä päivittäin[:)] joo, pitää käydä kurkkaamassa tuolla bebesin sivuilla. Niin mäkin olen ajatellut, että yritän mahdollisimman pitkälle selvitä ilman epiduraaleita. Ei mulla mitään vihreitä mielipiteitä ole taustalla, vaan pelkkä halu päästä synnytykysestä mahdollisimman ongelmattomasti ja sujuvasti. En vain tiedä kumpi on sitten lopulta parempi ja sujuvampi: lääkkeetön vai lääkkeellinen synnytys. Mä pelkään eniten, että mulle käy samoin kuin kaverin vaimolle. Sille laitettiin epiduraali (kohtu oli jo auennut tarpeeksi) ja kaikki tyssäsi siihen. No sitten perään laitettiin jotain synnytystä käynnistävää lääkettä ja tuskat sen kun koveni. Lopulta se synnytys venyi ja venyi tolkuttoman pitkäksi operaatioksi ja kaikki mahdollinen meni päin persettä. Kai siinä hoitohenkilökuntakin jotain mokaili. En muista, syntyikö se lapsi lopulta imukupin avulla vai keisarileikkauksella, mutta se oli tosi vaikea synnytys. Toisaalta olen ajatellut, että onhan sitä kautta aikojen naiset synnyttäny ilman lääkkeitä. Tuntuu, että ne synnytykset usein pitkittyy vain kohtuuttomasti epiduraalin takia. Millaisia kokemuksia täällä on synnyttäneillä (Embu ja muut...)? Onko kukaan synnyttäny ilman epiduraalia? Nyt on pakko unohtaa koko synnytys - rupes ahistamaan niin[:(] Taidan marssia jääkaapille hakemaan lohtua...
 
Mipsu: voit huoletta käyttää lääkettä, jos lääkäri sen on katsonut sopivaksi. Pakkausselosteet ja apteekki on aina varovaisempia. Eiköhän noihin lääkäreihin vaan täydy luottaa, vaikka niissäkin on kyllä eroja ja välillä ties mitä huijareita[:)]
Ja oon huomannut, että jos itse tutkiskeleee liikaa noita selosteita, niin on sitten ihan pihalla. Onnea sinne pyykkäykseen!Täällä se on jo onneksi takanapäin. Minä oon pessyt välillä sekasinkin meidän vaatteiden kanssa.

Hei Marilyn kerkesit välissä rustaan. Se olit siis sinä pirulainen, joka mut unessa siis pieksi viime metreillä[:D][:D][:D]
 
Heipsis! Mitäs ihmettä, äsken ihan normaalisti kirjotin tänne niin heitti sen koko tekstin tonne "laskettu aika huhtikuussa" osion alle ihan erilleen tästä keskustelusta [:-] No selvyyden vuoksi laitoin sen tänne uudestaan.

Voi hyvät naiset kun teiltä tulee tekstiä paljon, enhän mä kestä perässä Jos tuolta jotain saisi napattua kommentoitavaksi..

nimiasiaa: Meillä ei ole vielä nimeä päätetty. Yksi nimivaihtoehto pyörinyt mielessä jonkin aikaa ja mieskin siitä tykkäsi, tarkoitus olisi joku päivä katsella netistä noita nimilistoja vielä, jos sieltä löytyisikin joku sellainen mitä ei ole tullut edes ajatelleeksi. Ja isän sukunimi tulee pojalle, musta se jotenkin kuuluu mennä niin.

Lumia83: Kyseessä on varmaan sama lääkäri, virolaiseksi mäkin häntä epäilisin, ja sellainen nuori tyttönen. Jotenkin tuntuu hassulta kun lääkäri on niin nuori, vaikken hänen ammattitaitoaan lähdekään tässä epäilemään. Ei siitä käynnistä kyllä mulle mitään käteen jäänyt, "housut pois, kaikki ok, kiitos ja näkemiin". Kaikki mitat sun muut piti erikseen kysellä, ei se mitään muuten olisi sanonut.

embu83: Siis aivan ihana nimi teillä tytölle! Voi että.. Ei ihan tavis muttei liian erikoinenkaan

anelse: Mä oon kans huomannu että inhottavasti on ruvennut kohtu painamaan tonne kylkiluihin/rintalastaan, varsinkin oikealle puolelle. Ja sen lisäksi meidän poitsulla on uusi "potkitaan äitiä kylkiluihin" harrastus Varsinkin syömisen jälkeen on tosi tönkkö olo ja ahdistaa. Ihanaa, vielä pari kuukautta jäljellä...

Mä en kyllä meinaa ruveta vauvan vaatteita pesemään erillään aikuisten vaatteista. Toki täytyy vaihtaa pesu- ja huuhteluaineet hajusteettomiksi, mutta en mä muuta ehtis tehdä kuin pestä pyykkiä jos kaikki erillään pesisin..

Sitten tähän valitusosioon: Mä jäin sitten saikulle, en yksinkertaisesti jaksanut. Hirveä väsy ihan koko ajan, vaikka yöllä nukun aina 8-9h. Jo aamupäivällä oli töissä ihan tööt olo, ei olisi jaksanut penkiltä nousta.. Ja siihen lisäksi tuo iskias-kipuilu yhdistettynä noihin mun työmatkoihin kävellen, niin ei tule mitään. Ja kiva kun vielä näitä yli 20'c pakkasia luvattu pidemmäksi aikaa, niin ei paljon nappaa nuo 5km työmatkat! Mulla ei alkuraskaudessa ollu väsymystä ollenkaan, kostautuu ilmeisesti nyt.. Rintaa ahdistaa ja puristaa, jalat puutuu, pohkeet ja hartiat kramppaa öisin.. Mitähän vielä?! On tää siis kertakaikkiaan ihanaa olla raskaana

Hyviä vointeja kaikille mammoille!
 
Heipsan!

Tänään tuli sitten tilattua vauvelille vähän tavaraa [:D] Tilasin imetystyynyn,jos vaikka siitä sitten oli apua kun esikoisen kanssa imetys ei oikein meinannut aina sujua.Vauvahan on nyt eri,joten toivottavasti meidän yhteystyö sujuisi vähän paremmin [;)] Tuosta imetystyynystä nyt on monta eri mielipidettä,toiset tykkää ja toiset pitää turhana.Tyyny on Doomoo-merkkinen ja on siitä sitten muutakin hyötyä esim.kun vauva opettelee istumaan niin sitä voi käyttää tukena.Tilasin sitten lisäksi pari harsoa,soittolelun ja pinnasängyn päätyyn sellasen kangaslokerikon missä on hyvä säilyttää kaikkea.Pentikissä kävin ostamassa pari pehmopupua.Ne onkin ollut meidän pojalla kovassa suosiossa alusta saakka,joten ajattelin että kyllä meidän uuden perheenjäsenen pitää niitä saada [:)] Vielä pitäs hankkia ainakin vaunuihin seisomalauta pojalle ja imetysliivejä.

Sussukka_Ihmettelen kyllä vielä suuresti tuota vakuutusjuttua.Me ei meinata ottaa mitään vakuutuksia vauvalle,jos jotain tulee niin maksetaan sitten omasta pussista.Sinuna minä kävisin vähän remuamassa siellä paikanpäällä ja selvittämässä asian että et polta tällä hetkellä ja vaatisin että vakuutus pitää saada.Mitäs sä sitten oot kirjottanut siihen hakemukseen?

Täällä on ollut puhetta noitten vauvanvaatteiden pesusta niin minä ainakin pesin vaatteet erikseen hajusteettomilla tuotteilla.Ei se nyt niin kova homma ole erikseen pestä kun konehan ne pesee [8D] Olin niin ahkera silloin kun pojan sain että silitinkin kaikki vaatteet vielä pesun jälkeen.Nykysinkin pesen 2-vuotiaan poikani vaatteet vielä erikseen mutta samoilla aineilla kun omani ja mieheni.Silittää en kyllä enää jaksa ja taitaa vauvankin vaatteet jäädä silittämättä tällä kertaa kun ei sellaseen ole aikaa [;)]
Kaikki muut vaatteet kannattaa kyllä pestä äitiyspakkauksesta paitsi sitä haalaria minä en lähtis pesemään.Oon käynny kela-sivuilta kurkkaamassa tuota tämänhetkistä äityispakkausta niin ihan kivaltahan se näyttää.Ainut on mullakin että en oikein noista persikanvärisistä tykkäis ja haalari on ehkä vähän poikamainen,niin tuumas kaverinikin joka on saannut pakkauksensa.
 
mulle oli laitettu siihen neuvola korttiin et poltan raskauden aikana 5-10 tupakkaa päivässä vaikka oon jo lopettanu heti oikeastaa ensimmäisen ultran jälkee joka oli heti ekan neuvola käynnin jälkeisenä päivänä et en tiiä miks olivat laittaneet et poltan raskauden aikana ku kuiten sanoin et aijon todellaki lopettaa.. vakuutus papereissa ei lukenu mitään tupakoinnista et ne on ottaneet sen tupakoiden määrän siitä neuvolakortin kopiosta. soitin sinne eilen ja sanoin et olen lopettanu mut ei sitä enää kuulemma saa fenniasta koska mulla on alle 3kk. synnytykseen ja yks päätös on jo tehty..mä siinä sitte tietty vähä hermostuin ja annoin tulla sydämmeni pohjasta kaikki mitä mieleen juolahti kyseisetä työntekijästä ja vakuutusyhtiöstä ja lopetin sitte puhelun ja hengähdin viitisen minuuttia ja etin netistä kuumeisesti et mistä sais vielä jos on reilu 2kk synnytykseen nii onneks turvasta löyty ja suht edullinen kotivakuutuksen kanssa ku tosiaan seki tuli sit samalla irtisanottua fenniasta..[:D]
mites teille onko tullu vielä 2009 vuoden äitiyspakkauksia vai joko ne on loppu ja vaihtunu vuoden 2010?? mulla työpaikka kusee hommat eikä ole saaneet vieläkää lähetettyä sitä äitiyspäiväraha hakemusta eteen päin et toivottavasti nyt kuiten ajoissa kerkeää lähettää et saan jostain jotain ku äippälomalle jään
 
sussukka_: Yleinsä tuossa huhtikuun paikkeilla on vasta pakkaus vaihtunut, että kyllä me huhtikuiset kaikki saadaan se 2009-pakkaus. [:)] Siinäkin kuitenkin on se aikaraja minkä puitteissa ennen laskettua aikaa pakkausta on haettava, olisko ollu 30 päivää..? En nyt mee vannomaan, kun en tarkalleen muista. [:D]

Oli tullut niin paljon tekstiä, etten kaikkiin muista nyt mitä piti kommentoida.. Tuosta kohdun painamisesta kuitenkin sen verran, että täällä on alkanut närästyttää kohdun kasvaessa. [:'(] Muutenkin on ollut sellainen olo, että pikkuisella taisi olla kasvupyrähdys tässä viikkojen paukkuessa, vaikka edelleenkään ei ole hajuakaan painoarviosta.. Enää en kuitenkaan stressaa sitä niin paljoa, jaksan odottaa sinne ultraan asti. [:D]
 
Pakko oli tulla jatkamaan tätä mun valitusta tänne. Siis voi prkl että ottaa tuo mies päähän!! [:@] Mä oon nyt siis loppuviikon sairaslomalla että saan levätä kunnolla, kun tuntuu ettei mitään jaksa tehdä ja tuo selkä jumittaa. Noh miehen mielestä mä vaan liiottelen, "jaksaahan kaikki muutkin käydä töissä". Yritin siinä selittää että näitä raskauksiakin on erilaisia, jos joku muu jaksaa paahtaa vaikka laskettuun aikaan asti töissä niin se ei tarkota että mä jaksan!! Menisi itse tän mahan kanssa konttaamaan pitkin päiväkodin lattioita ja kyykkimään koko päiväksi tän selkäkivun kanssa niin vois muuttua mielipiteet herrallakin. Vaikka tosi ihanasti suhtautuu tähän raskauteen muuten, mutta koko ajan alusta asti jotenkin väheksyny jos jostain valitan. Ei tää mitään herkkua ole vaikka nuo ukot tuntuu kuvittelevan että helpostihan sitä yhdeksän kuukautta tätä mahaa kantaa ja kaikki muu sujuu loistavasti siinä sivussa! Ai että ottaa hermoon [:@] [:@] [:@]

Lappeenrannan mammat!! Onko teillä minkälaista tietoa synnytysvalmennuksesta? Huomasin tossa vaan että se ilmoittautuminen on sinne keskiviikkoisin klo 16-18. Sinne mentäessähän täytyy raskausviikkoja olla vähintään se 34, mutta neuvolassa sanoi että kannattaa jo hyvissä ajoin soitella ja ilmoittautua, ryhmät kuulemma aika täysiä. Mulle tästä siis sanottiin viime viikolla, eli rv 27, ja sanottiin että ilmoittautuminen mahdollista rv20 --->, olisi kuulemma kannattanut jo aiemmin soitella. NO MITEN HELKKARISSA MÄ OISIN OSANNU SINNE SOITELLA KUN KUKAAN EI ENNEN VIIME VIIKKOA OLE PUHUNUT KOKO ASIASTA?! Kuinka monta kertaa siellä käydään, mitä siellä tapahtuu yms? [8|] Aiotteko itse mennä? Tosi huonosti neuvolassa kertoi asiasta, sanoi vaan että katso lähtiessäs seinältä milloin sulla rv34 täynnä ja ota aikoja ylös ja soittele sinne. Täytyy varmaan tänään soittaa sinne ja kysyä tarkemmin mistä on kyse. Mä oon ihan sekasin kun puhui myös perhevalmennuksesta, antoi ajan 9.2 klo 17 ja olisi ilmeisesti kourulan neuvolassa. Olis kiva joskus saada jotain kunnollista infoa asioista, mutta ei niin ei...
 
niina_1 meillä on aivan samoja ongelmia miehen kanssa. oon ollu saikulla nyt varmaan kohta 2kk. kipeiden supistusten takia ja mies väitti että mä liiottelen ja et miten muut jaksaa ja pystyy tekee mut sä et..kyllähän sitä varmaa jaksais ja pystyis jos ois joku toimisto työ mutta en mä ainakaa siivoojana pysty tekee nii raskasta työtä ilman suppareita..mut sitte alko mieski ymmärtää ku lääkäri sano et pitää pystyä rauhottuun ku kohdunsuu oli laskeutunu 2.5.en ja paikat alkanu pehmetä..ei ole sen jälkeen uskaltanu "tupista" koko asiasta..[:D]
 
Oon nyt ollu jotenkin jaksamaton kirjoittelemaan.. Päivittäin tulee kyl käytyä kaikki jutut lukemassa, mut kirjoittaminen tuntuu vaativan välillä liikaa [;)] Jos nyt kuitenkin yrittäis jotain kirjoitella ja kommentoida, ennen kuin taas tulee aiheita lisää kilo kaupalla.. [:)]

Nimiasiaa täällä oli ainakin pohdittu. Meillä on tytölle jo sopiva nimi mietittynä, tai on ollut itseasiassa jo viime kesästä asti. Miulla oli etunimi valmiina, ja joskus asiasta puhuttiin miehen kanssa. Meni sitten jonkin aikaa, kun mieheltä tuli eräänä päivänä kesken työpäivän viesti että "kävisikö tytölle toiseksi nimeksi xxx", Pidin ehdotuksesta joten sovittiin, että näin sen pitää tulla. Tällöin ei siis vielä raskaudesta ollut tietoa[:D] Kolmanneksi nimeksi tytölle tulisi mummoni nimi, joka on myös äidilläni toisena nimenä [:)] ..Pojan nimen kanssa olikin enemmän vaikeuksia, ja nyt onkin toinen ja kolmas nimi mietittynä, mutta ekan nimen kanssa vielä pähkäillään. On kyllä eräs vahva ehdokas muodostumassa[:)]

Ja tosiaan vauvalle tulee sukunimi mieheltä, vaikka onkin melko yleinen. Omasta sukunimestäni en itsekään tykkää, joten miehen sukunimi oli ehdoton valinta[;)]

Synnytys on hiljalleen ruvennut täälläkin mietityttämään. Täällä oli muutama muukin meinannut mahdollisimman pitkälle asti olla ainakin ilman epiduraalia tai muita lääkkeellisia kivunlievityksiä. Eihän sitä tosin pysty mitenkään ennustamaan, kuinka siihen sitten pystyy oikeasti ja miten se menee, mutta näin olen suunnitellut ainakin. Täytyy muutenkin pikku hiljaa ruveta lueskelemaan enemmän asiasta ja kaikista vaihtoehdoista, jotta olisi sitten edes vähän valmistautunut siihen tapahtumaan [:-] On sitä tullut jonkin verran mietittyä sitäkin vaihtoehtoa, jos kaikki ei menekään synnytyksessä hyvin. Jotenkin vaan tuntuu turhalta liikaa ajatella asiaa, koska ei siihen kuitenkaan pysty itseään kunnolla valmistamaan. Täytyy koittaa ottaa tilanteet vastaan sellaisina kuin ne tulevat[8|] [:)]

Raskas työviikkokin on puolessa välissä.. kaipa tästä selvitään.[&:] Selkä on vähän meinannut ajoittain vihoitella, mutta täytyy koittaa jaksaa. Kunhan ei vaan pahemmin kipeytyis, et pystyy vielä töitä tehdä. Eihän näitä töitäkään ois enää kun kuukauden verran jäljellä![:)] Väsymys on vaan iltaisin todella kova, ja tänäänkin kun piti ennen neljää herätä töihin niin jo töissä alkoi se hirveä uupumus painaa ennen puolta päivää, ja tilauksia tehdessä piti oikeasti keskittyä, ettei tulisi tilattua ihan mitä sattuu tavaraa [:-] Muutenkin astioiden kantelu on välillä raskasta, ja kumartelut sekä kyykistelyt muuttuu aina vaan ahdistavimmiksi, mut toivottavasti tosiaan sen 4 viikkoa vielä jaksaisin.[:)]
 
Hei taas jälleen [:)]

Olo on niin tukala taas ettei tiiä miten päin tässä penkillä istuis..turvottaa ja tuntuu ettei ilma kierrä [&:] tää ei oo mikään mukava oire ja tulee aina iltaisin.. Huuhh. Tänään tuntu ikäviä potkuja tai mitä lie tuolla virtsarakon suunnilla.. en tiiä miten päin tuo kaveri tuolla mahassa on..ja välillä tuntuu monotuksia kylkiluissa.. [:)] ikäviä, mut ei haittaa..saa monotella niin ei tarvia huolehtia.

niina_1 synnytysvalmennuksesta ei ole mitään tietoa, neuvolassa ei olla puhuttu ainakaa vielä mitään enkä ole muistanu kysyä. Joten ei valitettavasti ole tietoa asiasta.. En kyllä tiiä mennäänkö ees, tuskin siellä mitään kovin uutta asiaa tulisi..

Sairaslomista meillä mies on kyllä täysin ymmärtänyt kun oon saikulla, monesti hokikin et nyt jäät saikulle kun olin niin puhki töitten jälkeen. On myös ruvennut tekemään paljon enemmän kotihommia ja myös koiria käyttää mukisematta ulkona jos itse en jaksa. Ihmettelen, miten täälläkin niin monet jaksaa töissä.. itelläni ei oo mitenkään erityisen rankka työ, mutta silti tuntuu etten jaksais enää päivääkää olla töissä. Nyt varsinkin kun nuo yöt menee melkein valvoessa niin sekin vaikuttaa.. Silti koko ajan on sellanen "lusmuilija olo" kun oon vaan kotona.. saikku loppuu tosiaan reilun viikon päästä ja oon miettiny pääni puhki haenko lisää saikkua vai meenkö kokeilemaan vaikka melkein jo arvaan etten jaksa eikä..huvita.

Olkaa siis ihan huoletta sairaslomilla muiden mielipiteistä huolimatta, itsehän sitä parhaiten olonsa ja jaksamisensa tietää! Ei sitä kannata itseään ihan loppuun asti uuvuttaa vaikka äitiysloma lähestyykin.
 
Takaisin
Top