Syyskuun syksyiset jutut

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja samovaari
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tänään oli neuvola. Ihanaa painonnousua oli tullut kahdessa viikossa vain puoli kiloa kun aikasemmin painonnousu on ollut sen kilon/vko. Hb oli taas laskenut ja nyt pitää alkaa ottamaan kaksi pilleriä joka toinen päivä.

Käytiin maksamassa vaunut ja saadaan hakea ne lauantaina <3 mä varmaan vaan heijailen vaunuja kuivaharjoitteluksi [:D] Sain kotiin jo tuon hoitolaukun, mihin aattelin pakata sairaalakassia valmiiksi. On se vaan niin hieno, kun on sävy sävyyn vaunujen kanssa.

Enää olisi 6 päivää lepoa jäljellä. Olen niin odottanut, että pääsen taas siivoamaan ja puunaamaan paikkoja.
 
Samovaari, mä meen Vammalaan. Saan valita Tays:n ja Vammalan väliltä. Vammalassa vielä järjestävät noita tutustumisiltoja. Ens viikolla mulla on siellä viimeinen lääkärintarkastus, synnytystapa-arviota yms. Oli tooosi kiva nähdä paikka etukäteen. :)

Tays:ssa varmasti kans asiat ihan hyvin  + lisäksi tietty tehohoitomahdollisuudet yms. Mutta kun ittelle kaikki sujunut normaalisti ainakin toistaiseksi, niin meen mieluummin pieneen paikkaan, kun kammoan sairaaloita. Voisin itse kyllä olla esim. sairaalassa töissä, mutta jotenkin hoidettavana oleminen ahdistaa mua.
 
Joo oishan mullaki vaihtoehtona tuo Vammala,mut "vanhuus" tulee vastaan niin meen tayssiin onpahan apu lähellä..joo varmaan vammala on inhimillisempi paikka..mä en oo koskaan ollut sairaalassa joten ahdistaahan se meno sinne,mut pakkohan se on ulos pukata[:D]
 
Samovaari, näimpä. Sisäänkään sitä ei voi jättää, vaikka sairaalat ei kivoja paikkoja ole. [:D]
 
heippasta kaikki.
päivät kuluu vaan hurjaa vauhtia..
Lenita; taidettiin olla ihan peräkkäin tänään neuvolassa, näin kun lähdit pyörällä pihasta[:)] kun olimme menossa. Oli kyllä todella miellyttävä ja  mukava lääkäri, varsinkin kun vertasi viimeksi olleeseen "harjoittelijaan"[:)]
 minäkin jouduin käydä sokerirasituksessa, vaikka ei ollut mitään merkkejä mutta on vaan "pakollinen" nykyään kaikille yli 25v ensisynnyttäjille.. ja viimeviikolla kävin..oli kyllä todella tyksä istua terkkarissa 2 ja puol tuntia..huh..mutta kai se oli ihan hyödyllinen, kahdentunnin arvio oli hiukan liian korkea. tosin tuo lääkäri sanoi äsken että turha ottaa tuosta ressiä, ei ole niin paljoa koholla..
 
lääkäri sanoi että kaikki on hyvin ja normi meiningillä mennään.hyvä näin.
 
taas se mies lähti töihin, ja mietiskelen mitä puuhaisin..nyt taidan lähteä ystävälle kahville.mökkihöperöksi täällä muuten tulee..heh.. eli nyt liikeelle mars, menee muuten taas koko paivä pelastusarmeijalle..
 
mukavaa päivää kaikille[:D]
 
Piiuska hah, no olen se varmaan ollut minä [:D] Toi minun neuvolatäti tuli just hoitovapaalta tai ties mistä niin ei ole varmaan tietoinen tuosta uudesta rasitusvaatimuksesta (?). En kyllä tiedä miten selviän hengissä 12 paastosta [8|]  Mies kuulosti puhelimessa vähän siltä, että pistää mun herkuttelut pannaan toistaiseksi, ou nou! [8D] . Saa piiuska käväistä tämänkin pallomahan luona jos seinät kaatuu niskaan [:D]
 
Synnytysvalmennuksen karsimisesta kannattaa koittaa pitää kovaa mekkalaa, vetoomuksia, kansanedustajille ja ministereille viestiä ja mitä ikinä keksittekin. Minä ainakin nimeni laitan jonnekin listaan jos sellainen vastaan tulee.
 
On nyt jotenki semmonen olo et tekis vaan mieli itkeä ku toisaalta menee ukkoon hermot ja sen tekosiin ja sitte ku on tietenkin osa omaa syytä.

Ja kun mää yritän kertoa mikä mua ärsyttää ja miks olen tälläinen niin välillä vastaukseks tulee vaan muminaa. Iha ku sitä ei kiinnostais pätkääkään.
[:(]
 
Ei ne miehet aina jaksa ymmärtää meidän naisten hormoonymyräkkää ja mielialan heilahteluja... ja onhan se vaikea ymmärtää sellaisia juttuja mitä itse ei ole kokenut. Toki ymmärrän naisena ja raskaana olevana, että itku on herkässä ja muutenkin kaikki tunteet menevät hetkessä alhaalta ylös jne. Mutta olen myös sitä mieltä, että ei miehenkään kaikkea tarvitse jaksaa ymmärtää. [:)]

Mutta asioista kannattaa puhua ja kertoa toiselle, että homman nimi on tämä. Kertoa myös, että synnytyksen jälkeen homma pahenee, hormoonit tekee meistä vielä itkuisempia jne. Koska toiset sanovat, että kunhan raskaus on ohi, niin hormoonit tasottuu... joo toiveajattelua. [:D]
 
Voihan väsymys!! En oo ees tehny mitää rasittavaa, silti ihan poikki...
Yötkin menee suhkot jees, vaan kolme kertaa tarvii käydä vessassa [;)]
 
Kolme kertaa!! Toihan on annnie jo luksusta!!! [:D]

Mä heräsin 3.40 kun poika päätti, että ei enää nukuta. Voi olla, että lääkekuuri ei vielä kunnolla pure ja tulehduskipulääkkeestä huolimatta korviin koskee. Siinä sitten syliteltiin, poika söi ja hetki lelujen kanssa olemista, niin sitten maistui uni, harmi vaan, että heräs silti samaan aikaan kuin yleensäkin aamuisin.

Otin kyllä päivällä pienet unet ja en muutenkaan tuohon aikaan yöstä saa nukuttua, joten samapa tuo, olipahan seuraa. [;)] Toivottavasti ei kuitenkaan tavaksi tule. Poika on tuosta n.5kk nukkunut läpi yöt, jos ei nuku, niin on ollut kipeä. Eli meillä on ollut kyllä erittäin helppoa tämän nuorimmaisen kanssa. Katsotaan mitä seuraava tuo tullessaan. [8|]
 
Onnea Pirkkis ja TuuliEnkeli, kun saatte pian poikanne kotio!!! Teillä on takana todella pitkiä viikkoja odottaa tätä suurta hetkeä, mutta hienosti olette jaksaneet ja poikanne eritoten reippaasti kasvaneet. Toivottavasti Stardustkin pääsee pian tuomaan poikansa kotiin.

Koska masukki alkaa olla täysaikainen, täällä on aloitettu kevyesti lokapoikasen häätöyritykset siivoamalla ja käymällä kävelymaratonilla IKEAssa. Makuuhuoneemme on tänään saanut viimesilaukset ja ensisänky siirtyi vartomaan tulokasta meidän sängyn viereen. Supistuksia tulee harvakseltaan, mutta toissayönä tuli sentään muutama jo kunnon kivuillakin. Menkkakipujakin hetkittäin kylässä. Ja yöunet edelleen hakusessa.

Toivottavasti tämä enteilee synnytystä, sillä jos tätä vielä kolme viikkoa saa odotella (puhumattakaan, että mentäisiin rv42 asti), niin mulla loppuu paukut tästä valvomisesta ja kipuilusta johtuen.
 
Mutta onneks meillä ei kuitenkaan oo jokapäivä sellasta että ei mikää suju. Ja mies välillä ku oon oikein pahalla päällä tulee vain ja rutistaa ja silittää päätä ja sanoo jotain oikein tyhmää niin enhän mä enään siinä vaiheessa voi muuta kuin alkaa itkemää ja nauramaa ja kaikkea mahollista sekaisin..

Mutta siis se on iha uskomatonta miten tunteet heittelee laidasta laitaan. Joskus kun ollu ihan yksinkin niin välillä on hyvä mieli ja sitten itkettää ja sitten oon vihainen ja ainut ihminen kestä tunteet johtuu on minä ite [:D]
 
Joo-o on tää tunnemyrskyä mutta lohdullista tietää että muillakin on sama juttu,me laiteltiin miehen kaa pojan huonetta kuntoon,taulut ja lamput ym..meillä ei oikeestaan oo mitään uutta hommattu,kaikki on miehen vanhaa ihanan retroa [:)]kertokaas viisaammat miten onnistun kuvan laitos,aina tulee vaan et tiedosto on liian iso,vaikka kuinka pienennän kuvaa ja näyttäs et mahtuu,missä vika?
oon kait vaan niin tumpelo[&:]ois mukava laittaa huoneesta kuvia..

oikein mukavaa illan jatkoa kaikille,saapas nähdä ollaanko taas yöllä naamakirjas kun ei uni tuu..aijoo annie laskin että oon kesäkuusta asti ravannu vessas 3-5krt yössä,että näin,eipä paljo oo turvotuksia meikäläisellä[:)]
 
Ai teil on niin usen?

Jos mä saan unen päästä kiin sillee normi aikaa niin mun ei tartte käydä yöllä vessas
kuin normaalisti kerran.. joskus 2.

[:D]
 
Huomenta! Uusi yökyöpeli joukossanne... tai siis tämä valvominen minulle uusi oire

Tuulienkeli ja Pirkkis, hienoa kuulla että pojat pääsevät kotiin!

Viikonloppuna alkoi mullakin särkeä nivusia ja häpyliitos kipeytyi pahemmaksi kuin ennen, ja eilen tajusin että kylkiluihin ei tosiaan enää satu, vaan kaikki kipu on lantiolla. Ja kyllä sen sitten huomasi peilistäkin: vatsa on pudonnut paljon alemmaksi. Ilta meni kipuillessa ja supistukset tuntuivat selässä jo lujaa, kellotinkin niitä välillä, tuli 10 min välein, mut vajaan tunnin päästä onneksi harveni. Outo uusi juttu oli myös palelu. Kaiken kaikkiaan olo oli niin outo ja levoton, että pakkasin sairaalakassin... Ja kun vielä kokeillin tuonne alapäähän, niin pää tuntui sormeen jo melko alhaalla. Tuli semmoinen tunne, että kyllä tässä taitaa lähtö sitten lähestyä. Päivällä olisi neuvola, jos vain jaksaisi mennä... kävin siellä jo keskiviikkona, mut neuvolatäti olikin poissa. Mulle oli kyllä yritetty ilmoittaa, mut puhelimesta oli virrat loppu, joten kävin turhaan. Tänään pitäisi mennä neuvolaan pyörällä kun auto katoaa Helsinkiin, ja kun eilen hain tyttöä tarhasta, niin huomasin pyöräilyn aika inhottavaksi (reidet osuu vatsaan). Ei siis sekään sovi enää.

Mies on ollut koko viikon niin menossa (4 työreissua tällä viikolla), että ei ole paljon nähty. Ja sit kun tulee kotiin, sitä kiinnostaa lehti tai www-surffailu enemmän kuin mun hehkeä seurani. Ärsyttää. Kyselin eilen koska sen kalenteriin mahtuisi yksi synnytys, että jos vaikka onnistuisi saamaan sen mukaan. Siinä vaiheessa kuulema pitää priorisoida! Ja nyt ei tarvitse vai???

Valivali... tulipahan purkauduttua! Tähän aikaan ei yöstä elämä ei näytä valoisimpia puoliaan, kun mieluummin nukkuisi. Harmittaa jo etukäteen kun tietää olevansa huomenna kiukkuinen kaikille. Toivottavasti muiden yö sujuu paremmin!
 
tiiti72:
mäki olen tääl hereil ku taas näsästää silleen etten pysty nukkumaan.

asuxä missä päin? mietin vaa et pitäiskö sut kuljettaa sinne neuvolaan autolla?

t. jihuu

kriääähh, tahtoo nukkumaan!!!

ja mul oli kans viikko 34 jotenki outo.. olin levoton ja kiree ja lantio- ja nivuskipuja oli enemmän. Vatsan ympärys kasvoi myös sillä viikollamuutamassa päivässä 101cm:stä 103:n cm:n veikkaan et kyse on ollu kai siit laskeutumisesta. ukkoki huomas et massu oli muuttunut paljon pyöreämmäksi.

Kattelin ajankuluxeni netistä ruutu.fi sivuston kautta tota ohjelmaa vatsasta maailmaan. Siel on aika paljo informaatiota.
Voiku iteki voisi synnyttää kotona vesialtaassa. olen niiiin kade. :)
 
Munkin yöt sujuu yhä huonommin. Heräilen aina kun tarvitsee kääntyä. Painoa on kuitenkin sen verran enemmän, että tuntuu että kylkeäkin on käännettävä useammin. Kääntyminen on sitten oma operaationsa, jonka yritän ähistä läpi herättämättä miestä.
Sitten närästys on ottanut askeleen pahempaan. Kurkku tulessa. Onneksi viime yönä mies tajusi ehdottaa että nostetaan sängynpäätyä (joooo, meillä on kohotettava, jeeee) kun olin hypännyt hakemassa maitoa ja rennietä. Sitten sainkin joskus neljän jälkeen nukuttua pari tuntia.

Ja unta olen nähnyt tietty vauvasta ja synnytyksestä... Tosi levottomia unia, jotka pyörii päässä vielä heräämisen jälkeenkin.

Alaselkä kipuilee ja hiukan taas enemmän liitoskipuja. Ostin jumppapallon eilen. Ajattelin, että sen päällä on mukava istua ja voisi auttaa noihin kipuihin...? Ja jos synnytys alkaa suppareilla, niin ajattelin että voin istua pallon kanssa suihkussa ennen sairaalaan lähtöä. Ja sitten synnytyksen jälkeen voin pallolla jumpata itteni taas kiinteeksi (joo varmaan [:D]). Epäilen kyllä että raskauden jälkeen pallo jää nurkkaan.
 
Hei vaan hei, joo, eli eilen kotiuttivat minut osastolta ja antoivat vaan kontrolliajan äippäpolille ensiviikon perjantaiksi.
Eipä kukaan mitään vauvan tilasta tunnu tietävän, vaan sen, että on turvonnut vatsa, ja turvonneet kassit [&o]

No ehkä asiat selviää, sanoivat eilen että katsotaan kahden viikon päästä että otetaanko hänet pois vattasta ja hoidetaan sitten, vai annetaanko hänen kasvaa.. emt. [&o]

Oon niin väsyny.
 
Näin viime yönä unta että lapsi syntyi.

Noh unessa ilman mitään varsinaisia kipuiluja makasin omassa sängyssä ja luonani oli mies ja joku tuttu vain. Siten yhtäkkiä tuli vain tarve ponnistaa ja plums vauva syntyi. Sitten pimeni hetkeksi.
Yhtäkkiä olin kävelemässä ulkosalla ja menin sisälle jossa minua odotti kaksi lasta. Olin siis näin ollen pyörtynyt synnytyksessä ensimmäisen jälkeen mutta kuitenkin ponnistanut ulos vielä toisen lapsen. Ensin syntyi siis tyttö ja sitten viel ylläri poika perään. [:D]

Tämä synnytys ei siis sattunut ollenkaan eikä mikään kohta revennyt eikä minulle tullut edes jälkivuotoa.[;)]
 
Ronkuli!!
Sul on ollu harvinaisen helppo synnytys sit, vaik yllärivauvakin syntyi[:D][:D][:D]

Nyt aamukävelyt suosritettu ja puurot syöty. Aamupäikkärit kutsuu ja päiväl neuvola[:)]

Mamma+Masuasukki 34+6
 
Takaisin
Top