Syyskuun säpinät :)

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Kiips
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
marbles: Ei ne siellä kaupoissa tosiaankaan oleta, että vaunut jätetään kaupan ulkopuolelle ja vauvaa kanniskellaan sylissä. ;) Tai että pitäisi aina olla kaupan omat kärryt. Eli ihan huoletta sinne kauppaan vaan! Ja muuallekin. :) En ole itse tullut ajatelleeksikaan, miten paljon sitä voi jännittää, kun esikoisenkin kanssa mennä viiletin ihan surutta. Mutta toisaalta olen aika rento äitinä, kun en kyttää vauvaa (ei tarvitse käydä tarkistamassa, vieläkö se hengittää yms.) ja annan tuon isommankin kokeilla monenlaista. Kiipeileehän se vaikka missä, toki katson ja komennan, ettei nyt ihan missä tahansa ja miten sattuu, mutta saa kuitenkin touhuta aika paljon oman mielikuvituksensa mukaan. :)

Mutta tekin, joita jännittää lähteä vauvan kanssa kodin ulkopuolelle, niin kyllä siihen tottuu! Eikä se ole mikään katastrofi, vaikka vauva hetken aikaa huutaisikin esim. siellä kaupassa. Vauva ei siihen kuole, eivät kanssaihmiset eikä äitikään, vaikka äidistä se itkun kuunteleminen varmasti ikävintä on. Eikä sillä rytmilläkään ole niin väliä. Lähdette sinne kauppaan sitten, kun vauva on syötetty ja vaihdettu kuiviin. Todennäköisesti nukahtaa autossa/vaunuissa. :) Kun nyt on selvitty raskausajasta, eikä tarvitse enää murehtia sen mahassa majailevan tyypin vointia, niin yritetään rentoutua nyt sen mahan ulkopuolella olevan tyypin kanssa! Kyllä se siitä pikkuhiljaa, baby steps, naiset, baby steps. ;)
 
Mä vien esikoisen joka arkipäivä ohjattuun puistotoimintaan vajaaksi 2 tunniksi ja siitä suunnataan vauvan kanssa milloin shoppailemaan, asioille, kaupoille yms. joka päivä huvittaa miten paljon tämmöinen pieni vastasyntynyt saa huomiota ja ihastelua muilta ihmisiltä! yleensä vauva nukkuu koko aamupäivän, mutta jos herää, olen imettänyt autossa. Kaikki vaan rohkeasti liikkeelle vauvan kanssa :)
 
Niin ja tänään aloitetaan vauvan kanssa uusi harrastus, vauvamuskari :) myös perhekerhoissa käyn esikon ja vauvan kanssa.
 
Meillä esikko käy perhepäivähoidossa, ja samalla ku sen sinne vien ni käydää vauvan kans vaunulenkillä. Nyt mua vaa alkanu mietityttää, et jos jo ens syksynä pitää kouluu lähteä, ni mitenkähän saisin molemmat muksut samaa hoitopaikkaa... En siis haluis esikolta riistää tuttuja leikkikavereitaan, mut en kyl haluu viedä joka aamu kahta muksua eri hoitopaikkoihin varsinkaa ku ei sitä autoa oo käytettävissä(ei kyl oo korttiakaa) :sad001 Tuntuu et olis yksinkertasinta hakea molemmille paikkaa läheisestä päiväkodista, siel on 0-3vuotiaille oma ryhmä, joten nuorempiki vois päästä sisää. Mut jos sinne haluu noi pistää, ni pitäs jo nyt alkaa laittaa hakemusta menemää.
 
Jee!! Tänään uskaltauduin ikeaan poistun kanssa kun lähdin näyttämään isomummulle paikkaa, eli kynnys on ylitetty :D Puolet reissusta kannoin tosin sylissä kun ei millään asettunutkaan vaunuihin, mutta ihan kivasti meni muuten ja suuremmilta itkuilta vältyttiin :) Yksin ei tosin reissusta olis tullut mitään. Mummu onneks auttoi ostosten kanssa ;)

Te kenellä on jonkinlaisia vauvan kantoreppuja, olisiko teillä suositella jotain tiettyä?
Äitini lupasi ristiäislahjaksi ostaa semmoisen ja nyt sitten mietitään, että mikä olisi hyvä.

Ihan fiiliksissä tästä päivästä kun yö meni hyvin ja päivä sujunut kivasti ja mies tulossa kotiin <3
Pikkunen ottaa ruokalepoja ja laitoin kynttilöitä syksyn kunniaksi palamaan. Oih tätä elämää! :)
 
Mä ostin itse manducan kun luin suosituksia muilta elomammoilta. Se tuntuu olevan yksi suosituimmista kantorepuista ja sinne voi laittaa myös vastasyntyneen. Meillä sillä on ollut jo paljon käyttöä, päivittäin tulee mm. tehtyä kotitöitä kun vauva tuhisee tyytyväisenä pussukassa :)
 
Pitääköhän tännekkin hankkia manduca tai joku muu vastaava. Ei meinaa tulla tuon kantopussin käytöstä mitään. Ei löydy oikein sopivaa asentoa. On mulla tuolla Tricotti-liinatkin jotka on tosi mukavat ja jakaa painon tasaisesti, mutta vauva roikkuu polvissa. Liina on liian iso mulle (kokoa M).
 
Kiesus kui te jaksatte mennä ja tehdä, ja vielä ehditte. Minä oon niin poikki katki rikki, että uloskin päästiin tänään vasta puoli kolme. Aamupäivä pilkitään, syödään ja vaihdellaan vaippaa. Yöt menee kukkuessa, joten aika sumussa mennään. Sen lisäks että hermoo välillä kiristää yks sun toinen asia, vaikka vauva ihana onkin, ja asiat kunnossa.
 
Mulla oli ihan erilainen rytmi esikoisen kanssa vauva-aikana, sängystä nousin vasta 10 maissa. Nyt vaikka vauva valvottaa, ylös on noustava aikaisin jotta esikoisella säilyy päivärytmi. Esikoinen menee aina 10 maissa puistoilemaan. Toisaalta itseäni kyllä piristää tosi paljon kun vaan lähtee kotoa pois ulkoilemaan. Kun mies vielä oli kotona isyyslomalla ja touhusi esikon kanssa, tuli itselläni vietettyä paljon aikaa sisällä. Koko ajan oli tosi pöpperöinen olotila ja väsynyt.
 
me noustaa vauvan kaa sängystä aikasintaa 9 aikaa oon aina iha poikki ku yöl joutuu heräilee... :D et meki melkee vasta päivällä päästää liikkeelle.. Asia erikseen, jos on jotai menoa aamusta. Illalla sitte oon taas iha sippi ettei meinaa jaksaa.. mut on kyl helpottanu tosi paljon ku vauva rupee olemaan jo kuukauden ikäinen kohta niin on silläkin jonkinlaista rytmiä. nytki se vetää toista tuntia ulkona untapalloon . On jo useempana päivänä ollu tätä aikaa päikkäreillä. =) Ehtii iteki olla vähä ja tehä :)
 
Meil herätää 6.40 arkisin jotta saadaa aamupesut ja syötöt tehtyy ennen ku viiää esikko kaheksaa hoitoo. Viikonloppuna esikko herättää viimestää kaheksalta. Yöt ollaa toistaseks saatu nukuttua hyvin. Vauva herää kerran pari syömää riippuen siitä moneltako on käyny yöunille. Ekan viikon aikana taisin muutamaa kertaa ottaa päikkärit, mut sen jälkee en oo kokenu ees tarvivani niitä :)
 
Me ollaan käyty kaupoilla jo viikon ikäisenä ja bussilla matkustettu 5 viikkoisesta. Olen ajatellut, että ei se huutoon kuole jos sattuu niikdeen tuleen. Tietty syötetään masu täyteen ja vaihdetaan kuiviin aina enne reissuun lähtemistä. Toistaiseksi ei ole ollut ongelmia.
 
Mullakin tuli iso kynnys ylitettyä, kun vauvan kanssa 4 viikkoisena oltiin hammaslääkärissä ja samalla reissulla kierrettiin kauppoja. Reissu meni tosi hyvin. Otin auton perään vaunut ja vaunuilla kierrettiin kauppoja ja liikuttiin. Vauva oli tyytyväinen ja nukkui vaunuissa. Syötin ja vaihdoin vaipat välillä. Siihen asti ei oltu käyty paljon missään paitsi joskus kylässä, kerhossa ja neuvolassa. Pelkäsin aiemmin että vauva alkaa itkeä enkä saa sitä rauhoittumaan ja tuo retki toi luottamusta, että kyllä vauvan kanssa voi lähteä ihmisten ilmoille ja sen jälkeen ollaankin liikuttu aktiivisemmin. Nyt käydään kahdessa kerhossa, joissa äitejä ja vauvoja. Vauvauintiin on ilmoittauduttu, ollaan jonossa kunpa päästäisiin #peukut pystyssä# :)
 
Pitää nyt tännekkin hehkuttaa; löysin Torista Ergon kantorepun VAIN 10e! Ja on vielä ihan hyväkuntoinen. Pitää vielä ostaa vauvatuki siihen prismasta niin päästään testailemaan :)
Minuakin kiinnostais tuo vauvauinti, tämän vuoden ryhmään ei taideta keretä. Eikös se ikäraja ole 3kk? Voisin ilmottaa meidät tuonne tammikuussa alkavaan ryhmään.
 
Mekin jonotetaan vuoden alusta alkavaan ryhmään, vauva vasta täyttää 6vko. Ikäraja on 3kk ja painoraja 5kg ilmeisesti yleisesti käytössä.
 
Hyvä marbles, tuosta se lähtee! Kannattaa aina syöttää vauvan masu täyteen ennen kun reissuille lähtee, silloin ne yleensä poikkeuksetta menevät hyvin :)
 
Mä liputan ainakin Manducan puolesta, ostin tori.fi vm.2012 maksoi 85e mutta kuin uusi. Maailman helpoin heittää päälle ja vauva kyytiin, onnistuu yksinkin( hyvin kun istuu autoon takapenkille :)
Ja kun mies ottaa pojan niin toisella kädellä vaan löysää säätöjä.
Helppo ja ei tuu hartiat kipeeksi (meidän poika on jo 7kg) ja tarpeeksi tukeva miehellekkin (iso,harteikas)!!
Ei kyl oo kokoemuksia muista...
 
Takaisin
Top