Kellitys
Piirimestaruustason postaaja
marbles: Ei ne siellä kaupoissa tosiaankaan oleta, että vaunut jätetään kaupan ulkopuolelle ja vauvaa kanniskellaan sylissä.
Tai että pitäisi aina olla kaupan omat kärryt. Eli ihan huoletta sinne kauppaan vaan! Ja muuallekin. :) En ole itse tullut ajatelleeksikaan, miten paljon sitä voi jännittää, kun esikoisenkin kanssa mennä viiletin ihan surutta. Mutta toisaalta olen aika rento äitinä, kun en kyttää vauvaa (ei tarvitse käydä tarkistamassa, vieläkö se hengittää yms.) ja annan tuon isommankin kokeilla monenlaista. Kiipeileehän se vaikka missä, toki katson ja komennan, ettei nyt ihan missä tahansa ja miten sattuu, mutta saa kuitenkin touhuta aika paljon oman mielikuvituksensa mukaan. :)
Mutta tekin, joita jännittää lähteä vauvan kanssa kodin ulkopuolelle, niin kyllä siihen tottuu! Eikä se ole mikään katastrofi, vaikka vauva hetken aikaa huutaisikin esim. siellä kaupassa. Vauva ei siihen kuole, eivät kanssaihmiset eikä äitikään, vaikka äidistä se itkun kuunteleminen varmasti ikävintä on. Eikä sillä rytmilläkään ole niin väliä. Lähdette sinne kauppaan sitten, kun vauva on syötetty ja vaihdettu kuiviin. Todennäköisesti nukahtaa autossa/vaunuissa. :) Kun nyt on selvitty raskausajasta, eikä tarvitse enää murehtia sen mahassa majailevan tyypin vointia, niin yritetään rentoutua nyt sen mahan ulkopuolella olevan tyypin kanssa! Kyllä se siitä pikkuhiljaa, baby steps, naiset, baby steps.