Apua noitten kisuleitten kanssa... Meillä nyt kaksi, mutta esikoista oottaessa niitä oli neljä hyvin erilaista persoonaa, kaikki leikattuja neitejä. Kun ramppasin yöt silloinkin vessassa, hoksasivat kissat pian että tässäpä täytyy lähteä yöjuoksulle ulos. Ne alkoivat pyytämään kukin kymmenen minuutin välein ulos. Siis yksitellen. Isossa talossa löysivät aina piilopaikan. Siis kerrallahan ne eivät mitenkään voineet mennä ulos, ei maanitellen eikä käskystä. Voitte kuvitella millaista ramppaamista mun yöt aina klo kolmen jälkeen oli! Mies tietenkin nukkui joka öisen farssin ajan kuin murmeli. Lopulta homma meni siihen että kissat alkoi leikkiä kuurupiiloa mun kanssa. Ne pyysivät vuorotellen ulos, ja kun könysin avaamaan taas ovea, jokainen juoksi piiloon. Ilmeistä näki että nauttivat. Olin kuin AkuAnkka. Sitten otin järeämmät keinot käyttöön. Päästin eka maukaisijasta ulos, meni jos meni, enkä reagoinut seuraaviin. Johtajaneiti tuli muutoksesta suivaantuneena makuuhuoneeseen oikein ulvomaan. Varasin vuoteen viereen tyhjiä muovipulloja ja heitin pullon seinään jotta kalina olis säikäyttänyt vaikenemaan. Mutta ei. Tämäpä tuli aivan vuoteeni viereen, ja silmiin tapittaen pissasi mun lämpötyynyn läpimäräksi! (Tää neiti on yhäkin melko juonikko. Välillä ihan pelottaa miten älykäs se on. Aistii aina mun mielialat ja näyttää sen, on myös mustasukkainen.) No juttu meni sitten niin että kissoille laitettiin pääsy tallin ylisille sekä oma "hotelli" ulos. Saivat sitten sen syyskauden jokailtaisen lähtöpassin ulos - melkoinen iltarutiini sekin, kunnes oppivat ruuan kautta asian.