Syyskuu

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Leina
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mun anoppi kuoli edellisenä keväänä ja ihana oma äiti asuu aika kaukana. Älkää välittäkö niin paljon oikeesti noista ostoksista, eikö ne voi ottaa vastaan ja myydä vaikka heti pois nettikirppiksellä :) Hengittää syvään vaan jookos, ei oo helppoa tiedän. Itellä myös hormonit jyllää ja hermot kireällä.
 
Mulla menee hermot appiukkoon. Yleensä tulen toimeen kaikkien kanssa mutta voi jeesus tätä. Olen ollut kuin raato koko raskauden ajan ja mueli maassa kipujen kanssa. Ei millään jaksaisi näitä " ennen sitä emännät kävi lypsyjen välissä synnyttämässä" ja " kai te nyt heti teette muutaman lisää?" Musta tuntuu, että mua vähätellään ja painostetaan. Ärsyttää kuinka aika monet ihmiset alkavat jo puhua toisen tekemisestä, kun itellä on semmonen olo, että tämä oli tässä. Mun pää ei vain toista raskautta kestä eikä kyllä varmaan kroppakaan. Ah nämä ihanat raskaushormonit. Voisin välillä ampua kaikki.
 
Mä luulen että kyse on useimmiten jotenkin siitä, että vaimo/avovaimo "korvaa" äidin paikan miehen elämän naisena. Vaikkei näin oikeestaan ookaan ja tietenkin molemmille löytyy varmasti tilaa, rakkautta ja ihan omanlaisensa merkitys miehen näkökulmasta. Se asettelu ehkä kuitenkin tekee meidän naisten olon välillä epävarmaks. Mies kun on toisaalta tottunut äitinsä tapoihin ja osin perinytkin ne, mutta kuitenkin valinnut elämänkumppaniksensa naisen jonka kanssa pyritään sitten rakentamaan yhteistä omanlaista elämää. Arjen ristiriitojahan siitä seuraa aina välillä. Toisille enemmän ja toisille vähemmän.

Mä oon sitä tyyppiä että kyräilen vaan hiljaa mielessäni anopin päähänpistoja, vaikka koenkin ne usein loukkaavinakin. Anoppi on kuitenkin niin sydämellinen, sopuisa ja aidosti mustakin välittävä tapaus että tiedän niiden tilanteiden johtuvan vaan ja ainoastaan väärinkäsityksistä ja ajatustapojen erilaisuuksista. Puhumalla nekin tarvittaessa on aina selvinnyt. Appiukko onkin sitten toinen juttu. Sen tarkoitusperistä en oo aina niin varma kun on semmoinen rääväsuu että laukoo ihan järkyttäviä mielipiteitään ja "totuuksiaan" päin naamaa että välillä meinaa itku päästä. Useimmiten sekin vaikuttaa leppoisalta, välittävältä hassuttelijalta. Ja valitettavasti mies on oppinut isältään ton rääviyden, onneks kuitenkin huomattavasti lievempänä ja ojennan sitä siitä joka kerta rankasti. On se vähän oppinu miten mulle ei puhuta... ja välillä yritän muistaa senkin että oon tosi herkkä ja mighen perheellä on tapana sanoa rajujakin asioita vitsillä. Pidin siitä tavasta tai en, pieni karaistuminen ei varmaan olis pahitteeks itseni vuoks. Sitten vaan vielä huolettaa se että mitä kaikkia tapoja lapsi tuleekaan oppimaan miehen perheeltä...
 
Meillä meni pitkään anopin kanssa kunnes alettiin ymmärtää toisiamme. Nykyään olen kiitollinen hänen tarjoamastaan lapsenhoitoavusta, vaikka asuukin kaukana. Ei siis montaa kertaa vuodessa nähdä. Appiukko on jäänyt etäiseksi, hän on niin kovin hiljainen. Oma äitini antaa silloin tällöin jotain ostamaansa ja otan hymyillen vastaan, meni käyttöön tai ei.
 
Meillä anoppi ei ymmärtäny meidän suunnittelemaa nukkumajärjestelyä. Meinaan aluksi nukkua toisessa huoneessa vauvan kanssa ja anopin mielestä tämä on täysin väärin. Oli vähän huono päivä sillon niin piti tosissaan purra huulta, etten sanonu että hittoakos se hänelle kuuluu :D anoppi on ihan ok, mutta näissä hormooneissa tuntuu, että se jatkuva päteminen alkaa tulla niiiiin korvista ulos. Ja lisäksi se, että tuppaavat kyläilemään aina ilmottamatta.
 
Meidän molempien äidit saattavat välillä töksäyttää asioita, jotka ei omaa lasta erityisemmin hetkauta, mutta toinen voi loukkaantua. Eli kun mun äiti kommentoi meidän kodin siisteyttä, menee se mulla toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kun anoppi sanoo vastaavaa, loukkaannun. Miehellä myös samaa, mutta ei ehkä reagoi niin voimakkaasti kuin minä.
 
Mä pystyn tiettyyn tappiin asti nielemäänkin. Nyt vaan meni yli munkin sietokyky. Siihen vielä lisäksi kaikki stressi ja huoli lapsesta ja hormonit! Ei ihminen ole pohjaton kaivo!
 
Mulla on äiti kuollut 10v sitten ja anoppikin asuu Saksassa.
Varmasti meilläkin olisi ollut vääntöä äidin kanssa ja onhan ne synnytys/kasvatus-metodit jo valmiiksi erilaiset Suomen ja Saksan välillä MUTTA kyllä mä silti molemmat ottaisin tähän vierelle neuvomaan ja ohjeistamaan sekä olemaan tukipuuna, kun äitiä ymmärtää parhaiten äiti <3
Eipä ole tullut tukea muuta kuin niiltä sydänystäviltä.
Kaikki hankittu/ostettu itse, mitään ei ole ilmaiseksi saatu.
Lapsenhoitoapua ei juurikaan täällä suomessa ole tarjolla.

Joten ollaan kaikki onnellisia mitä meillä nyt on <3
Pian meillä kaikilla on ne omat vauvatkin <3
 
No ihmisissäkin on eroja. "äitiä ymmärtää parhaiten äiti".
..säserimmät neuvot tulee juurikin näiltä äideiltä..voisivat vaan miettiä että 80 luvulla asiat hoidettiin toisin ja heillä kumpaisellakin kuitenkin se 30 vuotta yli siitä kun pitelivät vauvaa. :)
 
Joo ei näitä äiti-anoppi-asioita voi vertailla niin kuin ei montaa muutakaan asiaa kannata. Kaikilla oma tilanteensa ja kokemuksensa ja kaikilla omat hankaluutensa kohdattavana. Aina jollain on huonompi tilanne, mutta toivottavasti toisessa kohtaa sitten on helpompaa toisella. Jaetaan kokemuksia vaan, saa valittaa, mistä milloinkin tuntuu olevan aihetta! :)
 
Meillä taitaakin mennä vähän erilailla nää systeemit. meijän perheessä kun on totuttu sanomaan asiat suoraan, ni oon ihan epähuomiossa onnistunu loukkaamaan anoppia ihan huolella... Onneksi hän on osannut ottaa asian vaikkakin jälkeen päin puheeksi ja nykyään pyritään setvimään asiat hetimmiten. Hää siis on varsin sydämellinen ihminen, ollaan vaan käsitetty joitakin asioita joskus väärin. Puhumalla ollaan kuitenkin asioista selvitty. Ja oma äiti itse viimeksi tuumasi että taidat olla jo aika väsynyt kun ollaan oltu vähän väliä teillä yökylässä ja auttamassa hommissa. Siinä vähän aikaa mietin ja kakistelin pöydän toisella puolella ja kyllä, pakko se oli myöntää että helpotus on kun hetkeksi lähdette:joyful:
 
Tänään vietetty esikoisen kanssa huippumukava kyläily&kaupunki päivä. Kaupunki reissut mulla tosin tarkottaa sitä että paikat huutaa illalla hoosiannaa vähintäänkin ristiselästä alaspäin. Isännän tultua kotiin hälle asiasta mainitsin, ni hän vaan että onkos sulla se tukivyö ollu käytössä? Mä Olin ihan tykkänään unohtanu moisen kapistuksen.. Kylläpä helpotti oloa! Miehein:Heartred
 
Palasin juuri yllätyskemuista, kaverit oli järjestäneet pienimuotoiset vauvajuhlat :) Yllätyin niistä aivan täysin ja taisin ehkä olla turhan "vaisu".. Toivottavasti ymmärtävät, koko päivän ollut aivan jäätävä väsy, en oo ehtinyt syömään mitään ja selkä on armottoman kipeä. Ainoa ajatus mikä mahtuu päähän tällä hetkellä on, että syntyis prkl jo. Alkaa olla kärsivällisyys finaalissa
 
Miten on ollut niin hiljaista lokakuisissa tänään? Onko kaikki synnnyttämässä?? :wink
Jnk mulla pyörähtää rv36 vasta käyntiin ja olen ihan henkisesti kypsä jo pullauttamaan tämän lapsen ulos! En nauti tästä raskaudesta enää yhtään, henkinen ja fyysinen vointi ihan finaalissa.
 
Niin samat tunteet. Vieraat siellä juhlissa oli vaan ihan innoissaan ja mä itse kirosin ja olin lievästi vittuuntunut. Tosin en niihin juhliin vaan tähän pirun raskauteen! En jaksa siis enää päivääkään ja ajatus siitä että tää kestäis vielä neljä viikkoa pistää vaan itkemään
 
Mä oon kans ihan valmis jo pullauttamaan pienen tähän maailmaan. Vauva majailee vieläkin niin ylhäällä, että on vaikea hengittää, närästää + kaikki muut ihanat vaivat, kiitos riittäis jo! Samalla alkanu synnytyspelko hiipiä, etenkin mietin ja pelkään sitä onko minulla myös ahdas tai epäsuhtanen lantio niinkuin äidilläni.. Neuvolalääkäri ei viimeksi ottanut kuuleviin korviinsa kun asiasta mainitsin, arvioi tasan vaan vauvan painon ja kattoi pikaisesti kohdunsuun tilanteen .. Ens viikolla neuvola täytyy vaikka vääntää itkua jos en muuten saa lähetettä synnytystapa arvioon.. Nyt rv 36+0 ja ajatus siitä, että voi mennä vielä 6 viikkoa saa mut voimaan vielä huonommin. Välillä ois myös kiva jos mies ois vähempi töissä ja enempi kotona, vaikka pakkohan se jonkun on meiänki taloutta pidettävä kasassa. Mutta onneks ollaan kaikki kuitenkin jo voiton puolella! Täytys yrittää nauttia vielä tästä ajasta, hankalaksi se kylläkin on tehty :D
 
Onneksi meillä kaikilla alkaa loppusuora häämöttää! Moni tuntuu toivovan jo synnytystä, mee too :) hermo välillä niin pinnassa kuin olla ja voi, pissiramppauksesta öisin etenkin sekä kaikki pienet ja isommat kivut. Välillä voi kävellä hyvinkin normisti, välillä tuntuu että typy on kohta puoliksi ulkona. Yritetään jaksaa!
 
  • Tykkään
Reaktiot: jnk
Eilen olin shoppailemassa koko päivän. Kävin Skanssi-Ikea-Kodin1-Mylly-kierroksen ja illalla oli nilkat hiiiiiukan turvoksissa :grin Tänään mä tein 4kilsan mettälenkin koirien kanssa eikä tehnyt oikeastaan yhtään heikkoa. Piristi enempi kun en oo saanu oikeen itestäni irti lähteä ulos.

Vähän on alkanut häpyluuta jomottaa toisinaan mut ei häiritsevästi. Mut nyt uusimpana uutuutena on ihan hiton kipeet mahaläskit navan alapuolelta!! Ei mistää muualta satu kuin siitä o_O tosi outoa.

Huomenna vois keskittyä pyykkirundiin ja pestä vaatteet jotka ostin pari päivää sitten. Tänään huomasin et eihän meillä ole yhtään pientä haalaria vauvalle..kun ne ÄP:n haalarit oli jotai hehtaarikokoisia!! Tarvii siis semmonen mennä hankkimaan et saadaan vauva sairaalasta sit kotiin :rolleyes:
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top