Syyskuiset esikoisen odottajat <3

Eilisestä selvitty ilman oksentamista ja jopa ilman huonoo oloo :) tosin kun illalla käytin koiria kaverin kans juoksemassa reilun tunnin verran niin puol kasin aikaan rupes väsyttään jo niin paljo että pakko oli nukkumaan rueta.
 
Minulle on kertonyt semmonen pieni ahdistus seuraavasta aiheesta kun kosmetiikkatuotteet. Kaksi ihmistä on minulle nyt esille tuoneet huolensa siitä mitä kaikkia myrkkyjä rasvoissa yms on mutta suomessa asiasta ei tiedetä mitään eikä odottavia äitejä neuvota asian suhteen. Minulla ei ole kokemuksia luonnonkosmetiikasta ollenkaan. En tiedä tutkisinko asiaa enemmän vaiko menisin niillä ohjeilla mitä neuvolasta on saatu sen enempää hypettämätä. Mitä muut on tästä mieltä?
 
Sonja, mä mietin alkuraskaudessa, että tilaisin iHerbistä luonnonkosmetiikkaa, mutta jotenkin ei ollu aikaa perehtyä tarkemmin asiaan. Olisin vain tarvinnut selkeän listan merkkeineen, mitä tilata. Sit aloin miettiin, ettei kyllä kaikelta voi välttyä. Tosin, kookosrasvalla kun rasvais kasvot ja kropan, niin ei tarvis tilata muuta. Meikkiä en käytä, paitsi aurinkopuuteria. Muoviastioista en oo syöny vuosiin ja juonut aina BPA-vapaista muovipulloista.
 
Mä käytän niin vähän mitään kosmetiikkaa, että en kokenut tarpeelliseksi miettiä. Olisikohan ripsarit ollut silmissä kahdesti plussan jälkeen? Shampoota ja suihkusaippuaa toki tulee käytettyän. Ja sitten jotain ihan hajutonta rasvaa, kun muistan ylipäänsä mitään rasvailla :D
 
Entä mitä mieltä olette hiusten värjäyksestä? Kosmetiikkani pitäisi olla ok, mutta päänahkaan en ajatellut värimyrkkyjä laittaa. Raitoja korkeintaan.
 
Sonja mäkin oon tota miettinyt. Mulla on vaihtelevasti erilaista luonnon kosmetiikkaa ollu nyt käytössä jo viime kesästä. Joku voisi sanoa että sen vuoksi luomuplussakin saatiin, mutta en itse koe sitä ihan niin suurena vaikuttimena. Käytän ihan prismasta hankittua shamppoota ja hoitoainetta sekä hammastahnaa johon olen tykästynyt niiden helpon hankittavuuden ja hinta/laatusuhteen vuoksi. Kehon rasvaamiseen pelkkää argan tai kookosöljyä koska niillä saa parhan tehon kuivaan nahkaan. Kasvon iholle olen tilannut netistä jotain tuotteita mutta mitään suosikkia ei ole. Ja nyt kaula ja leuka kukkii niin että en usko siihen auttavan minkään :shifty: ah hormoonit. Alumiinitonta deodoranttia olen käyttänyt jo 10v. (suvussa rintasyöpää) Itse koen että mitään överi angsteja tästä ei kannata vetää. Itse käytän hajuvettä ja meikkiä juhlahetkinä ja viikonloppusin jos menoa. Voimakkaita kemikaaleja kuten hiusvärejä rajoittaisin kyllä ja nyt taitaa olla hyvä hetki katsella miltä se oma väri näyttää. Ja eikös tää ylikasvanut väri eli liukuväri ole nyt muodissakin :winkItse koen luonnon kosmetiikan olevan monesti myös laadukkaampaa eli saa rahoilleen vastinetta ja eihän mikään estä tekemästä kokeilua kun se on kuitenkin nykyään niin helppoa hankkia ja hinnatkin kilpailukykyisiä. Suosittelen testaamaan ainakin.
 
Mä värjäsin viikolla 5 juuren ja otin raitoja ja seuraavaa mietin, et milloin seuraava juuriväri. Koko ajan suuntana omaa väriä lähemmäs.
 
Muokattu viimeksi:
Mä en oo kosmetiikka muuten miettinyt, käytän kyllä joka päivä meikkiä ja vartalotuotteita, mutta en oo osannut niitä jotenkin pelätä. Ehkä voisi vähän katsoa, mutta kun on vakiotuoteet käytössä, niin uusien sopivien etsiminen tuntuu vaivalloiselta.

Juurikasvua en oo plussan jälkeen värjännyt ja siltä näyttääkin. Mietin jos leikkaisin nyt trendikkään pitkän polkan ja laittaisin oman värisiä raitoja, niin ei ehkä näyttäisi niin pahalta kun nykysissä pitkissä hiuksissa. Väsymyksen takia en oo kuitenkaan vielä jaksanut varata kampaajalle aikaa, joten mietin siihen asti kunnes se helpottaa.
 
Ammatteihin liittyen täällä ilmottautuu sosionomi jolla kokemusta kehitysvammaisista, erityislapsista ja nykyään päiväkodissa lastentarhaopena pienillä.. <3

Kosmetiikasta: itse käytän jonkin verran perusmeikkituotteita, aika vähän kuitenkin. Kosteusvoiteista olen siirtynyt hakusteettomiin, normaaleja hajuvesiä, deodorantteja, kiinteitä, shampoita tm. Käytän ihan niinku ennenki..

Jotenki ei innostais alkaa ekoileen/luomuileen hulluna, kait niissä lukis jos ois oikiasti vaarallisia pienelle?
O.o

Vai oonko jotenki jääny pimentoon näissä? :)
 
Täällä myös yksi sosionomi kuka tällä hetkellä toimii alle 3 vuotiaiden ryhmässä lastentarhanopettajana.

Itse oon muutenkin käyttänyt pääasiassa luonnonkosmetiikkaa eikä raskausaika tee paikkausta :) muutenkin saan niin herkästi allergisia reaktioita niin kun vaihtanut luonnonkosmetiikkaan niin vähentyneet ne paljon ja ajattelin että vauvallekkin kaikki/suurinosa luonnonkosmetiikkapuolelta :) hiuksia olin ajatellut värjätä normisti mutta nyt se jäänyt :D saa nähdä jaksaako tässä keväällä varailla kampaajaa vai tuleeko pidempi hiustenkasvatusprojekti vähän vahingossa :D
 
Täällä kans lastentarhanopettaja odottaa toukokuisia kevätjuhlia ja kesälomalta sitten äitiyslomalle! Mä toimin eskariopettajana ja nyt Helsinki keskitti niin näppärästi ens syksyn eskarit, että meidän talossa ei pitkästä aikaa aloitakaan "tavallista" eskariryhmää ollenkaan, ainoastaan erityisryhmät. Mietin jo että pitääkö vuodeks hakea jonnekin muualle, kun en haluais hyvin alkanutta eskariputkea katkaista, mutta nyt sainkin hyvän syyn olla kotona tän "välivuoden" ja syksyllä 2016 sitten uuden OPS:n kimppuun! Mä en ainakaan näillä näkymin meinaa siis lomailla kuin vajaan vuoden. Isän vuoro sitten seuraavaks :wink

Mutta mitä tulee esim. hiusväreihin, niin mä kyllä aion värjätä ihan tavallisilla kevytväreillä syksyyn saakka aina kun juuri siltä näyttää. Kestovärit oon jättänyt jo joku aika sitten, kun ne ei latvoista haalistu millään. :confused: Tiedä sitten miten ajatukset muuttuu kun raskaus vihdoin alkaa näkyä ja tuntua, mutta ainakaan vielä en osaa olla kovin varovainen. Sushiakin söin taas hyvällä omatunnolla koko viikonlopun.. :hungry:
 
Minä olen monessa asiassa semmonen että haluan tietää miten täytyy tehdä, suunnittelen asioita paljon etukäteen ja otan asioista selvää, se on minun tapa. Noh nyt tuntuu että asia ei olekkaan hyppysissä enkä tiedäkkään sitä vähää mitä luulin :|
 
En ookkaa tullu ajatelleeks noita! Hiuksia en värjää mutta meikkiä käytän, plus ripsipidennykset joista kävin nyt vähän hermoilemaan.. pitää tutkia noita :)
 
Kemikaalicocktail-sivustoa kannattaa varmaan selata, jos kaipaa ajantasaista tietoa kemikaalivapaista tuotteista. Sivuston Noora kun itse on kahden pienen lapsen äiti, joten luulen että arkistoista löytyy parhaat vinkit niin kosmetiikkaan kuin myrkyttömiin tuttipulloihinkin. Viimeksi muistan lukeneeni äitiyspakkauksen patjan sisältävän jotakin pienelle haitallista.. :wideyed:

Itse tosiaan pitää vielä kulkea varmaan aika pitkälle tätä matkaa, ennen kuin alan huolestua mistään normaalielämääni kuuluvista rutiineista. Pieni varovaisuus ei varmasti olisi tässäkään vaiheessa pahasta, mutta minkäs teet, jos ei oma järki vielä sano että joku vois olla enemmän tai vähemmän haitallista.. o_O
 
Äitiyspakkauksen sen itse pahvi sisälsi oisko ollut formaldehydiä? En muista nyt ulkoa.. :facepalm:

Mulla myös paljon allergioita ja kemikaaleille myös. niin omalta osalta on myönnettävä, että aika paljon kaikkea haitallista niissä kyllä saattaa olla. Sopivaa varovaisuutta kannattanee käyttää! :)

Meillä ainakin menee kaikki vauvan vaatteet, pehmeät lelut jne. pesun kautta sitten vasta käyttöön. Ja hajusteeton pesu ehdottomasti. :)
 
Mä itseasiassa tilasin jo ennen raskautta vitosella kirjan nimeltä Kemikaalikimara lapsiperheille. Olinkin unohtanut koko kirjan. Mulla kans ripsienpidennykset ja geelikynnet, mutta lueskelin niistä ennen raskautta ja totesin, ettei niistä pitäisi olla mitään suurta vaaraa sikiölle. Akryylikynsiä taas en missään nimessä laittaisi.
 
Mä oon jättänyt hiusvärit ja kulmien ja ripsien kestovärit pois. Lisäksi kynsilakan, ja hiuslakkaa käytän vain mahdollisimman harvoin. Noi on mun muistaakseni niitä pahimpia. Toki vältän myös hajusteita, mutta se tulee ihan luonnostaan.
 
Takaisin
Top