Moikka kaikille ekan odottajille!
Olen 35 vuotias, vauvoista mitään tietämätön seksuaalineuvoja ja nuorisotyöntekijä
Raskausviikkoja 10+1
LA 1.9.
Meillä vauvakuumeilu alkoi 2012, keväällä 2013 lähdettiin naistenklinikalle lapsettomuustutkimuksiin, josta mieheni saikin diagnoosin azoospermia, eli siittiöitä ei löytynyt. Siirryimme 2014 Väestöliitolle, kun vaihtoehtoina oli luovuttajan siittiöiden käyttö tai mikrodissektio, eli mikrokirurginen operaatio etsiä suoraan kiveksestä siittiötä (näitä palveluita kun ei yleinen puoli tarjoa). Saatiin Väestöliitolta varattua luovuttaja ja käytiin jo psykologin arviossakin, mutta haluttiin kuitenkin kokeilla viimeistä mahdollisuutta saada biologinen lapsi, eli toukokuussa 2014 mieheni kävi tuossa mikrodissektiossa ja meidän onneksi, sieltä löytyikin siittiöitä tosi hyvin. No siittiöt pistettiin pakkaseen, ja joulukuussa lähdettiin koettamaan onneamme :) . Silloin siis ensimmäinen ICSI, josta lopuksi kaksi alkiota, jotka molemmat siirrettiin 11.12.14. Sitten hirveetä jännitystä ja unettomia öitä ekaan raskaustestiin saakka 25.12, joka oli kuin olikin plussa. Todella epätodellinen olo monta viikkoa...
Varhaisultraan mentiin tietenkin, vaikka raskauspahoinvointi ym. oireet taisivat alkaa jo rv5-6, ajattelin jopa, että keksin kaikki oireet, kun haluamme tätä niin kovasti Eli rv7(14.1) käytiin Väestöliitolla varhaisultrassa ja siellä yksi pieni sydän pomppi hurjaa tahtia
Eka neuvola oli 30.1, jossa kaikki arvot myöskin ok huh, huh
Ihan helpolla en ole päässyt alkuraskauden oireiden kanssa, pahoinvointia ja oksentelua on ollu riittämiin, ja tietty tyylikkäästi oon joutunu oksentelemaan töissä, linja-autopysäkeillä, kadunvarsilla jne.. Sit on ollu ummetusta, kahden viikon sairauslomaputki ja sairaalakeikka aurattoman migreenin vuoksi, jatkuvaa närästystä, rintojen arkuutta, TURVOTUSTA...
Lisäksi mieheni joutuu olemaan pitkiä pätkiä töissä projektissa Ranskassa kevääseen 2016, joten tällä hetkellä aika yksin täällä ollaan olojen ja tilojen ja ajatusten kanssa, joten kiva lukea muiden samassa jamassa olevien ajatuksia ja tunnelmia. Toki lähipiiri sekä työtiimi tietää tilanteen, ku halusin kertoa jo hedelmöityshoitovaiheessa, jos kaikki ei olisikaan mennyt kuin strömsöissä, niin olisi saanut tukea siihen..Kaikki on olleet tosi tsemppaavia ja ihania, myös töissä Meillä ei myöskään lähiystäväpiirissä kovin montaa lapsellista ole, enkä voi kyllä kutsua itseäni myöskään mitenkään erityisen "lapsirakkaaksi" ihmiseksi, jos ymmärrätte mitä tarkoitan :) Nuorten kanssa tulen hyvin toimeen, mutta lasten...niin, sitä työtä en kyllä tekisi :)
Joku kertoi aiemmin, että sai itse soittaa synnärille nt-ultra aikaa. No täällä neuvolantäti kertoi, että hän on yhteydessä Kätilöopistoon ja sieltä sitten tupsahtaa kutsu postitse ultraan. Sain sentään toivoa päiviä, jotta miehelläni olisi mahdollisuus osallistua ultraan myös. Toivottavasti siis kutsu tulisi pian, ja myös mieheni pystyisi osallistumaan siihen..
Kyllä sitä vielä on varpaillaan, eikä osaa täysin iloita raskaudesta -ehkäpä helpottaa nt-ultran jälkeen taas vähän
Tulipa kirjoitettua romaani, toivottavasti jaksoitte lukea!
Tsemppiä kaikille!