Olen synnyttänyt kaksi poikaa, himpun alle 4-kiloisia. Molemmat synnytykset on käynnistetty. Ekassa raskaudessa epäiltiin raskausmyrkytystä, jonka vuoksi synnytys käynnistettiin. Kuopuksen synnytys käynnistettiin, koska epäiltiin lapsen olevan iso. Esikoinen syntyi rv 41+0 ja kuopus rv 39+2.
Esikoisen synnytystä käynnistettiin 3 päivää. Su-iltana alkoi supistukset ja sain osastolla kipupiikin ja suolihuuhtelun (inha kokemus). Aamuyöllä sit siirryin synnärin puolelle ja soitin miehelle, et voisit tulla jo. Kätilö kyllä sanoi, ettei vielä ole kiire, mutta kyllä mun mielestä mieskin saa kärsiä siinä missä minäkin

Yöllä sit yritin huilailla, mutta ei mun nukkumisesta tullu mitään vaikkei niin kauhean kipeästi supistellutkaan. Aamulla puhkaistiin sit kalvot ja annettiin oksitosiinia. Jossain vaiheessa sain epiduraalin, kun ilokaasu ei enää auttanut.
Epiduraali aiheuttaa mulla aina kauhea horkka-tärinän. En tiedä miksi. Yritä siinä sit nukkua, kun hampaat kalisee toisiaan vasten.

Iltapäivällä olin sit täysin auki ja kätilö sanoi, että saan ponnistaa jos siltä tuntuu. Minä hölmö vaan ihmettelin, että miltäs sen pitäis tuntua. Kätilö käski työntää vauvaa alemmas synnytyskanavaan ja minä tein työtä käskettyä. Mutta mitään ei tapahtunut. N. klo 16 tuli lääkäri ja mut käskettiin selälleen. Joku vanhempi kätilö tuli siihen mun viereen ja kehoitti rentoutumaan, kun supistukset sattui niin maan prkleesti. Teki muuten mieli tintata tuota kätilöä otsaluuhun

Loppujen lopuksi lääkäri totesi, ettei vauva pääse laskeutumaan ja siirrytään leikkaussaliin.
Silloin huokaisin helpotuksesta, kun tiesin että kivut loppuvat pian. Esikoinen syntyi maanantaina alkuillasta klo 17 kiireellisellä sektiolla. Sektiosta jäi mieleen lääkärien puheet Rukan reissusta

ja sen kun ykäsin mieheni syliin

Kaikki meni oikein hyvin. Päästiin saman viikon perjantaina kotiin. Maito nousi rintoihin ja sektiohaavakin parani hyvin.
1,5v myöhemmin olinkin synnyttämässä meidän kuopusta, joka käynnistelyn jälkeen syntyi alateitse. Ponnistusvaiheessa meinasi kyllä mulla usko loppua kesken ja anelin kätilöltä, josko kuitenkin leikattais. Kätilö vaan tuumas, että kaikki lääkärit on varattuja ja kyllä tämä vauva tästä syntyy. Ja niin syntyikin. En enää edes muista montako tikkiä laitettiin, vissiin pari.
Eniten hämmästytti se, että minun piti synnäriltä KÄVELLÄ osastolle. Luulin, että kaikki synnyttäneet kuskataan pyörätuolilla
Kumpaakaan kokemusta en vaihtaisi pois, mutta kyllä alatiesynnytyksestä toipuu paljon nopeammin.
Ai niin, esikoisen sektioon oli syynä lyhyt napanuora. Rassukalla ei ollu napanuoraa ku 20 senttiä, jonka takia ei päässy laskeutumaan synnytyskanavaan. Pikkuveljellään olikin sitten metrin verran. Tasan ei mee nallekarkit eikä napanuorat
