Eka synnytys oli nopea, 5,5 tuntia joista sairaalassa 1,5 tuntia. Sain ihan ilokaasua ja se siitä
Episiotomia tehtiin.
Tokassa oli vauvalla pää väärässä tarjonnassa. Yritti päälaki edellä, ku pitäs tarjota takaraivoa ("päänympärys" näin pienin, lakitarjonnassa suurin
) Lisäksi oli vielä pää vinossa ku Harri Kirvesniemellä hiihtäessä, eli ekana tais olla korva tulossa... Sitä riemua kestikin 14 tuntia, joista 1,5 tuntia ponnistettiin. Aina sen mitä sain ponnistettua vauva nous huilatessa takasi ku se pää oli kenossa. Tässä sain kohdunkaulan puudutuksen, ihan hyvä oli. Lopulta jouduttiin imukupilla kääntämään päätä vähäsen ja sen jälkeen syntykin ihan mun voimin. Tästä sain repeämän (hartioista), jota tutkittiin suurella joukolla. Mitään tärkeetä ei onneksi kuitenkaan menny. Tän synnytyksen jälkeen oli pari päivää olo, että eiköhän nää lapset sitten ollukin tässä. Vaan niin se mieli muuttu.
Kolmas synty 3,5 tunnissa, joista puol tuntia sairaalassa. Kivunlievityksenä lämmintä kättä...
Ei episiotomiaa, eikä repeämää. "Ronkittiin" tasan kerran ja sitten kätilö antoi vapauden tehdä just niinku itestä hyvältä tuntu.
Rankin näistä nyt on kestonsakin puolesta ollu toi, jossa kerkesin puudutusta saamaan. Tai lähinnä siinäkin toi ponnistamisvaihe. Toivon tän neljännen kanssa, että kuitenkin sairaalaan pääsisin, ettei tarviis lahkeeseen synnyttää... :)
En oo koskaan "tarkotuksella" lähteny synnyttämään luomuna. Tilanteen mukaan mennään. Epiduraalia pidän ihan viimesenä konstina. Se selkään laittaminen tuntuu inhottavalta ajatukselta varsinkin, kun supistukset mulla tuntuu tosi vahvasti selässä. Mies on ollu kaikissa mukana. Tokassa ei nähnyt itse syntymää, koska pistettiin käytävälle siinä vaiheessa ku imukuppi otettiin käyttöön. Ilmeisesti sen verran karun näköstä toimintaa...