Synnytystuntemuksia?

Lueskelin juuri netistä, että on normaalia, että vauva saattaa pitää kovaakin meteliä supistusten aikana ja vielä synnytyssalissakin. En kyllä vieläkään tunnista näitä kyllä miksikään koviksi supistuksiksi, vaan epäsäännöllisiä kipuiluja.

Sulla vaikuttaa hieman paremmalta tuo tilanne Hannatuuli! :)
 
Kyllä me Mamsi vielä synnytetään - lähiaikoina! Mutta tänä yönä vai vasta myöhemmin, sen kun osaisi sanoa!!
 
Me tultiin sairaalaan noin tunti sitten. Supistuksia viiden minuutin välein ja ainakin mulla vauva liikkuu valtavan paljon koko ajan, myös supistusten aikana. Saan mennä ammeeseen, kun haluan ja sitten kuulemma katsotaan uudestaan paikat. Tulotarkastuksessa 2,5cm auki ja vauvan pää tosi alhaalla.
 
Koko illan supistellut kipeähkösti 8-20min välein, kesto 40s-1min10s. Äsken tuli sit kaks 2min supistusta ihan peräkkäin, nämä makuulla ollessa..?? Nämä tuntui lantiossa ja alaselässä.. Mielenkiintoista??!
 
Minulla alkoi illalla supistella ja kellottelin niitä, mutta ne tuli about 10min välein, ja pidemmälläkin aikavälillä. Välillä saattoi tulla pidempiä supistuksia - juurikin melkein parin minuutin, välillä taas ihan vaan ohimeneviä 20s supistuksia.

Yöllä sitten heräsin pariikin otteeseen oikein kunnon poltteisiin ja vatsanväänteisiin. Yhdessä vaiheessa meinasin jo herättää miehenkin, että "ai helkkari, en minä haluakkaan synnyttää!". :D Mutta sitkeästi oon kyllä vaan jatkanu unia, koska ei ne oo olleet jatkuvia.

Nyt taas pohdin, että onko lirahdellut välillä lapsivettä vai onko se yksinkertaisesti ollut joko tosi juoksevaa valkovuotoa/pissaa. Seuraillaan. :)

Vatsa on kyllä kipeä koko ajan ja välillä supistelee ns. harjotussupistuksen tyylisiä pieniä nipistyksiä, välillä taas ihan semi-kunnollisia. Suihkussa lääräsin ihanasti aamulla, kyllä lämmin vesi on ihanaa. :)

Neuvolaan käy tieni tässä parin tunnin päästä. Mulla on siellä jokin opiskelijaporukka tekemässä oppineuvolaa. :D
 
Ouh, neuvolakuulumisiin kirjoittelinkin jo.

Kyllä on tuntemuksia. Huhheijaa. Tosiaan siinä oli opiskelijaryhmä ja pyysin tsekkaan kohdun tilanteen. Kolme ihmistä aivan luvalla ronklasi oppimisenkin ilosta, ja nyt voi sanoa, että hallelujah! Johtuukohan tämä lie siitä vai mistä, mutta kyllä tuntuu vatsassa. Eikä oo mitenkään miellyttävää. Alavatsaan erityisesti oikealle nyt pistää/kramppaa/vihloo.. sattuu nyt kyllä niin kovin, ettei juuri voi seisoa, kävellä eikä kyllä järin istuakaan. Pitäisköhän tästä huolestua? Ajattelin mennä pötkötteleen ja ehkä vähän nukahtaa, kokeilla jos se auttais.

Ja hei siis, pää tuntuu, paikat on pehmeenä, kaula kadonnut ja reilu 2cm auki! :) Ehkä viime yön supistelut teki tulosta?
 
No niin Mamsi!! Toivottavasti alkaa ihan tositoimet tänään nyt tästä!

Mulla loppui supistukset yöllä klo 02.30. Että silleen!! Olin jo ihan innoissani, että NYT tää lapsi syntyy! Ehdin soitella klo 01 synnärille perusohjeita. Neuvoi ottamaan lisää särkylääkettä, jos sais sillä lailla paremmin levättyä ja kerättyä voimia. Litalginia sitten huiviin ja niinhän ne supistukset tais olla "ei synnytykseen johtavia", kun sillä lailla loppuivat. Tänään supistellut taas epäsäännöllisesti, välillä napakastikin, muttei mitenkään tiheesti missään vaiheessa. Mut jos tänään silti pääsis tosissaan kiinni supistuksiin??!!
 
Hepskukkuu...Osastolla ollaan ja eka puolikas Cytotec otettu. Yliaikaiskontrollista siis suoraan lähete osastolle, ballonki ei käynyt, koska kohdunkaula liian kiinteä ja liian kiinni. Nyt sitten kärvistellään :D
 
Itsellä on kyllä se fiilis, että vois alkaakin! Ihan senkin puolesta, että tuo alavatsakipu on oikeesti aika pertsiistä. Vähän voisin kuvitella jonkun umpparitulehduksen olevan asteittain tän tyylistä. :/

Mutta ei mulla edelleenkään ole niitä säännöllisiä supistuksia, ihan vaan näitä epäsäännöllisiä ja epämääräisen määräisiä. :D

Ei ihan AinoS saatu treffejä aikaseksi, mutta ehkä osastolle. :wink
 
Hiljaista on :/
Ymmärrän nyt paremmin heitä, jotka olleet vastaavassa tilanteessa. Ajattelin (!!'hah), ettei osuis mun kohdalle, vaan toisin kävi - siis että supistelis toivorikkaasti ja sit tyssäis kuin seinään.
 
Samoin, Hannatuuli! Välillä on tullut jo semmosia "JEE!!"-fiiliksiä, mutta sitten en vaan kädäboom - loppuu. Ihanaa, jos tässä 2 viikkoa saa vetää tätä vuoristorataa. :bootyshake
 
Ääh! Mulla ei oo mitään tuntemuksia! En vieläkään tiedä mitä supistukset on. Vähän menkkajomotuksia ollu mahassa ja selässä, sekä vihlontaa nivusissa ja kohdunkaulalla. Muutaman päivän tuli semmosta oranssin väristä vuotoa, joka vois olla tulppaa, mut muuten ei mitään. Mä oon varmaan viimeinen synnyttäjä täällä.. Ärsyttää tämä odottelu, kun ei yhtään tiedä tuleeko semmonen räjähtävä lähtö sitte yhtäkkiä..

Sent from my GT-I9105P using Vau Foorumi mobile app
 
Äläs nyt Marsi, samassa kelkassa törötellään. Mullakin on _hyvin_ vähän ollut niitä oikeita supistuksia, viime yönä varmaan ekaa kertaa aidosti synnytyspoltteluita - jotka sitten loppu seinään.

Jossakin lääkärisivulla sanottiin, että tulpan lähtemisestä menee noin 1-7vrk, että synnytys käynnistyy. :) Mulla se tuli ulos ti/ke, eli katellaan keskiviikkona, josko mukula oikeesti päättäis luopua yksiöstään.

Ja hei, minäkin olen jo varautunut siihen, että ne supistukset on ihan erilaisia jokaisella. Toiset puhuu vanteesta, toiset poltteesta, toiset taas sanoo, että maha räjähtää. Mulla ne on tuntuneet nimenomaan selässä ja nivusissa, joten voihan olla, että sinäkin odotat sitä vatsanpinkoa, kun ne sun supistelut voiskin olla niitä nivusjomotuksia? :wink
 
Hei jee Mamsi!!
Mä olin kuullut tosta limajutusta, et saattais mennä viikkojakin, mut tuo oliskin hyvä uutinen!! Eilen tuli eka kerran limaa (joukossa hiven verta), mut tänää tuli ÄLLÖTTÄVÄ limaklöntti. Mä niin otan ton itelleni tuon 1-7vrk!!!
 
Kovasti tsemppiä nyt teille viimeisillekin odottajille! Lokakuu on hyvä aika syntyä :wink Synttärit tuo sitten iloa pimeän syksyn keskelle.
 
Voi jebulisjössesmennentullenjapalatessa.

Ei mitään. Ei sitten _mitään_. Nukuin yöni kuin tukki, yhdesti vain heräsin veskiin. Tämä sama alavatsan oikean puolen "umpisuolikipu" jatkuu liikkuessa ja seistessä, mutta mitään muuta ei oikeestaan ole. Edelleenkään ei supistele. Eikä mene vesiä. Eikä ees vi**ta. Oon ku joku pirkuleen päivänsäde taas tänä aamuna. :angel5 NOT.

Tähän asti tää on ollu sitä, että "noniin, laskettu lähenee, synny jo!". Nyttenkö tää on sitten sitä, että "käynnistys lähenee, synny jo!" - ja lopulta sitä ollaan ballongit haarovälissä ja oksitosiinit tms. vetämässä suoneen. Ou jee. Ja mikä parasta - tämä röllykkähän roikkuu jo polvissa, kuin 10kg perunasäkki, mistä seuraa se, ettei alavatsan iho kuulkaa enää kestä, ja raskausarvet senkun pitää pirskeitään. Jee Jee JEEE!!

Oliko tää taas se vali-vali-vali? :D Sori typsyt.
 
Sori! Väärä ketju, luulin olevani lokakuisten puolella! :D puhelimet..... :D
 
Kyumin, minä olin niin oottanu tuota täysaikaisuutta ja huokasin helpotuksesta sen "saavuttaessani", koska siihen asti sai vähän pidätellä ja rajoitella elämistä. Mutta kuinkas kävikään? Yli meni, että poksahti. Ei tullut laskettuun mennessä, ei. Eikä taida tulla ees kontrolliin mennessä.

Sulla laskettu aika on lokakuun lopulla, niin sulle on "jo" lokakuu - mulla oli syyskuun lopulla, niin mulle tää on isku kasvoille ja sen kyykäärmeenpään nousu ottaan jälleen vaan komeampana.. :D Että elä sano kuule, synnytät vielä minuakin ennen. Jos tässä yrittää epätoivoisesti jotaki positiivista ajatella, niin hei - viimistään ehkä 14.10. meillä on tämä lapsi sylissä... VASTA!!
 
Mamsi, ei ne supistuksetkaan auta!! Toinen yö putkeen supistuksia, ensin klo 23-03 ja otin siis Panadolia gramman klo 22, että saisin liitoskivuilta nukuttua, ja kun supistuksia oli tullut melko kipeinä 3kpl, otin klo23.15 2kpl Litalginia, jota edellisenä yönä synnärille soittaessa suosittelivat. Ajattelin, että jos nää ei oo synnytykseem johtavia supistuksia edelleenkään, niin ne lakkaisi. No ei lakanneet niin kuin edellisenä yönä 1,5h:ssa ja ajattelin että JEEEE tänä yönä päästään synnyttämään. VAAN loppuivat sitten klo 03. Ja alkoivat uudelleen klo 05.20. Kevyempinä mutta tiheämmin. Nukahdin aina välissä, vaikka tulivat siis 8-12min välein, kirjasin suppari tohon iphonen FullTerm-appsiin ja nukahdin. Sitten muutaman minuutin kuluttua uudelleen sama juttu. Kunnes esikoinen heräsi klo 7.20, jolloin noustiin ja supistukset lakkasi! ????????!!!!! Aamupala itelle ja taaperolle, lastenohjelma pyörimään ja takas sänkyyn. KIPEÄ supistus, jolloin toivoin olevani kuumassa suihkussa. Sen jälkeen ei mitään. Tai no, nostaessani pikkuneitiä tuli taas jonkinmoinen.
Mutta siis, ei tää oo herkkua kun supistelee lupaavasti, mutta lupaus ei täytykään...
 
Takaisin
Top