Kyllä kyllä, tulihan se. En löytänyt tuota synnytystarinointia, joten tarinoin tänne. :)
Eli 5.10. klo 05:05 tuli lapsi mualimaan. :) 52cm/4240g/pipo 37cm.
En olis ikinä arvannut, että se vois olla niin helvetillistä. Koko ilta ja yö on sumua. Supistukset tuli niin kipeenä ja niin tiheään.. Kestin supistuksia yhdellä paratabsilla n. 10 tuntia ja sen jälkeen otin ilokaasua, josta oksensin. Siitä seuraavaksi sain muistaakseni kohdunkaulan puudutuksen, joka ei auttanut yhtään. Sittenhän mulla meni suolaliuosta ja antibioottia tippana. Oltiin kokeilemassa akvarakkuloita, kun totesin, että tuokaa se epiduraalimies mulle nyt! Supistuksista ja kivuista tuli sellanen jännä reaktio, että aloin aina täristä aivan järjettömästi ja hallitsemattomasti. Siinä oli kuulkaa setällä ja kätilöillä, ja miehelläni töitä, kun yrittivät aina siinä sen muutaman hetken supistusvälin aikana tehdä taikojaan epiduraalin laiton kanssa. Siinä menikin varmaan puoli tuntia, että saivat sen laitettua.
Se oli AUTUUTTA, kun se alkoi vaikuttaa. Pari tuntia sain olla ihan rauhassa, ja jossain vaiheessa mulle laitettiin oksitosiinikin tippumaan, ettei supistukset lakkaa.
Sitten alkokin taas tuntumaan ja melko nopeesti alkoi sitten jo työnnättämään, mutta en saanu lupaa vielä antaa palaa. Siinä vaiheessa, kun oli 8cm auki, sain luvan sievästi ponnistella, jotta saatiin loputkin reunat pois.
Noh, siis mullahan nousi koko ajan kuume, ja jopa kuumetta alantavan jälkeen mulla oli lähes 39C kuumetta. Oli niin vaikeeta ponnistaa, kun energiaa oli nolla. Ja sitten todettiin, että vauvan pää on virhetarjonnassa ja lopulta mitattiin sitten hapetusarvoja, jotka oli laskussa. Siinä juoksi lääkäriä jos toista, ja mulle sanottiin, että pitää varmaan käyttää imukuppia tai sitten lähteä hätäsektioon. Jostain sain voimaa yrittää tosissaan ponnistaa ja sain sen verran vauvaa alas, ettei tarvinnut lähteä sektioon, mutta eppari leikattiin ja imukupilla vauva revittiin maailmaan.
Olin siitä huolimatta huojentunut, että se saatiin ulos ja sain apua, koska en vaan olis saanut omin voimin tyttöä ulos enää. Yritin niin tosissaan, mutta kaikki pisti nyt vastaan. Miljoona tikkiähän mulla nyt on ja haaroväli äärimmäisen kipeä, mutta leikkuuhaavan lisäksi en revennyt yhtään, joten jospa se paranisi nätisti. :) Kätilö sanoikin, että vauvan väärä tarjonta ja suuri koko aiheuttivat kovat supistukset, eikä ollut pään koostakaan päätellen ihmekään, etten vain saanut työnnettyä enää sen tietyn kynnyksen yli..
Kotiin ei vielä päästä, koska vauvan CRP:tä pitää seurailla ja minunkin tila on vielä tosi hutera, ylhäällä jaksan olla juuri sen verran, että käyn veskissä ja vauvaa hoidellen nojailen tiskiin ja yritän hengitellä. Mies on maailman paras apu, koska ei musta oo vielä nostelemaan jne. Vauvalla on kuitenki kaikki hyvin ja vaikka mullei maito vielä ole noussutkaan, niin tissiä imee oikein reippaasti ehkä vain lohdukseenkin.
Yöksi annoin vauvan kansliaan, koska olin niin ulapalla, zombi ja väsyny, että sain vähän nukuttua. Aamulla sitten hormoonit otti vallan ja tuijottelin vauvaa märisten, että onko tuo tosiaan minun oma?!
Se 10min kun piti olla paikoillaan epiduraalia laittaessa oli elämäni helvetillisimpiä kokemuksia! Ahh kun se pääsi vaikuttamaan 
