Synnytyskertomukset
- Ketjun aloittaja röppö
- Aloituspäivämäärä
Jokaisen oma kokemus on se mikä tekee tapahtumata joko miellyttävän, siedettävän tai kamalan! Mutta nyt se on ohi Jonsson ja palkinto on se paras mahdollinen! Onneksi vauvalle ei käynyt kuinkaan, sitähän siinä ajateltiin :) haleja!
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Mä koitan päästä pian päivittelemään syntyneiden listaa niin sit näkee helposti niiden sektioiden määrän... On vaan viimeaikoina menny kaikki aika tissitellessä.
Kiitos Jonsson tarinasta! Aika paljon oli samaa kun mun kokemuksessa. Harmi että se meni noin, mutta pääasia että kaikki on nyt hyvin. Toipumisia!
Kiitos Jonsson tarinasta! Aika paljon oli samaa kun mun kokemuksessa. Harmi että se meni noin, mutta pääasia että kaikki on nyt hyvin. Toipumisia!
Nyt jos kerkeäisi vähän kirjoittelemaan omaa synnytyskokemusta kun tyttö hetkeksi aikaa nukahti.
KE 7.5 neuvolakäynnin yhteydessä mitatut verenpaineet oli selkeästi koholla ja sain kehotuksen mitata paineet kotona illalla ja seuraavana aamuna ja ottaa yhteyttä jos olisivat koholla myös kotimittauksissa. Kotona illalla paineet olivat edelleen korkeat.
TO 8.5 aamulla kotona paineet edelleen korkeat, soitin neuvolaan josta pyysivät tulemaan näytille. Neuvolassa edelleen paineet koholla ja nyt myös pissassa proteiinia. Terkkari laittoi koksiin sähköisen lähetteen jotta pääsisin äitipolille näytille. Koksista soittivat myöhemmin samana päivänä ja sain ajan seuraavalle päivälle.
PE 9.5 Lähdettiin koksiin ja nappasin mukaan sairaalakassin vaikka olin varma ettei minun tarvisi jäädä osastolle. Koksissa otettiin toksemia verikokeet jonka jälkeen odoteltiin rauhassa lääkärille pääsyä. Lääkäri totesi, että verikokeissa oli jotain pientä häikkää ja muiden oireiden valossa oli syytä epäillä alkavaa raskausmyrkytystä. Vauva ultrattiin ja kaikki oli mahassa kunnossa, painoarvioksi annettiin 3300g. Sisätutkimuksessa todettiin kohdunsuun olevan täysin kiinni ja kaulaa vielä 3 cm jäljellä. Vauva ei myöskään ollut juurikaan laskeutunut. Lääkäri sanoi, että kotiin en enää pääsisi ja merikoilääkärin konsultaation jälkeen synnytys päätettiin käynnistää. Siinä kohtaa tuli pieni shokki ja paniikki kun ei oltu miehen kanssa yhtään varauduttu, että hommat alkaisi etenemään mihinkään vielä sinä päivänä. Mies lähti hakemaan autosta sairaalakassia ja minut otettiin käyrille ennen osastolle siirtymistä. Käyrillä kaikki ok ja sain ensimmäisen annoksen cytoteccia. Kello oli siinä vaiheessa noin 14.
Mies saatteli minut osastolle ja lähti sitten takaisin kotia kohti. Sovittiin että tulee seuraava aamuna takaisin. Lääkäri ennusti että hyvällä lykyllä vauva olisi syntynyt lauantai iltana tai sitten sunnuntai aamuyöstä. Osastolla sitten vain makoilin ja odottelin josko alkaisi tulla mitään synnytykseen viittaavia tuntemuksia, mutta menkkamaista jomotusta lukuun ottamatta ei tuntunut miltään. Kuuden aikaan illalla otettiin taas vauvasta käyrää ja sain toisen annoksen cytoteccia. Edelleenkään ei mitään tuntemuksia tullut.
Noin 23.30 yöllä huomasin että tuli aaltomaisena kuukautiskipuja muistuttavaa jomotusta. Aloin tarkkailemaan kellosta miten usein tuntemuksia tuli ja huomasin välin vaihtelevan 2-10min. välillä. En ollut supistuksista moksiskaan kun eivät olleet mitenkään kovin kipeitä. Kahden tunnin jälkeen pyysin kuitenkin hoitajalta kipulääkettä jotta saisin unen päästä kiinni. Ennen lääkkeen antamista minut laitettiin vielä käyrille. Hoitaja totesi, että ei noin lievillä supituksilla ole vielä mitään vaikutusta kohdunsuulle. Käyrää oli otettu jo noin 15 min. kun yht äkkiä tunsin alavatsalla kipeän napsauksen. Heti sen jälkeen supistuksia alkoi tulla tiheään ja kipukin voimistui potenssiim kymmenen. Hälytin hoitajan paikalle ja hän päätti tehdä sisätutkimuksen. Hoitaja totesi kohdunkaulan kadonneen lähes kokonaan ja olin kahdelle sormelle auki. Samalla kun hän veti sormet ulos valahti lapsivedet sängylle. Minut päätettiin siirtää synnytyssaliin ja sain kehotuksen soittaa miehelle, että lähtisi tulemaan paikan päälle. Matkalla synnytyssaliin supituksia tuli jo jatkuvalla syötöllö ja ulisin ääneen tuskissani.
Salissa minut otti vastaan kätilö ja hän laittoi tipalla tulemaan antibioottia positiivisen streptotestin takia ja oksitosiinia. Kivut olivat jo todella kovat ja sain kokeiltavaksi ilokaasua. Joko en osannut hengittää kaasua oikein tai sitten se vaan ei minulla toiminut sillä siitä tuli vain huono-olo ja tunne etten saa hengitettyä kunnolla. Kun ilokaasu ei toiminut päätettiin kutsua paikalle anestesiologi antamaan epiduraalin. Pian mieskin saapui paikalle. Tässä vaiheessa kivut olivat jo niin kovat, että huusin tuskasta ja tuntui että taju lähtee. Supistuksia tuli myös niin tiheään, etten oikein kerennyt hengähtää niiden välillä. Lopulta anestesiologi saapui ja laitettiin epiduraali. Sekin piti tökätä pariin kertaan kun ei meinannut onnistua kun kipujen takia oli vaikea pysyä oikeassa asennossa. Muistaakseni epiduraali laitettiin noin klo 3. Puuduksen alettua kivut katosivat lähes täysin ja pystyin rentoutumaan ja nukahdinkin hetkeksi.
Puuduksen vaikutus kesti pari tuntia, mutta sitten alkoi tuntumaan voimakas kakkahädän tunne. Pyysinkin kätilön paikalle ja minut saatettiin vessaan. Eihän sieltä mitään kakkaa kuitenkaan tullut ja sitten taas ihan yllättäen supistuskivut pahenivat hetkessä niin koviksi, että minut saatettiin takaisin sänkyyn ja sain toisen annoksen epiduraalia. Jälleen kerran kivut katosivat ja sain taas pari tuntia levättyä. Muistaakseni olin tässä vaiheessa auki n. 5-6 cm. Kello oli noin 6-7 aamulla. Tässä vaiheessa minut kehotettiin puoli-istuvaan asentoon ja jalat levälleen jotta vauva pääsisi laskeutumaan. Ja vaikka supistuskivut olivat poissa oli närästyksen takia olo todella tukala. Sain närästyslääkettäkin joka tosin ei auttanut lainkaan. Samaan aikaan kun vatsahapot kutitteli kurkunpäätä tunsin kuinka vauva pönkesi jaloillaa itseään alaspäin ottaen vauhtia kylkiluistani. Sattui ihan älyttömästi ylävatsaan ja kylkikaaren alapuolelle. Sanoinkin miehelle, että tuntuu kuin saisin kohta sydänkohtauksen kun tuntui että vauvan jalka tunkisi sydämeen asti. Lopulta myös epiduraalin vaikutus alkoi hiipua ja kivut palasivat niin kovina, että sain komannen annoksen epiduraalia. Tässä vaiheessa kello oli varmaankin noin 9 ja kohdunsuu muistaakseni n. 7cm auki.
Kätilö käski minun nyt yrittää hieman levätä ja sovittiin että yrittäisin käydä vessassa kunhan olisi hetki mennyt epiduraalin laitosta. Lopulta pääsin käymään vessassa, mutta en pystynyt pissaamaan tai kakkaamaan ja palasinkin takaisin sängylle. Makasin kylkiasennossa ja sain ohjeeksi aina supistuksen tullessa nostaa toista polvea kohti kasvoja ja laskemaan leukaa rintaan jotta vauva pääsisi laskeutumaan paremmin. Kätilö poistui paikalta ja pyysi kutsumaan kun alkaa tuntumaan ponnistuksen tarvetta. Supistukset alkoivat taas vähitellen palaamaan, mutta missään vaiheessa en tuntenut tarvetta ponnistaa. Lopulta pyysimme kätilön paikalle kun kivut alkoivat olla taas kovat.
Kello oli noin 10.30 kun alettiin ponnistaa. Edelleenkään en tuntenut tarvetta ponnistaa, mutta yritin työntää aina kun tunsin supistuksen tulevan. Tässä vaiheessa supistuksia tuli kuitenkin niin tiheään, etten oikein enää tiennyt missä vaiheessa yksi loppuu ja toinen alkaa. Oli myös todella vaikea rytmittää hengitystä kun tuntui etten saanut kunnolla vedettyä henkeä ja sitten työntöjen aikana piti vielä pidättää hengitystä. Tuntui, että taju lähtisi hetkenä minä hyvänsä. Ponnistamisen alku vaiheessa myös oksensin pariin otteeseen. Jossain vaiheessa kätilö ehdotti, että nousisin sängystä hetkeksi ylös jotta saataisi vauva laskeutumaan. Oli todella vaikea päästä sängystä ylös kun kipu oli niin lamaannutavaa etten saanut itseäni liikutettua. Lopulta pääsin ylös kätilön ja miehen nostamana. Seisominen sänkyä vasten oli todella vaikeaa sillä epiduraalin takia ei jalat meinanneet kantaa. Mies seisoi toisella puolella sänkyä ja roikuin kiinni hänen käsissään ja aina supistuksen tullessa piti pyllistää ja kyykistyä samalla alaspäin kun työnsi vauvaa alemmas. Muistan vaan huutaneeni, etten enää jaksa eikä jalat kanna, mutta kätilö käski vaan jatkamaan. Lopulta jo itkien anelin, että pääsisin takaisin makuulle. Makuulla taas jatkettiin ja aina työntövaiheessa kätilö veti toista ja mieheni toista jalkaa lähelle kasvojani ja minun piti vetää leukaa rintaan. Voimat alkoi olla ihan totaalisen loppu ja tuntui kuin ponnistamista olisi kestänyt jo pari tuntia. Supistuksia tuli niin sarjatulena, etten kerennyt vetää happea niiden välillä. Lopulta kuitenkin tunsin kuinka vauva alkoi selkeästi liikkumaan alemmas ja alemmas. Sitten kätilö sanoi, että nyt kännytään selinmakuulle viimeisten työntöjen ajaksi. Kun tajusi, että kohta tämä on ohi sai ihan uudella tavalla taas voimaa ponnistaa ja muutaman ponnistuksen jälkeen tunsinkin kuinka vauvan pää työntyi ulos ja siitä seuraavalla ponnistuksella olikin vauva ulkona ja kuulin ne kauan odotetut rääkäisyt. Napanuora vielä leikattiin ja sitten sain tytön rinnalle. Vaikka edelleenkin sattui, ei sillä ollut enää väliä. Hetkeä myöhemmin saatiin istukka ulos ja kivutkin lievenivät sitä myötä. Kello oli syntymähetkellä 11.26
Loppujen lopuksi avautumisvaihe kesti noin 10,5h ja ponnistus 56 minuuttia. Jälkeiset syntyivät 9 minuutissa. Tyttö sai pisteitä 9/9. Raskausviikkoja minulla oli 39+1. Tytöllä oli painoa 3950g ja pituutta 51cm.
Itse olin yllättynyt siitä miten rajuina supituksen lähtivät tulemaan heti lapsivesien menon jälkeen. Etenkin kun ennen vesien menoa, ei ollut lainkaan oikeasti kipeitä supistuksia. Mentiin tavallaan nollasta sataan ihan hetkessä. Varmaankin asiaan vaikutti se, että synnytys käynnistettiin ja varmaan kovat kivut aiheutuivat myös siitä, että kohdunsuu oli täysin kypsymätön synnytystä ajatellen. En kyllä tajua miten joku pystyy synnyttämään ilman kivunlievitystä sillä supistukset olivat kyllä minulla niin infernaalisen tuskallisia, etten olisi mitenkään selvinnyt ilman puudutetta.
Eli tyttö syntyi lauantai aamupäivällä ja tiistaina päästiin kotiutumaan. Muuten olisi päästy jo maanantaina, mutta piti vähän odotella maidonnousua.
Nyt se tyttö tuolla heräsikin ja lähti isin kanssa vaipan vaihtoon. Lopetankin jutun tähän ja valmistaudun imetttämään. Kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen synnytyskokemus. Sattui ihan perkeleesti, mutta jännästi sen kivun on jo nyt tavallaan unohtanut. Ehkä sen pystyy käymään läpi vielä joskus uudestaan.
KE 7.5 neuvolakäynnin yhteydessä mitatut verenpaineet oli selkeästi koholla ja sain kehotuksen mitata paineet kotona illalla ja seuraavana aamuna ja ottaa yhteyttä jos olisivat koholla myös kotimittauksissa. Kotona illalla paineet olivat edelleen korkeat.
TO 8.5 aamulla kotona paineet edelleen korkeat, soitin neuvolaan josta pyysivät tulemaan näytille. Neuvolassa edelleen paineet koholla ja nyt myös pissassa proteiinia. Terkkari laittoi koksiin sähköisen lähetteen jotta pääsisin äitipolille näytille. Koksista soittivat myöhemmin samana päivänä ja sain ajan seuraavalle päivälle.
PE 9.5 Lähdettiin koksiin ja nappasin mukaan sairaalakassin vaikka olin varma ettei minun tarvisi jäädä osastolle. Koksissa otettiin toksemia verikokeet jonka jälkeen odoteltiin rauhassa lääkärille pääsyä. Lääkäri totesi, että verikokeissa oli jotain pientä häikkää ja muiden oireiden valossa oli syytä epäillä alkavaa raskausmyrkytystä. Vauva ultrattiin ja kaikki oli mahassa kunnossa, painoarvioksi annettiin 3300g. Sisätutkimuksessa todettiin kohdunsuun olevan täysin kiinni ja kaulaa vielä 3 cm jäljellä. Vauva ei myöskään ollut juurikaan laskeutunut. Lääkäri sanoi, että kotiin en enää pääsisi ja merikoilääkärin konsultaation jälkeen synnytys päätettiin käynnistää. Siinä kohtaa tuli pieni shokki ja paniikki kun ei oltu miehen kanssa yhtään varauduttu, että hommat alkaisi etenemään mihinkään vielä sinä päivänä. Mies lähti hakemaan autosta sairaalakassia ja minut otettiin käyrille ennen osastolle siirtymistä. Käyrillä kaikki ok ja sain ensimmäisen annoksen cytoteccia. Kello oli siinä vaiheessa noin 14.
Mies saatteli minut osastolle ja lähti sitten takaisin kotia kohti. Sovittiin että tulee seuraava aamuna takaisin. Lääkäri ennusti että hyvällä lykyllä vauva olisi syntynyt lauantai iltana tai sitten sunnuntai aamuyöstä. Osastolla sitten vain makoilin ja odottelin josko alkaisi tulla mitään synnytykseen viittaavia tuntemuksia, mutta menkkamaista jomotusta lukuun ottamatta ei tuntunut miltään. Kuuden aikaan illalla otettiin taas vauvasta käyrää ja sain toisen annoksen cytoteccia. Edelleenkään ei mitään tuntemuksia tullut.
Noin 23.30 yöllä huomasin että tuli aaltomaisena kuukautiskipuja muistuttavaa jomotusta. Aloin tarkkailemaan kellosta miten usein tuntemuksia tuli ja huomasin välin vaihtelevan 2-10min. välillä. En ollut supistuksista moksiskaan kun eivät olleet mitenkään kovin kipeitä. Kahden tunnin jälkeen pyysin kuitenkin hoitajalta kipulääkettä jotta saisin unen päästä kiinni. Ennen lääkkeen antamista minut laitettiin vielä käyrille. Hoitaja totesi, että ei noin lievillä supituksilla ole vielä mitään vaikutusta kohdunsuulle. Käyrää oli otettu jo noin 15 min. kun yht äkkiä tunsin alavatsalla kipeän napsauksen. Heti sen jälkeen supistuksia alkoi tulla tiheään ja kipukin voimistui potenssiim kymmenen. Hälytin hoitajan paikalle ja hän päätti tehdä sisätutkimuksen. Hoitaja totesi kohdunkaulan kadonneen lähes kokonaan ja olin kahdelle sormelle auki. Samalla kun hän veti sormet ulos valahti lapsivedet sängylle. Minut päätettiin siirtää synnytyssaliin ja sain kehotuksen soittaa miehelle, että lähtisi tulemaan paikan päälle. Matkalla synnytyssaliin supituksia tuli jo jatkuvalla syötöllö ja ulisin ääneen tuskissani.
Salissa minut otti vastaan kätilö ja hän laittoi tipalla tulemaan antibioottia positiivisen streptotestin takia ja oksitosiinia. Kivut olivat jo todella kovat ja sain kokeiltavaksi ilokaasua. Joko en osannut hengittää kaasua oikein tai sitten se vaan ei minulla toiminut sillä siitä tuli vain huono-olo ja tunne etten saa hengitettyä kunnolla. Kun ilokaasu ei toiminut päätettiin kutsua paikalle anestesiologi antamaan epiduraalin. Pian mieskin saapui paikalle. Tässä vaiheessa kivut olivat jo niin kovat, että huusin tuskasta ja tuntui että taju lähtee. Supistuksia tuli myös niin tiheään, etten oikein kerennyt hengähtää niiden välillä. Lopulta anestesiologi saapui ja laitettiin epiduraali. Sekin piti tökätä pariin kertaan kun ei meinannut onnistua kun kipujen takia oli vaikea pysyä oikeassa asennossa. Muistaakseni epiduraali laitettiin noin klo 3. Puuduksen alettua kivut katosivat lähes täysin ja pystyin rentoutumaan ja nukahdinkin hetkeksi.
Puuduksen vaikutus kesti pari tuntia, mutta sitten alkoi tuntumaan voimakas kakkahädän tunne. Pyysinkin kätilön paikalle ja minut saatettiin vessaan. Eihän sieltä mitään kakkaa kuitenkaan tullut ja sitten taas ihan yllättäen supistuskivut pahenivat hetkessä niin koviksi, että minut saatettiin takaisin sänkyyn ja sain toisen annoksen epiduraalia. Jälleen kerran kivut katosivat ja sain taas pari tuntia levättyä. Muistaakseni olin tässä vaiheessa auki n. 5-6 cm. Kello oli noin 6-7 aamulla. Tässä vaiheessa minut kehotettiin puoli-istuvaan asentoon ja jalat levälleen jotta vauva pääsisi laskeutumaan. Ja vaikka supistuskivut olivat poissa oli närästyksen takia olo todella tukala. Sain närästyslääkettäkin joka tosin ei auttanut lainkaan. Samaan aikaan kun vatsahapot kutitteli kurkunpäätä tunsin kuinka vauva pönkesi jaloillaa itseään alaspäin ottaen vauhtia kylkiluistani. Sattui ihan älyttömästi ylävatsaan ja kylkikaaren alapuolelle. Sanoinkin miehelle, että tuntuu kuin saisin kohta sydänkohtauksen kun tuntui että vauvan jalka tunkisi sydämeen asti. Lopulta myös epiduraalin vaikutus alkoi hiipua ja kivut palasivat niin kovina, että sain komannen annoksen epiduraalia. Tässä vaiheessa kello oli varmaankin noin 9 ja kohdunsuu muistaakseni n. 7cm auki.
Kätilö käski minun nyt yrittää hieman levätä ja sovittiin että yrittäisin käydä vessassa kunhan olisi hetki mennyt epiduraalin laitosta. Lopulta pääsin käymään vessassa, mutta en pystynyt pissaamaan tai kakkaamaan ja palasinkin takaisin sängylle. Makasin kylkiasennossa ja sain ohjeeksi aina supistuksen tullessa nostaa toista polvea kohti kasvoja ja laskemaan leukaa rintaan jotta vauva pääsisi laskeutumaan paremmin. Kätilö poistui paikalta ja pyysi kutsumaan kun alkaa tuntumaan ponnistuksen tarvetta. Supistukset alkoivat taas vähitellen palaamaan, mutta missään vaiheessa en tuntenut tarvetta ponnistaa. Lopulta pyysimme kätilön paikalle kun kivut alkoivat olla taas kovat.
Kello oli noin 10.30 kun alettiin ponnistaa. Edelleenkään en tuntenut tarvetta ponnistaa, mutta yritin työntää aina kun tunsin supistuksen tulevan. Tässä vaiheessa supistuksia tuli kuitenkin niin tiheään, etten oikein enää tiennyt missä vaiheessa yksi loppuu ja toinen alkaa. Oli myös todella vaikea rytmittää hengitystä kun tuntui etten saanut kunnolla vedettyä henkeä ja sitten työntöjen aikana piti vielä pidättää hengitystä. Tuntui, että taju lähtisi hetkenä minä hyvänsä. Ponnistamisen alku vaiheessa myös oksensin pariin otteeseen. Jossain vaiheessa kätilö ehdotti, että nousisin sängystä hetkeksi ylös jotta saataisi vauva laskeutumaan. Oli todella vaikea päästä sängystä ylös kun kipu oli niin lamaannutavaa etten saanut itseäni liikutettua. Lopulta pääsin ylös kätilön ja miehen nostamana. Seisominen sänkyä vasten oli todella vaikeaa sillä epiduraalin takia ei jalat meinanneet kantaa. Mies seisoi toisella puolella sänkyä ja roikuin kiinni hänen käsissään ja aina supistuksen tullessa piti pyllistää ja kyykistyä samalla alaspäin kun työnsi vauvaa alemmas. Muistan vaan huutaneeni, etten enää jaksa eikä jalat kanna, mutta kätilö käski vaan jatkamaan. Lopulta jo itkien anelin, että pääsisin takaisin makuulle. Makuulla taas jatkettiin ja aina työntövaiheessa kätilö veti toista ja mieheni toista jalkaa lähelle kasvojani ja minun piti vetää leukaa rintaan. Voimat alkoi olla ihan totaalisen loppu ja tuntui kuin ponnistamista olisi kestänyt jo pari tuntia. Supistuksia tuli niin sarjatulena, etten kerennyt vetää happea niiden välillä. Lopulta kuitenkin tunsin kuinka vauva alkoi selkeästi liikkumaan alemmas ja alemmas. Sitten kätilö sanoi, että nyt kännytään selinmakuulle viimeisten työntöjen ajaksi. Kun tajusi, että kohta tämä on ohi sai ihan uudella tavalla taas voimaa ponnistaa ja muutaman ponnistuksen jälkeen tunsinkin kuinka vauvan pää työntyi ulos ja siitä seuraavalla ponnistuksella olikin vauva ulkona ja kuulin ne kauan odotetut rääkäisyt. Napanuora vielä leikattiin ja sitten sain tytön rinnalle. Vaikka edelleenkin sattui, ei sillä ollut enää väliä. Hetkeä myöhemmin saatiin istukka ulos ja kivutkin lievenivät sitä myötä. Kello oli syntymähetkellä 11.26
Loppujen lopuksi avautumisvaihe kesti noin 10,5h ja ponnistus 56 minuuttia. Jälkeiset syntyivät 9 minuutissa. Tyttö sai pisteitä 9/9. Raskausviikkoja minulla oli 39+1. Tytöllä oli painoa 3950g ja pituutta 51cm.
Itse olin yllättynyt siitä miten rajuina supituksen lähtivät tulemaan heti lapsivesien menon jälkeen. Etenkin kun ennen vesien menoa, ei ollut lainkaan oikeasti kipeitä supistuksia. Mentiin tavallaan nollasta sataan ihan hetkessä. Varmaankin asiaan vaikutti se, että synnytys käynnistettiin ja varmaan kovat kivut aiheutuivat myös siitä, että kohdunsuu oli täysin kypsymätön synnytystä ajatellen. En kyllä tajua miten joku pystyy synnyttämään ilman kivunlievitystä sillä supistukset olivat kyllä minulla niin infernaalisen tuskallisia, etten olisi mitenkään selvinnyt ilman puudutetta.
Eli tyttö syntyi lauantai aamupäivällä ja tiistaina päästiin kotiutumaan. Muuten olisi päästy jo maanantaina, mutta piti vähän odotella maidonnousua.
Nyt se tyttö tuolla heräsikin ja lähti isin kanssa vaipan vaihtoon. Lopetankin jutun tähän ja valmistaudun imetttämään. Kaiken kaikkiaan kuitenkin positiivinen synnytyskokemus. Sattui ihan perkeleesti, mutta jännästi sen kivun on jo nyt tavallaan unohtanut. Ehkä sen pystyy käymään läpi vielä joskus uudestaan.
J
Jonsson
Vieras
Taisin unohtaa mainita, että tyttö oli siis tulossa hiukan väärässä tarjonnassa ja todennäköisesti sen takia koko synnytys tyssähti. Sillä oli syntyessä kunnon kutti päässä kun oli yrittänyt työntyä suoraan ulos, eikä raivo edellä.
Kaikesta huolimatta tässä alkaa olemaan ihan hyvä fiilis koko jutusta, luulen että menisin seuraavaan sektioon paljon rauhallisemmin, vaikka tällä kertaa pelottikin niin käsittämättömän paljon.
Kävin tänään kaksi kertaa jaloillani, ja tuntuu että toipuminenkin alkaa paljon helpommin kuin olisin uskaltanut toivoa. :)
Kaikesta huolimatta tässä alkaa olemaan ihan hyvä fiilis koko jutusta, luulen että menisin seuraavaan sektioon paljon rauhallisemmin, vaikka tällä kertaa pelottikin niin käsittämättömän paljon.
Kävin tänään kaksi kertaa jaloillani, ja tuntuu että toipuminenkin alkaa paljon helpommin kuin olisin uskaltanut toivoa. :)
Hurja on ollu saravankin synnytys. Kuin myös Jonssonin. Jaksamisia tytöt!! :)
voi Jonsson tosi kurjan kuulosta kohtelua sielläkin, mutta onneksi kaikki sujui kuitenkin hyvin 
musta tuntuu aina niin pahalle, kun puhutaan tollai ku "koiralle"..... tekis mieli käydä tirvasemassa jokaista 
no joo, mut toipumisia sinne ja kiitos kertomuksesta!!!
Ja kiitos saravallekin kun jaoit kokemuksen:) näitä on aina kiva lukea, vaikkei ne aina niin kivoilta kuulosta.... mut onnelliset loput on niin ihania ja valaa ehkä vähän uskoa meihin vielä odottelijoihin
ehkä mekin oikeesti vielä joku päivä...............
musta tuntuu aina niin pahalle, kun puhutaan tollai ku "koiralle"..... tekis mieli käydä tirvasemassa jokaista no joo, mut toipumisia sinne ja kiitos kertomuksesta!!!Ja kiitos saravallekin kun jaoit kokemuksen:) näitä on aina kiva lukea, vaikkei ne aina niin kivoilta kuulosta.... mut onnelliset loput on niin ihania ja valaa ehkä vähän uskoa meihin vielä odottelijoihin
ehkä mekin oikeesti vielä joku päivä...............
En tainnut tänne kirjoittaa tarkkaa kertomusta:
14.5 minua supisti koko päivän 14.30 asti kipeästi 10-19 min välein.
Puuhasin vain välttämättömät sinä päivänä.
Illalla supistus tuli terävämmäksi, mutta kuvittelin niiden edelleen johtuvan avotarjonnasta.
Klo. 22 supistusväli 8-12 min - mies nukahti, minä epäilin tässä vaiheessa supistuksen puristuksesta että lähtö tulee.
Tuli yks 20 min väli, jonka jälkeen olin muutaman kerran konttaamassa lattialla, ajattelin "kuvittelen nää koviksi, ei nää tästä enää kovene ja kohta pysähtyy".
Menin aina sänkyyn ja aina olin makaamassa lattialla kivusta.
Menin sitten vähän yli 1.00 vessaan ja päätin kurkistaa peilillä alapäähän (en uskaltanut tunkea sormia tulehdusriskin vuoksi) ja näin että jotai oli tapahtunut, kohdunsuu oli varmasti auki mutten tiennyt monta senttiä.
Herätin miehen, esikoinen autoon ja ajettiin 140 papalle, ja sen jälkeen toiseen kaupunkiin synnyttämään.
Kuulemma kumi vähän haisi kun esikoinen jätettiin :D
Kun päästiin synnärille olin 3 cm auki.
Poika oli ylhäällä, niinkuin monet kertoivat.
Käyrällä kaikki ok, odotin että 7 cm tuli vastaan ja otin spinaalin.
Lääkäri ei saanut laitettua sitä ensin ja se vahinko sattui :/ Sanoin etten halua mutta mies sanoi "ota se", lääkäri oli inhottava ja sanoi "ei tarvi sit ollenkaan laittaa, kerta et pysy paikoillaan"..
Spinaali vaikutti suht hyvin ja oksitosiinia nopeuttamaan suppareita ja laskemaan vauvaa alas. Spinaalin vaikutus lakkasi 2 h päästä ja sain kohdunkaulanpuudutteen, kun sekin vaikutus alkoi väistyä olin 7 cm edelleen auki.
Kätilö koitti ja sanoi että edelleen vauva ylhäällä ja voi mennä vielä pari tuntia "suosittelen epiduraalia".
Olin varm että synnytys kestäisi ja aloin odottamaan puudutusta.
Kesti ja kesti vaikkei kyse ollut kuin minuuteista.
Samassa supistukset tihenivät ja kipu oli tajunnan vievää melkein.
Aloin huutamaan niin kovaa etten ollut vielä koko synnytyksen aikana huutanut niin kovaa.
Rukoilin että tuovat sen epiduraalin ennen seuraavaa supistusta.
Tuli supistus, 3 min päästä toinen, henkilö jonka piti laittaa epiduraali tuli vetämään hanskoja käteen ja valmistelemaan laittoa ja samassa huusin kätilölle "ei hitto ja nyt mun pitää ponnistaa, pitääkö mun jättää ottamatta tää puudute?!". Niin kävi.
Vika supistus ennen ponnistusta oli paha, mutta kun ponnistamisen tarvet tuli niin unohdin kaiken. Olin murissut ja karjunut tän 5 minuutissa pihalle luomuna :D
Tikkejä tuli 1, viimeksi 2, mutta nyt lyhyestä ponnistuksesta johtuen mun häpyluu on niin kipeä etten meinaa päästä sängystä ylös ilman tukia!
Opetus oli, ekaa synnyttävät - ottakaa epiduraali - toista synnyttäneenä en saanut traumoja mutta jos ekalla kerralla olisi käynyt noin.. En edes tiedä :D
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
14.5 minua supisti koko päivän 14.30 asti kipeästi 10-19 min välein.
Puuhasin vain välttämättömät sinä päivänä.
Illalla supistus tuli terävämmäksi, mutta kuvittelin niiden edelleen johtuvan avotarjonnasta.
Klo. 22 supistusväli 8-12 min - mies nukahti, minä epäilin tässä vaiheessa supistuksen puristuksesta että lähtö tulee.
Tuli yks 20 min väli, jonka jälkeen olin muutaman kerran konttaamassa lattialla, ajattelin "kuvittelen nää koviksi, ei nää tästä enää kovene ja kohta pysähtyy".
Menin aina sänkyyn ja aina olin makaamassa lattialla kivusta.
Menin sitten vähän yli 1.00 vessaan ja päätin kurkistaa peilillä alapäähän (en uskaltanut tunkea sormia tulehdusriskin vuoksi) ja näin että jotai oli tapahtunut, kohdunsuu oli varmasti auki mutten tiennyt monta senttiä.
Herätin miehen, esikoinen autoon ja ajettiin 140 papalle, ja sen jälkeen toiseen kaupunkiin synnyttämään.
Kuulemma kumi vähän haisi kun esikoinen jätettiin :D
Kun päästiin synnärille olin 3 cm auki.
Poika oli ylhäällä, niinkuin monet kertoivat.
Käyrällä kaikki ok, odotin että 7 cm tuli vastaan ja otin spinaalin.
Lääkäri ei saanut laitettua sitä ensin ja se vahinko sattui :/ Sanoin etten halua mutta mies sanoi "ota se", lääkäri oli inhottava ja sanoi "ei tarvi sit ollenkaan laittaa, kerta et pysy paikoillaan"..
Spinaali vaikutti suht hyvin ja oksitosiinia nopeuttamaan suppareita ja laskemaan vauvaa alas. Spinaalin vaikutus lakkasi 2 h päästä ja sain kohdunkaulanpuudutteen, kun sekin vaikutus alkoi väistyä olin 7 cm edelleen auki.
Kätilö koitti ja sanoi että edelleen vauva ylhäällä ja voi mennä vielä pari tuntia "suosittelen epiduraalia".
Olin varm että synnytys kestäisi ja aloin odottamaan puudutusta.
Kesti ja kesti vaikkei kyse ollut kuin minuuteista.
Samassa supistukset tihenivät ja kipu oli tajunnan vievää melkein.
Aloin huutamaan niin kovaa etten ollut vielä koko synnytyksen aikana huutanut niin kovaa.
Rukoilin että tuovat sen epiduraalin ennen seuraavaa supistusta.
Tuli supistus, 3 min päästä toinen, henkilö jonka piti laittaa epiduraali tuli vetämään hanskoja käteen ja valmistelemaan laittoa ja samassa huusin kätilölle "ei hitto ja nyt mun pitää ponnistaa, pitääkö mun jättää ottamatta tää puudute?!". Niin kävi.
Vika supistus ennen ponnistusta oli paha, mutta kun ponnistamisen tarvet tuli niin unohdin kaiken. Olin murissut ja karjunut tän 5 minuutissa pihalle luomuna :D
Tikkejä tuli 1, viimeksi 2, mutta nyt lyhyestä ponnistuksesta johtuen mun häpyluu on niin kipeä etten meinaa päästä sängystä ylös ilman tukia!
Opetus oli, ekaa synnyttävät - ottakaa epiduraali - toista synnyttäneenä en saanut traumoja mutta jos ekalla kerralla olisi käynyt noin.. En edes tiedä :D
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Muokattu viimeksi:
käyn tirvaseen sitäkin........ jaaaaaa jatko-osaa taas odotellen :)
Mä karjuin epiduraalia laitettaessa että "sattuu niin vitusti" (siis supistukset) niin se anestesialääkäri oli kuulemma sanonut nuivasti et "uskon sen, mutta itse en olisi asiaa noin ilmaissut". Onneks en kuullut sitä siinä. Olisin voinut tirvaista :) nyt jo naurattaa...
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Eikö niillä lääkäreillä oo lainkaan huumorintajua?!?
Mä muistan yhen lääkärin, joka operoi mun varvasta. Se piti puuduttaa ja tiesin, että se sattuu. Sanoinkin sille lääkärille, että saattaa päästä muutama kirosana, ni tää lääkäri tuumas vaan, että anna tulla jos se helpottaa :)
Vaikka siinä tilanteessa voi tulla ärräpäitä, ku ne supistukset oikeesti sattuu, ni eihän ne kirosanat oo tarkoitettu kellekään henk.koht. Oon mäki saanu kuulla työssäni kirosanoja ja oon vaan aina tuumannu, että antaa tulla, jos se helpottaa :)
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
Mä muistan yhen lääkärin, joka operoi mun varvasta. Se piti puuduttaa ja tiesin, että se sattuu. Sanoinkin sille lääkärille, että saattaa päästä muutama kirosana, ni tää lääkäri tuumas vaan, että anna tulla jos se helpottaa :)
Vaikka siinä tilanteessa voi tulla ärräpäitä, ku ne supistukset oikeesti sattuu, ni eihän ne kirosanat oo tarkoitettu kellekään henk.koht. Oon mäki saanu kuulla työssäni kirosanoja ja oon vaan aina tuumannu, että antaa tulla, jos se helpottaa :)
Sent from my iPhone using Vau Foorumi
E
Elisha86
Vieras
Hui kuinka erilaisia synnytyksiä meillä toukokuisilla on tähän saakka ollutkin. Mutta tärkeintä että kaikki saaneet nyytit syliinsä ja parasta aikaa nauttivat vauvan tuoksuisesta arjesta ja toipuvat synnytyksestä :) Ihmeesti se vauva siinä sylissä auttaa unohtamaan ja toipumaan
Pioni: täällä hemoglobiinit nousussa, 73 oli alin arvo ja nyt neuvolassa oli jo 109. Sairaalassa sain 2 pss verta. Vointi alkaa olla parempi vaikka kalpea ja väsynyt oon vielä.
Lällyn kysymykseen vastaus on sas.
Pikkuhiljaa täällä palaudutaan synnytyksestä ja ystäville on pitänyt kertoa synnytyskertomus moneen otteeseen. Vielä ei kauheesti kyllästytä
Mä sellaista oon jääny pohtimaan, että ootteko te muut saaneet kivunlievitystä ponnistusvaiheessa? Kun mä sain aamulla n. klo 8 ekan epiduraalin ja klo 10 toisen. Ja sit klo 12 kun piti saada kolmas annos, olin 10 cm auki ja mulle sanottiin, että ei oo enää mahdollista saada epiduraalia ja ilokaasukin otetaan ponnistusvaiheessa pois. No, melkein tunnin keikuin pallon päällä, jotta vauva laskeutuisi enemmän synnytyskanavaan ja sitten kun pakottava tunne persiissä voimistui, sain valita ponnistusasennon ja tunnin pusersin vauvaa ilman kivunlievitystä. Olin kuvitellut vähintäänkin jonkun kipupiikin saavani.
Vaikka kummasti ne kivut sitten unohtuvat kun saa vauvan rinnalle.
Lällyn kysymykseen vastaus on sas.
Pikkuhiljaa täällä palaudutaan synnytyksestä ja ystäville on pitänyt kertoa synnytyskertomus moneen otteeseen. Vielä ei kauheesti kyllästytä
Mä sellaista oon jääny pohtimaan, että ootteko te muut saaneet kivunlievitystä ponnistusvaiheessa? Kun mä sain aamulla n. klo 8 ekan epiduraalin ja klo 10 toisen. Ja sit klo 12 kun piti saada kolmas annos, olin 10 cm auki ja mulle sanottiin, että ei oo enää mahdollista saada epiduraalia ja ilokaasukin otetaan ponnistusvaiheessa pois. No, melkein tunnin keikuin pallon päällä, jotta vauva laskeutuisi enemmän synnytyskanavaan ja sitten kun pakottava tunne persiissä voimistui, sain valita ponnistusasennon ja tunnin pusersin vauvaa ilman kivunlievitystä. Olin kuvitellut vähintäänkin jonkun kipupiikin saavani.
Vaikka kummasti ne kivut sitten unohtuvat kun saa vauvan rinnalle.