Josko sitä kokeilis vähän hahmotella tuota synnytyksen kulkua. En tiedä oliko tämä nyt niin dramaattinen, mutta kamalalta se tuntui. :D
En tosiaan ole juurikaan kokenut kunnon supistuksia etukäteen, joten tiistai-iltana kun illalla aloin kokemaan vähän vahvempia ja säännöllisempiä suppareita niin arvasin että h-hetki on lähellä. Yhden maissa alkoi olemaan selvää, ettei nukkumisesta tule mitään, joten siirryin sohvalle kellottamaan. Kahden tunnin ajan niitä tuli kolmen minuutin välein. Ei ne ihan kamalan kipeitä olleet, mutta napakoita kuitenkin.
Ihmettelin tuota väliä ja soitin synnärille, mutta sanoivat tosiaan sen saman kuin kaikista ensisynnyttäjistä. Odota vielä ja yritä levätä. Yöllä ei kannata kellottaa, mene nukkumaan.
Unta en saanut, joten olin suihkussa ja yritin katsella telkkaa. Aamuviideltä totesin, että nyt mennään. Välit oli edelleen vain kolme minuuttia ja autossa istuminen alkoi tuntumaan tosi ikävältä. Koko yön olin vuotanut reilusti veristä limaa, mietin että onkohan siinä vettä mukana kun sitä tuli niin paljon.
Perillä tehtiin tutkimukset, käyrä ok, supparit näkyivät ja olin auennut huimat 2cm. Antoivat käyrän ajan miettiä halutaanko kävelylle, perhekammariin, vai takaisin kotiin.
Päädyin kammariin kun maha meni käyrän aikana sekaisin ja kivut tuntuivat yltyvän. Menin siis suihkuun odottelemaan. Tässä vaiheessa osa supistuksista oli lähellä sietämätöntä ja osa vielä kohtuu kestettäviä. Pahimmat tuntuivat siltä, ettei mikään lämpö tai liikkuminen tuntunut auttavan ja meinasin vaipua epätoivoon kun mietin miten tulen selviämään.
Tutkimuksessa olin auennut pari senttiä lisää, ainoa vaihtoehto oli kokeilla ilokaasua.
Mentiin siis saliin kokeilemaan sitä. Alkuun se auttoi vähän, hengittelin sitä ja mies piti kaurapussia etureisillä kun jokainen supistus säteili todella ikävästi sinne. Supistusten tiheys alkoi kuitenkin kärsimään, joten kokeiltiin josko suihku toimisi. Seisoin suihkussa ja itkin epätoivoisena jokaisen supistuksen ajan, kipu oli niin kovaa etten kyennyt rentoutumaan, enkä keskittymään hengitykseen. Ja kuvittelin kokeilevani luomusynnytystä..
Jonkun ajan päästä olin auennut jonnekin kuuteen senttiin ja sain vihdoinkin epiduraalin. Tällöin kello oli 11 aamupäivällä.
Puudutus oli taivaan lahja, pystyin hymyilemään ja rentoutumaan. Pääsin ajattelemaan että ehkä tästä selvitään.
Vauvan pää ei ollut alunperin kiinnittynyt ollenkaan, mutta synnytyksen ajan se kuitenkin liikkui oikeaan suuntaan ja kohdunkaula avautui koko ajan lisää.
Supistukset kuitenkin alkoivat harvenemaan, joten päätettiin puhkaista kalvot, jotka oli vielä kasassa. Siinä yhteydessä selvisi, että lapsivesi oli vihreää, mutta siitä ei kuulemma ole mitään haittaa.
Tässä välissä mullekin kävi niin, että yhtäkkiä huone oli täynnä ihmisiä, mitä kontillani ja kukaan ei kertonut mitä tapahtuu. Vauvalta oli huonontunut sydänkäyrä, joten sen päähän asennettiin anturi tarkempaa seurantaa varten.
Siinä sitten makasin tunnista toiseen veri- ja vesilammikossa, sain oksitosiinitipan kun supistustiheys ei meinannut pysyä tarpeeksi nopeana. Sain jossain vaiheessa toisen puudutteen ja tippaa nostettiin lisää.
Lopulta olin noin 9 cm auki, mutta vauvan pää ei ollut edelleenkään tarpeeksi alhaalla. Kolmannen puuduteen aikana vauvan sydänkäyrä oli vähän väliä huolen aiheena, milloin käytiin todella matalalla ja milloin käyrä oli liian tasaista. Loppuvaiheessa vauvan sykkeet oli koko ajan 160-175 ja lääkäri päätti testata verikokeella ettei siellä kärsitä happivajeesta. Testit oli onneksi hyvät ja vauva reagoi hyvin liikkumalla.
Pää oli kuitenkin edelleen ylhäällä ja kaulaa oli joku lipare jäljellä. Sitä yritettiin siirtää käsin, mutta tuloksetta.
Lopulta kävi niin että supistukset vaan harveni ja asia ei vaan edennyt. Nyt oli jo ilta, ja olin synnyttänyt jonkun 18 tuntia.
Lopulta lääkäri teki päätöksen kiireelliseen sektioon. Ei siinä mitään, mutta pelkään kuollakseni leikkausta. Olen painottanut joka lääkärille ja hoitajalle koko raskauden ajan että en tule kestämään leikkausta hereillä.
Lääkäri ei kuitenkaan suostunut joustamaan, eikä täällä saanut miestäkään tueksi.
Kuten pelkäsin, sain paniikkikohtauksen uutisesta, ja itkin hysteerisenä koko valmistelun ajan, koko kuljetuksen ajan, leikkauksen ajan, lähes sen ajan kun näin lapseni vilaukselta.
Ompelun ajaksi sain kolme rauhoittavaa.
Leikkaus meni aika rutiininomaisesti, päästiin aika pitkälle ennen kuin joku kysyi että sattuuko tuota vai pelottaako sitä. Kaikki oli lähinnä 'yritä nyt hengittää rauhallisesti, vauva kärsii kohta hapenpuutteesta', 'sun on nyt kuunneltava ohjeita, yritä nyt rentoutua' jne. Koko ajan hyperventiloin kun mikäkin sekopää.
Nojoo, siitä selvittiin, ehkei kunnialla, mutta hengissä kuitenkin.
Lopputuloksena ihana pikkutyttö. ♡
Hyvää äitienpäivää jo äitiytyneille ja teille, jotka ovat ihan kohta äitejä!!
