Syksyinen
Puuhakas puhuja
Mulla esikoisen synnytys käynnistyi myöskin menkkakipumaisilla tuntemuksilla, jotka voimistuvat pikkuhiljaa. Muutaman tunnin kuluttua kipu tuntui voimakkaampana alaselässä. Tässä kohtaa olin tosin vasta 3 cm auki. Tunteja myöhemmin kalvot puhkaistiin (se ei muuten satu yhtään) ja sain oksitosiinitipan. Jossain kohtaa supistukset alkoivat olemaan niin inhottavan polttavan ja myllertävän tuntuisia, että olin valmis epiduraalille. Sain epiduraalin lopilta kolme kertaa, joista yhdellä kerralla se helpotti oloa merkittävästi ja se oli IHANAA.
Ponnistusvaiheesta ei ole niinkään jäänyt mieleen kipu vaan se fyysinen rankkuus. Yhdellä supistuksella piti aina yrittää ponnistaa kolme kertaa ja olin kyllä ihan naatti jo 10 min jälkeen. Onneksi en silloin tiennyt, että vielä puoli tuntia pitäisi jaksaa :D Olin kuvitellut, että nimenomaan ponnistaminen sattuisi hurjasti ku paikat venyy ja paukkuu, mut ainakin omalla kohdalla aiemmat supistuskivut vaan jatkui tihempänä ja nyt ponnistusvaiheessa piti oikeasti tehdä jotain pelkän kipua pakoilun sijaan. Uskon loppumiseen kannattaa varautua ja psyykata itseään siihen jo etukäteen.
Mut siis, synnytyskivut on kaikilla varmasti todella omanlaisiaan. Ehkäpä yhteisenä tekijänä ensisynnyttäjille on se, ettei kukaan ole kokenut vastaavia kipuja aikaisemmin. Enkä nyt puhu kivun voimakkuudesta vaan laadusta. Aluksi se voi oikeastikin olla jopa vähän mukavaakin :) Ja supistusten välit on ihan parhaita, silloin saa hetken hengähtää ja olla täysin kivuttomassa tilassa, ainakin vielä siinä kohtaa kun supistusten väli on yli minuutin :)
Ponnistusvaiheesta ei ole niinkään jäänyt mieleen kipu vaan se fyysinen rankkuus. Yhdellä supistuksella piti aina yrittää ponnistaa kolme kertaa ja olin kyllä ihan naatti jo 10 min jälkeen. Onneksi en silloin tiennyt, että vielä puoli tuntia pitäisi jaksaa :D Olin kuvitellut, että nimenomaan ponnistaminen sattuisi hurjasti ku paikat venyy ja paukkuu, mut ainakin omalla kohdalla aiemmat supistuskivut vaan jatkui tihempänä ja nyt ponnistusvaiheessa piti oikeasti tehdä jotain pelkän kipua pakoilun sijaan. Uskon loppumiseen kannattaa varautua ja psyykata itseään siihen jo etukäteen.
Mut siis, synnytyskivut on kaikilla varmasti todella omanlaisiaan. Ehkäpä yhteisenä tekijänä ensisynnyttäjille on se, ettei kukaan ole kokenut vastaavia kipuja aikaisemmin. Enkä nyt puhu kivun voimakkuudesta vaan laadusta. Aluksi se voi oikeastikin olla jopa vähän mukavaakin :) Ja supistusten välit on ihan parhaita, silloin saa hetken hengähtää ja olla täysin kivuttomassa tilassa, ainakin vielä siinä kohtaa kun supistusten väli on yli minuutin :)
