Mulla tuli ihan kunnon paniikki itku kun kuulosti niin kauheelta toi ponnistusvaihe. :/
Synnytys
- Ketjun aloittaja Eppis.
- Aloituspäivämäärä
Mulla tuli ihan kunnon paniikki itku kun kuulosti niin kauheelta toi ponnistusvaihe. :/
Pauveli, eikuin kokeilemaan vain! Kaksi tuttavaani on synnyttäny 'luomuna' käyttäen vain aqua rakkuloita+ilokaasua ja hyväksi yhdistelmäksi kehuivat. He olivat siis uudelleen synnyttäjiä.
Itse olen synnytyksen suhteen senverta kipuherkkä ja mukavuuden haluinen että kunnon puudutteet haluan nyttenkin.
Itse olen synnytyksen suhteen senverta kipuherkkä ja mukavuuden haluinen että kunnon puudutteet haluan nyttenkin.
Vähän arveluttaa itseänikin lopulta se kivun kestäminen. Epiduraalin viimeksikin lopulta pyysin. Mutta silti on sellanen fiilis, että vois muuta kokeilla. Vaikka oli loistavat avut kivun kannalta, en tykänny olla pää sekaisin. Ja jäi vähän sellanen mietityttämään olisinko kestänyt kivunkin jopa paremmin ajatusterävänä (ensimmäinen lääkkeellinen kivunhoito oli mun kohdalla oxynorm piikki -> olo kuin yhden liikaa juoneena). Nähtäväksi nää miten pitkälle pääsen "toiveeni" kanssa.
Mä lähdin viimeks sillä asenteella, etten halua epiä tai spinaalia ennen kuin jos on pakko eli ainakin mahdollisimman pitkään ilman. Vähän ennen ponnistusvaihetta meinas kyllä iskeä pakokauhu, kun tajusin, etten niitä enää voi saadakaan. :D Kohdunkaulan puudute laitettiin kaks kertaa avautumisvaiheessa (tehos mulla ihan hyvin aina vajaan tunnin ajan) ja ponnistusvaiheeseen sain pudendaalipuudutteen, joka vei pahimman terän kivulta (ilmeisesti täysin onnistuessaan vois viedä koko tunnon pois). Nuo oli kyllä ihan riittävät kivunlievitykset ilokaasun kanssa, vaikka etukäteen luulin, etten voi synnyttää ilman epiduraali- tai spinaalipuudutusta. Tuon kolmosen synnytys kesti kalvojen puhkaisusta vajaat 4h eli ei ollut mikään pitkä sitten kun vaan kalvojen puhkaisulla saatiin vauhtiin. Esikoisen synnytyksessä mulla oli epiduraali, mikä olikin pitemmässä yön yli kestäneessä synnytyksessä hyvä, kun pystyi lepäämään välillä. Keskimmäinen on syntynyt sektiolla.
Paniikki...tää on nyt joku semmonen vaihe että tajuaa ihan oikeesti synnyttävänsä lähitulevaisuudessa ja vaikka koitan asiaan suhtautua luottavaisesti niin kyllä se myös nostattaa paniikkia. Ehkä myös siksi että isä ilmoitti että ei taida pystyä osallistumaan,että pelkää veren näkemistä jne. Mua hirvittää ajatus että joudun yksin sinne saliin,ilman että mulla on ns.joku tulkkina ja puolustamassa. Mun kielitaito on yhä vajaa ja en todellakaan osaa kaikkea oleellista synnytys sanastoa ranskaksi. Ja nyt pitäis sitten pärjätä omillaan. Onneksi pian alkaa se synnytysvalmennus. Ehkä se avittaa vähän asiaa.
Onpa aika ikävää Agape, että mies on tuota mieltä. Ilmeisesti ei ole siellä niin läheistä ystävää, jonka voisi pyytää mukaan. Sano miehelles, että sen on pakko tulla mukaan kaikkeen muuhun paitsi toimenpiteisiin. Eli voi poistua huoneesta aina kun aktiivisesti tehdään jotain! Mä ainakin kokisin, että toisen tuki on erityisen tärkeää silloin, kun vain odotellaan edistymistä ja hoitohenkilökunta voi olla pitkiäkin aikoja poissa huoneesta. Ei siinä ponnistusvaiheessa sitten enää niin, kun asiantuntijat on kuitenkin auttamassa ja siinä ainoastaan vertakin voisi miehesi nähdä. Tulkki mukaan?
Jos isääkin on alkanu jännittämään ja reagoi siksi nyt vähän hölmösti Agape...? Vielä ehditte jutella asioista. Esim mitä, jos sopisitte, että mies voi olla selkä action-suuntaan päin ja keskittyä vain katsomaan sinua ja tsemppaamaan..? Onhan niitä isiä saliin pyörtynyt ja sinällään myös ymmärrän miehes kannan, että jos ei pysty, niin ei pysty. Mutta olisi hyvä teidän löytää molempia tyydyttävä ratkaisu, että sinä synnyttäjänäkään et koe jäänesi yksin. Löytyiskö kielitaitoista doula palvelua sieltä päin maailmaa?
Meillä ainakin toimi salissa varsin hyvin se et isä oli tsemppaamassa vaan mua ja ei paljoo sitten mun alapäähän kurkkinu. Se on kuitenkin pääsääntöisesti kätilöitten työ aluetta ja isä olis ollu vaan tiellä siinä.
ja kyllä meillä tais isännälläkin aikapaljon se synnytys pyöriä mielessä ja jännittääkkin vähän. Hienosti hän pärjäsi, täytyy myöntää.
Puolisot tarvitsee etukäteen asian suhteen kannustusta, että ne voi sitten h-hetkellä puolestaan kannustaa meitä! ja ainahan ne pääsee kuitenkin lähtemään kesken synnytyksen pois huoneesta (toisin kuin myö!).
ja kyllä meillä tais isännälläkin aikapaljon se synnytys pyöriä mielessä ja jännittääkkin vähän. Hienosti hän pärjäsi, täytyy myöntää.
Puolisot tarvitsee etukäteen asian suhteen kannustusta, että ne voi sitten h-hetkellä puolestaan kannustaa meitä! ja ainahan ne pääsee kuitenkin lähtemään kesken synnytyksen pois huoneesta (toisin kuin myö!).
Mä olin itte taannoin tukihenkilönä synnytyksessä, oon heikko näkemään verta jne, joten jännitti etukäteen miten akan käy, onko musta ketään tukemaan...
Suotta jännitin. Tilanne niin eilainen ku jossain toimenpiteessä. Ei siinä joutanu pyörtyilemään. Oman alkuraskauden takia verensokerin lasku sai pienen heikotuksen aikaan, mutta sekin korjaantu pienellä nopealla välipalalla.
Se tunne kun näkee uuden ihmisen syntyvän. Aivan mieletön, ei sitä sanoin voi kuvata ja ei siinä tosiaankaan heikkoa alkanut tekemään.
Suotta jännitin. Tilanne niin eilainen ku jossain toimenpiteessä. Ei siinä joutanu pyörtyilemään. Oman alkuraskauden takia verensokerin lasku sai pienen heikotuksen aikaan, mutta sekin korjaantu pienellä nopealla välipalalla.
Se tunne kun näkee uuden ihmisen syntyvän. Aivan mieletön, ei sitä sanoin voi kuvata ja ei siinä tosiaankaan heikkoa alkanut tekemään.
Mun mies on hyvin herkkä pyörtymään esimerkiksi verikokeen otossa. Puhuttiin synnytyksestä paljon etukäteen ja molemmat tiedostimme, että hän saattaa pyörtyä.
Mutta kuinka kävi! Ei lähelläkään ollut pyörtyminen miehellä synnytyksessä. Hän oli mitä parhain tukihenkilö minulle. Jopa katsoi vauvan syntymää konkreettisesti ja ihan hyvin voi. Napanuorankin leikkasi!
Mies sanoi, että koko tilanne oli hyvin erilainen mitä kuvitteli. Hän olisi kyllä katunut syvästi jos ei olisi ollut mukana. Nyt toisen synnytykseen lähtee hyvillä mielin mukaan!
Mutta kuinka kävi! Ei lähelläkään ollut pyörtyminen miehellä synnytyksessä. Hän oli mitä parhain tukihenkilö minulle. Jopa katsoi vauvan syntymää konkreettisesti ja ihan hyvin voi. Napanuorankin leikkasi!
Mies sanoi, että koko tilanne oli hyvin erilainen mitä kuvitteli. Hän olisi kyllä katunut syvästi jos ei olisi ollut mukana. Nyt toisen synnytykseen lähtee hyvillä mielin mukaan!
Mitla
Vauhtiin päässyt keskustelija
Meillä esikoinen tuli hätäsectiolla kun sydänäänet hävisi :| nyt oonkin hyvin ristiriitasilla fiiliksillä tästä toisesta että valitsisinko suoraan suunnitellun section vai lähtisinkö yrittämään alateitse. Huomenna on pelkopolikäynti jossa käydään läpi ensimmäinen synnytys kokonaan ja keskustellaan vähän aiheesta. Synnytystapa-arviointiin mennään joka tapauksessa ja kuvataan lantio josko se selventäisi mikä meni vikaan ekalla kertaa. Silloin esikko ei myöskään laskeutunut yhtään vaikka supistukset tuli aamu 8 alkaen ja vauva leikattiin 22.30.
Aiemmin olen ajatellut että suoraan leikkaukseen vaan mutta nyt parin viime viikon ajan sekin on vähän alkanut jännittämään. Varsinkin kun tietää taas että sama pystyviilto avataan (vaikka hyvin toivuinkin ekasta leikkauksesta) ja toipuminen ottaa oman aikansa.
Aiemmin olen ajatellut että suoraan leikkaukseen vaan mutta nyt parin viime viikon ajan sekin on vähän alkanut jännittämään. Varsinkin kun tietää taas että sama pystyviilto avataan (vaikka hyvin toivuinkin ekasta leikkauksesta) ja toipuminen ottaa oman aikansa.
Agape, minäkin kehottaisin puhumaan miehen kanssa vielä, voisit just sanoa että tarvit kumminkin tukea ja tulkkia siellä ja hän voi poistua huoneesta aina jos tulee joku toimenpide.
Yleisesti miehen mukanaolosta oon itse kyllä vähän sitä mieltä että ihan turha vinkua ettei kestä kattoa kun toiseen sattuu/ei kestä nähdä verta tms. Nainenhan se siinä on tuskissaan ja vuotaa, vähin mitä mies voi tehdä on kestää sen ja olla tukena! Kun ei niiden tarvi sitä lasta maailmaan työntää eikä ole edes tarvinnut kärsiä raskauden vaivoja niin saa kyllä luvan edes antaa henkistä tukea ja kannustusta eikä feidata juuri silloin kun sille miehelle käyttöä olisi
Pyydän anteeksi jos tämä loukkaa jotakuta, mutta sen verran vahvasti tuosta ajattelen etten voi mitään. Pakkohan meidänkin on se homma kärsiä läpi, miksi miehen pitäisi päästä kuin koira veräjästä siitä vähästä minkä voisivat tehdä? Itse olisin varmaan tullut hulluksi ilman miestä apuna ja tukena synnytyksessä, kyllä sen verran pitkä ja tuskallinen homma oli. Ottihan se miehellekin koville, mutta nytpä voidaan yhdessä muistella ja päivitellä sitä että huh, mikä kokemus. Olisin kyllä ollut katkera miehelle jos olisi jättänyt mut kärsimään sen yksin ja tullut sitten vain tyytyväisenä hellittelemään vauvaa... Sori purkaus
Yleisesti miehen mukanaolosta oon itse kyllä vähän sitä mieltä että ihan turha vinkua ettei kestä kattoa kun toiseen sattuu/ei kestä nähdä verta tms. Nainenhan se siinä on tuskissaan ja vuotaa, vähin mitä mies voi tehdä on kestää sen ja olla tukena! Kun ei niiden tarvi sitä lasta maailmaan työntää eikä ole edes tarvinnut kärsiä raskauden vaivoja niin saa kyllä luvan edes antaa henkistä tukea ja kannustusta eikä feidata juuri silloin kun sille miehelle käyttöä olisi
Pyydän anteeksi jos tämä loukkaa jotakuta, mutta sen verran vahvasti tuosta ajattelen etten voi mitään. Pakkohan meidänkin on se homma kärsiä läpi, miksi miehen pitäisi päästä kuin koira veräjästä siitä vähästä minkä voisivat tehdä? Itse olisin varmaan tullut hulluksi ilman miestä apuna ja tukena synnytyksessä, kyllä sen verran pitkä ja tuskallinen homma oli. Ottihan se miehellekin koville, mutta nytpä voidaan yhdessä muistella ja päivitellä sitä että huh, mikä kokemus. Olisin kyllä ollut katkera miehelle jos olisi jättänyt mut kärsimään sen yksin ja tullut sitten vain tyytyväisenä hellittelemään vauvaa... Sori purkaus
Tosi vaikea päätös olisi suunniteltu sektio kyllä. Mulla kaksi kaveria toipui tosi hyvin sektiosta, kun taas itse otin kaiken maan ongelmat alatiesynnytyksestä. Silloin tuntui, että suunniteltu sektio olisi helpompi ratkaisu, mutta onhan nuo riskit tiedossa. Mun synnytystuurilla ottaisin sektiostakin ne pahimmat vaihtoehdot, arg, Tällä hetkellä sektioon joutumisesta harmittaisi eniten esikoisen hoidon hankaloituminen, kun 12kg ei saisi moneen viikkoon nostaa. Toivon siis raivotarjontaa kovasti, kun perätila taitaisi olla ainut suunniteltuun sektioon suoraan johtava syy.
Mulla ei myöskään esikoisvauva laskeutunut ollenkaan, mutta ponnistamalla ja imukupilla saatiin kuitenkin ulos. Siskolla viisi lasta ja kaikki vielä ponnistusvaiheessa tosi ylhäällä. Silti ekan jälkeen ponnistusvaiheet lyhentynyt lyhentymistään eikä ekan jälkeen ole tarvittu kummempia apuja. Eli tuo voi olla ihan vain rakenteellista/geneettistä yksilöllisyyttä. Ja toivon, että itselläkin tää toka tulisi ulos pikkasen helpommin. :)
Mulla ei myöskään esikoisvauva laskeutunut ollenkaan, mutta ponnistamalla ja imukupilla saatiin kuitenkin ulos. Siskolla viisi lasta ja kaikki vielä ponnistusvaiheessa tosi ylhäällä. Silti ekan jälkeen ponnistusvaiheet lyhentynyt lyhentymistään eikä ekan jälkeen ole tarvittu kummempia apuja. Eli tuo voi olla ihan vain rakenteellista/geneettistä yksilöllisyyttä. Ja toivon, että itselläkin tää toka tulisi ulos pikkasen helpommin. :)
Isännän työkaverin emäntä oli soittanut miehelleen töihin ja kertonut että nyt on muuten mies semmonen tilanne et oon oman isäni kyydissä sairaalaan synnyttämään matkalla, että alahhan tulla sieltä töistä pois ja mulle avuks. Sen isäntä oli vaan tuumannu, et tuun jahka saan tän meidän auton nippuun, ei kai tässä niin kiire ole? Hän siis olisi saanut vaikka työpaikan autonkin lainaan ja muutkin työkaverit oli sanonu et mee nyt, ni toinen vaan oli jääny laittelee omaa autoonsa. No oli vauva ehtiny jo syntyä ennenkuin sen isä omilta kiireiltään synnärille ehti.
tuon kuultua ilmotin kyllä omalle isännälle että korvilles saat jos et tuu mun kans synnärille!
tuon kuultua ilmotin kyllä omalle isännälle että korvilles saat jos et tuu mun kans synnärille!
Niin, on totta että synnyttävä äiti tekee sen isoimman ja kipeimmän homman synnytyksessä, mutta en lähtisi tukihenkilön roolia vähättelemään. Toisen tuskaa ei ole helppo katsoa ja tukeminen on sanoin kuvaamattoman tärkeää.
Myös itse olisin ollut syvästi pettynyt ja katkerakin jos mieheni ei olisi ollut synnytyksessä mukana, mutta minulle oli varsin luonnollista keskustella myös miehen peloista. Itsekin jännitin ja helpotti kun asiasta sai puhua. Ei tullut mieleenkään ruveta miestä moittimaan kun hän rehellisesti pohti pystyykö olemaan mukana.
Että avointa, molempia osapuolia kunnioittavaa keskustelua peliin!
Myös itse olisin ollut syvästi pettynyt ja katkerakin jos mieheni ei olisi ollut synnytyksessä mukana, mutta minulle oli varsin luonnollista keskustella myös miehen peloista. Itsekin jännitin ja helpotti kun asiasta sai puhua. Ei tullut mieleenkään ruveta miestä moittimaan kun hän rehellisesti pohti pystyykö olemaan mukana.
Että avointa, molempia osapuolia kunnioittavaa keskustelua peliin!
