nennemilia, toi tukihenkilöhomma on hankala..se riippuu niin siitä, mitä ite tarttee kun sattuu. mä esimerkiks tartten vaan hiljaisuutta ja rauhaa, ja sitä et mies painaa nappia tai tuo lämpötyynyn heti ku haluan. en niinku halua mitään rauhottelua tai silittelyä tai kannustusta, vaan että mun akuutit toiveet täytetään ja joku hoitaa asioita mun puolesta jos en ite pysty. jälkikäteen sitten on hyvä kun voi käydä sen läpi jonkun kanssa, joka on ollu paikalla, me kirjotetaan aina sellanen kuvaus tapahtumista, mikä jää muistoks. et ite en haluis useempaa ihmistä, kun siellä pyörii kuitenkin sitä lääkäriä ja kätilöö.
synnytyspelko ja kipu..no epiduraali ainakin poistaa supistuskivut, et sen jälkeen mulla on ollu ihan ok fiilis aina synnytyksessä. ja imukuppikin oli vaan ihan hyvä juttu, sillä se vauva sitten tuli ekalla kerralla ulos, ja helpotus oli suuri. pelottavalta tuntuvat asiat ei aina ookaan sit pelottavia itelle. loppujen lopuks se paha synnytyskipu on aika lyhyt aika elämästä, ja siihen harvoin kuolee vaikka sattuukin. se menee varmasti ohi, ja aina on leikkaus jos ei muuten onnistu. sairaalassa on turvallista. onhan se pelottavaa ku ei voi ite määrätä mitään, musta se pelon tunne on ihan normaalia, ja se kannattaa hyväksyä ihan avoimesti ja kirjottaa vaik ylös liiotellen kaikki pahimmat pelonaiheet. kyllä mäkin pelkään synnytystä, vaikka en yhtä paljon kun ekalla kerralla. ite aattelen et jos pelkojen antaa ohjata elämää niin jää moni hyvä asia saamatta..et eka pelätään ihan täysillä ja sit vaan niitä pelkoja päin ihan täysillä!