Minäkään en ymmärrä sitä, että ensin rasitetaan keho äärimmilleen ja sitte pitäis vielä kuitenki jaksaa se synnytys.
Itelläki nuo kivut on nyt se mikä hajottaa. Muuten voisin ootellakki, että jos jotaki alkas itekseen tapahtuun, mutta oon jo niin loppu... Yöllä ei kivuilta saa nukuttua ja päivällä ei kivuita pysty aina liikkuumaan. Ja mullaki tuo kaksvuotias.. Miehellä onneksi vielä ens viikon kesäloma,mutta käy sääliksi sekä mies, että lapsi, ku ite on henkisesti jo aika finaalissa, ni tiuskin vaan kaikesta koko ajan ja räjähtelen pikkuasioista. Eikähän lapsi sitä ymmärrä, että tämä on nyt äitistä johtuvaa eikä aina hänen syy..
Sit anoppi vituttaa, ku se on ensinnäki ihan ihmeissään, että miksi haluan välttämättä sen alatiesynnytyksen. Se vaan toitottaa, että oot nyt tiukkana siellä lääkärissä ja sanot, että samantien aletaan hommiin. Vaikka se on ammatiltaan sairaanhoitaja, ni ei sillä mee jakeluun, että lääkäreillä on sairaalan suositukset ja ne ei varmasti ala millekkään, jos ei vauvalla oo mitään vaaraa. Ihan turha niille on väittää vastaan.
Ballongista vähäsen: Mulla käytettiin ballonkia jo edellisellä kerralla. Sillon käynnistys aloitettiin cytotecillä, mutta kahden vuorokauden odottelun jälkeen paikat oli vaan hiukan pehmenneet. Päätettiin kokeilla ballonkia. Pallon asennusta en juuri tuntenut, semmosta paineen tunnetta tietenki. Vuorokauden päästä se otettiin pois ja olin auennut 3cm ja pääsin synnytyssaliin kalvojen puhkasuun.
Tällä kertaa sektiohistorian takia cytotecia ei mielellään käytetä, joten ballonki on ainoa käynnistysvaihtoehto. Sen asennus vain vaatii sen, että paikat on jo hieman pehmeät ja auki. Luonnollisesti tietysti, miten sitä muuten sinne kohdunsuulle saadaan tungettua. Joidenki mielestä kivulias toimenpide, mutta ei minusta. Eikä minua se reidessä roikkuva letkukaan häirinny, äkkiä siihen tottu.
Tsemppiä Huli! Ja tsemppiä kaikille muillekki, loppujen lopuksi tilanne on kuitenki se, että päivistähän tässä kaikilla on enää kyse.. Mutta ku ne on pitkiä päiviä!!