Synnytys ja imetys - näin etukäteen
- Ketjun aloittaja elmiina
- Aloituspäivämäärä
Niin kyllähän mäkin esikoista odottaessa luin paljon synnytyksistä ja tiesin tasan kaiken limatulpista sun muista. Mutten halunnut edes kuvitella omaa synnytystäni niin paljon, että olisin halunnut jotain toiveita kirjata. Ehkä siinä oli juuri se, että mä olen ihminen, joka tasan tietää, ettei ole minkään kätilön määräiltävänä ja mulle oli itsestään selvää, että kun menen synnärille, siellä se henkilökunta on mua ja mun tarpeita varten. Se on heidän työnsä järjestää niin, että mä tunnen oloni hyväksi. Kyllä multa monesti kysyttiin, haluanko lääkkeitä. Musta sekin oli vaan hyvä, että kysyttiin, sillä silloin niiden vastaanottaminen ois ollut helpompaa, oma kynnys niiden pyytämiseen ois ollut korkeampi. En silti niitä halunnut. Toisessa synnytyksessä yövuorossa ollut kätilö oli ihan kamala. Mun ainoa ajatus oli, että kylläpä käy sääliksi ne synnyttäjät, joilla on pelkoja tai jotka on hermostuneita, sellanen kätilö ois heille ihan oikeesti traumaattinen kokemus. Mä näytin mielessäni keskaria ja päätin, että ellei vauva väkisin ala ulos puskea, en soita kelloa ennen vuoron vaihtumista :D Tiesin, että siinä oli enää kymmenistä minuuteista kiinni, että pääsen siitä eroon ilmankin, että alan mitään vaatia. Ja sekin synnytys oli, koomisuuksineen kaikkineen, just mun näköinen synnytys.
Musta vaan olis tärkeetä, että näihin asioihin pystyttäis suhtautumaan sellanen pieni pilke silmäkulmassa. Että vaikka kirjottaiskin toivelistan, ei edes olettaisi synnytyksessä välttämättä minkään toteutuvan vaan suhtautuisi rennoin mielin siihen, mitä tuleman pitää.
Noihin tunneasioihin vielä... Mun esikoisen loppuodotus sujui kuin tanssi; ei ollut turvotuksia, ei kipuja, nukuin yöt hyvin ja kaikki tuntui helpolta (toki saikulle jäin ruumiillisesta työstä jo 2vko ennen äitiysloman alkua, kun neuvolalääkäri niin määräsi). 35+4 aamuyöllä synnytys käynnistyi ja illalla poika syntyi, synnytyskin oli leppoisa, vaikka keskosvauva siinä vähän suuremmassa syynissä olikin. Kun sain pojan syliin, olin HETI ihan myyty. Aiemmin ei vauvat olleet olleet mun silmissä mitenkään erityisen suloisia otuksia enkä oikein ollut osannut edes kuvitella miltä se semmosen mönkiäisen äitiys edes vois tuntua. Se selvis mulle kuitenkin siinä välittömästi. Mun vauva oli täydellinen, täydellisen suloinen ja ihana. Kakkosen raskaus taas oli alusta loppuun oikeastaan yhtä kamaluutta; alussa oli vuotoja ja keskenmenon pelkoa, sitten alkoi tiputukseenkin vienyt oksentaminen, jonka loputtua joskus rv 23 tienoilla alkoikin estolääkitystä vaatineet supistelut. Kun ne lääkkeet rv 35 lopetettiin, mulle oli käynyt kuin monelle muullekin; ne lääkkeet oli sekottaneet kropan eikä synnytys käynnistynytkään. Viimeinen kuukausi supisteli koko ajan ja etenkin öisin; en oikeastaan nukkunut siinä neljään viikkoon yhtään yötä kunnolla. Kun vedet meni, itkin onnesta, että vihdoin se kohta loppuu. Synnytys kyllä oli nopea ja helppo, mutta sen jälkeen mulla oli lähinnä sellanen "antakaa nyt mun vaan olla rauhassa" -olo ja päällimmäinen tunne oli jäätävä helpotus raskauden loppumisesta viimeinkin. Vauva ei tuntunutkaan samalla lailla heti rakkaalta. Mutta koska onneksi tiesin senkin olevan normaalia, en ottanut asiasta stressiä. Päästiin seuraavana päivänä kotiin ja oikeastaan vasta ekan kotona nukutun yön jälkeen se vauva alkoi näyttää omalta, ihanalta ja yhtä täydelliseltä kuin se ensimmäinenkin. Kaikilla se tunne ei tule edes noin pian vaan kehittyy pikkuhiljaa viikkojen kuluessa. Ja sekin on ihan normaalia.
Imetys ei ole koskaan ollut mulle mikään spesiaalitapahtuma, en ole tuntenut imetyshetkinä mitenkään suurempaa yhteyttä vauvaan kuin muutenkaan. Mun päässä normaali sylittely on paljon läheisempää kuin se imetys. Mutta vaikken niitä muita puolia imetyksestä ymmärräkään, olen silti pitänyt imetystä ravitsemuksellisesti tärkeänä. Siihen liittyen olisin ollut valmis pumppaamaan esikoiselle maidot ihan niin kauan, kuin maitoa olisi tullut ja olisin ollut siihen ihan yhtä tyytyväinen kuin imetykseenkin; mun silmissä se on ihan sama mitä kautta se vauva sen maitonsa saa, koska se imetys ei ole mulle välttämättömyys vaan se on koko touhussa tärkeintä, että voin tarjota vauvalleni hyvää ravintoa.
Musta vaan olis tärkeetä, että näihin asioihin pystyttäis suhtautumaan sellanen pieni pilke silmäkulmassa. Että vaikka kirjottaiskin toivelistan, ei edes olettaisi synnytyksessä välttämättä minkään toteutuvan vaan suhtautuisi rennoin mielin siihen, mitä tuleman pitää.
Noihin tunneasioihin vielä... Mun esikoisen loppuodotus sujui kuin tanssi; ei ollut turvotuksia, ei kipuja, nukuin yöt hyvin ja kaikki tuntui helpolta (toki saikulle jäin ruumiillisesta työstä jo 2vko ennen äitiysloman alkua, kun neuvolalääkäri niin määräsi). 35+4 aamuyöllä synnytys käynnistyi ja illalla poika syntyi, synnytyskin oli leppoisa, vaikka keskosvauva siinä vähän suuremmassa syynissä olikin. Kun sain pojan syliin, olin HETI ihan myyty. Aiemmin ei vauvat olleet olleet mun silmissä mitenkään erityisen suloisia otuksia enkä oikein ollut osannut edes kuvitella miltä se semmosen mönkiäisen äitiys edes vois tuntua. Se selvis mulle kuitenkin siinä välittömästi. Mun vauva oli täydellinen, täydellisen suloinen ja ihana. Kakkosen raskaus taas oli alusta loppuun oikeastaan yhtä kamaluutta; alussa oli vuotoja ja keskenmenon pelkoa, sitten alkoi tiputukseenkin vienyt oksentaminen, jonka loputtua joskus rv 23 tienoilla alkoikin estolääkitystä vaatineet supistelut. Kun ne lääkkeet rv 35 lopetettiin, mulle oli käynyt kuin monelle muullekin; ne lääkkeet oli sekottaneet kropan eikä synnytys käynnistynytkään. Viimeinen kuukausi supisteli koko ajan ja etenkin öisin; en oikeastaan nukkunut siinä neljään viikkoon yhtään yötä kunnolla. Kun vedet meni, itkin onnesta, että vihdoin se kohta loppuu. Synnytys kyllä oli nopea ja helppo, mutta sen jälkeen mulla oli lähinnä sellanen "antakaa nyt mun vaan olla rauhassa" -olo ja päällimmäinen tunne oli jäätävä helpotus raskauden loppumisesta viimeinkin. Vauva ei tuntunutkaan samalla lailla heti rakkaalta. Mutta koska onneksi tiesin senkin olevan normaalia, en ottanut asiasta stressiä. Päästiin seuraavana päivänä kotiin ja oikeastaan vasta ekan kotona nukutun yön jälkeen se vauva alkoi näyttää omalta, ihanalta ja yhtä täydelliseltä kuin se ensimmäinenkin. Kaikilla se tunne ei tule edes noin pian vaan kehittyy pikkuhiljaa viikkojen kuluessa. Ja sekin on ihan normaalia.
Imetys ei ole koskaan ollut mulle mikään spesiaalitapahtuma, en ole tuntenut imetyshetkinä mitenkään suurempaa yhteyttä vauvaan kuin muutenkaan. Mun päässä normaali sylittely on paljon läheisempää kuin se imetys. Mutta vaikken niitä muita puolia imetyksestä ymmärräkään, olen silti pitänyt imetystä ravitsemuksellisesti tärkeänä. Siihen liittyen olisin ollut valmis pumppaamaan esikoiselle maidot ihan niin kauan, kuin maitoa olisi tullut ja olisin ollut siihen ihan yhtä tyytyväinen kuin imetykseenkin; mun silmissä se on ihan sama mitä kautta se vauva sen maitonsa saa, koska se imetys ei ole mulle välttämättömyys vaan se on koko touhussa tärkeintä, että voin tarjota vauvalleni hyvää ravintoa.
Vaikka imetys (ja synnytys) on luonnollisia asioita kuten lasten kasvatuskin niin kaikilla ne ei kuitenkaan suju luonnostaan. Enemmän ne on kaikki taitoja, joita kannattaa nöyrin mielin opetella, kuten vaikka kävely tai kirjoittaminen. Ite herkästi tulkitsen tuon "ei kannata lukea mitään etukäteen" niin, että ei tartte mitään oppiakaan, sitä on ihminen muka valmis luontojaan. Mutta toisistahan taas tuntuu että tyhjältä taululta aloittaminen on helpompaa oppimiseen ja liiat vaihtoehdot vaan häiritsee. Mun taas on helpompi löytää niitä itelleni sopivia vaihtoehtoja punnitsemalla mahdollisuuksia ennakkoon. Ne oikeat ratkaisuthan löytyy vasta lopulta sitten siinä tilanteessa, jos on jo etukäteen päättänyt miten asioiden pitää (muka) mennä niin se on kyllä enemmän ojasta allikkoon kuin hyödyksi kenellekään.
Mutta kyllä mulle silti oli esim se synnytystoivelista tärkeä. Ei se oo mikään tehtävälista mikä pitää "suorittaa läpi" ja pettymys tulee jos ei niin käy. Vaan työkalu jolla kätilöt osaa tarjota äidille hänen toivomiaan vaihtoehtoja ja lähestyä tilanteita nimenomaan äidin näkökulmasta. Kuitenkin kaikilla on hyvin erilaiset mielipiteet siitä mitä hyvään synnytykseen (tai lasten hoitoon) kuuluu, ja niitä ongelmia syntyy sit herkästi siitä, jos henkilökunta yrittää ohittaa äidin toiveet ja tehdä omasta mielestään parhaaksi lapselle. Joku kokee vaikka sen kipulääkityksen vieraaksi ja häiritseväksi ja toinen kokee, että ilman on koko synnytys kidutusta. Sehän on tyystin siitä omasta kokemuksesta ja toiveesta kiinni ja siinä se lista voi oikeasti auttaa. Vaikka toki jos kohdalle osuu töykeä ihminen niin siinä ei mitkään listat auta sit muutenkaan :P Sit edetään sen mukaan mikä milloinkin on mahdollista, eikä orjallisesti seurata listaa. Mutta hyvä lähtökohta se on.
Mutta kyllä mulle silti oli esim se synnytystoivelista tärkeä. Ei se oo mikään tehtävälista mikä pitää "suorittaa läpi" ja pettymys tulee jos ei niin käy. Vaan työkalu jolla kätilöt osaa tarjota äidille hänen toivomiaan vaihtoehtoja ja lähestyä tilanteita nimenomaan äidin näkökulmasta. Kuitenkin kaikilla on hyvin erilaiset mielipiteet siitä mitä hyvään synnytykseen (tai lasten hoitoon) kuuluu, ja niitä ongelmia syntyy sit herkästi siitä, jos henkilökunta yrittää ohittaa äidin toiveet ja tehdä omasta mielestään parhaaksi lapselle. Joku kokee vaikka sen kipulääkityksen vieraaksi ja häiritseväksi ja toinen kokee, että ilman on koko synnytys kidutusta. Sehän on tyystin siitä omasta kokemuksesta ja toiveesta kiinni ja siinä se lista voi oikeasti auttaa. Vaikka toki jos kohdalle osuu töykeä ihminen niin siinä ei mitkään listat auta sit muutenkaan :P Sit edetään sen mukaan mikä milloinkin on mahdollista, eikä orjallisesti seurata listaa. Mutta hyvä lähtökohta se on.
Mä luulen, että oma haave kohtalaisen yksityiskohtaisesta synnytystoivelistasta (jonka täydellistä toteutumista en odota, mutta johon saan kirjoittaa, miten toivoisin asioiden tapahtuvan) helpottaa mun elämää ihan sen vuoksi, että olen suorastaan naurettavan auktoriteettiuskovainen (näkyy esim. siinä, kuinka orjallisesti noudatan ruokasuosituksia). Pelkään, että vaikka olen päättänyt etukäteen, etten halua kipulääkitystä, niin siinä vaiheessa, kun hoitaja ilmoittaa, että nyt sulle kuule pitää lääkettä antaa, en uskalla sanoa vastaan. Parempi, kun kirjoitan valmiiksi lapulle, että älä tarjoa sitä lääkettä, jollen sitä erikseen pyydä.
Sarjassamme kamalat kätilöt: esikoisen synnytyksessä oli tosiaan kätilö, joka oli kamala. Hän oli koko ajan jotenkin kiireisen tuntuinen, ei kuunnellut ollenkaan mua ja päräytti sen "sä olet täällä eka kertaa, teet tasan miten minä sanon!". Sillä kohtaa tuli itku ja alkoi usko loppua koko touhuun. Vaikka mun kroppa teki töitä koko ajan tosi hienosti ja siihen asti olin ollut tosi hyvillä mielin. Onneksi vuoro vaihtui ja synnytyksen hoiti loppuun äärimmäisen ihana kätilöopiskelija. (hän oli kolmea synnytystä vaille valmis kätilö).
Tällä kertaa olen kerännyt jo sisäisesti sellaista angstia päälle, että jos osuu kohdalle tallainen öykkäri kätilö, niin vaadin toista. Mulla on siihen oikeus. Enpä tiennyt moista ekakerralla, nyt tiedän. Toki, jos kova ruuhka on, niin saattaa olla vaikeaa saada uutta kätilöä, mutta kuitenkin.
Tällä kertaa olen kerännyt jo sisäisesti sellaista angstia päälle, että jos osuu kohdalle tallainen öykkäri kätilö, niin vaadin toista. Mulla on siihen oikeus. Enpä tiennyt moista ekakerralla, nyt tiedän. Toki, jos kova ruuhka on, niin saattaa olla vaikeaa saada uutta kätilöä, mutta kuitenkin.
Äitiyshän on yhtä uuden oppimista, oli siihen päätynyt miten hyvänsä. Mun ajatus taas on sellanen, että löydän parhaiten sen oman oikean tapani, kun en ota kenestäkään muusta ns. mallia vaan elän sen mukaan millasia minä ja mun lapset ollaan. Ja tosiaan, kyllä mäkin paljon kaikkea luen, mutta mulla on ne kriittiset lasit koko ajan silmillä enkä ota lukemastani itselleni mitään ennakkoasenteita. Ja siis pyrin elämään muissakin asioissa niin, että mihin en voi ennalta vaikuttaa, en myöskään niitä asioita sitten ennalta pohdi vaan luotan selviäväni niistä tilanteista toimimalla sitten sillä hetkellä niinkuin tarve just sillon vaatii.
Mä kyllä koin sen kipulääkityksen jatkuvan tarjoamisen tuputtamisena. Kun olin hyvin selvästi sanonut etten sitä halua, piste. Kyllä osasin kieltäytyä siitä silti, mutta se jatkuva kysely oli todella raivostuttavaa. Mut myös puhuttiin tippaan uhkailemalla imukupilla ja epparilla jos ei synnytys etene, vaikka vauvalla ei ollut mitään hätää.
Mulla ei ois ollu mitään vaikka sitä imukuppia vastaan jos se olisi ollut oikeasti tarpeen, mutta kun sitä käytettiin painostuksen välineenä vaan siks että mun synnytys ei mennyt kellon mukaan vaikka joka synnytyksellä on oma aikataulunsa... Siinä tilanteessa koin hyvin vaivalloiseksi sekä synnyttää että yrittää pitää omista oikeuksistani kiinni. Tähän synnytykseen pitää etsiä sopiva doula, joka voi mun puolesta vääntää ne asiat ratakiskosta kätilöille, että mä voin keskittyä synnyttämiseen. Ei kai se synnytys pelottelemalla etene :P
Sanotaanko että mulla oli kokonaisuudessaan ihan hyvä synnytys kätilöistä huolimatta, ei heidän ansiostaan. Kovasti toivoisin että päinvastainenkin olisi mahdollista eikä yhdenkään äidin tarvitsisi olla varpaillaan ja puolustusasemissa. Esim kaverilleni tuikattiin piikki ja leikattiin väliliha täysin kysymättä tai edes ilmoittamatta, vaikka hän oli toivonut että sitä ei leikattaisi, ja vaikka lapsella ei ollut mitään hätää. Kätilön mielestä vaan synnytyksen olisi pitänyt edetä nopeammin. Musta tuollainen ei oikein oo hyväksyttävää puuttumista millään lailla. Eri asia jos ois oikeesti hätätilanne tai edes vihjettä hädästä ja silti äidiltä pitäis ihan peräti kysyä, pelkkä ilmoituskaan ei riitä. Mullakin yökätilö vaan naureskeli että kyllä kuule leikkaan haluat tai et jos ei vauva tuu riittävän nopeasti ulos. Onneksi vuoro vaihtui ja suurimman osan synnytystä hoiti oikeasti ihana kätilöopiskelija, nuo painostushommat oli kaikki ohjaajan käsialaa.
Mulla ei ois ollu mitään vaikka sitä imukuppia vastaan jos se olisi ollut oikeasti tarpeen, mutta kun sitä käytettiin painostuksen välineenä vaan siks että mun synnytys ei mennyt kellon mukaan vaikka joka synnytyksellä on oma aikataulunsa... Siinä tilanteessa koin hyvin vaivalloiseksi sekä synnyttää että yrittää pitää omista oikeuksistani kiinni. Tähän synnytykseen pitää etsiä sopiva doula, joka voi mun puolesta vääntää ne asiat ratakiskosta kätilöille, että mä voin keskittyä synnyttämiseen. Ei kai se synnytys pelottelemalla etene :P
Sanotaanko että mulla oli kokonaisuudessaan ihan hyvä synnytys kätilöistä huolimatta, ei heidän ansiostaan. Kovasti toivoisin että päinvastainenkin olisi mahdollista eikä yhdenkään äidin tarvitsisi olla varpaillaan ja puolustusasemissa. Esim kaverilleni tuikattiin piikki ja leikattiin väliliha täysin kysymättä tai edes ilmoittamatta, vaikka hän oli toivonut että sitä ei leikattaisi, ja vaikka lapsella ei ollut mitään hätää. Kätilön mielestä vaan synnytyksen olisi pitänyt edetä nopeammin. Musta tuollainen ei oikein oo hyväksyttävää puuttumista millään lailla. Eri asia jos ois oikeesti hätätilanne tai edes vihjettä hädästä ja silti äidiltä pitäis ihan peräti kysyä, pelkkä ilmoituskaan ei riitä. Mullakin yökätilö vaan naureskeli että kyllä kuule leikkaan haluat tai et jos ei vauva tuu riittävän nopeasti ulos. Onneksi vuoro vaihtui ja suurimman osan synnytystä hoiti oikeasti ihana kätilöopiskelija, nuo painostushommat oli kaikki ohjaajan käsialaa.
Mä varmaan vedän turpaan sitä kätilöä, jos se sama on vastassa nyt kuin oli viimeksi :D No, ainakin noin kuvainnollisesti. Mulla jäi kovin lyhyeksi niiden aamuvuoron kätilöiden kanssa vietetty aika, sillä 20min päästä heidän huoneeseen tulosta oli tyttö jo sylissä. Mä siis tosiaankaan en painanut sitä kelloa vielä sillon, kun oli olemassa pienikin riski, että se yökätilö ois vielä tullut :P
mai
Vauhtiin päässyt keskustelija
Haha. Alkaa kuulostaa siltä, et pelkään enemmän kätilöitä kuin itse synnytystä. :D Pakko kyl tehä joku lista ja vannottaa mukaanlähtevälle miehelle että pitää mun puolia tarvittaessa. Ei olla kyl kauheesti puhuttu asiasta, enkä oo varma että haluaako toi välttämättä edes tulla synnytykseen (kai sellanenkin on vaihtoehto, en kyllä usko). Oon miettinyt myös jotain doulaa tai sukulaista henkiseksi tueksi, just sen takia että jäis itelle vaan se synnyttäminen.
Mulla taas on loputon tiedonjano about kaikesta, ja oon lueskellut mm. synnyttämisestä ja sen historiasta melkeinpä kaiken mahdollisen jo ennen raskautta, ja nyt vielä enemmän. Oon myös katsonut synnytysvideoita verrattaen paljon. Itelle synnytys on sellainen juttu, johon haluan valmistautua henkisesti JA fyysisesti mahdollisimman hyvin, koska niin on parhaimmat mahdollisuudet siihen, että homma toimii niin hyvin kuin mahdollista.
Mitään epärealistista synnytyspakkolistaa mulla ei ole, jos on oikeasti vauvan tai mun hyvinvoinnista kyse, niin leikatkoon vaikka pikkuvarpaan irti jos siitä on hyötyä.
Mulla taas on loputon tiedonjano about kaikesta, ja oon lueskellut mm. synnyttämisestä ja sen historiasta melkeinpä kaiken mahdollisen jo ennen raskautta, ja nyt vielä enemmän. Oon myös katsonut synnytysvideoita verrattaen paljon. Itelle synnytys on sellainen juttu, johon haluan valmistautua henkisesti JA fyysisesti mahdollisimman hyvin, koska niin on parhaimmat mahdollisuudet siihen, että homma toimii niin hyvin kuin mahdollista.
Mitään epärealistista synnytyspakkolistaa mulla ei ole, jos on oikeasti vauvan tai mun hyvinvoinnista kyse, niin leikatkoon vaikka pikkuvarpaan irti jos siitä on hyötyä.
Meillä on mies myös hyvin nyt kerännyt sellaista "PRKL kukaan tule äkäilemään mun synnyttävälle vaimolle!"-asennetta :D
Isoveljen likat on tulleet molemmat todella vauhdikkaasti, esikoinen vieläpä jalat edellä. Silloin kun olivat tulleet sairaalalle niin siellä ei ollut ollut mikään kiire edes katsoa tilannetta ja K oli itkenyt, että se tulee NYT! Ja on perätilassa. Isoveli ei ollut uskaltanut vaatia mitään, kun oli myös ekakertaa asialla. Lopulta sitten kun katsottiin, niin kiire tuli. Likka oli jo varpaat ulkona tulossa.
Toisella kertaa isoveli huusi jo ovelta, että joku katsomaan tilanne NYT! Ja tämäkin tyttö tuli syöksyen pihalle, ja pää edellä.
Isoveljen likat on tulleet molemmat todella vauhdikkaasti, esikoinen vieläpä jalat edellä. Silloin kun olivat tulleet sairaalalle niin siellä ei ollut ollut mikään kiire edes katsoa tilannetta ja K oli itkenyt, että se tulee NYT! Ja on perätilassa. Isoveli ei ollut uskaltanut vaatia mitään, kun oli myös ekakertaa asialla. Lopulta sitten kun katsottiin, niin kiire tuli. Likka oli jo varpaat ulkona tulossa.
Toisella kertaa isoveli huusi jo ovelta, että joku katsomaan tilanne NYT! Ja tämäkin tyttö tuli syöksyen pihalle, ja pää edellä.
Minä luin ja hain paljon tietoa synnytyksestä ja imetyksestä viime raskaudessa. Tiesin faktat siis oikein hyvin. Itse synnytyksen hetkellä mentiin kuitenkin täysin fiilisten ja kätilöiden ehdotusten mukaan vaikka jotakin olin mielessäni jo suunnitellutkin etukäteen. Ja hyvä niin, mulle jäi tosi hyvä mieli synnytyksestä kaikkine lääkkeineen ja vaihtoehtoisine kivunlievityksineen. Koen että sain itse vaikuttaa ja minun mielipidettäni kysyttiin.
Ja se imetys. Siitä en taida enempää kirjoittaa kun en välttämättä vieläkään täysin provosoitumatta pysty. Meni miten meni. Ei hoitanut luonto ja apuakin sain ammattilaisilta vaan eipä auttanut sekään. Avoimin mielin toiselle kierrokselle :)
Ja se imetys. Siitä en taida enempää kirjoittaa kun en välttämättä vieläkään täysin provosoitumatta pysty. Meni miten meni. Ei hoitanut luonto ja apuakin sain ammattilaisilta vaan eipä auttanut sekään. Avoimin mielin toiselle kierrokselle :)
Musta tässä ketjussa on kiva kuulla just ihmisten erilaisia kokemuksia ja mielipiteitä asioista, mut se mikä ei ole kivaa, on se et toisten mielipiteet lytätään väärinä.. pistänyt siis tälläisen merkille... vähän niinkuin itsellekkin kävi, kun kerroin haluavani kivunlievitystä ( en mä sitä ovelta heti kerjää, vaan siinä vaiheessa kun sitä tarvitsen niin otan varmasti) niin sain saarnan siitä kuinka luonnollista on kärsiä kivusta ja kuinka väärin on vauvaa kohtaan pumpata itsensä lääkkeillä ja tuli vähintäänkin olo että mussa on nyt jotain pahasti vialla kun haluan eri asioita kun muut.
Mun mielestä on todella väärin alkaa tuputtaa sitä omaa oikeaa muille, jokainen tehköön oman valintansa eri vaihtoehtoja kuullessaan, koska jokainen on yksilö ja kaikilla ei nuo edellämainitut asiat todellakaan mene saman muotin mukaan.
uskaltaako tänne kohta enää kirjoittaakkaan mitään omia ajatuksia kun kuraa tulee niskaan.
varovaisesti voin sanoa, että itse ollaan kotona juteltu asioista ja menty tilanteen mukana, olen ainakin tähän asti saanut suuni auki siellä synnärillä ja kertonut mitä tahdon seuraavaksi ja mies sanoo sitten jos en kykene :) mulla on käynyt tuuri, kun on ollut mukavat kätilöt, ovat kyselleet tarvitsenko jotain, muttei olla väkisin tuputeltu ja tilanteen mukaan on menty ja olen tehnyt päätökseni siellä fiiliksen mukaan, mulla ei ole kyllä onneksi huonoja muistoja. Kahdesta ekasta ollaan jouduttu antamaan lisämaitoa, kun ei oma riittänyt, en tiedä miksi, olinko silloin niin nuori ja tietämätön, niillä mentiin, eikä mua asia ole sen kummemmin vaivannut, eikä mulle ole koskaan kukaan asiaa kommentoinutkaan. Täällä teidän asioita lukiessa tulee olo taas et onks toi tosiaan noin iso asia, kun itelle se on vaan vauvan ruokailu ja läheisyyshetki :) jos mä nyt odottaisin esikkoa, niin näistä jutuista vähintäänkin tulis ressi
kolmosen aikaan synnytyksen jälkeen mä vaan otin vaavin rinnalle ja aloin imettää, ei sitä maitoa varmaan paljon tullut, mut mä vaan ryhdyin tuumastatoimeen senkummemmin miettimättä. Tokan vuorokauden oli hällä joku maidonnostatus käynnissä, kun roikkui koko yön tississä ja mä olin ihan loppu kun kahteen vuorokauteen kai nukkunut just mitään, sit aamusta sanoin hoitajalle et tuo tilkan lisämaitoo, kun ei vauva tule kylläiseksi. Se oli ainoa kerta kun sai pulloa. Mäkin olin varannut kotiin korviketta, mut niitä ei sitten tarvittu :) vuoden ikään sai rintaa ja sit mä vähentämällä lopetin vaan raa asti ja samalla opetin tavalliseen maitoon nokkamukista. Toki toivon et tän uuden kanssa kaikki menis yhtä hyvin kuin edellisen kanssa, mut kun ei sitä tiedä, sen näkee sitten marraskuussa kuinka sujuu
Mun mielestä on todella väärin alkaa tuputtaa sitä omaa oikeaa muille, jokainen tehköön oman valintansa eri vaihtoehtoja kuullessaan, koska jokainen on yksilö ja kaikilla ei nuo edellämainitut asiat todellakaan mene saman muotin mukaan.
uskaltaako tänne kohta enää kirjoittaakkaan mitään omia ajatuksia kun kuraa tulee niskaan.
varovaisesti voin sanoa, että itse ollaan kotona juteltu asioista ja menty tilanteen mukana, olen ainakin tähän asti saanut suuni auki siellä synnärillä ja kertonut mitä tahdon seuraavaksi ja mies sanoo sitten jos en kykene :) mulla on käynyt tuuri, kun on ollut mukavat kätilöt, ovat kyselleet tarvitsenko jotain, muttei olla väkisin tuputeltu ja tilanteen mukaan on menty ja olen tehnyt päätökseni siellä fiiliksen mukaan, mulla ei ole kyllä onneksi huonoja muistoja. Kahdesta ekasta ollaan jouduttu antamaan lisämaitoa, kun ei oma riittänyt, en tiedä miksi, olinko silloin niin nuori ja tietämätön, niillä mentiin, eikä mua asia ole sen kummemmin vaivannut, eikä mulle ole koskaan kukaan asiaa kommentoinutkaan. Täällä teidän asioita lukiessa tulee olo taas et onks toi tosiaan noin iso asia, kun itelle se on vaan vauvan ruokailu ja läheisyyshetki :) jos mä nyt odottaisin esikkoa, niin näistä jutuista vähintäänkin tulis ressi
kolmosen aikaan synnytyksen jälkeen mä vaan otin vaavin rinnalle ja aloin imettää, ei sitä maitoa varmaan paljon tullut, mut mä vaan ryhdyin tuumastatoimeen senkummemmin miettimättä. Tokan vuorokauden oli hällä joku maidonnostatus käynnissä, kun roikkui koko yön tississä ja mä olin ihan loppu kun kahteen vuorokauteen kai nukkunut just mitään, sit aamusta sanoin hoitajalle et tuo tilkan lisämaitoo, kun ei vauva tule kylläiseksi. Se oli ainoa kerta kun sai pulloa. Mäkin olin varannut kotiin korviketta, mut niitä ei sitten tarvittu :) vuoden ikään sai rintaa ja sit mä vähentämällä lopetin vaan raa asti ja samalla opetin tavalliseen maitoon nokkamukista. Toki toivon et tän uuden kanssa kaikki menis yhtä hyvin kuin edellisen kanssa, mut kun ei sitä tiedä, sen näkee sitten marraskuussa kuinka sujuu
Syyllistäminen, siihen niin saakelin helposti aina mennään. Ja sitten taas toisaalta me hormonihöyryissä painelevat myöskin otetaan itseemme eritavalla asiat.
Mukava, että täällä yhteisymmärrys jälleen löytyi :) Minustakin on mukava lukea erilaisia näkemyksiä, koska se herättää paljon ajatuksia etenkin näin esikoista odottaessa. Toivoisin kuitenkin sitä, niin täällä, kuin yleensä ihmisillä reaalielämässä, että kunnioitettaisiin toisten tapoja ja tilanteita etenkin juuri imetyksen suhteen. Oman mielipiteen ja ajatusten esiin tuominen on ihan ok ja ihan hyväkin, mutta niistä ei ole hyvä saarnata. Se hieman pelottaa jo etukäteen, että jos imetys ei sujukaan kuin tanssi, maitoa ei vaan tule tmv., niin joku imetyksen puolustaja sitten tuo esiin kuinka huono juttu tämä lapsen kannalta nyt onkaan. "Että kyllä-pitää-imettää-koska-vain-se-on-hyväksi!" Sellainen saa varmasti todella monen mielen ikäväksi ja syyllistyneeksi, vaikka ei olisi mitään tarvetta.
Toivelistaa tai ehkä enemmän mielestäni ajatuslistaa synnytystä varten tulen minäkin tekemään. Mutta koen sen olevan vain sitä varten, että minun ajatukseni otetaan huomioon. Jos tilanne vaatii toisenlaista toimintaa, niin silloin se vaatii. Eniten varmasti itsekin toivon, että kohdalle sattuisi empatiakykyinen kätilö. Nuo kertomukset automaattisesti tehdyistä välilihan leikkauksista kenties ilman pakottavaa tarvetta nostivat kyllä niskakarvat pystyyn. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oikeus päättää omaan kehoonsa kohdistuvista toimenpiteistä, jos ne eivät ole välttämättömiä lapsen turvallisuuden vuoksi. Kiire aikataulujen vuoksi ei ole syy kajota luvatta toisen kehoon. Sinällään täytyy ajatella positiivisesti sitä, että ehti jo näinkin vanhaksi ennen raskautta, että uskaltaa paremmin tuoda mielipiteensä esiin.
Toivelistaa tai ehkä enemmän mielestäni ajatuslistaa synnytystä varten tulen minäkin tekemään. Mutta koen sen olevan vain sitä varten, että minun ajatukseni otetaan huomioon. Jos tilanne vaatii toisenlaista toimintaa, niin silloin se vaatii. Eniten varmasti itsekin toivon, että kohdalle sattuisi empatiakykyinen kätilö. Nuo kertomukset automaattisesti tehdyistä välilihan leikkauksista kenties ilman pakottavaa tarvetta nostivat kyllä niskakarvat pystyyn. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oikeus päättää omaan kehoonsa kohdistuvista toimenpiteistä, jos ne eivät ole välttämättömiä lapsen turvallisuuden vuoksi. Kiire aikataulujen vuoksi ei ole syy kajota luvatta toisen kehoon. Sinällään täytyy ajatella positiivisesti sitä, että ehti jo näinkin vanhaksi ennen raskautta, että uskaltaa paremmin tuoda mielipiteensä esiin.
Täällä moni puhuu synnytystoivelistasta. Onko se joku sairaalan lomake johon voi kirjata toiveitaan vai joku vapaamuotoinen lappu jonka itse raapustatte ja viette mukananne sairaalaan. Esikoisen synnytin Koksissa ja sinne ei ainakaan mitään toivelistaa täytetty. Oon kuitenkin saanu sellasen käsityksen, että jotkut ihan neuvolassa sellasen täyttää ja se menee sieltä sairaalalle. Itse en kyllä koe tarpeelliseksi mitään toiveita kirjata ylös vaan toimin sitten tilanteen mukaan.
Tässä nyt seurailin tota Azalean ja Elmiinan vääntöä asioihin valmistautumisesta. Ite en missään kohtaa kokenut Azalean vähättelevän ketään tai naureskelleen kenellekkään saatika kehoittaneen laittamaan pään pensaaseen tiedonhaun suhteen. Sen sijaan tuli fiilis, että Elmiina on niin vahvasti omien ajatusten takana, ettei oikein osannut nähdä asioita muulta kannalta. Ei millään pahalla Elmiina kohtaan. Täältä löytyy mielipiteitä niin monta erilaista kuin on kirjoittajiakin eikä yksikään niistä oo se ainut ja oikea. Itellekkin tulee välillä vähän sama olo kuin Ruusalle, ettei tiiä viittiikö tänne jotain kirjottaa ilman pelkoa siitä, ettei omille ajatuksille löydy ymmärrystä. Eiköhän täällä kaikki kuitenkin pyri olemaan hyviä äitejä tekemään valintoja oman ja lapsen hyvinvoinnin puolesta. Jokainen tyylillään. Rauhaa naiset!
Tässä nyt seurailin tota Azalean ja Elmiinan vääntöä asioihin valmistautumisesta. Ite en missään kohtaa kokenut Azalean vähättelevän ketään tai naureskelleen kenellekkään saatika kehoittaneen laittamaan pään pensaaseen tiedonhaun suhteen. Sen sijaan tuli fiilis, että Elmiina on niin vahvasti omien ajatusten takana, ettei oikein osannut nähdä asioita muulta kannalta. Ei millään pahalla Elmiina kohtaan. Täältä löytyy mielipiteitä niin monta erilaista kuin on kirjoittajiakin eikä yksikään niistä oo se ainut ja oikea. Itellekkin tulee välillä vähän sama olo kuin Ruusalle, ettei tiiä viittiikö tänne jotain kirjottaa ilman pelkoa siitä, ettei omille ajatuksille löydy ymmärrystä. Eiköhän täällä kaikki kuitenkin pyri olemaan hyviä äitejä tekemään valintoja oman ja lapsen hyvinvoinnin puolesta. Jokainen tyylillään. Rauhaa naiset!
Muokattu viimeksi:
Spunk
Puuhakas puhuja
Mä oon ite sellanen etten osaa omalla tavalla kantaa huolta synnytyksistä ja imetyksistä. Mun lähin toive tästä synnytyksestä on että ehittäis ponnistaan edes sairaalaan asti ja toivon että imetys onnistuisi. Tytöstä ei melkeen edes sinne sairaalaan melkeen ehditty. Oltasko 10min oltu sairaalassa kun tyttö oli jo ulkona. :D
Kaikki asiat kuitenkin menee omalla painollaan. Tai ainakin niin mä uskon. Pahemmin en asioihin voi itse vaikuttaa :) ja oon varmaan omalla tavalla laiskakin hakeen sitä tietoo ja jokainen raskaus ja synnytys on kuitenkin erilainen. Enkä koe vääräksi muita tapoja ajatella. Tää on vaan mun tapa kokea asiat ja ottaa ne vastaan :)
Kaikki asiat kuitenkin menee omalla painollaan. Tai ainakin niin mä uskon. Pahemmin en asioihin voi itse vaikuttaa :) ja oon varmaan omalla tavalla laiskakin hakeen sitä tietoo
ja jokainen raskaus ja synnytys on kuitenkin erilainen. Enkä koe vääräksi muita tapoja ajatella. Tää on vaan mun tapa kokea asiat ja ottaa ne vastaan :)
Minen oo kyllä koskaan edes ajatellut tuota välilihan leikkausta sen pahemmin, että joku tekisi sen ihan muuten vaan. Mieluummin itse haluan sen leikkauksen, kuin repeämisen. Mutta kaiketi niitäkin kätilöitä on, jotka turhan herkästi on leikkaamassa.
^ Tuosta leikkauksesta taisi jossain olla juttua, että joissain paikoissa sitä tehdään/on tehty aika rutiinilla, vaikka välttämättä tarvetta ei olisi ollut. Repeämisiä myös kai periaatteessa on mahdollista estää synnytysvaiheessakin, mutta vaatii kyllä kaiketi kätilöltä myös tietoa ja ohjeistusta, että miten pitää toimia. Toki tilanteet ovat erilaisia ja kuten aiemmin jo totesin, niin tilanteen mukaan pitää toimia. Mutta jos synnyttäjän toive on, että leikkausta vältellään, niin ei sitä saisi ilmoittamattakaan tehdä vain siksi, että on ehkä tapana.
Edit. Lueskelin lisää ja Suomessa on siis jo yleisenä hoitokäytäntönä, että leikkausta ei rutiinisti tehdä, vaan tilanteen niin vaatiessa. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että synnyttäjän kuuluu saada tietää, mitä hälle ollaan tekemässä. Ihan samoin kuin muissakin lääketieteellisissä toimenpiteissä.
Edit. Lueskelin lisää ja Suomessa on siis jo yleisenä hoitokäytäntönä, että leikkausta ei rutiinisti tehdä, vaan tilanteen niin vaatiessa. Joka tapauksessa olen sitä mieltä, että synnyttäjän kuuluu saada tietää, mitä hälle ollaan tekemässä. Ihan samoin kuin muissakin lääketieteellisissä toimenpiteissä.
Muokattu viimeksi:
Mä oon täysin tietoinen siitä, että mun ajatukset ja toimintatavat eroaa melkoisesti siitä, mikä on tällä hetkellä vallalla mediassa ja muissa julkisissa lähteissä. Ja usein se herättää kiivastakin keskustelua. Mut siitä syystä juuri koen tärkeäksi kertoa sen omankin kannan, sillä mä en mistään nettikeskusteluista mieltäni pahota ja jaksan vaikka maailman tappiin toistaa itseäni yrittäessäni saada sen mielipiteeni ymmärretyksi oikein ja musta etenkin ensisynnyttäjien on tärkeää saada se realistisempikin kuva tästä touhusta eikä pelkkää sitä "hyvä äiti imettää, hyvä äiti ei käytä synnytyksessä kipulääkkeitä ym., hyvä äiti ei valita valvomisesta, hyvä äiti synnyttää täydellisesti". Myöhemmin "hyvä äiti kestovaippailee ja hyvä äiti tekee itse lasten ruuat". Noissa missäänhän ei ole mitään pahaa tietenkään, mutta mikään noista ei ole mikään kriteeri hyvälle äitiydelle tai enemmän oikein kuin joku muukaan tapa. Äitiydestä on tehty ihan jäätävää suorittamista ja mun mielestä siitä sais jo pikkuhiljaa tulla loppu. Jokainen ihan itse määrittää oman äitiytensä eikä siihen pitäisi kenenkään ulkopuolisen puuttua. Alatiesynnytys tai sektio, imetys tai korvike, kertakäyttövaipat tai kestot, purkkiruoka tai kotitekoinen. Oikeesti, ihan sama, kunhan se äiti tuntee jaksavansa eikä polta itseään loppuun ekojen kuukausien aikana. Siks musta pitää tuoda julki myös niitä erilaisia ajatuksia rohkeesti, jotta osotetaan muillekin, ettei itseään pidä yrittää väkisin sulloa johonkin muottiin, johon ei itse yhtään sovi ja jossa ei tunne oloaan omaksi itsekseen.
Ja tässä siis pitää nyt ottaa huomioon, että mä todella olen kuitenkin saanut just sellaset synnytykset kuin oisin voinut kuvitellakin haluavani, imetykset on onnistuneet, mun lapset on alusta asti nukkuneet hyvin, oon tehnyt soseet itse (hätätilanteissa kuitenkin ostanut kaupastakin), antanut korviketta kevein mielin, kun tilanne sitä vaati, käyttänyt kertsivaippoja ihan huoletta.... Lapset on kasvaneet ja kehittyneet hyvin, mun realistisesta ja rauhallisesta suhtautumisesta huolimatta. 
Ja mikä parasta, mulla ei missään vaiheessa ole ollut minkäänlaisia suorituspaineita tai ahdistusta ja oon jaksanut tosi hyvin, vaikka talossa asuu 3v ja 1,5v lapset.
Ja mikä parasta, mulla ei missään vaiheessa ole ollut minkäänlaisia suorituspaineita tai ahdistusta ja oon jaksanut tosi hyvin, vaikka talossa asuu 3v ja 1,5v lapset.