Mikä sut nyt saa luulemaan, että mä olisin jotenkin vähättelevä äiti lapsilleni tai että vähättelisin muiden synnytystraumoja? Enkä mä ole sanonut, että äidistä viis, lapsi on tärkein. Mä sanoin, että mun mielestä on turhaa asettaa itselleen toiveita tai tavotteita asioihin, joihin loppupeleissä ei voi hirveämmin vaikuttaa. Juuri sillähän niitä synnytystraumoja parhaiten ehkäistään; kun tiedostaa, että synnytys voi olla mitä tahansa leppoisan alatiesynnytyksen ja hätäsektion väliltä, eikä valmiiksi mielessään jo tee itsestään jotenkin huonompaa äitiä, jos esim. tuo jälkimmäinen vuorokausien puurtamisen jälkeen käy toteen, on siihen paljon helpompi suhtautua. En siis yhtään vähättele traumoja, mielestäni avoin asenne vaan auttaisi niiden ehkäisyssä. Ja asenne ei ole avoin, jos synnytyssaliin saapuu pitkän toivelistan kanssa ja auvoisen synnytyksen kuva verkkokalvoilla. Sehän on kuin lapsi jouluna; saattaa saada listaltaan 10 asiaa, mutta yhdennentoista puuttuminen harmittaa ja saa muutkin kymmenen tuntumaan ihan mälsiltä.
Tarkoitin sillä lauseellani sitä, mitä kirjoitinkin, että kaikkien pitäisi jo etukäteen asennoitua (ja tämä pätee yhtä lailla niihin huippuvalmistautujiin kuin sitten toisen ääripään hälläväliätyyppeihinkin) synnytykseen ja imetykseenkin niin, että meni se ihan miten hyvänsä, se ei tippaakaan vähennä kenenkään arvoa äitinä. Mielestänk tuo ei tarkoita sitä, että "lapsi on tärkein, äidillä ei niin väliä" vaan just sitä, että se äiti on niin tärkeä, ettei kenenkään pitäis joutua tuntemaan itseään huonoksi, kävi miten kävi.
Se ei myöskään tarkoita, etteikö imetys tai synnytys olis mulle tärkeitä asioita. Imetys on mulle tärkeää siksi, että itse henkilökohtaisesti en usko korvikkeiden tekevän hyvää vauvalle. Mutta niitäkin olen kummallekin antanut siinä vaiheessa, kun vierottivat itsensä alle vuoden ikäisinä. Enkä koe siitä yhtään huonoa omatuntoa, se oli asia, mikä piti siinä tilanteessa tehdä. Asia ei olisi ollut helpompi käsitellä, jos olisin lukenut pään piukkaan imetyksen hyödyistä ja korvikkeiden haitoista. Mulle imetys on vauvan ruokkimista. Sitähän se oikeasti lopulta onkin. Kaikki muu siihen ympärille rakennettu vouhotus on vaan äitien paineistamista ja mun mielestä kenenkään ei vaan kannattaisi altistaa itseään niiden odotusten ja oletusten alaiseksi.
Jos johonkin olisi hyvä etukäteen valmistautua ja jos jostain pitäisi mun mielestä enemmän odottajille puhua, on tunteet synnytyksen jälkeen ja imetystä kohtaan. Se, että ei synnytyksen jälkeen sormia napsauttamalla olekaan umpirakastunut vauvaansa on yhtä normaalia kuin sekin että on. Tai se, ettei nautikaan imetyksestä jonkin huuman vallassa, on myös yhtä normaalia kuin sekin, että imetys tuntuu maailman ihanimmalta asialta. Ne on asioita, joista kannattaa tietää etukäteen, jotta osaa sitten antaa itselleen anteeksi nuo reaktiot, joista ei niin puhuta.
Ja todellakin, jos se tieto tosiaan tuo rauhaa, sitä kannattaa hakea kynsin ja hampain. Mutta ihan oikeasti, ne molemmat asiat on luonnollisia ja käy äidiltä luonnostaan, uskoi siihen tai ei. Maitoa ei kaikilta tule, ei vaikka päällään seisoisi. Sitten annetaan korviketta ja ollaan yhtä ylpeitä äitejä kuin nekin joilta sitä tulee. Ei se tarkoita sitä, ettei imetys olisi ollut tärkeää, se tarkoittaa sitä, että on antanut itselleen anteeksi sen, ettei siihen pystynyt. Vauva-aika todellakin on lyhyt, haluaako sen tuhlata taistelemalla tuulimyllyjä vastaan vai nauttimalla äitiydestä? Todennäköisesti mäkin olisin imettänyt ehkä juuri tuon ekan kuukauden, vaikkei maitoa olis tullutkaan ja antanut lapselle pullosta mahantäytettä. Toiminhan mä niin esikoisenkin kohdalla, vaikka mitään takeita imetyksen onnistumiselle ei ollutkaan. Kuukauden jälkeen olisin todennut, että mun tisseistä ei vaan maitoa tule ja se olis ollut sillä selvä.
Musta vaan olis ihan hillittömän tärkeää, että äideille saataisiin imetykseen se sisäinen zen, sillä se jos mikä todellakin vaikuttaa imetyksen onnistumiseen. Nykyään näkee niin paljon niitä "hampaat irvessä täysimettäjiä"; vauva ei edes kunnolla kasva, roikkuu tississä 24/7 ja parkuu koko ajan, mutta kun on kerta tullut päätettyä, että täysimetetään, niin sittenhän täysimetetään. Siinä sitten taas mielestäni sen lapsen etu on kokonaan unohdettu ja kuljetaan vaan niiden omien ennakkokäsitysten mukaan. En tarkoita, että sinä Elmiina olisit sellainen. Mutta musta olis hirveän tärkeää, ettei äitejä jo odotusvaiheessa painostettaisi ja stressattaisi asioilla, joissa ei ole olemassa mitään yhtä ja oikeaa tapaa toimia eikä kahta samanlaista tapausta.
Elmiina, mä toivoisin, että näkisit sen mun tarkotuksen tässä. Ei se ollut mollata tai vähätellä ketään tai kenenkään toimintatapoja. Eikä väittää, että imetys onnistuu sormia napsauttamalla kaikilta kunhan ei stressaa. Tarkoitus oli kertoa oma kokemus verrokiksi omallesi, siksi, että meidän tapamme ovat erilaiset, mutta silti kumpikin (ainankin toivon sinunkin olevan?) on tyytyväisiä omiin kokemuksiinsa ja ylpeitä äitejä. Se oli mun tarkotus, että ihan jokaisen pitäisi (kaikista lääkäreistä, kätilöistä, internetin annista, oppaista jne. huolimatta) saada kulkea näissä asioissa juuri sellainen polku kuin itse haluaa, sillä vain sillä tavalla se itsevarmuus pysyy kohdallaan ja se äitiys tulee suoraan sellaisena, kuin se luonnostaan tulee. Nythän puhutaan vaan synnytyksestä ja pienen vauvan hoitamisesta, siihen ei vielä oma kasvatus tai muu vaikuta, sillä omasta vauva-ajastaan kukaan ei muista mitään. Isompien lasten kasvatuksessa vaikuttaa paljonkin se oma kasvatus, mutta se on asia ihan erikseen.
Tosin kyllä mulla se 1,5v ois varmaan ihan maksimi mihin itse vaivaantumatta pystyisin 
