Synnytys ja imetys - näin etukäteen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja elmiina
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
En mä ole käskenyt panna päätä puskaan, missään nimessä! :D Vaan nimenomaan olen sitä mieltä, että äiti itse on ohjaimissa niin synnytyksessä kuin imetyksessäkin. Ei niistä kumpaakaan tehdä minkään opiskellun kaavan mukaan vaan just niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Eikä kukaan voi etukäteen tietää, että mikä niissä tilanteissa sitten itsestä tuntuu hyvältä, joten on niitä on siksi mun mielestä turha etukäteen miettiä. Itse en oo kertaakaan osallistunut esim. synnytysvalmennukseen, tosin se ei ollut oma valintani vaan esikoinen päätti syntyä valmennusta edeltävänä päivänä :P Mielestäni se oli oikein hyvä, etten sinne ehtinyt, sillä silloin synnytys meni just mulle oikealla tavalla enkä yrittänyt hengittää tai valita asentoa jonkun videolla nähdyn synnytyksen perusteella. Kaikki meni ihan luonnostaan; sain kehuja hengitysrytmistä, kivunhallinnasta ja tehokkaista ponnistuksista, vaikken ollut etukäteen opiskellut niistä mitään. Imetystä kun kätilö tuli ohjaamaan, annoin hänen huseerata ja pidin itse vain kiinni vauvasta. Nyökyttelin ja hymähtelin. Ja kun kätilö lähti, otin itselleni hyvän imetysasennon ja jatkoin imetystä omalla tavallani. Terveydenhoitaja yritti määräillä, että pitäisi jo kahden viikon iässä päästä kiireesti eroon pullosta, koska muuten "vauva ei enää huoli tissiä". Nyökyttelin siihenkin, pullosta juotiin tasan siihen asti, että itse tunsin vauvan saavan itsensä tissistä kylläiseksi. En jaksa kinata kätilöiden tai neuvolantätien kanssa, mutta en myöskään silti orjallisesti tee niinkuin ne käskevät.

Ehkä epävarmemmille ihmisille sitten on hyötyä asioiden opiskelusta etukäteen, mulle siitä ei olisi voinut olla mitään hyötyä, kun kaikki on mennyt just täydellisesti näinkin :) Yritän tässä siis puhua sen puolesta, että kyllä näistä luonnollisista asioista ihminen (siinä missä muutkin lajit) selviää kunnialla, kun vaan luottaa itseensä ja omiin vaistoihinsa.

Mä en ollut ennen esikoista edes pitänyt ikinä vauvaa sylissä, en ollut edes lähietäisyydeltä sellaista nähnyt. Silti otteet tulivat ihan automaattisesti, niin vauvan käsittely kuin imetysasennotkin :)
 
Niin ja kyllä mäkin muiden synnytyskertomuksia etukäteen lueskelin paljonkin, mutta en mitään "opetusmateriaalia" tms. :)
 
Ja imetyssuunnitelmakin mulla oli; imetän jos maitoa tulee ja jos ei tule, niin sitten en imetä :D
 
Minultakin ensimmäisessä neuvolassa kysyttiin suhtautumista imetykseen. Totesin, että tottakai imetän, kun se luonnollista on, mutta en halua hirvittävää stressiäkään asiasta ottaa, jos ei se sitten onnistukaan. Hyvä tietysti sanoa näin nyt etukäteen, kun todellisuus voi olla, että se stressi iskee sitten ihan voimalla :) Mutta siis yritän suitsia itseäni siihen ajatukseen, että parhaani teen ja olen riittävän hyvä äiti lapselleni. Täydellisyyteen kun ei meistä kukaan pysty.
 
Juurikin tuo asenne on musta se, mikä kantaa pisimmälle. Mulla oli itselläni kyllä mielessä yks toive synnytyksestä; halusin synnyttää ilman lääkkeitä. Mutta en halunnut sitä mihinkään kirjata, sillä enhän mä voinut tietää vaikka olisin ollut synnytyksen alettua se tyyppi, joka avaa sairaalan ovet karjuen "HALUAN KAIKKI MAHDOLLISET KIVUNLIEVITYKSET!! HETI!!" :D Halusin antaa itselleni ihan vapaat kädet toimia just niinkuin sillä hetkellä parhaalta tuntuu, ilman minkäänlaisia ennakkokäsityksiä.
 
Yhden kokemuksella toivoisin etukäteen ajatellen melko luomua synnytystä (ei kuitenkaan enää ammetta kivunlievitykseksi - olin siellä aivan jäässä ja kokemus oli kurja). Toivoisin myös, että jos kaikki menee hyvin niin päästäisiin heti samana päivänä kotiin, ainakaan meidän sairaalassa ensisynnyttäjiä ei päästetty. Viimeksi kaikki meni melko hyvin, 3 tikkiä, 2 viikon päästä pystyi harrastamaan seksiä ja samantien vauvan tultua ulos olisin voinut vaikka lähteä kävellen kotiin :) Toki tämän suhteen en ole mitenkään ehdoton, jos koen tarvitsevani lääkkeellistä kivunlievitystä tms. niin sitten otan. Niin ja nyt opettelen etukäteen hengittämään oikein (sitä ei muuten opeteta ainakaan meillä synnytysvalmennuksessa, siellä lähinnä käsiteltiin sitä kuinka kauheaa ja hoitohenkilökunnan työtä häiritsevää on kun äidit ja isät siellä synnärillä ravaa ulkona röökillä...). Viimeksi en osannut ja sitä oli tosi vaikea oppia rajujen supistusten kanssa. Sillon kun meni putkeen niin se kuitenkin helpotti huomattavasti.

Haluan täysimettää - ja tämä taas ei ole minulle niinkään vaihtoehtoinen juttu, vaan haluan tehdä kaikkeni, jotta onnistuisin. Esikoista (14 kk) imetän vieläkin ja aikoinaan tuli annettua myös korviketta, mitä sittemmin olen katunut katkerasti, vaikka suurimman osan ajasta maitona on ollut rintamaito.
 
Kyllä mäkin siis asennoiduin imetykseen jo ennen ekaa, että jos maitoa vaan ylipäätään tulee, on selvää että imetän. Että ainoa syy mun imettämättömyydelle ois ollut se, jos maitoa ei olis tullut pisaraakaan. Toki mun lapset on molemmat väkisin vierottautuneet, esikoinen 7kk iässä ja kakkonen 8kk iässä (kakkosen kanssa kyllä taistelin ja imetin sitten sitkeästi kerran päivässä vuoden ikään asti, jollon lopetin väkisin tuputtamisen eikä tuo sen jälkeen kertaakaan tissiä kohti katsellutkaan...) Olisin kumpaakin voinut pidempäänkin imettää, mut ei se onnistu, jos imetettävä ei avaa suuta ja kääntää pään pois :rolleyes: Tosin kyllä mulla se 1,5v ois varmaan ihan maksimi mihin itse vaivaantumatta pystyisin :rolleyes: En tiedä, kun en oo päässyt koittamaan :D
 
Ja siis nuo ei tuon tissistä kieltäytymisen jälkeen huolineet enää tuttipullostakaan mitään, kaikki imeminen loppui...
 
Sain oksitosiini tipan ja epiduraalin. Vauva ei imenyt synnytyssalissa (johtuen ilmarinnasta ja synnynnäisestä keuhokuumeesta) imetin ekan kerran 2päivän ikäistä vauvaa ja hyvin silti imetys onnistui. Maidon nousu huoletti kun jouduin pumppaamaan ja tuntu ettei sieltä tuu mikään 5ml oli jo hyvä saalis 10 vielä parempi. Mutta ei se vauva tarvitse paljoa maitoa. Tyttö saikin omaa maitoani nenämaha letkun kautta ja välillä jopa tuttipullosta. Se riitti hyvin. Yölläkin nousin kerran tai kahdesti pumppaamaan maitoa että saisin maidon tuotannon käyntiin koska en päässyt imettämään. Sit kun se käynnisty niin sit sitä tuli jääkaapit ja pakastimet täyteen :D
Käytettiin myös saikulla rintakumia jolloin vauva sai paremman otteen ja helpommin maitoa. ( ei saanut rasittua juuri komplikaatioiden takia)
Se imetyksen loppuminen olikin kova paikka 4kk tyttö lopetti sai rintaraivareita ja maidon tulo väheni. Siirryin korvikkeeseen. Se tuska kun tuntuu ettet itse kelpaa omalle lapsellesi. Aloinkin tuon jälkeen polttamaan. Viikko kaksi meni huonoa oloa poikiessa mutta sitten helpotti. Välillä tissin luputtaminen toi kiukulle apua :)
Tutin antoivat teholla mutta meille se ei jäänyt käyttöön ei tyttö oikeen innostunut tutista.
 
Azalea kuulostaa siltä että sulta tuli maitoa aika runsaasti :) Multa ei, ja lapsi oli alle 3kg ja kellertävä, ja nukkui vaan onnensa ohitse. Ei se oo niin yksinkertaisesta et maitoa tulee tai ei, mä sain tosi kovalla työllä maidon nousemaan edes osittainimetykselle, mut sairaalasta siihen ei saanu mitään apuja muuta ku ne lisämaidot ja niidenkin alasajoon puutteelliset (täysin puuttuvat) ohjeet. Jos olisin saanut asiantuntevaa ohjausta alusta asti kuka tietää ois täysimetys voinut onnistua, tai sitten ei. Pientä vajaa pääsinkin lisämaidoista eroon ennen kuin alkoi tulehduskierre, rintalakko enkä voinu enää pumpatakaan kun tulehduksista tuli rintaan paise...

Kysynnän ja tarjonnan laki pätee ihan suoraan siihen paljonko maitoa muodostuu, toisilta sitä sit vaan suihkuaa ja valuu jo synnytyksessä ja toisilla kestää monta päivää ennen kuin tulee enemmän kuin tippoja. Jos tätä ei tiedä nii sitähän lopettaa ennen kuin on edes ollut mahdollisuutta kun ei maitoa kerta tule..?

Musta on vaa nii jännää et ketään ensiasunnon tai ekan auton ostajaa ei ikinä ohjeisteta et ei kannata stressata, kyl se kiinteistövälittäjä tai autokauppias osaa kartoittaa sun tarpeet ja niillähän on velvollisuus kertoa vioista. Ja jos sit tolla asenteella menee pieleen ni lohdutus ei oo luokkaa "no okei sait hometalon, mut ainakin sulla on katto pään päällä, sehän tässä on tärkeintä." Kun taas ekaa kertaa synnyttämään ja imettämään valmistautuville neuvo on just että kyl se lääkäri tai kätilö tietää miten synnytetään ja mikä sulle sopii ja jos jotain meneeki pieleen ni syyllistetään et ei sulla oo oikeutta potea pahaa mieltä huonosta synnytyskokemuksesta tai tylystä kohtelusta koska sullahan on lapsi ja se on tärkeintä, vai etkö muka rakasta lastasi?
 
Vitsi, mäkin kyllä niin toivoisin, että neiti päättäisi itse vierottautua tissistä (en toki toivo, että olisi niin tehnyt ihan pienenä, mutta vaikkapa vuoden täytettyään). Mulle alkaisi kyllä imettäminen ihan hyvin riittää, mutta neiti taas tuntuu olevan sitä mieltä, että hän voisi vaikka elää pelkällä rintamaidolla. Huolii multa kiinteitäkin tosi paljon nihkeämmin kuin isältään.
 
En mä kyllä osais verrata noita asioita keskenään... Enkä mä usko, että lääkärit tai kätilötkään tietäis, mikä just mulle on parhaaksi. Mutta en voi mä itsekään etukäteen tietää. En edes nyt, vaikka oon jo kaks lasta synnyttänyt, sillä kolmas kertahan voi tuntua ihan erilaiselta ja sillon todella voin ollakin vaatimassa niitä lääkkeitä.

Multa tosiaan maitoa alkoi esikoisesta valua rv 18 ja synnytyksen aikana paita jo kastui. Esikko oli myös keltainen ja hänet piti aina herättää syömään, ei itse osannut ruokaa pyytää kuin vasta n. parin viikkoa vanhana. Ja tosiaan, ekat pari viikkoa olin lähinnä pumpun varassa, kun vauva ei jaksanut imeä mitään tissistä. Oltiin viikko sairaalassa ja jo kolmen ekan yön jälkeen siellä mun ei tarvinnut pumpata enää öisin, kun sain päivän aikana jo yömaidotkin pumpattua valmiiksi ja silti mies kantoi sitä maitoa kotiinkin. Mutta jos maito ei oliskaan heti noussut, niin olisinhan mä siinäkin vaiheessa sen tiedon ehtinyt etsiä. En siis ymmärrä, että miks pitäis yrittää valmistautua kaikkeen, kun kuitenkaan välttämättä silti siihen omaan tilanteeseen ei ole löytynyt valmistautumisohjeita? Kuten sanoin, epävarmemmille ihmisille varmaan on tärkeää, että voi etukäteen kuvitella tietävänsä kaiken ja pitelevänsä kaikkia naapurihevostenkin ohjia varmuuden vuoksi käsissään, mut mitä sitten tapahtuu, jos niitä oikeita ohjeita kovasta pänttäämisestä huolimatta ei ookkaan päässä? Iskeekö sitten totaalipaniikki ja hirveä epävarmuus? Mä oon ainakin eläimiä koko ikäni seuranneena kasvanut siihen uskoon, että nuo lisääntymis- ja jälkikasvunhoitoasiat tulee ikäänkuin selkärangasta, kunhan siihen antaa mahdollisuuden eikä anna muiden liiaksi ohjailla tai määräillä omia tekemisiä.

Enkä mä olis imetystä lopettanut, oisinhan mä sen maidonnousun sitte huomannut ja oisin tyytyväisenä sitten alkanut imettää. Ehkä mä vaan oon joku luonnonoikku, mut mun maidontuloon ei oo kummankaan kanssa vaikuttanut yhtään mikään...olin kakkostakin imettäessä yhden viikonlopun kokonaan imettämättä, en edes pumpannut sinä aikana, eikä se vaikuttanut maidontuloon mitenkään... Samoin yöimetykset on loppuneet tosi aikasin eikä sekään mihinkään vaikuttanut. Kyseenalaistan täysin sen väitteen, että yöimetys nostattaisi maitoa yhtään sen enempää kuin päiväimetyskään, jonkun sadistin keksintö koko väite ;) :D Se joku haluaa vaan valvottaa äitejä mahdollisimman paljon :D No joo...se nyt oli puolittain huumoriakin. Mut siis uskon kyllä, ettei siihen maidontuloon hirveämmin oikeasti pysty itse vaikuttamaan, muuten kuin stressaamalla itsensä maidottomaksi. Kun pysyy rauhallisena ja on koko ajan sinut senkin asian kanssa, että "annan sitten korviketta, jos maitoa ei tule", todennäköisimmin sitä korviketta ei sillon tarvitse edes antaa. Mutta kun on rauhottanut mielensä, on antanut myös kropalleen mahdollisuuden toimia sille luontaisella tavalla.

Mun mielipidehän tämä vaan on, mutta en yhtään häpeile sitä kertoa, sillä mulla ei ole kummankaan synnytyksestä tai täysimetysajasta minkäänlaisia huonoja kokemuksia. Eli ei tuo tapa nyt ihan persiistä ole voinut olla ;)
 
Maitohan ei nouse kaikilla jos ei imetä, et jos jää maidonnousua odottamaan vaan itestään tulevana että sitten alkaa imettää ni saa odottaa maailman tappiin asti. Mulla tapahtui kyllä kaikki maidonnousun fyysiset puolet, turvotukset, kuume, mut maidon määrään se ei vaikuttanu mitenkään. Se nousi hyvin hitaasti kovalla työllä pumppaamalla, kun ei lapsi jaksanut imeä. Ja tämäkin liian vähän liian myöhään koska mun vaistoni ja mahanpohjantuntuma sanoi että imetä lasta ja se oli väärässä, pumppuun panostaminen olisi ollut tehokkaampaa. Enkä tosiaan tiedä oisko se mitään muuttanut. Mutta myöhään tullut tieto ei mulla auttanut eikä maitomäärä enää lisääntynyt.

Lisäksi monilla (lähes) pelkästään pumppaamaan joutuvilla maito ei ikinä nouse riittävästi ja määrä laskee hiljalleen alkuviikkojen jälkeen, vaikka päällään seisten pumppais kotikaljalla sarviapilakapseleita alas huuhdellen, lapsen kuvaa katsoen ja vesiputouksia kuvitellen. Ensin sanotaan että sä et vaa yrittäny tarpeeksi. Mut ainahan voi sit vielä syyllistää että sä sit vaa stressasit liikaa, siitä se johtui, oma vikas kumminkin. Kun ihmiset on oikeesti tässä tosi erilaisia, toisilta tulee pakastin täyteen ylijäämää ja toisilta hädin tuskin imettämällä riittävästi ja pumppaamalla ei yhtään mitään. Ja samalla äidilläkin voi toisen lapsen kanssa tulla yli äyräiden ja toiselle ei tarpeeksi, jokainen äiti-lapsipari on erilainen. Siksi vain omaan kokemukseen perustuen on kovin vaikea tietää ja arvioida toisen tilannetta.

Tiedon hankkimisessa ei tosiaankaan ole kyse siitä että kaikki pitäisi voida kontrolloida ja että ihmisen täytyy olla epävarma. Melko törkeää tekstiä musta suorastaan. Tilanteet tulee aina yllätyksenä, mutta kyllä mä vastuullisena aikuisena haluan tehdä perusteltuja, tietoon pohjaavia päätöksiä, varsinkin, kun sitä tietoa ei välttämättä aina ole aikaa siinä tilanteessa hankkia kun jotain äkillistä tapahtuu. Kun aina se oikealta sillä hetkellä tuntuva ratkaisu ei ole pidemmän tähtäimen kantilta se oikea ratkaisu.

Auton ja lasten hankinta on tosiaan täysin eri asioita ja siks musta on erityisen kammottavaa että lapsien hoidosta tai kasvatuksesta ei tartte ottaa mitään selvää mut rahan sijoitus vaatii kyllä esityötä ja harkintaa. Maalaisjärjellä ja mutulla on mulle perusteltu kaikkea lasten lyömisestä alkaen ("no sehän on ihan selvä et jos ne ei kuuntele ni ei ne muuten opi.")
 
No...jos jonkun maalaisjärki käskee lyödä niin se ei liene mun syytä :P Eikä sitä nyt voi maalaisjärkeen liittää kyllä...

Eikä lasten hoidossa mikään mene pilalle, jos se ensin hyvältä tuntuva ratkaisu ei oliskaan se oikea? Tuota juuri en ymmärrä, että miksi luonnollisesta asiasta tekemällä tehdään ydinfysiikkaa. Ja jotain sellasta, missä vois olla oikeita ja vääriä tapoja (no siis toki nyt joku lasten piekseminen tms. on väärin, mut noin niinkuin yleensä). Kirjotinkin tuolla jo aiemmin, että niitä stressin syitä voi olla monia, ihan itsestä riippumattomiakin. Mutta miksi pitäisi jännittää etukäteen jotain imetystä, kun sitä ei voi tietää meneekö se joka tapauksessa ihan päin persettä vai sujuuko kaikki kuin tanssi? Kyllä sen siinä sitten ehtii nähdä ja sitten toimitaan kuin tarve vaatii.

Voi huokaus...eiköhän jokainen saa valmistautua just niinkuin haluaa? Sinä kerroit oman tapasi ja minä omani. Ei se, etten hermoile ja etsi kaikkea imetys- ja synnytysfaktaa (tai vähemmän faktaa joissakin imetystä koskevissa tapauksissa) tarkoita sitä, etten ollenkaan olisi valmistautunut synnyttämään ja imettämään. En mä voinut tietää esikon kohdalla synnyttäväni keskosta, pumppaavani maitoja tmv. Ei ollut vielä edes ihan kaikkia kamoja vauvaa varten valmiina. Silti kaikki meni just nappiin. Vaikken ollut etukäteen vertaillut pumppumerkkejä tai vaippamerkkejä enkä tiennyt minkä verran vauva ekoina päivinä tarkalleen syö. Mä elin tilanteen mukaan ja hyvä mieli jäi ihan kaikesta. Vaikka olisin ihan vaan varuiksi lukenut keskosuudesta ja maidon pumppaamisesta, ei ois voinut paremmin mennä. On sääli, että kaikki eivät vaan luota omiin kykyihinsä äitinä vaan antavat ympäristön luomien paineiden vaikuttaa.

Tänään just facebookissa törmäsin osuvaan lausahdukseen: "Maalaisjärki ei ole lahja vaan rangaistus; silloin joudut tulemaan toimeen niiden kanssa, joilla sitä ei ole".
 
Luovutin muuten 30 litraa maitoa 2-4kk synnytyksestä (ekat 2kk yritin käyttää kaikki kikat maidontulon vähentämiseksi laihoin tuloksin) kakkosen täysimetyksen ohella ja nyt seuraavalla kerralla aion ne luovutusvehkeet ottaa mukaan jo suoraan synnäriltä lähtiessä, jätän kokonaan välistä ne maidontulon hillintäyritykset ja annan tulla vaan :D Eli kyllä mäkin jotain suunnittelen valmiiksi ;)
 
Nyt mun puolesta riittää tämä vänkääminen. Jokainen tehköön kuten haluaa. Mun perimmäinen ajatus tässä omien ajatusteni kertomisessa oli juuri se, että kaikkien pitäisi toimia just sillä tavalla, mikä itseä eniten rauhottaa. Jos tiedonhaku auttaa, hae tietoa. Jos tuntuu, että tieto vaan lisää tuskaa, jätä hakematta. Todistettavasti kummallakin tavalla tulee hyviä kokemuksia ja onnistumisen iloa ja kummalla tahansa tavalla sitä lapsensa maailmaan saattaakaan, on jokainen lapselleen just se kaikkein paras äiti.

Peace <3
 
Totta kai voi jokainen valmistautua kuten haluaa :) Mutta siitähän tässä ei ollut kyse, vaan alunperin susta imetys esim vaan käy ihan luonnostaan kaikilta ja kaikki valmistautuminen on turhaa murhetta, stressiä ja kontrolloinnin tarvetta? Eli kaikki ei voikaan valmistautua haluamallaan tavalla, vain vaan sun tavalla, ja muita tapoja on syytä naureskella ja pilkata vähän. Vähätellä vielä esim mahdollisen synnytystrauman kokeneita koska se lapsihan on se tärkein meni miten vaan, äidillä nyt ei oo väliä, se o vaa synnytyskone jonka ei tartte omia toiveitaan tai mahdollisuuksiaan selvittää.

Esimerkiksi nyt ne imetyksen ensipäivät ja viikot on sellaista aikaa mitä ei ikinä saa takaisin, kaikilla ei maito niiden jälkeen nouse. Jälkikäteen ei voi kuin harmitella. Toiset saa tosi kovalla työllä vahingon korjattua. Joo, kaatunutta maitoa on turha surra, ei auta kuin oppia elämään sen kanssa. Mutta jos paremmin valmistautumalla voi mielipahan välttää niin miksi ei? Toki jos ei oikeasti ole omasta mielestä mitään väliä että kuinka menee ni turha sitä sitten on edes miettiä ja mieltään vaivata. Mutta ei se turhaa murehtimista tai stressiä ole oppia uutta, toisilla nimenomaan se tieto vähentää stressiä ja sekin suotakoon samalla lailla kuin rennompi asenne?

Lasten pahoinpitelyn valitsin esimerkiksi siksi, ettei tästä tartte kauemmas ku Amerikkaan mennä, niin ei ole poliittisesti korrektia puuttua toisten vanhemmuuteen jos he päättävät vyöllä lapsia kurittaa kun täällä soitettaisiin poliisit.

Jos on niin onnekas että on saanut todella hyvän kasvatuksen niin silloinhan ne selkärangasta tulevat ratkaisut on yleensä oikeita. Jos taas on ollut vähemmän onnekas niin selkärangasta tulee se oma kasvatus läpi. Ja mua ei ainakaan kiinnosta omille lapsilleni huutaa että älä säkin aloita nyt tai nauraa niiden vaatemieltymyksille tai yrittää kasvattaa niistä oman itseni minikopioita koska muut mielipiteet ei oo sallittuja ja sit ylevänä neuvoa et tärkeintä on ku oot oma itsesi vaik se "oma itse" ei oo ikinä kelvannut. Niitäkään aikoja ei saa ikinä takaisin. Nettilatteuksiin minäkin sortuakseni, sun arkesi on jonkun lapsuus, ja mä kyllä haluan siitä omille lapsilleni jotain ihan muuta kuin omani.
 
Mikä sut nyt saa luulemaan, että mä olisin jotenkin vähättelevä äiti lapsilleni tai että vähättelisin muiden synnytystraumoja? Enkä mä ole sanonut, että äidistä viis, lapsi on tärkein. Mä sanoin, että mun mielestä on turhaa asettaa itselleen toiveita tai tavotteita asioihin, joihin loppupeleissä ei voi hirveämmin vaikuttaa. Juuri sillähän niitä synnytystraumoja parhaiten ehkäistään; kun tiedostaa, että synnytys voi olla mitä tahansa leppoisan alatiesynnytyksen ja hätäsektion väliltä, eikä valmiiksi mielessään jo tee itsestään jotenkin huonompaa äitiä, jos esim. tuo jälkimmäinen vuorokausien puurtamisen jälkeen käy toteen, on siihen paljon helpompi suhtautua. En siis yhtään vähättele traumoja, mielestäni avoin asenne vaan auttaisi niiden ehkäisyssä. Ja asenne ei ole avoin, jos synnytyssaliin saapuu pitkän toivelistan kanssa ja auvoisen synnytyksen kuva verkkokalvoilla. Sehän on kuin lapsi jouluna; saattaa saada listaltaan 10 asiaa, mutta yhdennentoista puuttuminen harmittaa ja saa muutkin kymmenen tuntumaan ihan mälsiltä.

Tarkoitin sillä lauseellani sitä, mitä kirjoitinkin, että kaikkien pitäisi jo etukäteen asennoitua (ja tämä pätee yhtä lailla niihin huippuvalmistautujiin kuin sitten toisen ääripään hälläväliätyyppeihinkin) synnytykseen ja imetykseenkin niin, että meni se ihan miten hyvänsä, se ei tippaakaan vähennä kenenkään arvoa äitinä. Mielestänk tuo ei tarkoita sitä, että "lapsi on tärkein, äidillä ei niin väliä" vaan just sitä, että se äiti on niin tärkeä, ettei kenenkään pitäis joutua tuntemaan itseään huonoksi, kävi miten kävi.

Se ei myöskään tarkoita, etteikö imetys tai synnytys olis mulle tärkeitä asioita. Imetys on mulle tärkeää siksi, että itse henkilökohtaisesti en usko korvikkeiden tekevän hyvää vauvalle. Mutta niitäkin olen kummallekin antanut siinä vaiheessa, kun vierottivat itsensä alle vuoden ikäisinä. Enkä koe siitä yhtään huonoa omatuntoa, se oli asia, mikä piti siinä tilanteessa tehdä. Asia ei olisi ollut helpompi käsitellä, jos olisin lukenut pään piukkaan imetyksen hyödyistä ja korvikkeiden haitoista. Mulle imetys on vauvan ruokkimista. Sitähän se oikeasti lopulta onkin. Kaikki muu siihen ympärille rakennettu vouhotus on vaan äitien paineistamista ja mun mielestä kenenkään ei vaan kannattaisi altistaa itseään niiden odotusten ja oletusten alaiseksi.

Jos johonkin olisi hyvä etukäteen valmistautua ja jos jostain pitäisi mun mielestä enemmän odottajille puhua, on tunteet synnytyksen jälkeen ja imetystä kohtaan. Se, että ei synnytyksen jälkeen sormia napsauttamalla olekaan umpirakastunut vauvaansa on yhtä normaalia kuin sekin että on. Tai se, ettei nautikaan imetyksestä jonkin huuman vallassa, on myös yhtä normaalia kuin sekin, että imetys tuntuu maailman ihanimmalta asialta. Ne on asioita, joista kannattaa tietää etukäteen, jotta osaa sitten antaa itselleen anteeksi nuo reaktiot, joista ei niin puhuta.

Ja todellakin, jos se tieto tosiaan tuo rauhaa, sitä kannattaa hakea kynsin ja hampain. Mutta ihan oikeasti, ne molemmat asiat on luonnollisia ja käy äidiltä luonnostaan, uskoi siihen tai ei. Maitoa ei kaikilta tule, ei vaikka päällään seisoisi. Sitten annetaan korviketta ja ollaan yhtä ylpeitä äitejä kuin nekin joilta sitä tulee. Ei se tarkoita sitä, ettei imetys olisi ollut tärkeää, se tarkoittaa sitä, että on antanut itselleen anteeksi sen, ettei siihen pystynyt. Vauva-aika todellakin on lyhyt, haluaako sen tuhlata taistelemalla tuulimyllyjä vastaan vai nauttimalla äitiydestä? Todennäköisesti mäkin olisin imettänyt ehkä juuri tuon ekan kuukauden, vaikkei maitoa olis tullutkaan ja antanut lapselle pullosta mahantäytettä. Toiminhan mä niin esikoisenkin kohdalla, vaikka mitään takeita imetyksen onnistumiselle ei ollutkaan. Kuukauden jälkeen olisin todennut, että mun tisseistä ei vaan maitoa tule ja se olis ollut sillä selvä.

Musta vaan olis ihan hillittömän tärkeää, että äideille saataisiin imetykseen se sisäinen zen, sillä se jos mikä todellakin vaikuttaa imetyksen onnistumiseen. Nykyään näkee niin paljon niitä "hampaat irvessä täysimettäjiä"; vauva ei edes kunnolla kasva, roikkuu tississä 24/7 ja parkuu koko ajan, mutta kun on kerta tullut päätettyä, että täysimetetään, niin sittenhän täysimetetään. Siinä sitten taas mielestäni sen lapsen etu on kokonaan unohdettu ja kuljetaan vaan niiden omien ennakkokäsitysten mukaan. En tarkoita, että sinä Elmiina olisit sellainen. Mutta musta olis hirveän tärkeää, ettei äitejä jo odotusvaiheessa painostettaisi ja stressattaisi asioilla, joissa ei ole olemassa mitään yhtä ja oikeaa tapaa toimia eikä kahta samanlaista tapausta.

Elmiina, mä toivoisin, että näkisit sen mun tarkotuksen tässä. Ei se ollut mollata tai vähätellä ketään tai kenenkään toimintatapoja. Eikä väittää, että imetys onnistuu sormia napsauttamalla kaikilta kunhan ei stressaa. Tarkoitus oli kertoa oma kokemus verrokiksi omallesi, siksi, että meidän tapamme ovat erilaiset, mutta silti kumpikin (ainankin toivon sinunkin olevan?) on tyytyväisiä omiin kokemuksiinsa ja ylpeitä äitejä. Se oli mun tarkotus, että ihan jokaisen pitäisi (kaikista lääkäreistä, kätilöistä, internetin annista, oppaista jne. huolimatta) saada kulkea näissä asioissa juuri sellainen polku kuin itse haluaa, sillä vain sillä tavalla se itsevarmuus pysyy kohdallaan ja se äitiys tulee suoraan sellaisena, kuin se luonnostaan tulee. Nythän puhutaan vaan synnytyksestä ja pienen vauvan hoitamisesta, siihen ei vielä oma kasvatus tai muu vaikuta, sillä omasta vauva-ajastaan kukaan ei muista mitään. Isompien lasten kasvatuksessa vaikuttaa paljonkin se oma kasvatus, mutta se on asia ihan erikseen.
 
Mä varovasti pistän lusikkani soppaan, kun täällä noista synnytystoivelistoista oli puhetta.

Mun täytyy sanoa, että näin esikon odottajana olin kamalan helpottunut tutustuessani koko toivelistan käsitteeseen. Olin aikaisemmin kuvitellut homman toimivan juurikin niin, että lääkärit ja kätilöt tietää mua paremmin, mitä ollaan tekemässä, ja että mä vaan kiltisti teen mitä käsketään. Tuntuu turvalliselta tietää, että mullakin on sanani sanottavana asiassa, ja että periaatteessa pahinkin kauhukätilö on velvollinen kuuntelemaan, mitä mä haluan. Aion kirjoittaa toivelistan, jotta varmistan, ettei minulle pakkotuputeta lääkkeitä ellen niitä itse pyydä (kun en tiedä, millainen kipu on tulossa, niin voin vain hyvällä kivunsietokyvyllä varustettuna toivoa, että kestän sen), mutta aion myös kirjoittaa listaan olennaisimmaksi toiveeksi, että kaikki mun toiveet tulee ohittaa, jos mun tai lapsen terveys on vaarassa.

Tuokin on hyvä pointti, mitä Azalea kirjoitti synnytksen jälkeisiin tunteisiin valmistautumisesta. Mua jännittää oikeastaan synnytystä enemmän juurikin se, mitä tunnen vauvaa kohtaan. Olen ennen mieheni tapaamista ollut masennukseen taipuvainen, ja pelkään, että mahdollinen epäonnistumisen kokemus synnytyksessä saattaa laukaista synnytyksenjälkeisen masennuksen. Olen yrittänyt jo tässä vaiheessa perehdyttää miestäni ilmiöön ja selittää, miten toivoisin hänen siinä tilanteessa toimivan.

Tiedon haun tarpeellisuus, niin kuin täällä useampaan kertaan on todettu, riippuu varmasti ihan odottajan persoonasta. Omaan ammattiini tiedonhaku kuulluu olennaisena prosessina, joten se on minulle hyvin luonteva tapa jäsentää ja suunnitella. Epätietoisuus ahdistaan, ja koenkin, että tietämällä etukäteen mikä kaikki on mahdollista ja tavallista synnytyksessä, todennäköisimmin koen omankin synnytykseni tavalliseksi ja onnistuneeksi.
 
Hmmm, tunteia herättävä aihe, tai aiheet.
Mä itse olen aina ollut sellainen luonto hoitaa-tyyppi näissä jutuissa. Toki jotain olen lukenut jo ennen esikoisen syntymää, mutta silloinkin vähän puolihuolimattomasti.
Tieto, minulla, lisää usein tuskaa. Joten en ala kerätä "varmoja" kikkoja päähäni miten asiat X ja Y hoituu. Ja kaikki ne asiat, joita olin päähäni kuitenkin saanut kiinni, mureni täysin sitten h-hetkellä. Asennot, joita kuvittelin synnytyksessä käyttäväni ei tuntuneetkaan laisinkaan hyvältä. Piti vain kuunnella sitä omaa kroppaa.

Enemmän minä olisin kaivannut tietoa mitä synnytyksen jälkeen voi olla ja tapahtua. Ne muutaman tikin aiheuttamat paranemiskivut yllätti mut täysin. Tällä kertaa osaankin henkisesti valmistautua moiseen, mutta synnytyksenjälkeiseen elämään ei juuri keskitytä kuin vauvan osalta. Myös omat tunnekuohut on ihan omaa luokkaansa. Nämä raskaushöyryt ei ole vielä mitään. AINAKIN OMALLA KOHDALLA OLI NÄIN. Ja sitä kannattaa nyt painottaa, että jokainen on yksilö.

Mun mielestä joka tapauksessa tässäkin olisi tärkeintä muistaa, että jokainen ihminen on erilainen. Toinen haluaa ja tarvitsee tietoa. Toinen ei. Joku on siinä välissä. Se ei tee kenestäkään yhtään sen parempaa tai huonompaa synnyttäjää/imettäjää/äitiä kuului sitten mihin tahansa ryhmään.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top