Synnyttäneet --40+++

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja maria75
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
On varsin tavallista, että vauvat välillä suosivat toista puolta. Syynä useimmiten on vanhempien tapa toimia suosien tiettyjä asentoja. Asia on helppo korjata muuttamalla omia tapojaan. Tähän siis riittää se, että neuvolan terveydenhoitaja ohjaa vanhempia. Itse olen vahvasti oikeakätinen ja minun on vaikea toimia vauvan molempia puolia tukien, mutta kahdessa päivässä oppi vasemmalla samat taidot, mitä osasi jo oikealla, kun vain itse hoksasin, että nyt on sen aika.

En noin yleisesti ottaen vastusta lisätukea, mutta teidän neuvola ei tunnu tukevan vanhempia ensinkään :(

Yölento :) Siis olen oikeakätinen, ja poika selvästi vasenkätinen. Pojan ongelma saatiin korjattua tosi nopeasti, mikäli oikein muistan...ihan 4viikossa tms. Oli silloin n. 4kk.

Mutta uusia aikoja tulee vaan joka kerta lisää, poika on kohta 9kk ikäinen. Ainakin epätietoisia ollaan miehen kanssa, että miksi vielä pitää käydä ja aiotaan perua seuraava käynti -turhan takia:smiley-ashamed008
 
On varsin tavallista, että vauvat välillä suosivat toista puolta. Syynä useimmiten on vanhempien tapa toimia suosien tiettyjä asentoja. Asia on helppo korjata muuttamalla omia tapojaan. Tähän siis riittää se, että neuvolan terveydenhoitaja ohjaa vanhempia.

Yölento :) Siis näin kävikin, etten osannut aluksi pitää vauvaa riittävän oikein sylissä ja osaksi alussa se johtui sektiosta. Tosin en tiennyt pitäväni häntä väärinkään...Neuvolan Th siitä mua sätti ja sanoi, eikö sairaalalla ole neuvottu vauvankäsittelyohjeita?!:eek:

Se Th ei mitenkään neuvonut, vaan sanoi/totesi, ettei Neuvolalla ole voimavaroja tällaiseen. Sitten kuvaan tuli fyssari.... voimavaroja tuntuu olevan loputtomiin:laughing021 :sad015
 
Tähti, voi kettu, mikä th!!! Eihän ole oikeaa tai väärää tapaa käsitellä lasta! Ja lapsen kätisyys vakiintuu vasta viiteen ikävuoteen mennessä. Vauvasta ei siis voi sanoa, onko oikea- vai vasenkätinen. Muuta neuvoa ja ohjausta ei voi antaa kuin kertoa, että kannattaa huomioida tuo asentojen vaihtelevuus. Jos vauva suosii toista puolta, niin antaa virikkeitä heikommalta puolelta jne. Kotikonstein tuo korjaantuu 3kk:n ikäisillä alle viikossa, kun toistoja tulee riittävästi. Fyssarilla toistoja ei tule, kun käyntejä ei tietenkään ole päivittäin.
 
Yölento :) Onneksi on ex...
 
En tiedä mitään hienompaa, kuin nämä hetket, kun leikitään pojan kanssa:Heartred ..hän nauraa aina ratketakseen!!:laughing025 On todella iloinen luonne, aina on asiat hyvin :) Pomputellaan palloo, jumpataan musan kanssa, piilo- ja peilileikkejä....

Äitiysloma loppuu näillä näppäimillä ja töissä sijainen saa vakkarin, vähän eri osa-alueelta, joten hänestä tulee mun uusi kolleega :)
 
4kk neuvolassa käyty. Ja nyt on surkea äiti olo... :( Mun flunssa ja sen takia vähäinen syöminen on vaikuttanut vauvaan niin että painoa on kuukaudessa tullut vain 200g. :( Hän syö kyllä hyvin ja pulautteleekin päivittäin ja sen mä olen tulkinnut niin että saa tarpeeks maitoa mutta ei sit ole tarpeeks ravintoa ollut maidossa. :( Lääkäri unohti kirjata pituuden ja painon (mutta painon muistan kun ite hänet punnitsin) neuvolakorttiin niin pituutta en tiedä. Terkkari sanoi sen kyllä ja näytti koneelta miten pituuskasvu nousee hyvin mutta taapero päätti riehua just siinä välissä et multa meni se vähän ohi... Saatiin ohjeeks nyt sitten aloittaa kiinteät heti ja aika nopeaan yrittää kasvattaa määriä ja lisätä vielä rypsiöljyä pikkuhiljaa 2tl päivässä. Ja mun pitäis imettää tiheämmin vaikkei vauva näyttäis nälkäiseltä.
Muuten oli kaikki hyvin ja sai kehuja kun on niin tarkkaavainen tyttö ja seuraili mitä ympärillä tapahtuu. Kun lääkäri käänteli häntä tutkimuspöydällä tyttö kääntyi tosi helposti selältä vatsalleen kun vähän avitti jaloista, eli on tosi lähellä et oppis kääntymään ite.
 
Janna75 :) Älä huoli, meillä kävi kerran niin, että vain 150g lisäystä... Lapset kasvaa kuitenkin omaa tahtiaan :) Kyllä sen kerran säikähdin, sanottiin, että huono homma, että on painoa saatava nopeesti enemmän.

Tsempit! :)
 
Sama oli täälläkin 4kk neuvolassa. Painoa ei ollu tullu riittävästi ja kehoitettiin aloittamaan riisivelli maidon lisäksi. Meillä aloitettiin niin et aamuin illoin riisi tai perunaporkkana velliä ja maistelut aloitettiin vasta lähes 5kk ikäisenä. 5kk ikäisenä tilanne oli tasoittunut painon suhteen. Ihan turha säikähdys ja paskamutsi olo tuli itellekin. Jos Janna teillä oli pituus käyrän mukainen niin turha silloin on stressiä asiasta ottaa. Tuossa vaiheessa kasvetaan niin nopsaan et painonotkahdukset on kuulemma ihan normia.
 
Juu Janna,eieieieiei yhtään huonoa äiti fiilistä et saa tuntea,et sekuntiakaan!! Sä olet nimittäin ihan kaikista paras äiti kaikista omalle pikkuisellesi:Heartpink

Mun typy kasvoi alle 100g joku kuukausi ja ainakin Myy75:n tyllerö samoin,et todella monelle vauvalle tulee hitaamman kasvun kausi ja se on ihan ok.
 
Tähti73, ei kai sinne fyssarille ole pakko mennä. Mä ottaisin yhteyttä siiheen uuteen terkkariin ja keskustelisin sen kanssa tilanteesta. Meille ei ainakaan ole tarjottu mitään fysioterapiaa ollenkaan koko vuoden aikana. Viimeksi vuoden neuvolassa oli joku harjoittelija, eikä sen kanssa oikein tullut keskusteltua. Sokerirasituksenkin sain selvittää itse, kun neuvolasta eivät sanoneet.
 
Ohjeistetaanko nykyisin ihan normina et antakaa velliä, jos vauvan paino ei nouse toivotusti?

Jotenkin muistelen kolmen vuoden takaa, että velliä ei neuvolassa suositeltu ollenkaan - ennemminkin kiinteitä. Tosin saattaa tämäkin olla neuvola- ja th-kohtaista...
 
Taitaa olla juurikin neuvola / th kohtaista. Mä sain silloin saman ohjeen sekä th:lta että lääkäriltä.
 
4kk neuvolassa käyty. Ja nyt on surkea äiti olo... :( Mun flunssa ja sen takia vähäinen syöminen on vaikuttanut vauvaan niin että painoa on kuukaudessa tullut vain 200g. :( Hän syö kyllä hyvin ja pulautteleekin päivittäin ja sen mä olen tulkinnut niin että saa tarpeeks maitoa mutta ei sit ole tarpeeks ravintoa ollut maidossa. :( Lääkäri unohti kirjata pituuden ja painon (mutta painon muistan kun ite hänet punnitsin) neuvolakorttiin niin pituutta en tiedä. Terkkari sanoi sen kyllä ja näytti koneelta miten pituuskasvu nousee hyvin mutta taapero päätti riehua just siinä välissä et multa meni se vähän ohi... Saatiin ohjeeks nyt sitten aloittaa kiinteät heti ja aika nopeaan yrittää kasvattaa määriä ja lisätä vielä rypsiöljyä pikkuhiljaa 2tl päivässä. Ja mun pitäis imettää tiheämmin vaikkei vauva näyttäis nälkäiseltä.
Muuten oli kaikki hyvin ja sai kehuja kun on niin tarkkaavainen tyttö ja seuraili mitä ympärillä tapahtuu. Kun lääkäri käänteli häntä tutkimuspöydällä tyttö kääntyi tosi helposti selältä vatsalleen kun vähän avitti jaloista, eli on tosi lähellä et oppis kääntymään ite.

Et oo paska mutsi. Piste.

Liikkuuko vauva paljon? Harjoitteleeko fyysisiä hommia, kääntymistä, nousee käsien varaan jne? Se kuluttaa ja paino ei nouse yhtä paljon. Äidin maidosta vauva saa aina kaiken tarvittavan, ei oo olemassa huonoa äidin maitoa. Ite voi kärsiä jonkun puutteesta pidemmän ajan jälkeen jos ei pidä balanssia, kun vauva kuitenkin imee itteensä kaiken mitä tarvitsee.

Jos et ihan vielä halua kiinteitä alottaa, niin Imetyksen tuki ryn sivuilla (js FB) on hyviä vinkkejä miten tehostaa imetystä.

Itekin tajusin just, että vaikka maito "riitti" vatsataudin ohi, niin nyt tyttö on ihan koko ajan tosi pitkiä aikoja tissillä ja tilailee lisää maitoa. Vaikutti hieman kun on 3 pv syömättä ja yhden juomatta, kun ei pysyny sisällä.. ja tyttö siis 7kk, syö kyllä muutakin, mutta tissi pääravintona.
 
Onko mulla lukihäiriö tai jotain.. missä Miiuli on?? Mun väsyneet silmät ei ole nähneet häneltä viestejä pitkään aikaan.o_O
 
Tähti73, ei kai sinne fyssarille ole pakko mennä. Mä ottaisin yhteyttä siiheen uuteen terkkariin ja keskustelisin sen kanssa tilanteesta. Meille ei ainakaan ole tarjottu mitään fysioterapiaa ollenkaan koko vuoden aikana. Viimeksi vuoden neuvolassa oli joku harjoittelija, eikä sen kanssa oikein tullut keskusteltua. Sokerirasituksenkin sain selvittää itse, kun neuvolasta eivät sanoneet.

Maria75 :)

Lääkäri kirjoittanut pojan vihkoon 8kk tarkistuksen yhteydessä, että motorisesti hyvin kehitys mennyt eteenpäin. Voiko olla niin, että pitää enemmän seurata, kun äidillä enemmän ikää:rolleyes:

Ja mietin vielä sitäkin, kun kaikki vauvat on yksilöitä, että mitä ne siitä kärsii, jos toinen kääntyy kuukauden toista myöhemmin? Tai joku kävelee kuukautta ennen muita? Mikä kiire vauvalla on, mistä se tulee?:rolleyes: Mitä merkitystä näillä on loppuelämän kannalta...

Missä iässä Toivo kääntyi, ryömi, konttasi ja alkoi kävellä?:rolleyes:

Täällä kääntyi 4,5kk iässä
Ryöminyt on 6kk lähtien ja edelleen ( 8kk) on sellaista esikonttauksen tyylistä ( peppu ylhäällä, nelin kontin) ja fyssarin arvion mukaan poika ei välttämättä edes konttaa, vaan seuraavana kävelee...

Mun arvion mukaan puhe tulee ennen kävelyä, sillä poika välillä yrittää muodostaa sanoja ja puheen ymmärtää ihan täysin :)
 
Tähti, ei äidin iällä ole mitään merkitystä lapsen liikkeelle lähtemiseen! Konttaus ja vuorotahtinen ryömiminen olisi hyvä oppia ennen kävelyä, mutta ehtii toki myöhemminkin. Minulla esikoinen käveli ennen kuin konttasi, mutta oppi myöhemmin konttaamaan normaalisti. Kävelyn oppimisen ikähaitari on todella laaja. Joku huimapää kävelee jo puolivuotiaana ja toinen rauhallisempi puolitoistavuotiaana ja molemmat ovat normaaleja.
 
Mä oon vähän kade Tähti-73 fyssarista. Mä menisin mielelläni tytön 7kk kanssa sellaselle muttei tarjota.
 
Hömppäliini:Heartred,teillä on harrastuksia ja menoja vaikka kolmelle jakaa ja vielä jaksaisit fyssarilla käydä. Sun tyttöhän tekee kaiken just ajallaan,ettei sitä edes tarvittaisi. Vai ajattelitko,et hoitaisikin vauvan sijasta sinua jonkun ihanan hieronnan merkeissä?:wink
 
Hahah:p Hyvin heitetty:joyful:.... Siellähän poikaakin hierottiin pariin otteeseen, huvin vuoksi luultavasti. Nyt on olleet ne vehkeet piilossa, mutta jotain turhaa palloa pyörittelee, eikä poikaa edes kiinnosta niin yksinkertaiset lelut ENÄÄ!! Hän tykkää palikoista ja rakennussarjoista jne... tekninen luonne:wink

MS74 :) Et tosiaan jää mistään paitsi fysioterapian suhteen, miksi sinne haluaisit?:rolleyes:
 
Mä oon vähän kade Tähti-73 fyssarista. Mä menisin mielelläni tytön 7kk kanssa sellaselle muttei tarjota.

Voin lahjoittaa meidän seuraavan käyntiajan teille:laughing002 Eikös teilläkin siellä ole pitkä tukka, niin menee ihan täydestä:laughing021
 
Takaisin
Top