Soseet ja vellit

Meilläkin ollaan syöty samaa puuroa kun itekki. Aluks vähän kakoi, mutta nyt syö kuin vanha tekijä. :)
 
Siis täsmennän: valmissoseen otan joskus ohjeeksi eli katson tuotesisällön ja käytän ruuassa niitä vihanneksia, joita siinä käytetty. Tulee niin helposti tehtyä aina niitä samoja, vaikka oisko eri variaatioita. :)
 
Meilläki puurot normihiutaleista alusta asti. En juuri sekoittele hiutaleita keskenään ja puuron joukkoon marja-/hedelmäsosetta tai marjoja. Esikoisen kans syötiin pitkään Piltin ja Muksun jauhepuuroja, ku en saanu niitä sileiksi (en kyllä kokeillutkaan, ku kerran hiutaleita hienontaa ja kerran valmista puuroa soseuttaa) eli aina oli liian karkeaa ja aiheutti yökkäilyä ja kakomista. Tais näihin aikoihin tosin jo syödä normihiutaleistaki. :)
 
Tehtiin eilen mustikkasoppaa. Pojalle sokeriton versio, ja kylläpä maistu! :p

Nyt kokeilin myös ite keittää jauhelihaa eikä se niin vaikeeta ollu. :) oon antanu sitä kaupan kasvissoseiden ja omatekemien kasvisten kanssa. Tuleehan siitä ihan eritavalla hyvä mieli, ku poika syö äitin tekemää ruokaa hyvällä ruokahalulla. Nyt on muutenkin alkanu ruoka maistua.:happy:
 
Sumppi miten teit mustikkasopan pojalle? Tulis paljon halvemmaks tehä ite puuron päälliset kun ostaa valmiita soseita, mut oon miettiny että miten saan sen tehtyä ilman sokeria. Kiisseli kun paksuunnu perunajauholla ilman sokeria. En ole kauhean kätevä keittiössä, niin vinkit olis tarpeen. :)
 
Keitin mustikat, siivilöin rippeet (ne meni meidän soppaan) ja suurustin perunajauhoilla. Eli ei mitää ihmeellistä, jätin vaa sokerin pois. Tein sopasta sellasta jukurtin paksusta, ni pysy hyvin lusikassa.
Poika tykkäs, eikä o tullu mitään maha vaivoja tms, vaikkei mustikkaa olla hirveesti aiemmin syöty. :)
 
Onko teillä muilla vaikuttanut syöttöpaikan vaihtaminen ruokahaluun? Meidän poika on tähän asti syönyt hyvällä halulla kaikkea mitä on tarjottu paikasta riippumatta. Nyt vaihdettiin tripp trapissa new bornista istuma-asentoon ja tuntuu että syöminem tyssäsi siihen. Annoin aluksi pöydälle sormiruuaksi kurkkua ja naksuja ja ne söi kyllä innolla mutta lusikasta ei söisi enää mitään. Suu ei aukea ja pää vaan pyörii karkuun. Tuolista kyllä tykkää, vissiin niin paljon ettei malta syödä. Pitäis vaan käsillä paukutella pöytää ja tutkia sormin esineitä. Hyvin sujunut syöminen muuttui kauheeksi sirkukseksi ja ruokaa on kaikkialla paitsi suussa :bag: Pitääköhän meidän siirtyä täysin vain sormiruokailuun? Olin ajatellut antaa sormiruokaa soseitten rinnalla... onko muilla käynyt näin?
 
Meillä nykyään soseet maistuu todella huonosti, sama juttu puuron kanssa. Enemmän ja enemmän siis annetaan syödä sormin että söisi jotakin edes. Meillä myös tripp trapp. En kyllä hoksannut istumapaikkaan yhdistää tuota soselakkoa, pari viikkoa on vaan yhtäkkiä uponnut todella huonosti lusikassa tarjotut.

Muoks. Kauheasti oli kirjotuserheitä :woot:
 
Muokattu viimeksi:
Meillä esikko oli jokaisen hampaan kohdalla sellainen että paria viikkoa ennen puhkeamista vaikeutui syöminen tosi paljon. Niin kiinteät kun nestekin.
 
MarinaMelina sinäpä sen sanoit, reilu viikko sitten puhkesi ensimmäinen hammas ja eilen/tänään tuli toinen ja huonosti on syöty tänäänkin. Siitä se varmaan johtuukin.
 
Meillä myös huonontui syöminen 2-3 viikkoa ennen ekojen hampaiden (tuli kaksi kerralla) tuloa. Sormiruokaa söi mielellään.
 
Okei! Oliskohan meilläkin sitten hampaita tulossa. Ainakin mielellään narskuttaa tyhjää lusikkaa suussa ja muutenkin kaikki menee ponnekkaasti suuhun :)
 
Minä teen välillä kaikki temput, että saan syömään. Parhaiten menee, kun on poitsulla itellään sormiruokaa, lusikka kädessä yms
 
Mä nauratan poikaa välillä kun syöminen on vähän hitaan puoleista, ja kun avaa suun niin työnnän lusikan sisään.. :P
 
Meillä huonontui syömiset kun siirtyi newbornista syöttötuoliin. Kaikki muu kiinnosti enemmän. Vaihe meni nopsaan ohi.
Nyt taas maistunu ruuat huonommin, lämpimät kelit tai hampaat saattaa olla syynä. Varsinkin aamupuuro menee kehnosti :D
 
Oon aatellu, että kaikki keinot sallittuja eli meillä esikoinen katso välillä (kun mikään muu ei auttanut) sitä aivan pienille kohdennettua Hoppla-piirrettyä iPadilta, jotta sain syömään. :D vauvan kanssa ei olla vielä siinä pisteessä. ;)
 
Millasia määriä teillä syödään nykyään?

Poika on nyt vihdoin löytäny ruokahalun ja tuntuu, et ruuan menekki per ruokailu on kasvanu, melkein tuplaantunu, ihan yhtäkkiä.
 
Hampaat ne oli meilläkin tuon huonon ruokahalun takana! Viikko sitten puhkesi alas kaksi ekaa valkoista piikkiä.

Ruokaa menee meillä pojan kokoon nähden isoja määriä, puuroa aamuin illoin semmonen puoli desiä hiutaleita mikropuuro ja kaksi soseateriaa, joista toisessa lihaa n. puolitoistadesiä kerrallaan. Siihen imetykset päälle muusta ruokailusta erillään. Musta tuntuu että meillä joko syödään tai nukutaan kokoajan. Mut sitähän tää kasvaminen taitaa vaatia :)
 
Meillä menee aamulla puuroa desi, puolet puuroa puolet hedelmää.

Vajaa desi lihasosetta.

Puoli dl vihannessosetta + puoli desiä hedelmäsosetta/kiisseliä/maustamatonta kaurajogurtti

Illalla reilu desi puuroa jossa taas hedelää seassa :)

Ja joka välissä maitoa.
 
Takaisin
Top