Mullakin muksu oli pää menosuuntaan jo kolme viikkoa sitten lääkärikäynnillä, ja tänään neuvolan terkka vahvasti epäili olevan edelleen pää alaspäin. Ei ollut käsikopelolla ihan varma, mutta kaikki viittasi siihen, ja itsekin näin epäilisin. Toivotaan, että pysyy kiltisti niin! Mylläystä ja monotusta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää varsinkin iltaisin!
RaskausOireita
- Ketjun aloittaja Sirpula
- Aloituspäivämäärä
Guang Xi
Puuhakas puhuja
Mun vauva on myös RT:ssa ollut 2-3 viikkoa. Pitkään mylläsi itseään siihen suuntaan. Hauskaa oli huomata miten mahan muoto muuttui sen jälkeen. Potkut tuntuu enimmäkseen oikean rinnan alla mutta aika hurja mimmi on twerkkaamaankin. Joskus yölläkin herään vatsanahkan melko kipeään kireyteen kun neiti rokkaa mahassa.
On ihanaa huomata miten paljon vauva reagoi oman perheen ääniin. Miehen ääni tänään sai erityisesti sutinaa aikaan. Isän tyttö selkeästi!
On ihanaa huomata miten paljon vauva reagoi oman perheen ääniin. Miehen ääni tänään sai erityisesti sutinaa aikaan. Isän tyttö selkeästi!
kuukiurustakesään
Piirimestaruustason postaaja
Meillä ollaan oltu alusta asti pää alaspäin, aina ultratessa ollut siinä asennossa. Onhan se voinut olla ultrien välissä toisinkin päin, mutta ikinä sitä ei ole siinä asennossa bongattu, enkä ole suurempia ympärikääntymismylläyksiä tuntenut. Välillä peppu ollut vasemmalla ja välillä oikealla, nyt on jämähtänyt oikeistolaiseksi. 
kuukiurustakesään
Piirimestaruustason postaaja
Täällä myös, terkkari suhtautui vaivaan onneksi yltiöpositiivisesti ja sanoi hymyillen, että ne on todella hyviä tuntemuksia ja valmistaa synnytykseen. Ajatellaan siis positiivisesti...
Muistakaa lämpimät kaurapussit liitoskipuihin! Ja sauna ja lämpimät suihkut. Mulla tuo lämpö oli oikeastaan ainoa, mikä oikeasti toi helpotusta lantion löystymiskipujen ollessa pahimmillaan, ainakin hetkellisesti. Illallakin nukahdin lähes aina kaurapussi lanteilla :)
Ja edelleen lohdunsanana: mun liitoskivut alkoi joskus viikolla 16 ja jo ennen puoltaväliä kävelyn maksimimitta oli noin 1,5-2km ja sekin yleensä kovien kipujen saattelemana. Muutama viikko meni käytännössä kotona, kun jo kilometrin kävely lounaalle ja takaisin meinasi viedä jalat alta, ja iltaisin en meinannut enää vessaan päästä omin jaloin. Ja sitten rv28 tienoilla: mihin meni?! Sen jälkeen 1,5km, jopa 2km, on mennyt lähes kivuitta, kun vaan kävelee tarpeeksi hitaasti, välillä pääsen kävelemään ihan reippaastikin ja silti liikun illallakin! Pystyn taas istumaan tunteja, ja jos jonain iltana onkin pahempi tilanne, seuraavana aamuna olen taas kunnossa. Toki vähän sattuu ja vihloo, mut olo on kuitenkin valtavan paljon parempi!! Liitoskivut ei siis välttämättä vain pahene raskauden edetessä :) voin paremmin nyt kuin kertaakaan raskaustestin jälkeen!
Ja edelleen lohdunsanana: mun liitoskivut alkoi joskus viikolla 16 ja jo ennen puoltaväliä kävelyn maksimimitta oli noin 1,5-2km ja sekin yleensä kovien kipujen saattelemana. Muutama viikko meni käytännössä kotona, kun jo kilometrin kävely lounaalle ja takaisin meinasi viedä jalat alta, ja iltaisin en meinannut enää vessaan päästä omin jaloin. Ja sitten rv28 tienoilla: mihin meni?! Sen jälkeen 1,5km, jopa 2km, on mennyt lähes kivuitta, kun vaan kävelee tarpeeksi hitaasti, välillä pääsen kävelemään ihan reippaastikin ja silti liikun illallakin! Pystyn taas istumaan tunteja, ja jos jonain iltana onkin pahempi tilanne, seuraavana aamuna olen taas kunnossa. Toki vähän sattuu ja vihloo, mut olo on kuitenkin valtavan paljon parempi!! Liitoskivut ei siis välttämättä vain pahene raskauden edetessä :) voin paremmin nyt kuin kertaakaan raskaustestin jälkeen!
anselmiina81
Oman äänensä löytänyt
Mulla on nyt todellisia vaikeuksia hyväksyä tää kyvyttömyys normaaliin elämään, miten te muut selviätte siitä?
Aamu lähti tosi hyvin käyntiin, olo oli pirteä vaikka yöunet jäi lyhyemmän puoleisiksi. Jossain vaiheessa alkoi kova sydämen tykytys, minkä takia jätin väliin aiotun shoppailureissun, kun tuntui ettei rattiin kannata hypätä saati sitten kävellä kauppoja. Tykyttely loppui kun maltoin levätä koko aamupäivän, vähän höveli tunne vain jäi päähän. Sen että sain astianpesukoneen täytettyä ja imuroitua keittiön, saikin jo itku silmässä lämmittää kauratyynyä kun otti niin pahasti tohon alaselkään... Argh. Ulkona paistais aurinko ja 4-vuotias on taas möhniny koko päivän sisällä kun äippä vaan makaa sohvalla, koira ei ole käynyt omaa pihaa pidemmällä ja kämppä kun sikolätti... Mä en kestä.
Aamu lähti tosi hyvin käyntiin, olo oli pirteä vaikka yöunet jäi lyhyemmän puoleisiksi. Jossain vaiheessa alkoi kova sydämen tykytys, minkä takia jätin väliin aiotun shoppailureissun, kun tuntui ettei rattiin kannata hypätä saati sitten kävellä kauppoja. Tykyttely loppui kun maltoin levätä koko aamupäivän, vähän höveli tunne vain jäi päähän. Sen että sain astianpesukoneen täytettyä ja imuroitua keittiön, saikin jo itku silmässä lämmittää kauratyynyä kun otti niin pahasti tohon alaselkään... Argh. Ulkona paistais aurinko ja 4-vuotias on taas möhniny koko päivän sisällä kun äippä vaan makaa sohvalla, koira ei ole käynyt omaa pihaa pidemmällä ja kämppä kun sikolätti... Mä en kestä.
Turhautunu olo tulee joskus, mulla ei kyllä vielä niin iso masu oo että se ois ihan hirveesti tiellä. Kumarrella on hankalaa kun ei saa henkee. :D Mutta selkään ottaa siivoukset sun muut rehkimiset.. Onneksi ei tosiaan enää kauaa kestä. :)
Mulla alkoi tuossa helmikuulla olemaan pää aika kovilla, kun olin ollut niin kipeä sieltä syyskuun raskaustestistä alkaen, ja siitä asti lähinnä kotona. Ja vielä varsinkin, kun taustalla oli viime keskenmeno, josta ensin voin huonosti koko ekan kolmanneksen, kunnes matka tyssäsi np-ultraan, ja tyhjennys meni monin tavoin pieleen ja fyysisen voinnin takia sairastin kotona viikkoja. Ja sitten masennus meinasi viedä voiton.. Eli viimevuoden alusta asti olen viettänyt aivan liikaa aikaa kotisohvalla!! Nyt onneksi olokin on jo parempi, ja loppusuora häämöttää. Pää olisi varmaan ihan oikeasti hajonnut kotona oloon, ellei mies olisi pystynyt opiskelijana olemaan paljon seurana 