Kopsasin tuolta helmikuu 2014 puolelta nyt tähänkin, oireista:
Mulla oli sellainen outo aavistus jo ennen plussaa ja menkkakivut sekä rinnat olivat kipeät jo viikkoa ennen kun piti menkat alkaa - yleensä nuo oireet tulevat vasta päivää ennen menkkojen alkamista. Mulla on aika lyhyt kierto ja aattelin ensin, että kierto on nyt pidentynyt, mutten kuitenkaan päässyt yli tosta tunteesta, että jotain "pielessä" :) Mä siis odotan ensimmäistäni, rv 6+2 tänään.
Oireet ovat siis alkaneet jo apaut viikolla kolme (menkkamaiset kivut ja rintojen kipeytyminen - rinnat on myös kasvaneet ihan törkeesti, niin että muutkin ovat sen huomanneet). Olen ollut ärtynyt ja itkuinen. Polvet ovat särkeneet ja jalat ovat olleet myös kipeät, kasvukipumaisesti. Päänsärkyä unohtamatta.
Viime viikolla (rv 5) alkoi huippaus, äklötys ja olin tooodella väsynyt työpäivän päälle (en kuitenkaan saa nukuttua, huilattua vain). Mies sai siis koko viime viikon siivota, käydä kaupassa ja laittaa ruokaa. Tänään tuli ensimmäinen (mini)oksennus aamulla töihin lähtiessä ja töissä en pystynyt olemaan kuin viisi tuntia... Hirveät vatsakivut, huippaus ja oksetus - mitään ei kuitenkaan aamuisen jälkeen ole tullut ylös. Tänään pystyin sitten jo nukkumaan päiväunet, jota en koskaan yleensä tee. Kissanhiekan haju öklöttää (vaikkei vaihdosta ole niin kauaa, ettei pitäis olla vielä kauheen kauaa).
Nyt on parempi olo, mutta tuntee miten energiaa ei ole yhtään, joten nytkin makaan sängyssä kirjoittamassa tätä.
Mä en todellakaan ollut tietoinen mistään muista raskausoireista, kuin pahoinvoinnista - yleensä oppaissakaan ei mainita tuota menkkamaista kipua ollenkaan, joten olin alkuun todella hämilläni siitä ja jouduin etsimään vastauksia keskustelupalstoilta :D
Luulin myös, että raskausaikana vasta lähempänä LA:ta ollaan kovin "kipeitä", mutta ei se niin mennytkään... Kesäloman alkuun on jäljellä pari viikkoa, joten koitan jollakin lailla kituuttaa sinne asti. Esimiehelle kun en tästä haluaisi vielä kertoa, ennenkuin itse tiedän, että kaikki on niinkuin pitääkin :)
Välillä silti tuntuu, että kehittääkö päässään osan oireista, mutta ei, kyllä ne on totista totta !