Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Mulla oli ja vielä tulee vieläkin. Ajattelen että kohdun kasvaminen aiheuttaa.Nyt 4+0 ja huomenna olisi se päivä, kun menkkojen normaalisti pitäisi alkaa. Ja nyt toivon tietysti koko sydämestäni ettei ala. Viivat vahvistuu ja olo on hyvä. Viimeyönä oli menkkatyylistä juilintaa enemmän kuin viimeiseen viikkoon, mutta ei kuitenkaan niin vahvana, kuin ennen kuukautisia. Tuntemukset aaltoilevia ja sain kyllä ihan nukuttua. Nyt tänään aamulla myös vaihdellen menkkajuilintaa alamahassa ja selässä.
Stressaa ja pelottaa että taas menee mönkään koko homma, ne keskenmenot varjostaa taustalla niin paljon.
Onko teillä muilla ollut menkkaoireita niihin aikoihin, kuin normaalisti menkkojen olisi pitänyt alkaa, mutta eivät ole silti alkaneet?
Mulla myös vähän samantyyppistä, samoin valkovuoto lisääntynyt. Mutta melko aaltoilevasti menee oireet, joka kyllä ajoittain stressaa ja nostaa pelkoja pintaanNyt 4+0 ja huomenna olisi se päivä, kun menkkojen normaalisti pitäisi alkaa. Ja nyt toivon tietysti koko sydämestäni ettei ala. Viivat vahvistuu ja olo on hyvä. Viimeyönä oli menkkatyylistä juilintaa enemmän kuin viimeiseen viikkoon, mutta ei kuitenkaan niin vahvana, kuin ennen kuukautisia. Tuntemukset aaltoilevia ja sain kyllä ihan nukuttua. Nyt tänään aamulla myös vaihdellen menkkajuilintaa alamahassa ja selässä.
Stressaa ja pelottaa että taas menee mönkään koko homma, ne keskenmenot varjostaa taustalla niin paljon.
Onko teillä muilla ollut menkkaoireita niihin aikoihin, kuin normaalisti menkkojen olisi pitänyt alkaa, mutta eivät ole silti alkaneet?

Mulla myös vähän samantyyppistä, samoin valkovuoto lisääntynyt. Mutta melko aaltoilevasti menee oireet, joka kyllä ajoittain stressaa ja nostaa pelkoja pintaanjoten ymmärrän hyvin sinua, meillä myös keskenmenoja taustalla ja kyllä ne vaan arven jättää ja vaikuttaa seuraaviin raskauksiin
onneksi ihan yhtälailla voi myös onnistua, yritän kääntää omia ajatuksia tietoisesti myös siihen!
tsemppiä, toivotaan että pikkuiset pysyy kyydissä ja kaikki menisi hyvin
![]()
Kyllä tuntuu jotenki vähän katkeralta ettei sitä osaa eikä pysty enää suhtautua samalla tavalla huolettomasti kuin ennen menetyksiäOnko nuo aaltoilevat vatsatuntemukset aivan normaaleja? Mulla iltaa kohin alkaa enemmän tuntumaan. Aamu ja päivä lähes oireetonta?
Voispa vaan olla ilonen tästä ilman huolenhäivää![]()
Tein 10.1. positiivisen ja ensimmäisen testin ja jo ennen sitä närästi monta päivää. Edelleen myös närästelee, mutta ei ehkä ihan yhtä paljon.
Toisaalta sitä jotain oiretta lisää vähän kaipaileekin, kun kyllä sitä ajatukset ja huoli aina pyörii, että mahtaakohan kaikki olla ihan ok. 
Tää on varmasti yksilöllistä, mutta itse koin, että alkuraskauden vihlonnat tais asettua siitä viikon 7-8 paikkeilla. MUTTA, koko raskauden ajan kohdun alueella koin tuntemuksia. Välillä vihlontaa, kramppeja, paineen tunnetta ja myöhemmin sitten kannatinkipuja ja harjoitussupistuksia. Koko ajan tunsin, että jotakin tapahtuu.Jos olet kokenut alkuraskaudessa menkkamaista jomotusta ja muuta kipuilua (vihlontaa, nippasuja), niin milloin ne tuntemukset on lähtenyt?
Eli kuka vaan voi tulla samaan aikaan vessaan.
En tiedä kuinka kauan sitten enää pystyisi salailemaan... 