Raskausoireet

Huh, on kyllä aivan älytön väsymys. Ollut oikeestaan alusta asti. Sit etova olo on lähes aamusta iltaan, ja sen takia monikaan ruoka ei maistu. En muista kumpakaan näistä oireista ekasta raskaudesta, sillon oli vaan tissit älyttömän kipeet :D
 
Nyt nousi pelko pintaan. Ovulaatiosta asti kipeänä ja turvoksissa olleet rinnat eivät enää ole kipeät. Myös hieman pienentyneet. Etova olo on kadonnut. Eiliseen asti jouduin syödä tunnin välein ettei huono olo päässyt pahaksi. Vatsan turvotus lähes hävinnyt. Yhtäkkiä olo että en ole enää raskaana. Menkkajomotteluita vähän. Ei samanlaisia kohdun nippailuja paikallisesti kuin aiemmin vaan yleisjomotusta. Paha aavistus että tämä tais olla tässä. Niin selkeä muutos yhtäkkiä oireissa🥺 en pelkäisi näin jos olisin ollut oireeton alusta alkaenkin. Esikoisen raskaus oli vähäoireinen. Nyt yhtäkkinen muutos olossa päinvastaiseen tuntuu epäloogiselta.
 
Toivotaan että olisi vain päivien välistä vaihtelua! ♥️🌈

Tiedän hyvin tunteen pelosta, esikoisen voimakasoireisessa raskaudessa oli välillä oireettomia päiviä ja olin ihan sydän kurkussa. Varasinkin yhtenä sellaisena ultran ihan mielenrauhan takia ja siellä onneksi kaikki oli hyvin. Toivotaan että sullakin kuitenkin olisi! 🌈
 
Mullakin oli eilen kasvukipuja. Ensin aamulla selän puolella ja sitten myöhemmin alavatsalla. Harkitsin jo kauratyynyn lämmittämistä, mutta en sitten kuitenkaan lämmittänyt.
Pahoinvointi loistaa poissaolollaan, joten yritän luottaa että kasvukivut olisi hyvä merkki. 😅 Toisaalta toivon ettei pahoinvointia tulisikaan. Viimeksi oli jo täysillä päällä tässä vaiheessa.😅
 
Toivotaan että olisi vain päivien välistä vaihtelua! ♥️🌈

Tiedän hyvin tunteen pelosta, esikoisen voimakasoireisessa raskaudessa oli välillä oireettomia päiviä ja olin ihan sydän kurkussa. Varasinkin yhtenä sellaisena ultran ihan mielenrauhan takia ja siellä onneksi kaikki oli hyvin. Toivotaan että sullakin kuitenkin olisi! 🌈
Ehkä se tosiaan oli päivien välistä vaihtelua. Rintojen arkuus on tänään palannut, joka rauhoitti mielen. Pahoinvointi on reilusti helpompaa mutta sitäkin on ollut tänään. Perjantaina päästään katsomaan varhaisultraan tilanne. Mietin jo eilen että jos ei oireet palaa pian, niin aikaistan käyntiä. 😊
 
Täällä tänään etovaa oloa havaittavissa, viimeksi oli viikko sitten. Ehkä sunnuntaikirous tämä? 😅
Muuten ainoana oireena nälkä, joka iskee kuin salamakirkkaalta taivaalta, varsinkin iltaisin
 
Eilen kohdun ( kasvukivut) kesti pitkälle yöhön illasta! Siis ne oli kyllä kovia verrattuna mitä ollut aiemmissa raskauksissa vaikka silloinkin ollut kovia. Toivottavasti ei oo mitään epänormaalia😕 toisaalta se on hyvä että kohtu kasvaa joten ei luulisi olevan ulkopuolinen.
Miltä kohdun kasvukivut tuntuu? Mulla on nyt ollu kovempaa väsymystä ja tänään tuntunut vatsassa, ei kipua, mut vähän samanlaista kuin kuukautiskivut, mut ei niin kovaa et tekis mieli ottaa särkylääkettä. Tekee mieli maata ja lepäillä kuitenkin.
 
Kiitos vastauksesta! Ja uskallan uskoa, et tämä on normaalia, kun sullakin oli kaikki hyvin ❣️ Tänään on 6+3.
Joo otan nämä iloiten vastaan! Viimeksi kun oli liian pieni sikiöpussi ja meni kesken ei ollut kasvukipuja koska eihän se kohtu juuri kasvanutkaan vaan pelkkä sikiö, ja se pussihan jos kasvaa on paljon sikiötä isompi ja aiheuttaa ne kivut kasvaessa kohtuun.

Kasvukivut kuuluu asiaan. Toisilla kovempia kuin toisilla. Mulla ollut aina suht kovia. Esikoisesta oli hirveet!
 
Oksettava olo on vaan lisääntynyt. Kolme yötä mennyt pätkissä, kun tekee vaan huonoo. Nyt ruvennu tulee nesteitä suuhun ja oon ollu ihan juokseen oksentaan. Mutta ei viä tuu ylös asti. Hyvällä säkää päivästä on pari tuntia sellasta, ettei oo paha olo.
Ruokakaan harvemmin auttaa, mikä taas esikoisen kohdalla autto.
Mukava olla töissä tällä ololla..
 
Ootko kokeillu eri ruokia? Mulla menee parhaiten alas jugurtti, kananmuna jne. Mutta huomasin että pahan olon mulla vie pois vaan hiilarit. Vaalea leipä, kaurakeksit yms. Tunninvälein hiilareita niin oon saanut tasattua olon. Ei varmasti toimi kaikilla mutta kannattaa kokeilla
 
Itsellä kuvotus väheni huomattavasti kun tajusin ottaa pegorionia. Normaalisti suoli toimii päivittäin niin ihmekään kun alkoi olla vähän tukala olo kun 3 päivään ei mitään 🙈
 
Itsellä kuvotus väheni huomattavasti kun tajusin ottaa pegorionia. Normaalisti suoli toimii päivittäin niin ihmekään kun alkoi olla vähän tukala olo kun 3 päivään ei mitää
Tätä oli mullakin varmasti hankalimpina päivinä
 
Itsellä kuvotus väheni huomattavasti kun tajusin ottaa pegorionia. Normaalisti suoli toimii päivittäin niin ihmekään kun alkoi olla vähän tukala olo kun 3 päivään ei mitään 🙈

Mulla pegorionista tulee ihan kauheet ilmavaivat. Viime raskaudessa olin töissä ja kaksin työkaverin kans pienessä huoneessa. Olipa kiva juosta vessassa ihan jatkuvasti kun pakko oli päästellä kaasuja 😂 muuta apua siitä ei sit kauheesti ollutkaan.

Ja mulla @Ruuti kans sama, oon eläny viimesen kuukauden paahtoleivällä ja pastalla 🥹
 
Oksettava olo on vaan lisääntynyt. Kolme yötä mennyt pätkissä, kun tekee vaan huonoo. Nyt ruvennu tulee nesteitä suuhun ja oon ollu ihan juokseen oksentaan. Mutta ei viä tuu ylös asti. Hyvällä säkää päivästä on pari tuntia sellasta, ettei oo paha olo.
Ruokakaan harvemmin auttaa, mikä taas esikoisen kohdalla autto.
Mukava olla töissä tällä ololla..
Suosittelen kyllä pohtimaan pahoinvointi lääkettä, jos muut keinot ei auta. Olen itse nyt käyttänyt toista viikkoa ja täytyy sanoa että "sain elämäni takaisin". Olen päivän jaksanut paremmin, n.klo18 alkaa röyhtäily ja ilmavaivat, mutta siltikään olo ei ole sellainen kuin useamman viikon jo oli, enkä meinannut jaksaa nousta sängystä, mutta nukkumaankaan ei huonolta ololta oikein pystynyt.
 
Onko joku saanut selkeän avun Primperanista, vai onko tarvittu Xonvea/Bonjesta? Ja onko tullut kovaa väsymystä jälkimmäisistä?

Alan tässä itsekin pohtia lääkettä, kun olo pahenee vaan. Oksentaa ei ole tarvinnut, mutta on enää ajan kysymys.
 
Ootko kokeillu eri ruokia? Mulla menee parhaiten alas jugurtti, kananmuna jne. Mutta huomasin että pahan olon mulla vie pois vaan hiilarit. Vaalea leipä, kaurakeksit yms. Tunninvälein hiilareita niin oon saanut tasattua olon. Ei varmasti toimi kaikilla mutta kannattaa kokeilla
Joo oon yrittänyt syödä melkein kaikkee mahdollista, mitä nyt nirsona maistuu. Ja yrittänyt vähän väliä syödä, töissä sen vaan muistaa helpommin mitä kotona 😂
Lasten smoothiet menee onneks helposti alas, niin niitä oon sitten välissä vedellyt.
Kysyin jo esikoisenkin isältä, et muistaako yhtään et mikä mulla autto sillon pahoinvointiin😂
 
Takaisin
Top