Raskaudesta kertominen

:nicethread
Lapsettomuuslääkäri puolestaan sanoi minulle, että jos ei ole kolmevitoseksi mennessä ollut kertaakaan raskaana, edes vahingossa, on silloin hedelmällisyydessä ongelmia. Normaalisti nainen on sen verran hedelmällinen, että tulee raskaaksi tuohon mennessä ehkäisystä huolimattakin.

Tuo on aika mielenkiintoinen pointti, jos ajattelen omasta näkökulmastani. Itse tulin todella helposti raskaaksi - ensimmäisestä ”yritys”kierrosta yli 35-vuotiaana (vähän ennen kun täytin 36) - en siis 35-vuotiaaksi mennessä. Tätä ennen en ole ollut raskaana ja kyllä - miessuhteita on kyllä ollut teini-iästä asti. Eli tuon teorian mukaan mun hedelmällisyydessä on jotain vikaa, mikä taas ei vaikuta kovin todennäköiseltä raskautumiseni helppous huomioon ottaen o_O Mutta siltihän voi olla näin. Itse ajattelin, että oon tosi hedelmällinen, kun raskautuminen kävi niin nopeasti korkeasta iästä huolimatta.
 
Näin hän minulle sanoi, ja toinenkin lapsettomuuslääkäri kilpailevalla klinikalla vahvisti väitteen, kun sitä kysyin. Ainakin minulle tuo oli yllätys, koska olin kuvitellut, että ehkäisy toimii 100 % ja raskaudet ehkäisyn aikana ovat vain käyttäjän virheitä. Mutta ei ole niin.
 
Sama homma sit täälläkin, 15 vuotiaasta raskaudet ehkäisty 100%sti viidentoista vuoden ajan... Säännöllinen seksielämä takana...
Ja lopetettuani kesti kolme kiertoa raskautua ja ikää 30v..


En allekirjoita tota et olis jotain vikaa.
 
Näin hän minulle sanoi, ja toinenkin lapsettomuuslääkäri kilpailevalla klinikalla vahvisti väitteen, kun sitä kysyin. Ainakin minulle tuo oli yllätys, koska olin kuvitellut, että ehkäisy toimii 100 % ja raskaudet ehkäisyn aikana ovat vain käyttäjän virheitä. Mutta ei ole niin.

Itseasiassa pilleriehkäisy toimii oikein käytettynä vähän reilu 99% (oisko ollut 99,6 tai 99,8) ja pilleri-, kapseli- ja kierukkavauvat eivät tosiaankaan ole mikään harvinaisuus.
"Paljon yleisempiä mitä kuvitella saattaa" oli lääkärin kommentti kun aiheesta kysyin.
 
Sen olen kyllä tiennyt, että selibaattia lukuunottamatta mikään ehkäisykeino ei ole sataprosenttinen. Mutta olenpa vaan sitten entistä onnellisempi siitä, että viallisesta hedelmällisyydestäni huolimatta tärppäsi nopeasti lähes 36-vuotiaana :3some
 
Joo pakko se on olla sit kiitollinen itsekkin ku näin helpolla onnistui kun ehkäisyn lopetti :)
Mä olen kuullut vaan että raskauden mahdollisuus on vaikka oikeaan aikaan peuhaisikin niin 25% luokkaa nuorilla naisilla.et ei se helppoa ole ylipäätään... Tiedä sitten...
 
Siis mä en tarkoittanut että teidän hedelmällisyydessä olisi mitään vikaa. Normaalimpaa se ehkäisyn toimiminen on, eikä suurimmalla osalla ehkäisy petä vaikka hedelmällisyys on kunnossa. :)
 
51c7f58aa0dabfaa24d416f74741e1cf



Se on mielenkiintoista että jonkut tulee ehkäisystä huolimatta raskaaksi ja toiset saa yrittää vaikka kuinka kauan ja pidetään normaalina..

Olis kiva lukea faktatietoa tosta että nainen joka 35 olis pitänyt raskautua elämänsä aikana vaikka ehkäisy olis käytös tai muutoin on hedelmällisyydessä ongelmaa..
 
Haha, itse olen käyttänyt ehkäisymenetelmänä "päivien laskentaa" ja toimi. Toimi myös heti ensiyrittämällä toisinpäin, kun päätettiin, että nyt saa vauva tulla.

Meillä isäntä halus kertoa vanhemmilleen, no ihmeissään ne oli, ei ollut nii iso hepuli kun odotin, mikä munmielestä on tietty hyvä juttu, hepuloivat sitten keskenään. Äidilleni laitoin whatsapp-viestinä: meil tullee vauva. Haluun mahdollisimman vähän draamaa :D
 
Tästä minulla ei tosiaan ole muuta tietoa kuin se, että kaksi minua hoitanutta lapsettomuuslääkäriä oli tuota mieltä. Lähteitä en siinä tilanteessa kysellyt. :grin
 
Saaramaria, meilläkin on laskettu päiviä keväästä asti. Toimii jos on säännöllinen kierto. Meilläkin toimi ihan hyvin, kunnes kerran kellontarkka kiertoni petti (koin valtavan henkisen järkytyksen), ja ovulaatio tulikin viikon jäljessä. Yrittäminen piti aloittaa vasta seuraavasta kierrosta, mutta pikkukakkosella olikin kiire :).
 
Mulla epäsäännöllinen kierto ja keskeytetyllä taidettiin mennä melkein vuosi enkä kertaakaan tullut raskaaksi.
Toki mulla meni puoli vuotta raskautua kun yritys aloitettiin, että jos tää nyt sitten tarkoittaa madaltunutta hedelmällisyyttä niin olkoon niin.

Muoks. Tunnista ja tunnen kivuista ovulaation (lähes) joka kierrossa, joten vaikka epäsäännöllinen kierto niin ajoitusta pystyi silti vähän laskemaan.
 
Meillä tietää äitini, isäni, esimies ja yksi työkaveri.

Oli matka suunnitteilla ja mummi ja ukki piti ottaa mukaan. Päätettiin ettei lähdetäkään niin oli pakko kertoa. Äitini tosin tiesi yrityksestäkin kun matkaa suunniteltiin. Lykättiin varaamista kun en halunnut olla silloin kovin pitkällä raskaana.

Esimies sai tietää kun olin päivän sairaslomalla neuvolan todistuksella. Tuntui kyllä ilahtuvan uutisesta. Työkaverille kerroin, kun jännitin niin paljon keskenmenoa. Tuntui, että pakko kertoa jollekin. Ja hän oli samassa vuorossa kun edellinen keskenmeno (tai kemiallinen?) sattui.

Muille kerrotaan np-ultran jälkeen. Myös esikoiselle. [emoji4]
 
Onks kellään yhtä ristiriidassa ajatukset kun mulla kertomisen suhteen?
Hetkittäin tekis mieli jollain hassulla tavalla kertova facessa. Toisaalta tekis mieli salata koko raskaus ja yllättää ihmiset sit keväällä tyyliin, "tulipas vähän noita lisäkiloja joulun aikaan" tai jotain.... Meinasin jo yks päivä kirjottaa et jätän suosiolla reippaan liikunnan ja palataan asiaan kesällä :wink Kun niin suututti ja itketti että vauhti alkoi hiipua jo nyt. Ei vaan jaksa. Vielä pari vko sitten meni pitkät reippaat vaunulenkit taaperon kans kevyesti. Meillä kovin mäkinen maasto ja pakko ylämäkiä kotiinpäin tullessa, lähes itkin ja puhisin et pääsin perjantaina kotiin :D ja vasta alussa tämä, miten voi olla!
 
Meillä labrassa hoitaja kehui, että ei kannata kertoa, huomaa kun huomaa :D välttää turhan hössötyksen sillä :wink
 
Mun tekis toisaalta mieli huutaa koko maailmalle miten onnellinen oon ja toisaalta vielä pelottaa sen verran että tekis mieli pitää omana tietona. Noh vanhemmat tietää. Muut saa tietää sitten joskus ensi vuoden puolella:)
 
Mä oon omalle äidilleni kertonut sekä hyvälle ystävälleni. Lopuille kerrotaan varmaan joulun aikaan tai jälkeen siis lähipiirille. Muut saa huomata jos huomaavat :-)
 
Myö täräytettiin faceen ilmoitus asiasta, eipähän tartte miettiä selityksiä pikkujouluihin taikka muihin karkeloihin!

Nyt on helpompi hengittää kun ei tarvitse joka tilanteessa miettiä, että joutuuko tässä nyt valehtelemaan jotakin vai kertoisko mikä on tilanne. Tietysti vielä tulee paljon vastaan tilanteita, joissa on tuttavia jotka ei somessa ole. Mutta suurin osa kaveripiiristä tietää niin eiköhän juttu leviä sen myötä niidenkin tietoon, jotka ei uutista facebookista ole saanut lukea.
 
Voi olla että yhdelle työkaverille taas paljastuu kun vietetään kohta pari päivää aika tiiviisti yhdessä aamusta iltaan. Varsinkin jos oon tosi väsynyt niin helpommalta tuntuu vain kertoa totuus.
 
Takaisin
Top