Vaaveilija
Vauhtiin päässyt keskustelija
.
Muokattu viimeksi:
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Oiii tosi rankkaa sielläkin! Jaksamista paljonMeillä on ollut taaperon kanssa niin kauheita öitä myös, että oon vähän alkanut jarrutella vauvaprojektin kanssaPahimmillaan nousee vartin välein itkeskelemään ja aina vaatii tissin suuhun.
Toki vaikka sitä heti raskautuisi, niin olisihan tässä silti aika pitkä aika ennen toista vauvaa ja asiat ehtisi mahdollisesti muuttua. Tai sitten ei. Helposti sitä vaan jää ajattelemaan että tätä tämä nyt sitten on lopullisesti
Kerran olen ollut raskaana, ja tiesin raskaudesta jo viikkoa ennen kuin uskaltaudiin testiä tekemään. Kahvi alkoi närästää, eikä sellaista ollut ennen ollutTestin tein kun kk oli pari päivää myöhässä.
@Syssymyssy Tulin huhuilemaan tähän, kun tämä kuulosti jollain tapaa tutulta. Esikoisen ovulaatio oli itselläni aikanaan mystinen, kun paria päivää ennen ovulaatiota vuosin kaksi päivää melko runsaasti. Luulin silloin, että kierto alkoi alusta. Toisaalta samalla viikolla oli aiemmin ultrassa todettu johtofollit molemmissa munasarjoissa. Joten sittemmin päättelin, että toinen puhkesi kystana ja aiheutti vuodon. Anyways kun lopulta aloin metsästää ovulaatiota uudelleen parin viikon päästä tästä, käytin kaapin perukoilta yhden r-testin pois kuleksimasta ja hyyyyyvin hentoinen plussahaamu siihen sitten piirtyi@Suskikitten joo, siitä oon varma et raskaus (keskenmeno) se ei ole. Veikkaan kans, että yrittää ovuloida, mut samalla lyönyt jo hanskat tiskiin ja aloittaa menkatja eikö verenvuoto ole vähäisempää, jos on ovuloimaton kierto? Oon kyllä vähintään yhtä hämmentynyt kuin mun kierto tällä hetkellä.
Kp 18 menossa, oviksen olisi pitänyt olla jo kp 16, mutta tulee myöhässä. Vuoto on melko menkkamaista, mutta mulla ei ole lainkaan kipuja (kuin vasemmassa munasarjassa jomottelee), ja ovulaatiotestit on vahvistunut aamusta, nyt jo premomin mukaan 0.62.@Syssymyssy Tulin huhuilemaan tähän, kun tämä kuulosti jollain tapaa tutulta. Esikoisen ovulaatio oli itselläni aikanaan mystinen, kun paria päivää ennen ovulaatiota vuosin kaksi päivää melko runsaasti. Luulin silloin, että kierto alkoi alusta. Toisaalta samalla viikolla oli aiemmin ultrassa todettu johtofollit molemmissa munasarjoissa. Joten sittemmin päättelin, että toinen puhkesi kystana ja aiheutti vuodon. Anyways kun lopulta aloin metsästää ovulaatiota uudelleen parin viikon päästä tästä, käytin kaapin perukoilta yhden r-testin pois kuleksimasta ja hyyyyyvin hentoinen plussahaamu siihen sitten piirtyi
Mikä kierron pvä sulla onkaan menossa? Mystisiä juttuja nämä lisääntymishommat joka tapauksessa![]()
Äitienpäivä oli kyllä outo, koska vaikka koenkin olevani äiti niin mun ainoa vauva kuoli niin nuorena etten ees tiiä olisko se ollut tyttö vai poika. Oon varmaan ainoa joka laskee olevansa äiti jos on ollut raskaana vaikka ei siitä elävää lasta oo saanu syliin.![]()
Jospa sieltä tulisi kuitenkin plussa. Toivoa ja onnea lähetän sinne@Syssymyssy Tulin huhuilemaan tähän, kun tämä kuulosti jollain tapaa tutulta. Esikoisen ovulaatio oli itselläni aikanaan mystinen, kun paria päivää ennen ovulaatiota vuosin kaksi päivää melko runsaasti. Luulin silloin, että kierto alkoi alusta. Toisaalta samalla viikolla oli aiemmin ultrassa todettu johtofollit molemmissa munasarjoissa. Joten sittemmin päättelin, että toinen puhkesi kystana ja aiheutti vuodon. Anyways kun lopulta aloin metsästää ovulaatiota uudelleen parin viikon päästä tästä, käytin kaapin perukoilta yhden r-testin pois kuleksimasta ja hyyyyyvin hentoinen plussahaamu siihen sitten piirtyi
Mikä kierron pvä sulla onkaan menossa? Mystisiä juttuja nämä lisääntymishommat joka tapauksessa
On: Olen jatkanut hiljaiseloa taustalla, mutta lukenut silti aktiivisesti viestejä täällä. Oma yritys nyt sillä asenteella, etten voi laittaa muuta elämää jäihin, vaan yritän pitää yllä pientä pöhinää kotona (remonttia) ja harrastuksissa. On sitten jotakin, mihin keskittää ajatuksensa jos/kun vuoto taas alkaa.
Tänään dpo14, vuotoa odottelen millä minuutilla tahansa. En ole testannut, enkä ajatellutkaan testata ennen lauantaita, jos jostain syystä homma venyykin. Maaliskuussa oli kemiallinen ja sen jälkeen lopulta päätin, että odotan aina vähintään pari viikkoa ovulaatiosta ennen kuin testaan. Oon kyllä ylpeä, kuinka hermot pitäneet![]()
Dpo9 tosin keskenmenneessä myöhemmin ja oli myös tosin kaksosraskaus, sain todella selkeän punertavan viivan herkällä apteekin ultra testillä. Olisi varmaan jotain näkynyt jo dpo8 koska oli jo tuolloin dpo9 todella selkeä.Millä dpo ootte saaneet aikaisimman haamu positiivisen testituloksen ja millä testillä?
Dpo 10, Clearbluen ultra early -digitestiMillä dpo ootte saaneet aikaisimman haamu positiivisen testituloksen ja millä testillä?
Dpo10, pc liuskalla 3 viimeisintä, joista yksi loppuun asti mennyt raskaus.Millä dpo ootte saaneet aikaisimman haamu positiivisen testituloksen ja millä testillä?
Mietin tuotakin, mut tein tänään varalta raskaustestin ja se oli nega. Testailin ovista jo kyllä kp10 alkaen, ja lämmöt ollu senkin jälkeen välillä niin matalalla, että en jotenkin usko. Onneksi alkoi 4 päivän vapaa, niin voin testailla vaikka kolmesti päivässä ja seurailla, mihin suuntaan tilanne kehittyy.@Syssymyssy Ei sulla olisi voinut olla ovulaatio paljon normaalia aiemmin ja nyt olisikin tuo jotain kiinnittymisvuotoa tai muuta??Ihan heitto vaan, kun mulla ovulaatio esim viime kierrossa todella aikaisin kp10 jo. Ja normaalisti suunnilleen kp13-15 luokkaa lähes koko yritysajan mitä seurannut sitä.